Code Name: Viper

Games Beaten: 360/709

Genre: Shooter

Goal: Defeat Commander Jones (Stage 8)

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 5/10

Olet agentti Kenny Smith, salanimeltään Viper ja komentaja Jones on pyytänyt sinut luokseen. 

Huhujen mukaan Amazonin viidakossa tukikohtaa pitää huumekartelli ja sinun tehtävänäsi on kerätä tietoja tästä paikasta jotta ongelmaan pystytään puuttumaan.

Kartelli on ottanut panttivankeja ja heidän avustuksellaan kartellin todellinen johtohahmo saataisiin selvitettyä.

Mieleni teki pelata jokin Shooter -peli ja valinta osui tähän Capcomin tekemään räiskintään. Mielestäni tämä olisi kuulunut Action -genren alle, mutta näillä mennään.

Olin täysin siinä uskossa, että tämä on jokin Arcade -porttaus, mutta eipä olekaan - ihan pelkästään NESille väsätty peli.

Mr. Smithiä ohjastetaan kahdeksan kentän verran saamaan tarvittavat tiedot huumeoperaatiosta. Kolmen continuen ja kahden salasanan avustuksella pitäisi homma suorittaa. Pelistä löytyi kolme eri vaikeusastetta ja pelin ehdottama easy oli erittäin passeli.

Aluksi hieman hämmennyin salasanan toteutuksesta. Salasanan saa itselleen kun on läpäissyt kolme kenttää. Aluksi vaikutti sille, että salasana tuli esille nappeja painamalla läpäistyn kentän summaus-ikkunassa. Asia ei kuitenkaan ollut näin kun näppäimien takominen ei auttanutkaan mitään.

Kun aloitin pelin alusta, huomasin, että sama salasana ilmestyi ruutuun tismalleen saman kentän jälkeen. Sitten tajusin homman jujun. Jostain kumman syystä tästä ei ollut mitään mainintaa pelin ohjekirjassa.

Ihan läpihuutojuttu tämä peli ei ollut vaikka pelasinkin easylla, sillä henki lähti hyvinkin helposti. Vihollisiin osuttaessa menetti yhden yksikön energiaa ja kun sitä oli pelin alussa käytössä vain kaksi yksikköä, oli jo puolet energioista mennyt.

Vihollisten ammukset taas tekivät kolmen yksikön verran vahinkoa eli lähes kaikissa tapauksessa henki lähti kerrasta. Muutamista kentistä sai kerättyä lisää kokonaisenergiaa, mutta ne hävisivät Game Overin myötä.

Kentistä pääsääntöisesti löytyi ainakin yksi jatkopaikka josta sai jatkaa jos oli continueja jäljellä, erittäin mainio juttu!

Kentistä löytyy todella paljon ovia joihin kurkistamalla saattoi löytää vaikka mitä kivaa. Mr. Smithillä on vakiona käytössään pistooli, mutta oven takaa saattoi hyvällä tuurilla löytyä konekivääri.

Myös ovien taakse oli piilotettu molempien aseiden panoksia. Aseita ei voinut vaihtaa lennosta, ja Mr. Smith käytti parempaa asetta niin pitkään kun panoksia riitti.

Ovien uumenista löytyi myös elävääkin porukkaa kuten panttivankeja ja sotilas, jolta sai pommin. Ilman pommia kenttää ei voinut päästä läpi. Panttivankien pelastamisesta sai vain pisteitä joten niiden pelastaminen oli suhteellisen turhaa hommaa.

Tarpeeksi pisteitä haalittuaan saa kyllä lisäreitä, mutta ovissa vieraillessaan on haavoittuvainen vihollisille, joten useasti panttivankien pelastaminen oli kohtalokasta.

Hieman harvinaisempina tavaroina ovien takaa löytyi lisää aikaa ja kokonaisenergiaa.

Kaikki kentät olivat todella samaa itseään toistavaa kaavaa. Ei tämä sinällään haitannut, pelin idea on ihan mainio. 

Täytyi edetä todella varovasti jotta ei osunut välillä hieman yllättäenkin ruutuun ilmestyvien vihollisten hyökkäyksiin. Kaikki ovet täytyi käydä läpi jotta sai pelastettua pommia hallussa pitävän sotilaan.

Onneksi kuoleman jälkeen ei tarvinnut tätä sotilasta etsiä uudelleen ja pommi löytyi valmiiksi inventaariosta. Kentistä löytyi vihollisten lisäksi joitain pieniä ansoja mitkä hieman elävöittivät miljöötä.

Onneksi tässä sentään oli salasana, sillä koko peli alusta loppuun asti kolmen continuen voimalla olisi ollut aikamoinen tempaus. Henki lähti ihan liian helposti kun viholliset hyppivät ruudun ulkopuolelta päälle.

Toisen salasanan sai kivasti kuudennen kentän jälkeen jolloin täytyi pelata kaksi viimeistä kenttää uudelleen continuejen loppuessa. Aluksi viimeiset kentät tuntuivat hankalilta, mutta pienen totuttelun ja vihollisten paikkojen jälkeen ne menivät todella sulavasti läpi.

Matkan varrella löytyneiden vinkkien avulla selvisi kartellin johtohahmo ja se paljastuikin komentaja Jonesiksi. Mikä uskomaton juonenkäänne!

Kun saavuin ensimmäistä kertaa Jonesin huoneeseen, ei hänen ammuksiin kerinnyt oikein ensimmäisellä kerralla reagoimaan. Minulla oli vielä konekivääri kädessäni, mutta sen hyöty meni täysin hukkaan. Kuoleman jälkeen sai jatkaa tästä samasta taistelusta, mutta nyt aseena oli hieman hitaampi pistooli.

Elämät ja continuet paloivat ja jouduin takaisin seitsemännen kentän alkuun. Uutta yritystä kehiin ja ei mennyt kauaa kun olin uudestaan Jonesin huoneen ovella.

Nyt tiesin entuudestaan millä patternilla Jones ampuu kutejaan ja sain ne helposti väistettyä. Annoin konekiväärin laulaa ja komentaja kaatuikin todella nopeasti, kiitos easy vaikeustason :D Pistoolillakin olisi Jonesin päihittäminen onnistunut jos olisi tajunnut vain ampua paljon enemmän kutien väistelyn lomassa.

Ihan mukiinmenevä peli vaikka tässä kuolikin todella herkästi. Uudelleenpelaamisarvo on aika minimissä liiallisen toistuvuuden vuoksi.

Easyllakin tämä oli ihan tarpeeksi haastava, voin vaan kuvitella kahden muun vaikeustason hankaluuden!

Yo! Noid

Games Beaten: 359/709

Genre: Action/Platform

Goal: Defeat Mr. Green (Stage 14)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 6/10

Joku tuhoaa New Yorkin kaupunkia! Tai ehkä kyseessä on kokonainen jengi! Mihin tahansa menetkin, huligaanit hyökkäävät ja iskevät sinut maihin. Tälläinen toiminta tuppaa ärsyttämään.

Laituritkaan eivät ole turvallisia ja saa voi saada kalasta naamaasi. Keskuspuistossa skeittaamisesta puhumattakaan, siellä jokin tyyppi alkaa pommittamaan sinua. Hulluja on jokapuolella - miten erinomaista!

Noid on ankarasti tälläistä toimintaa vastaan! Itse asiassa, kaiken takana taitaa olla hänen kaksoisolentonsa Mr. Green.

Mutta ei hätää, Noidilla on apunaan reilusti ammuksia, yliluonnollisia voimia, mahtavia keksintöjä ja tietysti luotettava jojo! Hän vain tarvitsee silloin tällöin hieman pizzaa jotta meno jatkuu!

Kyllä maskotteja maailmaan mahtuu ja tässä yksi peleihin asti päätynyt kaveri. Aikoinaan Domino's Pizzan maskottina tunnettu punaiseen jänispukuun pukeutunut Noid seikkailee tässä tasohyppelypelissä 14 kentän verran.

Peli on tunnettu hieman brutaalista vaikeustasostaan ja täytyy myöntää, että kyllähän tästä haastetta löytyi!

Jostain syystä Capcomin tiimin mielestä oli loistava idea laittaa Noid kuolemaan yhdestä osumasta. Tämän lisäksi kentistä ei löydy jatkopaikkoja joten kuolemasta rankaistaan rajulla kädellä.

Kyllähän tätä yhdestä osumasta kuolemista on harrastettu ennenkin esimerkiksi Adventure Island -pelisarjassa, mutta niissä peleissä sentään saa menoa helpottavia asioita, että ei aina henki lähtenyt yhdestä iskusta.

Kaiken hyvän lisäksi tässä pelissä ei ollut edes loputtomia continueja. Pelin alussa niitä oli vain kolme kappaletta, mutta pelin edetessä lukumäärää oli mahdollista kasvattaa.

Peli on hyvin perinteistä tasoloikkaa muutamilla erikoiskentillä höystettynä. Parista kentästä löytyy rullalautailua ja jonkinnäköistä lentohärpäkettä. Kentät eivät ole kovinkaan pitkiä, mutta erittäin hankalan vaikeusasteen vuoksi ne tuntuvat pidemmiltä mitä ovat.

Kentät sisältävät paljon ulkoa opettelua, sillä joidenkin vihollisten ja muiden jekkujen sijoittelu menee hieman vittuilun puolelle.

Kenttiin on ripoteltu jos jonkinlaista kerättävää joista osa niistä on piilotettuna. Ruudulla näkyvät kerättävät olivat lähinnä paperisia kääröjä joista sai itselleen jonkin muutamasta erilaisesta erikoisaseesta.

Itse en pahemmin näitä erikoisaseita hyödyntänyt. Testasin niitä muutamassa kohdassa ja totesin homman jokseenkin turhaksi. Esimerkiksi yhdellä erikoisaseella sai ruudun tyhjennettyä vihollisista. Luotin pelin perus aseen eli jojon voimaan! Se olikin ihan näppärä kapistus.

Paperisten kääröjen lisäksi kentistä löytyi huutomerkillä ja roomalaisilla numeroilla varustettuja kerättäviä joita tarvitsi kenttien lopussa oleviin "pomotaisteluihin". Suurin osa näistä oli piilotettu ja ne tulivat esiin kun sattui osumaan jojolla juuri oikeaan kohtaan.

En ole tälläisen pelisuunnittelun fani, sillä homma menee helposti jatkuvaksi huitomiseksi jotta saisi piilotetut esineet näkyviin. Esineitä oli kuitenkin erittäin tärkeä kerätä joten oli paljon huitomista luvassa. Onneksi sentään nämä piilotetut kerättävät löytyivät aina samoista paikoista.

Kuten aikaisemmin mainitsin, joidenkin kenttien jälkeen tulee "pomotaistelu". Asia on pakko laittaa lainausmerkkeihin, koska nämä kaikki taistelut ovat täysin samanlaisia pizzansyöntikilpailuita. Nopeudella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä vaan kisaaminen perustuu taktikointiin.

Ideana on, että tietokonevastustajan korteista arvotaan jonkin ja pelaajan tehtävä on voittaa tämän kortin arvo. Pisteitä eli pizzoja saa erotuksen mukaan ja tarvittavien pisteiden määrä kasvaa aina mitä pidemmälle pelissä pääsee. Se kumpi saa omalla puolella näkyvät pizzaslotit täytettyä, voittaa kamppailun.

Aina ei pystynyt tietokoneen saamaa korttia voittamaan eikä edes kannattanutkaan vaan järkevän taktikoinnin avulla piti tietokoneen pistetilin mahdollisimman alhaisena.

Tähän pizzansyöntikisaan pystyi hyödyntämään kentistä keräämiä piilotettuja huutomerkkejä ja roomalaisia numeroita. Huutomerkeistä käyttöönsä sai kaksi erilaista pippuria joiden avulla pystyi sabotoimaan vastustajan syöntiyritystä. Liian mausteiset pizzat eivät menneet pistelaskuriin!

Pippureita kannatti ehdottomasti käyttää jos arpa oli osunut jonkin todella iso lukuisen kortin kohdalle. Roomalaisista numeroista taas sai kertoimia ja niitä löytyi kaksi erilaista - kaksi ja kolme. Kun arpakone oli osunut jonkin todella pieniarvoisen kortin kohdalle, kannatti heittää kerroin pöytään ja ottaa mahdollisimman iso kortti omasta pakasta. Näin sai paljon pizzapisteitä kerralla. 

Välillä nämä kisailut menivät mönkään varsinkin pelin loppupuolella kun vastustajalla oli todella isonumeroisia kortteja ja arpaonni osui tietysti suurimmaksi osaksi niihin. Myös jos ei ollut tarpeeksi löytänyt kertoimia kentästä, vaikeutti se hommaa huomattavasti.

Rangaistuksena häviöstä oli elämän menettäminen ja joutuminen kentän alkuun.

Olihan tämä seikkailu melko haastava. Pelin ulkonäkö hämää ja tässä sai oikeasti pelata kieli keskellä suuta jos mieli päästä kentät läpi. Kyllähän se miestä söi kun selvitti tiensä hyvin lähelle kentän loppua ja sitten teki yhden pienen virheen joutuen aloittamaan homman taas alusta.

Loppupuolella sai yrittää ihan tosissaan, että pääsi pahimmat kentät läpi. Pelin puolessa välissä komeili laiturikenttä joka oli ensimmäinen kompastuskivi etenemisen suhteen. Loppuosa hieman satunnaisesti ampuvine tykkeineen oli kunnon "haista paska" -osastoa. Jopa tuhotun tykinkuulan savusta lähti henki, hienoa koodaamista.

Pelin viimeinen tasoloikkakenttä, violetti pilvenpiirtäjä oli aluksi brutaalin oloinen, mutta kun laittoi vihollisten ilmestymispaikat visusti mieleensä, ei se sitten kovin montaa yritystä vaatinut.

Vihollisia oli loppupeleissä yllättävän vähän ja kentän toinen puolisko vain palikalta toiselle hyppelyä autoscrollerin säestämänä. Olin nähnyt tämän kentän kanssa painivia speedrunaajia/kasuaaleja pelaajia ja kieltämättä hieman hirvitti itse aloittaa kentän pelaaminen. 

Jostain syystä pelin viimeiseksi kentäksi oli laitettu lentohärpäkkeellä lentely. Tämä oli varsin hyvä asia, sillä jotenkin omaksuin heti ensimmäisestä lentelykentästä lähtien härpäkkeellä lentelyn ja kenttä meni kuolematta läpi. Kentästä sai vielä kerättyä mukavasti huutomerkkejä ja numerokertoimia viimeistä taistelua varten.

Viimeinen taistelu Mr. Greeniä vastaan ei pahemmin eronnut muista pizzansyöntikisoista. Mr. Greenillä oli useampi "jokerikortti" jotka olivat kuuden pizzan arvoisia. Tuurikin tässä kävi, sillä yhteenkään sellaiseen ei arvonta osunut ja voitin taistelun todella ylivoimaisesti - kiitos viimeisen kentän runsaan keräilytarjonnan.

Harmillista, kun tästä pelistä oltiin tehty näin epäreilu.

Tähän olisi ehdottomasti pitänyt laittaa pieni energiapalkki tai vaikka kolmesta osumasta kuoleminen. Pelinautinto olisi parantunut huomattavasti.

Tälläisenään ihan jees kokemus, varsinkin jos pelaa paljon ja on tälläinen pöljä projekti menossa. Jos pelaaminen on satunnaisempaa, saa tästä lähinnä vain harmaita hiuksia.

Genghis Khan

Games Beaten: 358/709

Genre: Strategy

Goal: Complete World Conquest Scenario

Arvosana: 5/10

Vaikeusaste: 7/10

"Kauan kauan sitten harmaa susi lähetettiin taivaasta ja yhdessä hänen keisarinnan, valkoisen naaraan kanssa ylittivät suuren järven." 

Tämä tarina siirtyi sukupolvelta toiselle Mongolien keskuudessa, ketkä hallitsivat suurinta osaa Euraasiasta 1100-luvulla.

Legenda kuvastaa kuinka Tšingis-kaani onnistui luomaan mahtavimman imperiumin mikä oli koskaan ollut olemassa.

Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä legendasta todellisuutta. Olet osa Tšingis-kaanin sotajoukkoja ja yrität saada maailman haltuusi!

Viimein päätin jatkaa Koei:n väsäämää strategiapelisarjaa.

Kaikesta sitä väännetäänkin NES-peli. Kyseenalaista mainetta kantava sotasankari toki on oivallinen tälläiseen strategiseen sotapeliin jossa ideana on tappaa ja vallata alueita itselleen mahdollisimman paljon.

Tätä pelatessa ei ahdistanut lähes ollenkaan! Toista se oli Romance of the Three Kingdomsin kanssa, mutta se peli olikin ensikosketus tämän tyylisiin peleihin, nyt tiesi mitä odottaa. Tästä ja myös pelin pituudesta johtuen läpäisy jäi about 30 tuntiin.

Tšingis-kaani oli suuri valloittaja joka sai yhdistettyä hajanaiset mongoliheimot. Yhdistämisen jälkeen alkoikin suuret sotaretket ja Tšingis-kaani onnistuikin valloittamaan ison osan Euraasiasta.

Pelissä on kaksi erilaista pelimuotoa, Mongolian yhdistäminen ja maailman valloitus. Mongolian yhdistämistä ei tarvitse pelata jos ei välttämättä halua ja tässä voikin hypätä suoraan maailman valloitukseen.

Maailmanvalloitus sisältää 27 eri maata ja ne kaikki täytyy valloittaa läpäistäkseen pelin. Pelin pituuden vuoksi hyppäsin suoraan maailmanvalloitukseen.

Valloittaminen tapahtuu kuinkas muutenkaan kuin sotimalla. Pelissä voi solmia hetkellisiä tulitaukoja maiden kanssa, mutta niitä ei voi saada omalle puolelle muuta kuin hyökkäämällä.

Koein strategiapelien tyyliin, tässä täytyy seurailla monia eri asioita kuten kullan, ruoan ja sotilaiden määrää. Myös perus kansalaisten, puolustuksen, aseiden sekä sotilaiden sotataitojen tärkeyttä ei voi vähätellä. Näiden arvojen lukumäärän täytyi olla korkealla jotta asiat rullasivat tasaisesti.

Jos arvot ovat alakantissa, eivät asiat tapahdu niin kuin haluaisi ja esimerkiksi alhainen puolustus edesauttoi muiden maiden hyökkäysherkkyyttä. Itse Tšingis-kaania täytyy myös treenata, sillä jos hänen arvonsa ovat matalalla tasolla, ei esimerkiksi hyökkääminen tai kauppojen teko onnistu.

Kultaa ja ruokaa tässä saa eri vuodenaikoina. Kevään tullen kerätään veroja ja syksyllä korjataan satoa joka antaa sitten kansalle ruokaa. Ruokaa voi myydä jolloin siitä saa kultaa kirstun pohjalle. Kullalla voi ostaa aseita ja sotilaita.

Tässä pelissä kaupustelijoita löytyi kolmesta eri maasta ja ne eivät myyneet/ostaneet aina samoja tavaroita. Välillä kaupustelijat eivät olleet tavoitettavissa ja jokin tärkeä myytävä asia jäi sitten hoitamatta ja täytyyi odottaa jotta kaupustelija tuli takaisin maisemiin.

Yhdellä vuorolla sai tehdä kolme haluamaansa valintaa. Pakko ei ollut tehdä mitään, mutta siinä ei ollut mitään järkeä. Jos ei muuta keksinyt, niin ainakin joukkoja kannatti kehittää jatkuvasti paremmalle tasolle.

Kun oman vuoron oli saanut päätökseen, näytettiin karttanäkymässä mitä muut maat oli saanut aikaseksi. Jostain syystä tekstit rullasivat todella nopeasti eikä sitä saanut säädettyä mistään. Välillä meni ihan ohi kuka hyökkäsi mihinkin ja minkälaisia siirtoja tapahtui :D Miksei tätä voinut laittaa vaikka A-napin taakse!?

Sotiminen on pelin yksi pääasioista. Jos vastustajan joukot onnistui tappamaan, sai maan vallattua itselleen. Täytyy sanoa, että tämän pelin kartta oli todella sekava, sillä maiden tunnusmerkit olivat liian samannäköisiä eikä niitä oikein erottanut toisistaan.

Pelissä pystyi vakoilemaan vihollisten alueita, mutta en tätä taitoa oppinut. Pelistä löytyi kyllä "Spy" -komento, mutta vakooja vain otti hieman kultaa palkaksi eikä tehnyt mitään. Hoidin hyökkäykset sitten summa mutikassa ja jos vastassa oli liian isolukuinen armeija, resetoin pelin ja kokeilin hyökätä johonkin muuhun maahan.

Taistelut olivat samaa vuoron perään liikkumista kuin Romance of the Three Kingdomissa. Tässä ei vaan oikein voinut taktikoida taistelujen kanssa, ainoastaan hyökkääminen oli vaihtoehtona. Romancessa pystyi sytyttämään kaupungin tuleen missä sotajohtaja lymyili ja näin sen pystyi kirjaimellisesti savustamaan ulos jotta siihen pystyi tekemään paremmin vahinkoa.

Puolustus oli ehdottomasti paras hyökkäys tämän pelin kohdalla. Hyökkääjät menettivät enemmän sotilaita, joten paras taktiikka oli linnoittautua sotajohtajan viereen ja antaa sotilaiden hakata omaa sotajohtajaa. Kun kerta hyökkääjät menettivät enemmän sotilaita, ne viimein kuolivat kokonaan :)

Sotajohtaja harvoin hyökkäsi itse, varsinkaan kun oli alakantissa joten homma täytyi ottaa omiin käsiin. Jos oma armeija oli vähälukuisempi kuin vastustajan, ei hyökkäämisestä tullut mitään. Reilusti ylimääräisiä sotilaita ja sotajohtajan sai tapettua suhteellisen kivuttomasti.

Kun sotajohtaja oli ajettu ahdinkoon, lähti hän joukkoineen luikkimaan karkuun. Todella ärsyttävää yrittää saada karkulainen kiinni. Tässä pelissä oli vielä tyhmänä lisänä, että vaikeakulkuisista maastoista menettää sotilaita.

Periaatteessa ihan järkevästi ajateltu, mutta ihan turhaa sotilaiden menettämistä kun yrittää jahdata karkuun juoksevaa sotajohtajaa läpi metsien ja vuorien.

Sotatilanteisiin pystyi itse määrittämään, minkä tyyppisiä sotilaita haluaa käyttää. Valittavana oli ratsuväki, jalkamiehet ja jousiampujat. Nämä valinnat täytyi tehdä ennen sotaa ja monesti homma unohtui täysin ja menin niillä, mitkä oli automaattisesti valittuna. 

Jousiampujat olivat oivallisia, sillä niillä pystyi ampumaan kolmen ruudun päähän ja näin sotilaat säästyivät hyökkäykseltä. Nuolia oli rajallinen määrä ja niitä kertyi lisää sotilaiden aseiden määrän myötä.

Voiton jälkeen sai päättää, mitä entiselle sotajohtajalle/hallitsijalle tekee. Yhtä tapausta lukuun ottamatta, teloitin nämä tyypit. Kerran annoin yhdelle sotajohtajalle mahdollisuuden tulla minulle prinssiksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Pää pölkylle oli sitten seuraava vaihtoehto.

Sodassa oli myös tärkeää, että ukkoja oli vielä jäljellä taistelun jälkeen. Vieressä olevat maat saattaa helposti hyökätä heikossa kantimissa olevaan maahan ja valtaaminen meni hukkaan. 

Onneksi tästä pelistä löytyi "Move" -toiminto jonka avulla sai siirrettyä viereisistä omista maista erilaisia resursseja hieman heikommassa asemassa olevaan maahan. Lähinnä siirtäminen kohdistui sotilasiin, ruokaan ja kultaan.

Aluksi alueiden valtaaminen eteni todella hitaasti. Pelityylini oli hieman vääränlainen ja keskityin liikaa muihin asioihin kuin sotilaiden värväämiseen. Viimein sain homman rullaamaan ja alueita vallattua.

Pelissä pystyy ohjastamaan ainoastaan sitä maata, missä Tšingis-kaani on. Onneksi ei sentään tarvinnut matkustaa ympäri maita ja mantuja, sillä omat npc sotajohtajat hoitivat maiden valtaamista sekä tavaran siirtämistä. Jos maalla oli paljon sotilaita ja vihollisella heikko tilanne, hyökkäsi npc-hahmot automaattisesti ja parhaimmassa tapauksessa valloittivat kohteen!

Jos joltain pelaajan hallussa olevalta maalta oli kuollut prinssi eikä siellä ollut kunnon hallitsijaa, tässä tapauksessa Tšingis-kaani "ohjasi" maan toimia yhden vuoron verran etänä. Tämä kuitenkin rajoitti toimintoja reilusti eikä esimerkiksi hyökkäystä voinut toteuttaa.

Kun olin valloittanut suurimman osan idässä sijaitsevista maista, Englanti oli saanut tuulta alleen ja dominoi läntistä puolta. Loppupuolella tilanne oli, että minulla ja Englannilla oli lähes yhtä paljon alueita vallattuna, minulla kuitenkin muutama enemmän.

Välillä maiden hallussa pitäminen oli kunnon kissa & hiiri leikkiä. Valtaan maan itselleni ja heti Englanti valtasi sen takaisin. Tätä tapahtui oikeastaan npc-hahmojen ohjastamien maiden kohdalla, ne lähti hyökkäämään hieman liian pienellä sotilasmäärällä. 

Pelissä oli yksi todella ärsyttävä piirre mitä en muista Romance in the Three Kingdomsissa tapahtuneen - ainakaan näin usein, nimittäin kapinointi.

Välillä jokin minun alaisuudessani oleva maa päätti kapinoida ja poistui alaisuudestani. Erittäin rasittavaa varsinkin pelin loppupuolella, sillä ei millään olisi jaksanut lähteä toiselle puolelle aluetta pieksämään järkeä typerien kapinoitsijoiden päähän.

Tähän onneksi löytyi lääke; Reset -nappi! Ennen jokaista vuoroa kannatti tallentaa ja heti jos jokin ärsyttävä asia tapahtui kuten esimerkiksi kapinointi, ei kun resettiä ja parempaa RNG:tä toivomaan. Ehkä hieman alhainen keino tämä RNG -manipulointi, mutta peli on ihan tarpeeksi pitkä muutenkin joten ei tunnu edes pahalta :D

Peli oli jo todella lähellä loppua ja Tšingis-kaani iäkäs ukon rähjä. Oikeassa elämässä Tšingis-kaani kuoli ilmeisesti 60-65 vuoden iässä, mutta nyt mittarissa oli jo huimat 95 vuotta! Muutaman kerran sairauksien levitessä ympäri maailmaa, Tšingis-kaani kuoli sairauteen, vaikka se ei edes kohdistunut siihen maahan, missä herra itse oli.

Ilmeisesti ikä teki tepposet. Halusin kuitenkin yrittää läpäistä pelin niin, että Tšingis-kaani on vielä elossa kun kerta homma oli ehtoopuolella. Resetillä sai kätevästi sotasankarin henkiin.

Sain kuin sainkin homman siihen pisteeseen, että Tšingis-kaani on elossa ja yksi Englannin hallussa pitämä maa valtaamatta. Tässä kävi vielä niin hauskasti, että Englantilaiset alkoivat kapinoimaan ja vastassa olikin Dartades.

Minulla oli reilusti enemmän sotilaita kuin Dartadesin poppoolla, mutta heidän sotajohtajansa puolustus oli jotenkin todella kovalla tasolla ja tekemäni iskut eivät meinanneet tehdä hirveästi vahinkoa. 

Onneksi ylivoiman turvin sain johtajan tapettua vaikka aika tiukille se menikin.

Vaikka tämä hieman miellyttävämpi kokemus olikin kuin Romance of the Three Kingdoms, en ole tälläisten pelien suurin fani. 

Jo heti alkumetreillä laitoin pelissä soineen muinaisen aasialaisen vingutuksen mutelelle ja omat musiikit taustalle soimaan. Paransi pelikokemusta huomattavasti :D

Strider

Games Beaten: 357/709

Genre: Platform

Goal: Destroy ZAIN (Devil's Weapon)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 5/10

"Strider" on voimakkain salaisia hämärähommia harrastava ryhmä maailmassa. Se on erikoistunut salakuljetukseen, kidnappaukseen, tuhoamiseen, häiriötekoihin ynnä muihin kauheuksiin.

Yksi C-tason Strider vastaa yhtä kokonaista hyvin koulutettua erikoisjoukkoa.

Hiryu oli nuorin Super A-tason saavuttanut henkilö. Sen jälkeen, kun hän oli eliminoinut A-tason Striderin siskon, hän päätti jättää hommat taakseen ja jatkaa elämäänsä rauhallisessa Mongoliassa.

Yhtenä päivänä varajohtaja Matic ilmaantui paikalle ja kertoi, että ilmeisesti Hiryun ystävä, Kain oli jäänyt vihollisen kynsiin.

Matic käski Hiryun tuhota ystävänsä ja jos hän vastustelisi, saisivat Mongolialaiset kokea kunnon teurastuksen. Hiryulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin.

Tuhoamisen sijaan Hiryu sai pelastettua ystävänsä Kainin ja sai selville todella hirvittävän suunnitelman...

Striderit ja organisaatio nimeltään "Enterprise" suunnittelivat "ZAIN" -nimistä pirullista mielenhallinta-asetta. Hiryu päätti tuhota Striderit, Enterprisen sekä tämän mielenhallinta-aseen jotta maailmanrauha säilyisi.

Uskomatonta, toinen peli putkeen missä on todella huonot kontrollit :D

Tiesin entuudestaan, että peli on todella buginen, mutta ohjattavuudesta ei ollut sen parempaa tietoa.

TMR heitti homman läskiksi tämän teoksen kohdalla ja meni pelin speedrun -tyyliin läpi glitchaamalla armottomasti. Itsellä ei moinen käynyt edes mielessä vaan halusin pelata pelin ihan normaalisti.

Pelissä seikkaillaan Hiryu nimisellä heebolla ympäri maailmaa etsien pahiksien päämajaa ja tuota ZAIN mielenhallinta-asetta. Päämajassa sijaitsevasta Blue Dragon -nimisestä tietokoneesta valitaan kohde mihin haluaa matkustaa. 

Kaikki kohteet eivät kerralla näy ja niitä onkin aluksi vain muutama. Valittavista olevista kohteista täytyykin löytää diskettejä joita analysoimalla löytyy arkaluontoista tietoa vihollisten olinpaikoista. Näitä diskettejä on kuusi kappaletta ja ne kaikki täytyy löytää viimeisen kentän saavuttamiseksi.

Pelissä pääsee seuraaviin paikkoihin; Kafazu, Egypt, Japan, China, Africa, Los Angeles, Australia ja viimeisenä vihollisten tukikohta - Red Dragon.

Kentät eivät ole suinkaan kertakäyttöisiä, vaan niihin täytyy matkustaa useamman kerran. Pelissä täytyy etsiä avaimia joiden avulla pääsee kulkemaan lukituista ovista ja kentissä saattaa olla useampaa avainta vaadittavia reittejä. Avaimia on yhteensä viisi kappaletta ja diskettien tavoin ne kaikki täytyy paikantaa.

Kenttää ei tarvitse koluta loppuun ensi yrittämällä eikä sellainen ollut edes mahdollista. Kun oli löytänyt avaimen tai disketin, täytyi juosta takaisin alkuun jotta pääsee takaisin Blue Dragonin luo miettimään seuraavaa siirtoa.

Tässäkin pelissä oli hieman levutusta mukana, mutta siihen ei voinut itse vaikuttaa millään tavalla. Kun löysi jonkin tärkeän hahmon tai tappoi jonkin harvoista pelissä olevista bosseista, sai levelin automaattisesti. Tämä tarkoitti lisää energiaa ja hyökkäysvoimaa.

Pelissä on perus aseena miekka, mutta levelien noustessa käyttöön sai muitakin erilaisia juttuja. Löytyi kolme eritasoista energiantäyttöä, tuliammukset, piikkiammukset, sähköammukset, maanjäristys, korkeampi hyppy sekä kentästä pois warppaaminen.

Näistä tuli hyödynnettyä vain energiantäyttöä ja korkeampaa hyppyä. Testasin kaikki ammukset läpi, mutta ne eivät olleet tarpeeksi hyödyllisiä pidempiaikaiseen käyttöön. Lisäksi jokainen ammus tuhlasi tietyn määrän hyökkäysvoimaa ja kun se oli lopussa, Hiryu ei jostain syystä vaihtanutkaan miekkaansa. Hän vain huitoi kädellä ilmaa tyhmännäköisenä :D

En saanut selvitettyä olisiko miekan saanut jotenkin vaihdettua takaisin käyttöön. Eipä tällä niin väliä ollut, koska miekan teho oli verrattavissa erikoisammuksiin, mielummin käytti sitä. Muutenkin hyökkäysvoimaa tuli priorisoitua hieman tärkeämpiin asioihin kuten energiantäyttöihin ja korkeampaan hyppyyn.

Pelin edetessä Hiryu saa käyttöönsä liukutaklin joka on tuttu Mega Man -peleistä. Ihan täysin varma en ole, mutta ilmeisesti sen sai ensimmäisen levelin myötä.

Kentistä löytyi myös yhteensä kolme erilaista kenkätyyppiä joista kaksi oli pakollista löytää. Magneettikengillä pystyi kävelemään tiettyjä seiniä pitkin ja vesikengillä vedenpäällä kävely onnistui kuin Jeesukselta konsanaan.

Näiden lisäksi löytyi vielä hyökkäyskengät joita en edes onnistunut löytämään vaikka peli antoi vinkin missä ne mahtaisi sijaita. Eipä ne kovin hyödylliset edes olleet, olisi voinut liukutaklista tehdä vahinkoa vihollisiin, that's it.

Tykkäsin pelin juonesta ja meiningeistä muutenkin, mutta umpisurkeat kontrollit pilaavat tämän pelin nautintoa suuresti. Olin pelin alkupuolella pahasti jumissa ja vaikka kuinka monta kertaa kolusin samat alueet läpi, en löytänyt minne pitäisi mennä.

Alennuin katsomaan netistä ratkaisun tähän pulmaan ja voihan helvetti miten typerä ratkaisu tähän oltiin laitettu. Pelissä pystyy hyppimään seiniä pitkin niin kuin monessa muussakin pelissä, esimerkkinä vaikka NESin Batman.

Yritin tätä seinähyppelyä useita kertoja siinä onnistumatta ennen kuin katsoin netistä miten se tehdään. Ohjekirjassa mainitaan kyllä tästä liikkeestä, mutta olin siinä uskossa, että kyseinen taito pitää oppia jonkin levelin myötä kuten oli liukutaklinkin kanssa.

Eipä tarvinnut kerätä - homma oli vaan tehty sysipaskasti, niin paskasti, että vaikka tiesi miten liike tehdään, se ei meinannut millään onnistua. Seinää vasten sai pomppia lukemattomia kertoja ja joskus ihmeen tuurilla se sitten viimein onnistui.

Egyptissä oli kohta, missä piti tehdä kaksi seinähyppyä putkeen ja sekös oli mieluinen juttu! Jollain ihmeen ilveellä kyseinen kohta meni sen suurempia ongelmia maaliin. Onneksi näitä seinähyppelyitä ei ollut kuin muutama, muuten olisi mennyt mielenterveys.

Muutenkin pelin kontrollit olivat todella hutiloiden hoidettu. Niitä on todella hankala kuvailla, ellei itse testaa. Ne eivät toimi millään järkevällä logiikalla ja esimerkiksi jos hyppää useamman piikkiryppään yli - ensimmäinen hyppy onnistuu ihan ilman ongelmia, toinen jää reilusti vajaaksi...täysin samalla tavalla hypätessä.

Tasoille hyppiminen oli painajaismaista, jotenkin tasojen reuna sai Hiryulle jonkin psykoottisen kohtauksen aikaan ja hän rupesi liikkumaan tuplanopeudella. Tätä hommaa tapahtui liikkuvien- sekä paikallaan olevien tasojen kanssa. Joskus ihan yksinkertaista hyppyä ylemmälle tasolle sai hinkata pienen tovin kun tämä A-tason Strider ei vaan päässyt ylös - erittäin vakuuttavaa.

Kun näihin kontrolleihin jollain tavalla totutteli ja selvisi nihkeistä seinähyppelyistä, loppupeli olikin sitten ihan jees hommaa.

Kun oli raivannut tiensä juonenkiemuroita seuraten pelin viimeiseen paikkaan Red Dragoniin, vastassa oli kohtalaisen laaja kenttä. Suoraviivaisuus loisti poissaolollaan muiden kenttien tyyliin, alue piti koluta tarkasti läpi löytäen kaksi tietokonetta ja tuhota ne jotta ovi aukesi viimeiseen koitokseen.

Kenttä oli täynnä minibosseja ja jotkin niistä tulivat vastaan kolme kertaa :D Ei ne nyt kovin pahoja olleet kun keksi tekniikan, mutta joku raja sentään.

Tästä vikasta kentästä löytyi piilotettuja energioita ja hyökkäysvoimaa. Todella hyvä juttu, sillä jotkin viholliset tekivät paljon vahinkoa ja parhaan energiantäytön käyttäminen vei puolet hyökkäysvoimista.

Vaikka minibosseja olikin liuta vastassa, oikeanlaisella strategialla ja väistelyllä sai homman hoidettua niin, että ennen viimeisiä taisteluita oli energiataso suhteellisen korkealla.

Lopussa vastassa olikin kaksi bossia putkeen - Matic ja ZAIN. Kumpikaan ei näistä järin vaikeita ollut, ne vain tekivät melkoisen määrän vahinkoa jos niiden kanssa sattui törmäyskurssille.

Maticia vastaan joutui hieman käyttämään päätään ja ainut tapa, millä siihen sai tehtyä vahinkoa, oli yksi hyökkäys mitä ei pelin missään muussa vaiheessa tarvinnut tehdä. Kun Matic oli hoideltu, vastassa oli vielä ZAIN mielenhallinta-ase.

ZAIN oli lähes samanlainen kuin pelin aikaisemmassa vaiheessa nähdyt kaksi isompaa bossia. Tavallaan tyhmää, ettei tähän oltu mitään erikoisempaa keksitty, mutta ilmeisesti tämä oli juonen kannalta tärkeää pitää nämä samanlaisina. 

Hyvillä energioilla varustettuna pomon pystyi brute forcettamaan kohtuullisen helposti.

Ei nyt ihan maaliin mennyt Capcomin pojilla tämän kanssa. Paremmilla kontrolleilla tämä olisi ollut ihan mainio peli. Nyt se vain nostatti verenpainetta paikka paikoin.

Jos kestää paskoja kontrolleja ja uskaltaa testata muutamassa kohdassa tarvittavia seinähyppyjä niin varovainen suositus tälle.

KlashBall

Games Beaten: 356/709

Genre: Sports

Goal: Win the Power Bowl

Arvosana: 3/10

Vaikeusaste: 7/10

Vie itsesi 23:lle vuosisadalle missä joukkueet pelaavat Klashballia. Laji perustuu "alkukantaisien" joukkuepelien yhdistelmiin jossa yhdistyvät jalkapallo, koripallo sekä jääkiekko.

Kaksi viiden pelaajan joukkuetta ottavat toisistaan mittaa futuristisella pelikentällä joka sisältää pallonlaukaisimen, teleporttitunnelin ja magneettisesti latautuneita bumpereita.

Sinun täytyy käyttää nopeutta ja voimaa hyödyksesi jotta saat pallon vastustajan maalivahdin taakse. Mutta muista, pelkällä voimalla ei pelejä voiteta, vaan on löydettävä oikeanlainen strategia.

Jos onnistut selvittämään tiesi alkupeleistä aina Power Bowl asti, siellä todellinen mestaruus ratkaistaan!

Olipahan peli, ei helvetti. Läpäisyn jälkeen käteni tärisivät, sitä ei kovin usein ole näissä hommissa tapahtunut :D

Pelissä on useampia pelimuotoja, mutta läpäisyyn vaaditaan Leaguen läpäisy koska se antaa ihan kunnon loppukuvat.

Leaguessa on aluksi hoidettava itsensä kolmen parhaan joukkoon jotta pääsee Power Bowl pudotuspeleihin jossa sitten käydään semifinaali ja finaali. 

Muutamia matseja sai hävitä, mutta jotta mieli kolmen parhaan joukkoon, täytyi tulosta tehdä roppakaupalla. Myös tehtyjen maalien määrä oli tärkeä, sillä jos voittoja tai häviöitä on saman verran, maalien määrä ratkaisee joukkueiden järjestyksen.

Pelihän on jo juonessa kuvailtujen lajien sekamelska. Matsi alkaa niin, että pallonlaukaisin ampuu pallon randomilla johonkin kahdeksasta ilmansuunnasta. Nopein pelaaja nappaa pallon ja yrittää tehdä maalin. Vastustaja joukkue yrittää ryöstää palloa pois, aika perinteistä settiä tältä osin.

Parasta oli yrittää maalintekoa pallon saaneella pelaajalla, sillä ei tässä oikein mitään syöttämismahdollisuutta ollut, eikä sellaista kannattanut edes harrastaa.

Pelikentältä löytyy flippereistä tuttuja bumpereita ja pallon osuessa sellaiseen kimpoaa se päinvastaiseen suuntaan. Muutamissa pelikentissä bumbereiden sijoittelu oli aika haastavaa sillä ne olivat suoraan maalilla. Maalien tekeminen näin ollen hankaloitui entisestään.

Tämän lisäksi keskiosasta pelialuetta löytyi täysin hyödytön teleporttitunneli jonka ideana on saada pallo nopeasti toiselle puolelle pelikenttää, mutta lähinnä pallo jäi jumittamaan tunnelin väliin loputtomalla loopilla :D

Matsin pituuden pystyi itse valitsemaan kolmesta eri vaihtoehdosta; minuutti, kaksi minuuttia tai kolme minuuttia. Valitsin pituudeksi minuutin, sillä pelikatkot huomioiden se oli ihan passeli pituus matsille.

Tämän pelin idea on ihan mainio, mutta se on menty kusemaan yhdellä todella peli-iloa lässäyttävällä asialla nimittäin huonoilla kontrolleilla. Tätä tapahtuu jokaisella osa-alueella, oli sitten pallo hallussa tai ei.

A-napin takaa löytyy pallon laukominen ja kiinniottaminen. B-napista vuorostaan nopea liukuminen jonka avulla pääsi vastustajan pelaajia karkuun ja pystyi yrittämään pallon varastamista.

Välillä kun palloa potkaisi maalia kohti, se menikin ihan eri suuntaan kun oli kaavaillut. Tätä samaa ongelmaa tapahtui liukumisen kanssa. Jostain syystä painamani komento ei mennyt perille.

Jos maalivahti sai pallon kiinni, heitti se sen korkealle ilmaan. Jos pallon halusi itselleen, täytyi sitä kohti hypätä. Kyseinen homma oli todella tarkkaa ja pallon lentäessä laidasta toiseen Z-kuviolla, sen kiinniottaminen oli lähes mahdotonta.

Pallon ollessa vastustajalla, perinteiseen tyyliin pelaajan ohjastama hahmo vaihtuu lähimpänä palloa olevaan. Tässä kuitenkin tämä oltiin kustu aika ruhtinaalisesti ja välillä ohjattavaksi vaihtuikin pelaaja joka ei ollut lähimpänä palloa.

Muutenkin vaihdot tapahtui ihmeellisesti - palloa seuratessa saattoi ihmetellä, miksi pelaaja ei liiku ja selvisikin, että peli oli päättänyt vaihtaa johonkin ihan muuhun hahmoon kuin siihen mitä olisi itse olettanut. Jos pallo junnasi kahden bumperin välillä, tämä oli pelille täysin ylipääsemätön tilanne eikä se tiennyt mille pelaajalle se antaa ohjausvuoron.

Maalivahti oli täysi torspo ja se ei välillä torjunut helppojakaan palloja vaikka kuinka hakkasi nappia. Useasti kävi myös niin, että maalivahti ei ollut edes maalilla vaan jommassa kummassa nurkassa kikkailemassa.

En tiedä vaikuttiko tähän jotenkin se, kun yritti saada palloa pois vastustajalta ja siinä rytäkässä maalivahti siirtyi. Paskaa joka tapauksessa.

Pinnan sai toden teolla kiristymään hylätyt täysin selvät maalit. Muutaman kerran seurasin tarkasti kun pallo meni keskelle vastustajan maalia ja se kimposi sieltä takaisin kentälle tuloksetta :D

En tiedä oliko tämä bugi vai jokin vastustajan keräämä power-uppi, mutta täyttä vittuiluahan se oli joka tapauksessa.

Matsin aikana pystyi keräilemään erilaisia power-uppeja. Suurimmasta osasta ei ollut mitään hajua mitä ne tekivät, mutta B-symbolin kerätessään sai maalille Arkanoid -palikan tyylisen helpotuksen joka liikkui automaattisesti maalin laidasta laitaan.

Kolikot olivat parasta mitä matseista pystyi keräilemään, sillä niitä tarvitsi matsin päättymisen jälkeen joukkueen paranteluun. Hieman söi miestä kun jokin power-uppi ilmestyi pelaajan viereen joka ei ollut liikutteluvuorossa. Harvemmin niitä tuli varta vasten käytyä hakemassa, maalien teko oli tärkeämpää.

Matsin jälkeen ruutuun lävähtää palkintosivu josta pystyy ostamaan erilaisia hyödykkeitä jos oli kerännyt tarpeeksi kolikoita. Loistavana juttuna kaikki matsissa tekemät maalit muuttuivat suoraan kolikoiksi! Tässä on kuitenkin jippo - vastustajan tekemät maalit vähensivät kolikkojen määrää.

Kolikoiden avulla pystyi parantamaan staminaa, voimaa ja taitoa. Myös kahden kolikon hinnalla pystyi ottamaan uuden matsin samaa joukkuetta vastaan jos esimerkiksi oli hävinnyt ottelun. Jännä, mutta kiintoisa vaihtoehto.

Maalinkin olisi voinut rahalla ostaa, jos olisi sattunut olemaan tilanne, että on tarvetta nostaa joukkuetta ylemmäs tilastoissa. Kolikot tuli lähinnä tuhlattua voimaan ja taitoon.

Otti oman aikansa, mutta viimein pelin kaaottiseen, bugiseen ja erittäin nopeatempoiseen tahtiin tottui. Pallon menettäminen oli petollinen juttu, harvoissa tapauksissa tilanteen sai takaisin haltuun. Maalivahdin surkeuden vuoksi lähes kaikki vastustajan tekemät hyökkäykset päätyivät maaliin.

Pelin League -sarjan rakenne oli todella oudosti toteutettu. Vastustajilla on aina samat statsit, mutta niiden järjestys arvotaan jokaisen turnauksen alussa. Kun itse ei ole vielä saanut kerättyä kolikoita ja heti vastaan tulee reilusti parempi joukkue, turpaanhan siinä tulee ja rajusti.

Resetillä vaan tarpeeksi tasavertainen joukkue ensimmäiseksi vastukseksi jotta saa kolikoita taskunpohjalle.

Onnistuin raivaamaan tieni Power Bowl -loppuotteluihin monien yritysen jälkeen. Ilo ei kuitenkaan ollut kovinkaan pitkäaikainen, sillä hävisin suvereenisti semifinaalissa.

Seuraavana päivänä yritin uudelleen ja pääsin jälleen samaan pisteeseen, vielä ensimmäisellä yrityksellä. Minulle oli kertynyt kivasti voimaan ja taitoon lisäpisteitä. Minulla oli yhdessä vaiheessa niin paljon kolikoita, että ostin muutaman staminankin.

Semifinaali meni todella hyvin ja voitin sen monen maalin turvin. Seuraavaksi itse finaaliin. En ollut aikaisemmin onnistunut voittamaan kertaakaan tätä finaalissa olevaa joukkuetta, mutta nyt olisi pakko.

Homma alkoi todella huonosti, heti olin kahden maalin tappiolla. Sekunnit kuluivat ja viimein pilliin vihellettiin matsin päättymisen merkiksi. Iski vitutus.

Matsin jälkeen huomasin, että minulle oli jäänyt muutama kolikko varastoon ja sain ostettua niillä uuden matsin! Toivo ei ollut vielä täysin menetetty. Uudessa matsissa tilanne alkaa samasta kohdasta kuin edellinen päättyy eli olin kahden maalin tappioasemassa.

Homma lähti mukavan räväkkäästi liikkeelle ja sain tasoitettua tilanteen. Nyt rupesi oikeasti jännittämään ja jotenkin sain pidettyä itseni kasassa - menin yhden maalin johtoasemaan.

Pelikellossa ei ollut enää paljoa jäljellä ja onnistuin surkealla maalivahdilla torjumaan yhden kriittisen maalintekoyrityksen. Voitin matsin ja mestaruuden.

Uskomaton nousu tappiosta voittoon!

Jälleen tuli se ihana tunne, että peli on läpi, sitä ei tarvitse pelata enää koskaan. 

Harmi sinänsä, sillä pelin idea oli ihan mainio. Ikävää, että se oltiin kustu niinkin tärkeällä asialla kuin kontrolleilla.

En suosittele tätä kenellekään.