Ferrari Grand Prix Challenge

Games Beaten: 196/709
Genre: Racing
Goal: Play Trough 16 Races and Win Championship

Arvosana: 5/10
Vaikeusaste: 4/10

Tällä kertaa ei pääsekään valitsemaan tiimiä, vaan ajetaan pelkästään Ferrarin tallissa!

Perinteiseen tyyliin ajetaan 16 kilpailua ympäri maapalloa.

Tässä pelissä oli myös tallikohtaiset pisteet mukana, en muista olisiko aikaisemmissa pelaamissani Formulapeleissä näin ollut.

Salasana löytyi, mikä oli erittäin hyvä juttu pelin epäkohtien takia.
Ainut vaan, että salasanan syöttäminen oli tahmeaa. Kursori jumitti jotenkin oudosti ja monesti tuli laitettua väärä merkki kun oletti, että kursori on oikealla kohdalla.

Todella kummallinen peli oli tämä. Peli näytti hyvin samalta kuin aikaisemmat Formulat mitä on tullut pelattua.

Kivannäköinen katsella ja musiikit olivat ihan ok. Aika moni muu asia ei sitten ollutkaan näin :D

Alussa sai valita, ajaako manuaalilla vai automaatilla. Testasin kerran manuaalilla ja siitä ei tullut kyllä yhtään mitään.
Todella hienosti vaihteisto oli laitettu nurinpäin. Eli alaspäin painettaessa vaihteet menevät ylöspäin ja sama toisinpäin. Ei kyllä itsellä riittänyt muistaminen tähän hommaan näin nopeatempoisessa menossa.
Varsinkin, kun yleensä vaihteisto toimii toisinpäin.

Ensimmäistä aika-ajoa kun testailin, huomasin että autolla voi lasettaa kaasu pohjassa ihan kokoajan, edes mutkiin ei tarvinnut hidastaa :D
Vauhti pysyi koko ajan 325km/h.
Renkaat kuitenkin kuluivat kisan edetessä ja kisojen viimeisillä kierroksilla joutui joissain jyrkemmissä kohdissa ihan himpun verran hidastamaan jotta pysyi tiellä.
Nurmikolla ajaminen ja auton pyörähdys kuluttivat renkaita sitten entisestään.

Varikolla ei kannattanut käydä laisinkaan. Renkaiden kunto kesti kyllä vaaditut viisi kierrosta ihan hyvin jos vältti nurmikkoa ja pyörimistä.
Varikkokäynti hoidettiin vielä niin, että itse pitää rämpyttää A:ta ja B:tä nopeasti jotta pääsi aikaisempaan pois varikolta.
Sijoitukset putosivat ihan älyttömästi jos varikolla kävi. Vaikka uusilla renkailla oli parempi ajaa, ei kärkeä saanut enää millään kiinni. Jotenkin tuntui, että vastustajat ei tätä hommaa myöskään harrastaneet.

Tosiaan, perinteisesti ennen kisaa ajetaan aika-ajot. Tietyn aikarajan alle pitää päästä, jotta itse kisaan pääsee osallistumaan.
Aika-ajot oli todella kummallisesti toteutettu. Vaikka ajoi täysin virheettömästi kaasu pohjassa ilman että ajoi kertaakaan nurmikolle tai pyörähtänyt, ei kärkeen ollut mitään asiaa.
Sija 16 taisi olla paras, mille ylsin. Monesti täydellisellä ajolla päätyi viimeiselle sijalle numerolle 26, ihan helvetin outoa.
En sitten tiedä vaikuttiko automaatin valinta niin radikaalisti tähän, että sen avulla ei voinut paremmille sijoille päästä.

No, onneksi jopa viimeiseltä sijalta pystyi nousemaan helposti kärkikahinoihin sillä pelaajan auto kulki paljon kovempaa kuin muiden.
Tässä kun rupeaa pohdiskelemaan, että jos kerta pelaajan auto on paljon muita nopeampi, miksi sitten aika-ajoissa tulee niin surkeat sijoitukset aina? Melkoista.

Muut kuskit olivat tässäkin pelissä melkoisia trolleja. Hieman heikommilla sijoituksilla ajavat eivät sen suuremmin välittäneet jos heidät ohitti, mutta kun mitä lähemmäs kärkeä meni, alkoi kunnon vittuilu.
Nämä sankarit kiilasivat pelaajan autoa kohti niin, että molemmat sitten pyörähti :D Monesti kävi niin, että kun yritti mennä edestä pois, päätyi nurmikolle ja matka hidastui.
Mutkat olivat kaikkein pahimpia, sillä välillä vastustajat vaihtelivat ajolinjojaan ja niistä ei voinut päästä ohi pyörähtämättä.

Onneksi tämä peli oli todella reilu pisteytyksen kanssa. Yleensä ajelupeleissä tietyt kuskit keräävät kaikki pisteet ja pysyvät kärkikahinoissa.
No, tässä eniten pisteitä kisan jälkeen sai joku heikompikin kuski. Pisteet menivät siis aika tasaväkisesti.
Tämän takia kaikkia kisoja ei tarvinnut ajaa hyvin tai laisinkaan. Pysyi helposti pisteissä kärjessä tai sen tuntumassa.
Ilman näin reilua pisteytystä, tämä olisi ollut hullun hankala.

Monta kisaa jäikin ajamatta tai keskeytin kun ei vaan millään pystynyt niin monia kuskeja ohittamaan. Lähinnä tätä tapahtui erittäin mutkaisissa radoissa.

Tämä on tällä hetkellä ainut ajelupeli, missä en onnistunut yhtäkään kisaa voittamaan, paras sijoitus oli toinen :D
Toiseksi pääsi suhteellisen helposti, mutta yleensä ensimmäinen kuski oli niin kaukana, että kierrokset eivät riittäneet sen kiinni ottamiseen.

Yhden kerran voitto oli todella lähellä, olin juuri menossa ensimmäiselle sijalle ja vielä olisi ollut kierroskin ajamatta joten tilanne näytti hyvälle.
Kävi kuitenkin todella ikävästi ja auto ajautui varikolle, tipuin kolmannelle sijalle, kyllä vitutti :D

Voitto tuli kuitenkin ihan mukavalla piste-erolla. Tallipisteistä ei tarvinnut pahemmin välittää sillä tallikaverit hoitivat pisteitä kotiin vaikka itse olisikin ollut tien sivussa keskeyttäneenä :D

Taas on yksi Formulapeli vähemmän listalla, mikä on kyllä todella hyvä asia!

Snow Brothers

Games Beaten: 195/709
Genre: Platform
Goal: Defeat King Scorch's Minions (Floor 50)

Arvosana: 7/10
Vaikeusaste: 3/10

Jo pitkään kuningas Scorch on yrittänyt saada maailmaa haltuunsa. 
Ainoa este tähän on Nick ja Tom, Whitelandin prinssit.
Kävi kuitenkin niin, että yhtenä päivänä Scorch keksi keinon jäädyttää vihollisensa.
Korkean kristallivuoren huipulta hän lähetti kylmiä tuulia jotka muuttivat prinssit lumiukoiksi!
Ilman prinssien apua, Whiteland oli äkkiä saarrettu.
Tämä ei vielä kuningas Scorchille riittänyt, vaan hän halusi vielä ryöstää pienen Snowlandin kuningaskunnan prinsessat itselleen.
Kun Nick ja Tom kuulivat tästä, he lähtivät oitis kohti Scorchin linnaa. Rauha täytyy saada kahteen kuningaskuntaan ja prinsessat pelastutettua.

Eräs NES-Retrolainen suositteli tätä minulle seuraavaksi peliksi. Pelin nopea läpäisy ja helppous houkutteli. Joskus vuosia sitten olen tätä muutaman tason verran testannut, mutta ei ollut hirveästi muistikuvia tästä.

Pelihän on selkeä Bubble Bobble -kopio. Kuplien sijaan, viholliset täytyy saada lumipallojen sisään jonka jälkeen ne voi tuhota.
Vihollisten tuhoamisen jälkeen, siirrytään seuraavaan tasoon.

Ampumisnappia rämpyttämällä saadaan lunta luotua ja vihollisen lumipallon sisälle. Pallo täytyy vierittää eteenpäin, jotta vihollinen kuolee. Jos pallo osuu matkalla vihollisiin, ne kuolevat samalla.
Viholliset pääsevät pois lumipalloista jos aikailee liikaa.

Tasoja tässä on 50, mutta peli on todella nopea pelata läpi tästä huolimatta.
Joka kymmenes taso sisältää pomon.

Pelissä on yhdeksän continueta ja kaksi elämää per continue. Homma jatkuu lennosta Arcade -tyyliin mikä oli ihan hyvä juttu.
Nämä continuet on yksi syy, miksi tämä on niin helppo. Varaa on perseillä reilusti.

Tässä on reilusti erilaisia vihollisia ja muutamia etenemistä helpottavia power uppeja.
Power uppeja sai, kun onnistui tuhoamaan useamman vihollisen kerrallaan.

Punaisesta pullosta saa nopeutta hahmon liikkumiseen, sinisen avulla pystyy heittämään isompia lumihiutaleita ja vihreän juoman avulla niitä pystyy heittämään pidemmälle.
Kuoleman jälkeen kaikki power upit häpytyy pois. Erittäin ikävää on punaisen juoman menetys, hahmo kävelee kuin tervassa kun on tottunut nopeuteen.

Peli oli muuten ihan mainio, mutta ääniefektejä oli liian vähän. Hieman erikoisempi ongelma, ei ole tullut ennen vastaan, ainakaan näin isona ongelmana.
Tämä häiritsi lähinnä pomoissa. Välillä ei tiennyt, ottiko ne vahinkoa lainkaan kun ei kuulunut tai näkynyt mitään.
Toinen bossi imaisikin continuen poikineen kun en tajunnut teenkö asioita oikein vai en. Lopulta selvisikin, että kaikki pomot ottaa vahinkoa vain lumipalloista.
Ihan varma en viimeisestä pomosta ollut, se välkkyi kun sitä viskoi lumihiutaleilla.

Muutamassa tasossa oli ärsyttävää pelisuunnittelua. Nimittäin niissä pystyi jäämään jumiin. Ainut keino ulospääsyyn oli tehdä vihollisesta lumipallo ja hypätä sen päältä pois.
Jos vihollisen oli tappanut, oli hieman kiipelissä. Onneksi softlock tämä ei ollut sillä Bubble Bobblen tyyliin tasossa aikailusta tuli erikoinen vihollinen ruutuun jota ei voinut tappaa.
Tästä tyypistä pääsi eroon tappamalla kaikki viholliset tai kuolemalla sen hyökkäyksiin. Jumissa ollessa ei paljoa vaihtoehtoja ollut.
En tiedä oliko tekijät hakeneet jotain Bubble Bobble -tyylisiä tasoratkaisuja, mutta tässä pelissä ei tämä oikein toiminut.

Pomon päihittämisen jälkeen pääsi bonuspeliin. Perinteinen yksikätinen rosvo, mutta en onnistunut voittamaan tästä mitään. Läpäisyn jälkeen kun ohjeita selailin, olisi jostain pienemmistä bonuspeleistä saanut slotteihin lisää vaihtoehtoja.
Ilmankos ei oikein onni suosinut :D

Hieman harmittaa kun tämä ei mennyt ensimmäisellä yrityksellä läpi, lähellä se kyllä oli. Toisen pomon kanssa kikkailu kulutti sen verran monta continuea, että ei sitten loppuun asti riittänyt.
Toisella yrityksellä ongelmia ei liiemmin ollut, homma oli nopeasti ohi.

Pomot oli yleisesti aika helppoja kun tajusi tuon oikean tappamistavan. Ainoastaan kolmas pomo tuotti ongelmia, sen liikkeitä oli vaikea lukea. Kaksi lintua jotka vaihtoi puolia ja pudotteli munia.
Hankala oli katsoa, kummalle puolelle lintu tulee jotta sitä pystyy osumaan lumipallolla.

Viimeisessä bossissa ei mitään hirmu erikoista ollut. Hieman Mega Man 7 pomon, Burst Manin tyyliin tässä joutuu kuplan sisään ja siitä pitää yrittää päästä pois ennen katossa olevia piikkejä.
Välillä kuplista tippui liekkejä, välillä vihollisia joilla sitten tehtiin damagea bossiin. Helppo homma.

Pienellä viilauksella tämä olisi ollut oikeinkin hyvä peli mutta hieman jäi sellainen hätäillen väsätty. Mutta nautin kuitenkin pelaamisesta :)

Rygar

Games Beaten: 194/709

Genre: Platform

Goal: Defeat Ligar in Sky Castle

Arvosana: 8/10

Vaikeusaste: 3/10

Kauan sitten oli olemassa paikka nimeltään Argool jonka oli perustanut viisi legendaarista Indoran Jumalaa.

Kävi kuitenkin niin, että yhtenä päivänä sattui paha tragedia ja pahan kuningas Ligarin joukot hyökkäsivät Argooliin.

Joukot levittäytyivät ympäriinsä ja rupesivat tekemään vaikka minkälaisia julmuuksia.

Idoran Jumalat olivat luoneet "rauhan oven", joka symboloi rauhaa. No, Ligar ei tietenkään pitänyt tästä ja hävitti kyseisen kapistuksen.

Toivo rauhasta hävisi oven mukana ja Argoolin asukkaat pystyivät vain rukoilemaan pelastusta.

Legendan mukaan "kun maa on täynnä pahoja henkiä, nousee urhea soturi kuolleista ja tulee pelastamaan kansan".

Ihmisten rukoukset olivat niin voimakkaita, että ne vaelsivat vuorien yli aina Algosuun asti.

Ja niin kävi, että mahtava soturi, Rygar nousi kuolleista tehtävänään palauttaa rauha Argooliin.

Tällä kertaa oli todellista hyötyä että pelaan pelit jenkkeinä. PAL-versioon on päässyt bugin poikanen jonka takia peli on monin verroin vaikeampi kuin tämä.

Hahmoa ei saa kehitettyä täydelle tasolle jonka vuoksi viimeinen bossi, Ligar on todella vaikea päihittää.

Jälleen kaverin ehdotus. Peli oli osittain tuttu NES-Retkun arvostelusta ja on tästä tullut muutamat speedrunitkin katsottua. 

Pari pelaamista helpottavaa juttua oli jäänyt mieleen, muuten oli kyllä ihan omin päin haahuilemista.

Sen verran olin joskus itse testannut, että pelin alkumetreillä kuolin viholliseen, tuli mahtavan lyhyt Game Over -jingle ja suljin pelin.

Sankarimme ei suinkaan hakkaa vihollisia miekalla, vaan jonkin sortin kilvellä.

Kilvellä ylettää ihan mukavasti etäämmälläkin oleviin vihollisiin ja jotenkin todella tyydyttävää kun vihollinen hajoaa atomeiksi lyönnin seurauksena.

Zelda -tyylin täytyy löytää tavaroita joiden avulla pääsee sitten uusiin paikkoihin. 

Määrä on vain paljon pienempi, vain neljä tavaraa auttavat etenemisessä.

Grappling Hookilla pääsee ylä- tai alapuolella oleville tasanteille. Välillä joutui ihan umpimähkään kokeilemaan, missä tasanteet ovat. Hieman ärsyttävää muutaman metrin välein kokeilla, josko tästä pääsisi eteenpäin.

Wind Pulleytä taas käytettiin rotkojen ylittämiseksi. Jos näkyi pari puupölliä joiden väliin oli pingoitettu naru, siitä pääsi yli. Hitboxit olivat kyllä aikamoiset, etenkin lintuperspektiivissä. Joutui pitkään kikkailemaan että Rygar ottaisi narusta kiinni.

Crossbowilla ammuttiin naru puupöllien väliin ja sitten pystyi Wind Pulleyn avulla kyseisen rotkon ylittämään.

Flute of Pegasuksella oli vain yksi käyttötarkoitus, avata reitti viimeiseen linnaan. Tämän onneksi tiesin etukäteen, olisi ollut haastava löytää muutoin.

Hyvin perinteisesti peli aloitetaan vähillä energioilla.

Entuudestaan tiesin, että jo pelin alku puolella kannattaa ruveta expaa grindaamaan.

Kun tietyn määrän on pisteitä kerännyt, saa yhden yksikön energiaa lisää. Myös hahmosta tulee vahvempi ja viholliset kuolevat helpommin.

Grindasin muutaman palkin energiaa ja lähdin etenemään. Tässä ei hirmu moneen paikkaan pääse ilman tavaroita joten menin sinne minne pystyi.

Muutama paikka piti painaa mieleen, sillä niihin pääsi vain paljon myöhemmässä vaiheessa peliä.

Pelissä on kaksi eri kuvakulmaa. Suurin osa pelistä mennään perinteisellä sivukuvakulmalla, mutta itse "maailmankartalla" matkataan lintuperspektiivistä. Myös muutamissa muissa paikoissa käytetään tätä.

Vähän niin kuin Zelda 1 ja 2 olisi heitetty blenderiin ja tuloksena olisi tämä.

Aluksi homma menikin mallikkaasti, mutta kun saavuin ensimmäiseen pomomestaan, metsään, alkoi pieni takkuilu. Huomasin, että miten huonosti tässä saa energiaa takaisin jos sitä on onnistunut menettämään.

Kuoleman jälkeenkin aloitetaan vain kolmella palkilla.

Energian keräämiseen on kaksi tapaa: viholliset saattavat pudottaa lasisen pullon joka sisältää yhden yksikön energiaa. Viholliset saattavat pudottaa myös tähtiä ja seitsemän tähteä keräämällä voi pause -menusta käydä täyttämässä energiat täyteen.

Välillä tuli paikallaan grindailtua tähtiä jotta saa energiat täyteen. Tämä oli ihan kätsy menetelmä, sillä tähtiä pystyi säästämään ja kun paha paikka tuli, eikun vaan pause -menusta energiat täyteen.

Pelin loppupuolella saa myös Medicinen, joka luultavasti toimii samalla tavalla kuin tähdet. Gurut antavat tätä herkkua loputtomasti, kunhan vain on ensin onnistunut löytämään vaakunan.

Tästä päästäänkin kätevästi Guruihin. Guruja löytyy ympäri peliä. Ne antavat mukavasti vinkkejä ja tärkeitä etenemiseen tarvittavia tavaroita. Yleensä tavaroita hallussaan pitävä Guru löytyy pomotaistelun jälkeen.

Alussa kyllä ärsytti kun lähes jokainen Guru kyseli tuon vaakunan perään, "kyllä minä sen sitten näytän teille kun löydän sen!".

Pomoja oli neljä erilaista ja ne olivat kyllä aika helppoja. Varmaan tämä johtui tuosta minun levutuksesta. Ei tarvinnut kuin hetken mätkiä menemään sen kummemmin väistelemättä.

Suoritin vielä toisen grindaus-session palace of Doragossa. Paikassa oli kestäviä vihollisia jotka antoivat paljon pisteitä kerralla. Ei mennyt kovin pitkään kun energiat olivat maksimissa.

Ainut huono puoli täällä oli, että musiikki oli ihan järkyttävä. Muutaman sekunnin pituinen looppi tunkeutui kyllä kivasti aivolohkoon.

Keräsin ihan kaikki tavarat mitä pelistä löytyi. Halusin haarniskan ja vaakunankin itselleni että hahmo kestää enemmän iskuja ja saa Medicineä hankittua.

Kerkesin pelin tiimellyksessä unohtaa missä viimeinen mesta sijaitsee :D

Hetken etsittyäni, löysin oikean paikan.

Viimeinen mesta sisälsi varjovihollisia jo aikaisemmin nähdyistä vihollisista. Myös muutama pomokin oli päätynyt varjojen joukkoon.

Jonkin aikaa linnassa haahuiltuani, Ligarin huoneen ovi oli nenäni edessä.

Ligar oli todella helppo, kerran täytti energiat taistelun aikana, niin ei tehnyt millään tavoin tiukkaa. Toista olisi ollut PAL-versiossa :D

Hemmetin hyvä peli. Musiikit mukavia muutamaa lukuun ottamatta ja mestojen etsiminen sekä tutkiminen oli kivaa.

Attack of the Killer Tomatoes

Games Beaten: 193/709
Genre: Platform
Goal: Destroy a Giant Tomato

Arvosana: 7/10
Vaikeusaste: 3/10

Peli perustuu joko vuonna 1978 tehtyyn elokuvaan tai vuonna 1990 tulleeseen lasten piirrosarjaan. Piirrossarjassa oli mukana myös Return of the Killer Tomatoes elokuvan tapahtumia joka on jatko-osa Attack of the Killer Tomatoesille.
Itsellä ei ole tästä niin hirveästi hajua, en ole mitään näistä nähnyt. Ehkä varmaan pitäisi.

Kaaos ja sekasorto on rantautunut kauniiseen San Zucchiniin. Dr. Gangrene aikoo kuorruttaa koko kaupungin tuomiopäivän tomaattimasiinallaan!
Kuka voisi pysäyttää tämän hullunkurisen suunnitelman?
No, Chad Finletter tietysti. Hän on pieni ja uhmakas, juuri sopiva tähän tehtävään!
Hänellä on voimavaroja, kimmoisuutta ja ketsupin tahrimat kengänpohjat vapauttaakseen ihmiset tappajatomaattien hyökkäykseltä.

Kaveri sanoi minulle että "pelaahan seuraavaksi tämmöinen peli. Piirrossarja on loistava joten tsekkaa millainen tämä peli on".

Täytyy sanoa että peli ei ollut olleenkaan hullumpi, todella omituinen vain.
Hieman rupesi kuumottamaan kun ruutuun lävähti, että Imagineering on tämän takana. Onneksi pelko oli aiheetonta.

En tiedä pystyikö tästä oikein sanomaan, että oliko tässä kenttiä lainkaan, vai onko koko peli vain yksi pitkä pötkö.
Jos muutaman selkeämmän vaihdoksen mukaan menee, niin periaatteessa tässä on neljä kenttää.

Tämähän oli todella lyhyt tekele, eikä kovin hankalakaan.

Kolme elämää ja kolme continuea oli aikaa tutkia mestoja, sitten peli alkoi alusta.

Yllätyin kyllä miten laadukkaasti tämä oli pääosin tehty. Grafiikat olivat kivat ja kontrollointi oikein mallikasta. Toista luokkaa kuin vaikka Swamp Thingissa tai Simpsons -peleissä.
Hienosti oli vielä varjostuksetkin tehty jos hahmo meni hieman pimeämmälle alueelle.

Kerrankin selailin ohjekirjaa ennen pelaamista. Lähinnä sen takia, kun ei ollut minkäänlaista hajua tästä.
Ohjeissa oli perinteisesti esitelty viholliset ja sitten löytyi kuusi hieman häijymmän näköistä tomaattia.
Ilokseni ajattelin, että nämä on varmaan kenttien pomot ja peli sisältää kuusi kenttää. No ei nyt ihan.

Vain yksi näistä tomaateista oli "pomon" roolissa, sekin ihan pelin alussa ja se oikeastaan esitti enemmän välibossin roolia kun mitään muuta.
Muut näistä isommista tomaateista oli sellaisia mitä ei voinut edes tappaa, täytyi vain väistellä ja juosta karkuun. Pettymys.

Pelissä oikeastaan ainoa hyökkäys on vihollisten päälle hyppääminen. Joskus hitboxit vähän kusi ja otti osuman vaikka ihan selvästi hyppäsi oikeaan kohtaan.
Yhdessä vaiheessa peliä saa aseeksi kiven, mutta se on todella lyhyen aikaa käytössä.

Kentistä saa lounaslaatikoita jotka täyttää energiaa. Hassua on, että jotkin lounaslaatikot täyttivät energiaa vain muutaman yksikön, jotkin taas ihan täyteen. Jopa niin täyteen että energiaa menee "yli".
Tämä oli kyllä ihan hyödyllistä jos vihollisia oli paljon Chadin kimpussa. Pystyi ottamaan osumaa ja juoksemaan kuolemattomuusajan turvin toiseen paikkaan. Energiat sen kun täyttyi kokoajan :)

Ensimmäisen kentän loppupuolella vastaan tuli jokin salapoliisin vermeisiin pukeutunut heebo. Tyyppi juoksi karkuun ja pienen etsinnän jälkeen se sitten löytyi uudelleen.
Olemme siis ensimmäisen "kentän" pomossa. Ukko soittelee urkuja ja pilleistä lentelee tomaatteja.
Pillit täytyi tuhota heittelemällä niihin kiviä. Kun kaikki pillit oli hajotettu, taistelu oli siinä.
Tässä oli hieman jännä rakenne. Kun eteni vasemmalta oikealle, Chad heitti nätisti kiven oikealle päin ja pillit sai mukavasti hajalle. Kun lähestyttiin urkujen puoliväliä, Chad rupesi heittelemään kiviä vähän minne sattuu.
No, olisihan tämä ollut naurettavan helppo jos kivet olisivat lentäneet aina suoraan oikeaan suuntaan.
Hieman hankala oli loppuvaiheen tomaatteja väistellä kun ne tulivat enää vain muutamasta pillistä. Viimeisen kanssa otti pakosti yhden osuman, väistelyn ajoitus oli ihan liian tiukka.

Toisen kentän alussa olin jonkin aikaa jumissa. Huoneesta ei päässyt yhtään mihinkään. Jättimäinen tomaattimasiina se vain muutti tomaatteja tappajatomaateiksi. Kentän alareunassa pörräsi vielä Beefsteak - härkätomaatti.
Tätä ei voinut edes tappaa ja useampi elämä meni sen kanssa ihmetellessä.
Ihan täysin tuurilla hyppäsin oikeaan kohtaan kun etsin oikeaa reittiä. Osuin jonkinlaiseen vipuun ja Chad alkoi kävelemään katossa. Vipu oli todella hienosti maastoutunut kaikenlaisen muun taustarojun sekaan, ei sitä sieltä erottanut.
Hieman enemmän näkyvyyttä, kiitos. Nyt selvisi myös, miksi muutama tavara oli kentässä väärinpäin, ne sai kerättyä tällä tavalla.
Kun tämän keksi, loppukenttä menikin ihan helposti.
Löysin vielä hienon buginkin kentän lopusta. Ilmeisesti Dr. Gangrene jotain liuoksia keitteli pienessä huoneessa ja loi uusia vihollisia. Tässä olisi ollut tarkoituksena tappaa vihollisia kunnes ukko pakenee.
No, skippasin ukon ja menin suoraan ovelle. Kävi niin hieno tuuri, että vihollinen työnsi minut ovesta ulos ja kenttä meni läpi :D
Tämä onnistui jokaisella yrityksellä todella helposti. Ei tarvinnut edes odottaa vihollisen työntämistä, riitti että seisoi reunassa ja hyppäsi vihollisen päältä kohti ovea.

Kolmas kenttä olikin sitten sokkelo. Onneksi täältä löytyi pelin ainut löytämäni lisäri ja paljon lisäenergiaa.
Ehdottomasti pelin paskimmat vihollisetkin löytyivät täältä, Zoltan -tomaatit. Näitä oli vain kolmessa eri kohtaa, mutta jokainen näistä sai uskomattoman vitutuksen aikaiseksi.
Luonnollisesti näitäkään ei pystynyt tappamaan millään. Ainut keino oli hypätä yli ja juosta karkuun. Noh, toisin kuin kaikki muut erikoisemmat tomaatit, nämä pirulaiset hyppivät.
Niiden hyppiminen oli vielä uskomattoman satunnaista ja oli välillä tuurista kiinni, pääsikö yli. Se oli lähestulkoon aina menoa, jos sattui Zoltanin päälle hyppäämään.
Pelihahmo kimposi aina osumasta taaksepäin ja Zoltan hyppäsin sinne suuntaan joten se pompotteli energiamittarin tyhjäksi. Olo oli kuin rantapallolla. Tästä ei päässyt mitenkään pois, kunnon stunlock.

Sitten alkaakin todella omituinen vaihe.

Kentän lopussa oli jokin ihme tomaattikone. Se räjähti itsestään kun mestoille pääsi ja Chad tuuletti voiton merkiksi. Tekstejä rupesi rullaamaan ruudussa ja painelin vahingossa jotain nappeja ja yhtäkkiä olinkin pelin ensimmäisessä kentässä.
Olin todella hämilläni. Mietin, että menikö peli läpi vai mitä tapahtui. Pienen Youtube -session jälkeen selvisi, että yksi kenttä olisi tullut vielä tämän jälkeen.

Eli, ei olisi saanut painella mitään nappeja vaan odottaa lopputekstit ja cutscenet kiltisti ja sitten kenttä alkaa. Uskomatonta.
Ei muuta kun uudestaan peliä pelaamaan alusta ja väistelemään vittumaisia Zoltaneita. Onneksi samaan kohtaan pelaaminen meni paljon kivuttomammin ja oli vielä continuetkin jäljelllä :)

Viimeisessä kentässä seikkailtiin jättimäisen tomaatin sisällä. Tämä oli kunnon sokkelo mutta onneksi pääreitille oli helppo löytää takaisin jos erehtyi harhailemaan. Yleensä vääristä reiteistä sai vain energiaa.
Viimeisen bossin virkaa toimitti jokin violetti juuri johon täytyi hypätä. Peli oli siinä. Weird.

Vaikka tässä olikin WTF -hetkiä aiheuttavia tilanteita, tykkäsin tästä. Vähän turhan lyhyt vaan. Muutama lisäkenttä ja Zoltanit olisi koodattu järkevästi, tämä olisi ollut ihan huippupeli :)

S.C.A.T.: Special Cybernetic Attack Team

Games Beaten: 192/709
Genre: Shoot 'em up
Goal: Defeat Malmort (Stage 5)

Arvosana: 8/10
Vaikeusaste: 4/10

2000-luvulla ihmiskunta kohtaa hirvittävän uhkan. Mahtavan komentaja Malmortin johdolla muukalaislauma hyökkää maapallolle.
Ihmiskunta rupeaa olemaan todella pulassa, mutta onneksi presidentillä on ässä hihassaan. Hän kutsuu kokoon salaisen liittouman.
Onneksi presidenttiä varoitettiin ajoissa tästä uhasta joten hän kerkesi toimimaan ripeästi.
Maailman parhaat tiedemiehet rupesivat ratkaisemaan tätä ongelmaa. Niin vain kävi, että ratkaisu löytyi: cybersotilasryhmä.

Nämä osittain ihmiset, osittain konesotilaat pystyvät aiheuttamaan suurta tuhoa näppärän kokonsa vuoksi.
Heillä on juuri oikeanlaiset aseet muukalaisten tuhoamista varten.
Ehkäpä he onnistuvat pelastamaan maapallon?

Okei, en sano tuosta lyhenteestä mitään.

Viiden kentän Shoot 'em up. Ei ollut pituudella pilattu, mutta erittäin laadukas peli kyseessä.

Hyvin perinteisillä linjoilla mentiin, aloitetaan heikolla tussarilla ja kentän edetessä siihen saa erilaisia päivityksiä.

Ainut, mikä eroaa tavanomaisesta, on hahmon ympärillä heiluvat pallerot. Nämä ampuvat aina kun itsekin ampuu.
Yleensä tälläisiä on saanut kerättyä power-uppien muodossa, mutta tässä ne on jostain syystä jo heti alussa.
Niiden suuntaa pystyi itse kääntämään ja pysäyttämään haluttuun kohtaan. Erittäin näppärää.
Halutessaan ne sai myös heilumaan automaattisesti puolelta toiselle jolloin ne saattoivat osua vihollisiin "tuurilla".

Ei tässä kovin montaa erilaista asetta ollut ja lähinnä tuli käytettyä Wide Beamia. Ase oli todella tehokas ja ampui mukavan leveälle.
Laser oli toinen ihan hyvä vaihtoehto. Bombia kannatti välttää kuin ruttoa. Se oli kyllä tehokas, mutta se jäi ruudulle räjähtelemään liian pitkäksi aikaa ja tuli monia paniikkitilanteita.

Tässä pelissä oli aika hassusti ilmoitettu elämät ja energiat. Ennen kenttää näkyy että on kuusi elämää. Noh, nehän onkin vain energiayksiöitä. Hieman turhako tuo energian määrän ilmoitus :D
Tämän vuoksi luulin, että pelissä on vain kuusi elämää ja sitten alkaa alusta. No, ilokseni sitten selvisi, että tässä on loputtomat Continuet, onneksi sillä pelin loppuosa oli brutaali.

Kentät olivat perinteisiä oikealle päin rullaavia, ainut eroavaisuus oli kolmannessa kentässä. Kuvakulma oli sama kuin muutenkin, mutta se rullasi ylöspäin.
Ja kovaa rullasikin, meinasi mennä silmät solmuun tämän kanssa :D
Tausta oli täynnä kaikkea yksityiskohtaa ja se rullasi ihan helvetinmoista kyytiä. Viholliset ja pelihahmo liikkuivat sitten samalla nopeudella kun muissakin kentissä, erittäin oudon tuntuinen.

Kolme ensimmäistä kenttää meni suhteellisen kivuttomasti, mitä nyt kolmosta piti pari kertaa yrittää.

Pienet vaikeudet alkoivat neljännessä kentässä. Suhteellisen pitkä ja paljon vihollisia. Pomossa oli hyvä olla lähes täydet energiat jotta siitä selvisi.

No, eihän tuo neljäs kenttä ollut mitään verrattuna viidenteen eli viimeiseen kenttään.
Ihan jäätävän hankala, meni tovi tämän kanssa.
Erittäin paljon vihollisia, ärsyttäviä patterneja ja lasertykkejä. Lasertykit olivat ehdottomasti hankalin asia tässä. Laser kimpoili seinistä ja piti tarkkaan katsoa missä pystyi olemaan jotta se ei osuisi.
Lähinnä pelkällä opettelulla ja pienellä tuurilla tästä selvisi.

Pomot olivat kyllä ihan liian helppoja, ainakin tuolla Wide Beam -aseella. Pelissä on mekaniikka, että mitä lähempänä seinää tai vihollista on, sitä nopeammin hahmo ampuu.
Eli kannatti mennä mahdollisimman lähelle pomoa ja antaa tykin laulaa, erittäin helppoa.
Tämä taktiikka toimi 3/5 pomoista. Toisen ja neljännen kentän pomot olivat hieman erilaisia ja se ei onnistunut niihin. Toisen kentän pomo oli hyvin liikkuvaista sorttia ja neljännessä pomossa oli useampi kohta mihin täytyi ampua.

Viimeinen bossi oli ihan siisti ilmestys. Odotin kyllä että tulisi vielä toinen muoto, mutta ei tullut :(
Viimeinen kenttä oli sen verran hankala, että mietin jo muita taktiikoita kun tuota iholle menemistä. Harvoin kovin kummoisilla energioilla pomolle asti pääsi.
No, sitten se onnistui, täydellinen suoritus. Täysillä energioilla pomolle, ihan lärviin kiinni ja nappi pohjaan. Helppoa kuin lapsen lyö...päähän taputtaminen.

Hyvä peli vaikka vaikeusaste nousikin todella epätasaisesti. Kivan näköinen, ei turhia kikkailuita ja musiikit olivat hyvää settiä. Mulle tuli muutamasta biisistä Power Bladen musat mieleen ja sehän vain kelpasi!

Wayne's World

Games Beaten: 191/709
Genre: Platform
Goal: Defeat Benjamin Kane (Level 5)

Arvosana: 4/10
Vaikeusaste: 5/10

Jännä idea tehdä tälläisestä elokuvasta peli. En ole itse elokuvaa katsonut joten ei ole senkään vertaa hajua mitä tässä tapahtuu :D

Wayne ja Garth ovat kaveruksia jotka pitävät vanhempien kellarissa omaa tv-ohjelmaansa. Ohjelman nimi on Wayne's World.
Kuitenkin, jokin tuottaja, Benjamin Kane Chicagosta yrittää ostaa ohjelmaa ja nimetä sen "Mister Campbell's Neighborhoodiksi".
Pojat myyvät ohjelmansa tälle lipevälle rikkaalle äijälle. Syy ei ole se, että heitä käskettiin tehdä niin, vaan tämä on heidän mielestään hyvä tapa olla cool ja tavata naisia.
Nyt kuitenkin pojat lähtevät seikkailulle saadakseen ohjelmansa takaisin.

Ilmeisesti juoni mukailee leffaa ainakin jossain määrin, niin hullulta kun se kuulostaakin.

Olipahan peli taas. Tiesin AVGN:n videosta, että tämä on aika kurja teos. En kyllä aina luota näihin arvosteluihin, sillä välillä pelit on osoittautuneet ihan hyviksi.
Ilmeisesti tässä on sama pelimoottori kuin Rocky and Bullwinkle and Friendissa. Ai että, oikein huokuu laatua tämä peli!

Viisi kenttää pelattavana ja jokunen pomotaistelu. Ehkäpä nuo muutamien kenttien viholliset voi laskea pomoiksi sillä ilman niiden tappamista ei pääse eteenpäin.

Kuoleman tullessa joutui aina kentän alkuun. Tämä oli nihkeää varsinkin pidemmissä kentissä. Elämien loputtua pääsikin sitten katsomaan alkuruutua, jee.

Kentät on jaoteltu eri osuuksiin, välillä pelataan Waynella ja välillä Garthilla.
Wayne osaa karatea ja potkii vihollisia. Garth sen sijaan turvautuu omatekoiseen tainnutuspyssyyn.

Grathilla pelaaminen oli todella simppeliä, viholliset pystyi ampumaan jo ennen kuin ne kerkesi ilmestymään ruutuun.

Waynellä joutui tekemään enemmän töitä kun täytyi lähes iholle mennä. Potkulla oli aluksi hankala osua mihinkään, ajoitus oli jotenkin kummallinen.
Tähän tottui onneksi nopeasti ja potkut osasi ajoittaa oikein. Pahimpia olivat viholliset, jotka eivät kuolleet kerrasta vaan kahdesta osumasta. Ne tulivat päälle nopeammin kuin ajatteli ja ajoitus välillä kusi tämän vuoksi.

Joidenkin kenttien jälkeen pääsi Bonus-kenttään, Stanin donitsikauppaan. Näissä oli tarkoituksena kerätä jenkeissä suosittuja herkkuja, crullereita. Jokaisesta kerätystä crullerista sai yhden yksikön energiaa lisää.
Kenttien jälkeen ei energiat tule täyteen vaan tämä on se tapa täyttää energiamittaria. Muutamia hankalampia hyppyjä joutui tekemään jotta sai keskihyllyillä olevat herkut kerättyä.
Jos onnistui kaikki keräämään aikarajan puitteissa, sai elämän! Tämän löysin ihan vahingossa kun kokeilin huvikseen, onnistunko keräämään jokaisen :D

Kolme ensimmäistä kenttää oli melko simppeleitä, paljon kävelyä ja muutama tasoloikkakohta.
Kaksi ensimmäistä kenttää pelattiin molemmilla hahmoilla, mutta kolmas kenttä pelkästään Grathilla. Ninjoja hyppii taivaalta ja ne vievät paljon energiaa. Melkoisen kestäviäkin olivat mokomat perus tussarilla.
Onneksi kentässä oli kissoja jotka tappamalla sai P-tavaran. Tämän avulla aseen tulivoima parani ja se antoi vielä pari yksikköä energiaa lisää. Kissojen tappaminen kannatti tässä tapauksessa, valitettavasti :(

Neljännessä tasossa vaikeusaste nousi rajulla käyrällä. Viholliset olivat hankalia ja tässä oli paljon pahoja tasoloikkakohtia.
Tämä on Waynen oma kenttä kokonaisuudessaan ja se ei lupaa hyvää...
Aluksi piestään jotain irrallisia televisioruutuja. Näiden kanssa potkun ajoittaminen oli hankalaa. Välillä vaikka ajoituksen sai kohdalleen, otti osuman. Mahtavaa.
Kun näistä ärsytyksistä pääsi eteenpäin, ovella odotti jokin poliisi pamppua heiluttaen. No, eikun kimppuun vaan!
Koska tässä laatupelissä ei ole kuolemattomuusaikaa, tämä pollari imaisi energiat hetkessä. Vaikka kuinka yritti sitä piestä, onnistui se heiluttamaan pampullaan energiat nolliin.
Noh, sain sitten jonkinlaisen rytmin kehitettyä jonka avulla sain poliisin lähes joka kerta tapettua ilman energian menetystä.

Seuraavaksi alkoikin kunnon tasoloikkahelvetti. Paljon vihollisia, taivaalta tipahtelevia polttimoita ja pitkiä hyppyjä. Sai todella reunalta hypätä jotta hyppy riittäisi.
Kentän loppupuolella oli ehdottomasti pelin hankalin kohta. Överipitkä rotko ja polttimo tippui suoraan rotkoon. Hyppy piti ajoittaa täydellisen oikein. Parasta vielä oli, että piti hypätä tyhjän kohdan päältä mikä näyttä että siitä putoaisi jo rotkoon.
Loistavaa pelisuunnittelua. Elämiä ja Game Overeita kului runsaasti kun yritin saada jonkinlaista varmaa ajoitusta tähän kohtaan. Viimein sitten sain keksittyä sellaisen.
Huomasin myös näiden yritysten lomassa, että poliiseihin keksimäni varma taktiikka ei ollutkaan niin varma. Jostain syystä se ei enää toiminut. En tiedä menikö pelissä koodi vinksalleen vai minun ajoitukseni rupesi jotenkin ontumaan.
Joka tapauksessa, löysin uuden taktiikan joka oli pomminvarma. Kun nytkytti pikselilleen oikeaan kohtaan, pystyi itse potkimaan poliisia, mutta se ei osunut pelihahmoon. Mahtava löytö!

Viimeinen kenttä oli jälleen molemmilla hahmoilla pelattava ja Garthin osuus naurettavan helppo tässäkin. Waynellä joutui hyppimään pienillä alustoilla tuulisessa paikassa väistellen lentävää rojua ja kissoja.
Kissat olisi voinut tappaa P-tavaran takia, mutta Waynen potkulla niihin osuminen oli ihan älytöntä. Mielummin vain hyppi yli.

Lopussa odotti Benjamin Kane. Energiat oli puolillaan ja en olettanut, että se ihan ensimmäisellä yrityksellä menisi läpi. Ukko oli kuitenkin yhtä helppo kuin muutkin "pomot", onnistui vain pitämään potkujen rytmityksen oikeana, niin sen sai pysymään paikallaan.
Muutaman kerran se karkasi tästä jumituksesta, mutta aika nopeasti sai homman taas pysymään hallussa.

Hienoa kun peli meni viimeisellä yrityksellä sitten näin helposti läpi. Olin kerännyt kaikista Bonus-kentistä lisärit että pääsisi treenaamaan viimeistä kenttää oikein kunnolla :D
Parempi näin!

Täytyy sanoa, että on kyllä ruma ilmestys 1993 ilmestyneeksi NES-peliksi.

Wayne Gretzky Hockey

Games Beaten: 190/709
Genre: Sports
Goal: Beat Any Team

Arvosana: 2/10
Vaikeusaste: 2/10

Erittäin hyvä esimerkki rahastuksesta. Nimekkäästä NHL-pelaajasta tehdään peli jonka tiedetään varmasti myyvän. Mitä ihmiset sitten saivat? Kasan höyryävää paskaa.

Ehdottomasti heikon lätkäpeli mitä olen pelannut.

Oli tässä yksi hyvä puoli, täytyi voittaa vain yksi matsi :D

Asetuksia löytyy monia erilaisia. Pystyy säätämään pelaajien määrää ja pelkkien tietokonejoukkueiden pelaamista pystyy katsomaan. Kukahan tämmöistä haluaa katsoa :D

Erän pituutta pystyy muuttamaan 5-20 minuuttiin. Itse otin luonnollisesti viiden minuutin erät.

Pelin tempoa pystyi kanssa säätämään, nopeimmalla asetuksella tahti oli oikein hyvä.

Peli tyyppiä oli kolmea erilaista. Löytyi harjoittelua, normaalia ja pudotuspelit. Mutta tällähän ei ollut mitään väliä, kaikki pelimuodot olivat täysin samanlaisia.
Aina matsin jälkeen palattiin alkuruutuun. Olisi nyt luullut, että pudotuspeleissä tulisi jokin turnaus -tyyppinen ratkaisu. Mutta ei. Varmaan olisi pitänyt itse paperille kirjoittaa jatkoon menijät.

Valitsin joukkueekseni Calgaryn ja vastustajaksi Chicagon. Ihan randomilla mentiin, ei mitään hajua näistä.

Aluksi luulin, että tässä on Nintendo World Cup -tyylinen ratkaisu, että pelataan vain yhdellä pelaajalla. Matsin puolessa välissä näppäimiä tutkiessani huomasin kuitenkin, että Selectistä pystyi vaihtamaan pelaajaa.
Eipä tällä niin väliä ollut, jotenkin selkeämpi oli luistella vain yhdellä pelaajalla.

Alkuvalikoista pystyi omalle tiimille laittamaan vaikeusasteen, mielenkiintoista. Kursori oli valmiiksi Professional -asetuksen päällä, sehän kelpasi. Hienosti vielä vastustajajoukkueen kohdalla vaikeusaste oli Novice. Tietäähän sen miten tässä kävi.

Omat pelaajat olivatkin melkoisen hyviä ja paukuttivat enimmät maalit. Itse onnistuin onneksi yhden maalin purkittamaan :)

Vetäminen ja syöttäminen oli väärinpäin kun mihin oli tottunut, virheitä sattui tämän takia.

Ärsyttävin asia oli ehdottomasti se, että jatkuvasti omat pelaajat olivat paitsiossa. Monet hyvät maalipaikat menivät reisille kun pilli vislasi. Monesti vielä homma meni niin, että itse oli vetämässä maalia kohti kun paitsio vihellettiin, mahtavaa.
Hidasti peliä melkoisesti ja teki hommasta töksähtelevää.

Tässä ei ollut mitään hienoa väliaikashowta, vaan homma jatkui saman tien.

Vielä yksi rasittava asia kun niitä ei vielä tarpeeksi olekaan :D
Kellot ja pisteet on aina samassa kohdassa ruutua. Eli, jos luistelee ylös tai alas, ei välttämättä näe näitä. Monesti tuli mietittyä paljon on erää tai rangaistusta jäljellä, mutta eihän sitä nähnyt kun vain tietyissä kohdissa.

Ruma ja inha peli, ei jatkoon.