The Lone Ranger

Games Beaten: 429/709

Genre: Action/Adventure

Goal: Defeat Butch Cavendish (Area 8)

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 8/10

Alkuaikoina länsirajalla toimi lakia valvova ryhmä nimeltä Texas Rangers. Heidän päämajansa sijaitsi Texasin Abilenessä. Ryhmän johtajana toimi mies nimeltään Dan Reid ja hänen poikansa, John piti varamiehen paikkaa.

Heidän toimintasa perustui tiukasti laadittuihin sääntöihin ja he seurasivatkin lakia pilkuntarkasti. Joskus John joutui ongelmiin isänsä kanssa nuoren kapinallisen luonteensa vuoksi ja hän usein kohtasikin johtajan vihan.

Samaan aikaan Butch Cavendish kuului rosvojoukkoon isänsä kanssa. Kävi niin, että ampumavälikohtauksen aikana Butchin isä sai kuolettavan osuman yhdestä Rangereiden luodista. Siitä asti Butch kantoi kaunaa Rangersseille.

Yhtenä päivänä Butch ja hänen rosvokoplansa järjesti väijytyksen tavoitteenaan tuhota Texas Rangersit. Väijytys tuotti tulosta ja Dan Reid sai kuolettavan osuman ja koko ryhmä tuhoutui.

Butch kumppaneineen ratsasti pois siinä uskossa, että kaikki ryhmäläiset olivat saaneet surmansa. Mutta kuitenkin John Reid hengitti yhä. Intiaani nimeltä Tonto löysi Johnin ja piti hänestä huolta siihen asti että mies sai voimansa takaisin.

Tontosta tuli Johnin kaveri ja suojelija - hän opetti Johnille monia hyödyllisiä taitoja ihmisiä ja villieläimiä vastaan. John päätti laittaa uudet taitonsa testiin.

Ensitöikseen John varmisti, että Butch Cavendish luulee Johnin kuolleen. Hän valmisti hautakiven jossa mainitaan hyökkäyksessä kuolleet John mukaan lukien. John teki itselleen naamion ja hylkäsi kaikki Texas Rangereiden käyttämät säännöt alkaen käyttämään täysin omiaan.

Hän lupasi kostaa Butchille ja muille pitkäkynsille. Hänestä tuli naamioitunut ratsastaja - The Lone Ranger.

Lone Ranger ja Tonto kuulivat Butchin uusista edesottamuksista. Kerrotaan, että Butch ja hänen rosvojoukkonsa on kaapannut yhdysvaltojen presidentin. Kukaan ei tiedä varmaksi mitä Butch haluaa vastineeksi presidentistä.

Tonto vierellään, Lone Ranger lähtee matkaan pelastamaan presidenttiä ja kostamaan isänsä kuoleman. Jiihaa, Silver!

Paluu villiin länteen tällä kertaa Konamin saattelemana. Hyppy tuntemattomaan oli jälleen käsillä, sillä kokemukseni tästä pelistä oli muutaman minuutin pituinen streamin katselu.

Hetken kokeilun jälkeen ei voinut muuta todeta kuin, että käsissäni on loistopeli! Hetkeen en ollut näin viihdyttävää videopeliä pelannut. Minulle tuli tästä mieleen NESin versio Red Dead Redemption -pelisarjasta :D Meininki on vähintäänkin yhtä julmaa.

Naamioitunut sankari seikkailee ympäri villiä länttä kahdeksan tehtävän verran. Yksi suuri kartta on jaettu kahdeksaan palaseen ja pelissä edetään tutkimalla kyliä ynnä muita paikkoja. Kartalla pystyy halutessaan kulkemaan taaksepäin, mutta eteenpäin kulkeminen vaatii tehtävän läpäisyn.

Tehtävät koostuvat yleensä niin, että pyöritään kylissä ja keskustellaan kyläläisten kanssa ja yritetään saada heiltä jonkinlaista vinkkiä missä pahikset mahtavat lymyillä. Kun jokin vinkki on hallussa, aukeaa jokin uusi paikka mitä pääsee tutkimaan.

Peli on yllättävän julma, sillä yhdestä kuolemasta joutuu koko tehtävän alkuun. Vaikka kuoleman jälkeen tietäsikin mitä tehtävässä pitää tehdä, se ei kovin pitkälle kanna koska kaikki vinkit on kuitenkin käytävä läpi jotta reitit avautuvat. Toki reitit muistaessaan ei tarvitse pyöriä ympyrää ihmetellen mihin pitäisi seuraavaksi mennä.

Jokaisen tehtävän jälkeen saa sentään salasanan ja salasana sisältää kaikki keräämät panokset sekä rahat mitä oli aikaisemmassa tehtävässä onnistunut haalimaan.

Raha on pelissä todella isossa roolissa ja onneksi viholliset pudottavat sitä lähes poikkeuksetta. Rahaa pystyi farmaamaan kivasti tappamalla samoja vihollisia uudelleen ja uudelleen. Rahalla sitten osteltiin panoksia ja tohtorin palveluita jonka avulla sai energiat takaisin täyteen.

Peli on pääosin suhteellisen nihkeä energian suhteen ja vain harva vihollinen sitä pudotti joten tohtoria joutui hyödyntämään jatkuvasti. Kuoleman pelon jyskyttäessä takaraivossa kävin parantamassa naamiosankaria vaikka energiaa olisi kulunut vain muutama palkki. Viholliset tekivät yllättävän paljon vahinkoa muista ansoista puhumattakaan joten etenin mielummin liian varovaisesti kuin hosuen.

Asekauppias tarjoilee kahdenlaisia erilaisia ammuksia; normaaleja luoteja ja hopealuoteja. Hopealuodit ovat puolet kalliimpia kuin normaalit luodit, mutta ne tekevätkin puolet enemmän vahinkoa. Pelin alkupuolella finanssipuolen ollessa heikonlainen tuli turvauduttua normaaleihin luoteihin. Viholliset ottivat pari osumaa, mutta kun osumat ajoitti fiksusti sai ukot nurin sen suurempia ongelmia.

Hopealuodit säästin pomoja varten ja se oli ihan fiksu veto! Pelin loppupuolella käytin pääosin vain hopealuoteja kun rahaa oli kuin rosvopäälliköllä. Asekauppiaalta löytyi ammusten lisäksi dynamiittia mitä käytettiin heittelemällä sitä vihollisia kohden. Ainoastaan pelin yhdessä kohdassa koin räjähteen käytön hyödylliseksi. Alkupuolella en edes unelmoinut sen ostamisesta korkean hintansa vuoksi.

Aseen piippuja kauppiaalta löytyy kolmea eri pituutta ja mitä pidempi piippu, sitä pidemmälle luodit matkaavat. Alussa ei tosin ole ostettavissa kuin lyhyelle kantava piippu, pelin edetessä sitten mahdollista päivittää parempiin.

Jos ammukset erehtyvät loppumaan ja rahaa ei löydy niin ei hätää - nyrkeillä voi pitkäkynsiä hakata hengiltä! Tässä on vaarana, että itse menettää energiaa ja kaikki se vaiva menee tohtorin taskuun, mutta varovaisella otteella tämäkin onnistui.

Pelin kylät ovat siitä hassuja paikkoja, että niissäkin on vihollisia vaanimassa jokaista liikettäsi. Vähän niin kuin oikeassa länkkärissä! Kylissä täytyy kuitenkin olla varovainen pyssyjensä kanssa, sillä jos erehtyy pihalla vaeltavan daamin ampumaan, siitä rankaistaan ankarasti. Puolet kerätyistä rahoista häviää kuin tuhka tuuleen ja puolet energioistakin nipistetään kaupan päälle.

Kylissä voi pelata myös korttia jos haluaa tienata vähän extraa, mutta tämä jäi vain pariin testaukseen. Totesin, että farmaaminen on nopeampi keino hankkia kylmää käteistä.

Alueella saattaa olla monia erilaisia kyliä ja hyödykkeet on saatettu ripotella niiden välille. Hieman ärsytti kun ei muistanut missä kylissä esimerkiksi tohtorin vastaanotto sijaitsi, joutui jokaista paikkaa käydä testaamassa.

Pelkkää ylhäältäpäin kuvattua räiskintää peli ei suinkaan ole vaan se tarjoilee useampaa pelimuotoa samassa paketissa. Löytyy sivulta rullaavia tasoloikka-alueita jotka vahvasti muistuttivat Castlevaniaa liikkuvien tasojensa ansiosta. 

Kolmantena erikoisuutena ovat hahmon silmistä kuvatut osuudet. Tämän aluksi nähdessäni järkytyin, sillä nämä tälläiset kuvakulmat eivät toimi NESillä kovinkaan kummoisesti. Kaikki näyttää samalta ja ei tiedä mihin pitäisi mennä.

Tässä pelissä on samaa ongelmaa, mutta onneksi nämä osuudet eivät ole kovinkaan pitkiä ja vain muutamassa paikassa jäin pyörimään paikalleni. Näissä osioissa olisi voinut halutessaan Zapperia, mutta tyydyin vain ohjaimeen blogini käytännöllisyyden vuoksi. Zapperilla olisi kyllä saanut kunnon fiiliksen ja varmaan olisi ollut muksuna loistohupia.

Ohjaimella pelatessa nämä osuudet olivat hieman kankeita, mutta yllättävän hyvin tämä on kuitenkin toteutettu. Vihollisia hyökkää neljästä eri ilmansuunnaista ja ruutua käännellään painamalla A-nappia pohjassa ohjaten suuntaa D-padilla. Tämän keksimiseen meni pieni hetki, mutta sen jälkeen ei taisteluissa ollut kummempia ongelmia.

Semmoista pientä suunnittelukukkasta tuli vastaan, että taistelun jälkeen saattoi olla suunnattuna mihin ilmansuuntaan tahansa, riippui ihan mistä vihollisia oli tullut. Yleensä taistelun tullessa yllättäen vastaan ei muistanut katsoa mihin ilmansuuntaan oli kulkemassa. Sitten siinä huuli pyöreänä pähkäili, että mihinkähän suuntaan sitä pitikään mennä. reitin osoittautuessa vääräksi luvassa oli jälleen paikallaan pyörimistä.

Muutamassa tehtävässä tätä samaa kuvakulmaa pääsee testailemaan hevosen selästä ja siinä ei tarvitse muuta kuin ruutua käännellä hevosen laukatessa automaattisesti eteenpäin, ei tarvitse paljoa kulkusuuntia miettiä. Tämä oli oikein miellyttävää vaihtelua :)

Vaikka peli itsessään onkin suhteellisen haastava, pelin pomot olivat todella helppoja. Lähes kaikki sain mäiskittyä hengiltä yhdellä yrityksellä. Piti vain huolen, että on tarpeeksi energiaa ja hopealuoteja niin homma hoitui.

Pomot/normaalit vihollisetkin stunnautuvat hetkeksi osuman jälkeen ja oikeanlaisella rytmityksellä ne saa pidettyä ns. lukitustilassa. Sen kun vain paukutteli menemään ja vastustaja kaatui ennen kuin omat energiat olivat lopussa. Pomot muutenkin olivat suhteellisen samanlaisia ja samat kikat toimivat helposti.

Peli soljuu mukavasti eteenpäin vaikkakin kerrasta tulevat Game Overit hieman katkaiseekin sitä. Paikkojen tutkiminen ja vihjeiden selvittäminen on mukavaa hommaa! Helpoksi tätä ei todellakaan ole tehty ja oikeastaan koko pelin ajan luotisateita sai väistellä ihan tosissaan.

Lopputehtävissä ukkoa oli jo siinä määrin vastassa, että hieman tuuriakin oli mukana tehtävien läpäisemisen kanssa. Tuuria tai ei, olisi tehtävät lopulta menneet pienen grindaus-session myötä läpi. 

Viimeinen tehtävä oli vedetty aivan överiksi. Monissa eri paikoissa ei tässä tehtävässä tarvitse vierailla, mutta pituutta tehtävällä on reilusti muita enemmän. Tehtävä sisältää kaikkia kolmea eri pelimuotoa ja ne täytyi muistaa hyvin ulkoa jotta ei rosmot päässeet yllättämään.

Butch Cavendish piilottelee todella syvällä linnoituksensa uumenissa. Syvälle sitä mennäänkin, sillä välillä seikkaillaan maan uumenissa. Ennen tätä viimeistä tehtävää olin antamassa pelille täyden kympin arvosanaa, mutta tämä viimeinen rutistus vei yhden pisteen pois. Konamimaiseen tyyliin peliin on pitänyt työntää trollaavia ansoja mitä ei voi ensimmäisellä pelikerralla mitenkään aavistaa.

Luolaston uumenissa on huone, missä maa alkaa yhtäkkiä sortua ja täytyi edetä todella varovasti jotta ei putoaisi kuiluihin. Mistään ei erottanut mikä kohta romahtaa ja mikä ei. Tämä on siinä mielessä aika halpamaista, että tässä ollaan jo melko pitkään edetty tehtävässä ja yhdestä pienestä virheestä joutuu koko homman alkuun.

Useamman yrityksen se vaati, mutta viimein aloin muistamaan pahimmat trollauskohdat ulkoa. Kenttä jatkuu vielä aika pitkän tovin ja myöhemmin on luvassa Mariosta tuttuja pyöriviä liekkiansoja. Huh, Butchille ei näemmä vittuilla :D

Kun tehtävän itse kenttä on saatu taputeltua, alkaa pomotaistelu numero yksi. Kaksi Butchin vartijaa täytyy nitistää jotta pääsee itse pääjehun kimppuun. Aluksi taistelu vaikutti aivan mahdottomalta, sillä vartijat seisovat eripuolilla huonetta ja tykittävät konekivääreillään melkoista sarjaa kohti pelihahmoa.

Sellaisen hauskan kikan keksin, että kun pomohuoneesta astuu takaisin edelliseen huoneeseen saa sieltä olevalta viholliselta energiat täyteen! Todella hyvä juttu, että viholliset ilmestyvät takaisin ruudusta poistumisen jälkeen. Useamman kerran meni niin, että kävin testaamassa pomoa huonolla menestyksellä ja sitten täytin vihollisen avulla energiani.

Tässä taistelussa dynamiitti loisti käytettävyydellään vaikka olin todennut aika hyödyttömäksi kapistukseksi. Tässähän se toimi kuin unelma! Kun seisoi tarpeeksi alhaalla, osui toisen vartijan luodit seinään ja toinen ei edes ampunut mitään. Muutaman dynamiittipötkön nakkelun jälkeen toinen vartijoista kuoli. Toisen pystyi sitten hoitelemaan ihan ammusten avulla kun keskittyminen kohdistui vain yhteen ukkeliin.

Vihollisilla on ns. palautumisaika jonka huomasin vasta pelin loppupuolella. Kun he ovat ampuneet jokusen sarjan, pitävät he hetkellisen tauon. Ilmeisesti huilaavat tai lataavat asettaan. Tämän aikana saa muutaman ilmaisen osuman tehtyä joka teki toisen vartijan tappamisesta entistä helpompaa.

Tässä vaiheessa alkoi fanfaarit soimaan ja aluksi luulinkin, että peli on läpi. Vielä mitä...iso ovi aukeaa ja nyt alkaa todellinen viimeinen taistelu. Hieman silmät pyöreinä katsoin ruudulleni ilmestynyttä villin lännen aikaista "tankkia" :D

On se Butch melkoinen velmu kun on moisen laitoksen saanut rakennettua. Laitos ampuu automaattisella tykillä ja siinä on mekaanisia piikki- sekä höyryansoja. Itse Butch nököttää aparaatin katolla tykittäen konekiväärillä. 

Tätä kaikkea sekasortoa oli melko hankala väistellä ja ensimmäinen yritys menikin ihan vihkoon. Myös toiselle yritykselle kävi samalla tavalla vaikka yritinkin saada jotain kaavaa katsottua Butchin ampumisesta.

Kolmannella yrityksellä pääsin hieman parempien energioiden saattelemana Butchin luo ja päätin vain brute forcettaa koko homman seisoen konekiväärin alla ampuen ylöspäin. Tämä toimi ja sain konekiväärin tuhottua.

Harmikseni taistelu ei suinkaan ollut ohi ja nyt Butch muuttui huomattavasti liikkuvaisemmaksi ja hyppi ympäri tankkia. Sain äijän "lukittua" tankin keskellä olevaan pidempään kohtaan niin, että ukkeli hyppi minun yli. En tiedä oliko kyseessä vain tarkoituksella tehty koodaus vai onnistuin vain vahingossa lukitsemaan äijän tiettyyn patterniin.

Tämä vaati kuitenkin hyvää ampumisen rytmittämistä jotta lukitus pysyi. Tämän keksin siis ihan lennosta ja olin todella lähellä kuolemaa. Yhdessä välissä tein typerän virheen ja otin yhden osuman Butchin luodeista...minulla oli enää yksi energia jäljellä. 

Sain pidettyä pääni kylmänä ja rytmityksen oikeana - hetken päästä Butch makasi kuolleena tankkinsa päällä...peli on läpi!

Todella hyvä peli, nautin suunnattomasti tämän pelaamisesta. Viimeinen kenttä hieman alensi arvosanaa, mutta oli tämä silti loistoteos. Jos olisin saanut päättää, niin olisin jättänyt nämä överiksi viennit pois ja pitänyt pelin ihan puhtaasti villin lännen meininkinä ilman mitään tankkeja ja konekivääreitä :D

Snake's Revenge

Games Beaten: 428/709

Genre: Action

Goal: Defeat Metal Gear 2

Arvosana: 8/10

Vaikeusaste: 7/10

Näkymättömyystutkalla varustettu kopteri sukeltaa ja pujottelee laajan vuoriston kapeaa kohtaa pitkin Ishkabiliin, Teristanin pääkaupunkiin. Muutamaa minuuttia ennen pudotusaluetta tartut rynnäkkökivääriisi ja katsot ikkunasta ulos. Pimeyttä on kaikkialla.

Vastapäätä istuvat kommando toverisi Fox Hound pataljoonasta. Yksi teroittaa puukkoaan, toinen kiillottaa kranaattejaan. Kukaan ei puhu mitään, mutta hiljaisuuden läpi voi kuitenkin kuulla tärkeän viestin - tämän on ehdottomasti hankalin ja vaarallisin tehtävä mihin olemme koskaan osallistuneet.

Vaarallisempi kuin soluttautuminen eversti Vermon CaTaffyn tukikohtaan. Nyt sinun täytyy haastaa Higharolla Kockamamie ja hänen sekopäisen raivokas armeijansa. Sinun täytyy voittaa satoja uzeilla varustettuja sotilaita, raskaasti aseistettu taistelulaiva ja varusteltu panssarijuna jotta pääset tavoitteeseesi joka on tuhota Higharollan ydinhyökkäystankin.

Muussa tapauksessa koko maailma päätyy polvilleen henkilön toimesta joka on ollut ehdolla "vuoden armottomin mies" -palkinnon saajaksi.

Päädyin hyvin kummalliseen valintaprosessiin tämän pelin kohdalla. Aikaisempia tekstejä kirjoittaessani kuuntelin samalla yli viiden tunnin mittaista NES biisien listaa. Aikani kuunneltuani sain hulvattoman idean - seuraava läpäisemätön peli mikä tulee tällä listalla vastaan, on seuraava läpäisy tähän projektiin.

Tovin sain biisejä kuunnella, mutta viimein ruudulle pärähti Snake's Revenge! Mikäpäs siinä vaikkakin odotukset eivät olleetkaan kovin korkealla surkean Metal Gearin vuoksi. Peli olikin onneksi positiivinen yllätys, ei läheskään niin huono kuin Metal Gear.

Toki tästäkin löytyi ärsyttävää settiä, mutta ei kuitenkaan ihan samassa suhteessa edeltäjänsä kanssa.

Yhden ison seikkailun sijaan tässä on "kenttiä" mitkä pelataan kerralla loppuun. Lainausmerkit sen vuoksi, että ei peli missään vaiheessa kerro kenttien vaihtumisesta, mutta kun tuhoaa jonkin pomovastuksen pitkän etenemisen päätteeksi ja ottaa salasanan ylös, pääsee jatkamaan ikään kuin "kentän" alusta. Ei tarvitse lähteä vaeltamaan mihinkään toiselle puolelle aluetta avaamaan lukituksi jäänyttä ovea. 

Yhden kerran kävi niin, että saavuin aivan erinäköiselle alueelle kuin se missä aikaisemmin olin kulkenut. Olin täysin varma, että uusi kenttä alkoi. Otin salasanan ylös ja seuraavalla kerralla nälkävuoden pituisen salasanan syötettyäni olinkin joutunut huomattavasti kauemmaksi pisteestä mihin olin päässyt.

Sentään kaikki keräämäni kamat oli säilynyt, ei tarvinnut samoja mestoja kiertää uudelleen - riitti vain, kun juoksi takaisin samaan pisteeseen. Tämä ei onneksi mikään suuri ongelma ollut, sillä pelailin peliä pitkissä sessioissa ja otin vain muutaman salasanan ylös. 

Perusidea tässä on hyvin samanlainen kuin Metal Gearissa eli etsitään avainkortteja ja kokeillaan niitä oviin jos jokin aukeasi. Onneksi löydetyt avainkortit käyvät samassa kentässä/alueessa oleviin oviin eikä tarvitse lähteä vaeltamaan. Kun kerta jatko-osasta on kyse, niin olisi voinut kuvitella, että tämä avainkortti homma olisi hieman paremmin hoidettu.

Samaa ärsyttävää kikkailua se tässäkin valitettavasti on. Oveen täytyi kokeilla kaikki kortit koska ei koskaan tiennyt mikä siihen käy. Pelin loppupuolella kortteja on jo huimat kahdeksan kappaletta ja tovi siinä menee kun käy kaikki läpi. Tämän olisi EHKÄ voinut tehdä niin, että kun kortti on taskussa, riittää kun ovea päin kävelee niin se aukeaa automaattisesti. Jos ei korttia ole hallussa, ovi ei aukea - melko yksinkertaista.

Tämä avainkortti setti ärsyttää vielä siinäkin mielessä, että kortti korvaa jonkin muun esineen käytön. Kortin käyttämisen jälkeen täytyy muistaa laittaa esine takaisin käyttöön. 

Valikot ovat lähes yhtä kamalia kuin Metal Gearissa. Valikko avautuu selectillä ja selectillä sitten liikutaan valikon eri osioissa. Etenkin asevalikko oli aluksi aivan kamala käyttää sillä siihen on täytynyt työntää kolme eri osiota.

Ensimmäisessä osiossa on valittavana melee aseet joita käytetään kun ei halua tuhlata luoteja. Seuraavassa sitten ihan kunnon pyssyt ynnä muut pommit ja alimassa sitten kohta, mistä pääsee vaihtamaan trackeriin, esinevalikkoon tai poistua kokonaan. Aina unohtui, että melee aseet ovat ensimmäisenä ja ihmettelin, miksi en saa pyssyjä valittua kunnes muistin homman jujun.

Esinevalikossa täytyi myös selectillä mennä alimpaan osioon mistä sitten pääsee pois valikosta. Ei perinteinen "valitse esine ja paina A-nappia" -setti sitten pelintekijöitä kiinnostanut. Vaikka pelin kanssa tunteja viettikin, valikoiden kankeus kulki mukana koko sen ajan. Aina tuli härvättyä jotain niin, että väärä esine tai ase tuli valittua. Myöskin avainkortin käyttämisen jälkeen unohtui vaihtaa takaisin johonkin muuhun esineeseen.

Alueisiin on piilotettu panttivankeja ja niitä kannattakin yrittää löytää, sillä pelastamisesta palkittiin arvonnousulla. Tämä tarkoitti sitä, että energiapalkin koko kasvoi ja esineiden/aseiden kokonaismäärä nousi.

Pelin puolen välin tienoilla kannatti olla hyvin varovainen panttivankia pelastaessaan, sillä huoneisiin on asennettu ansalattia. Jos hyvä tuuri kävi, saattoi hyvien refleksien avulla selvitä ansalattiasta, mutta yleensä se tarkoitti kuolemaa. Mukavaa, kun on pelannut pitkän pätkän ja sitten loppupuolella kuolee tälläiseen trolliin jonka vuoksi joutuu aloittamaan koko kentän alusta.

Hiiviskely on tässä pelissä täysi vitsi. En ole aikaisemmin moisia puusilmävartijoita nähnyt kuin tässä pelissä. Viholliset eivät osaa kävellä kuin neljään eri ilmansuuntaan. He myös huomasivat Snaken vasta jos sattuivat katsomaan samaan suuntaan missä ukkeli seisoi. Tämän vuoksi pystyi seisomaan vihollisen vieressä aivan huoletta odottaen, että kaveri tulee lähelle jonka jälkeen vain nyrkeillä tai puukolla nirri pois.

Aluksi kun en vielä tajunnut vihollisten puusilmäisyyttä sain paljon hälytyksiä perääni. Hälytysten määrä väheni mittavasti kun tajusi, miten ukot kulkevat. Paikallaan seisovat pitkäkyntiset ovat sitten asia erikseen. Niiden liikkeitä piti seurailla jotta kuolettavan iskun sai tehtyä juuri kun he katsoivat eri suuntaan kuin Snake.

Pelissä pystyi ihanasti farmaamaan tärkeitä esineitä kuten muonapakkauksia ja panoksia. Panokset olivat hyvin usein lopussa koska pomot ottivat hyvän määrän osumaa joten farmaaminen oli ihan tervetullutta. 

Ideana oli löytää hyvä spotti missä vihollinen on lähellä oviaukkoa. Koska viholliset spawnaavat takaisin kun poistuu toiseen huoneeseen, pystyi tätä samaa ukkelia nuijimaan niin pitkään kun kaikki tarpeellinen oli kerätty. Todella hyödyllinen juttu jonka avulla joistain ärsyttävistä kohdista pääsi vain juoksemalla läpi kiitos muonapakkausten.

Peliin on yritetty laittaa uutta ja ihmeellistä mukaan. Tällä kertaa tämä uusi ja ihmeellinen on sivusta kuvatut osuudet. Spritet ovat isoja ja tästä tuli jotenkin mieleen Predator -pelin "Big Mode" :D

Tuntuu, kuin nämä sivusta kuvatut osuudet olisivat jonkin toisen tekijän käsialaa, sillä ne tuntuivat aivan erilaiselta kuin muu peli. Hahmon ohjaaminen on kankeaa ja valikon käyttö on muutettu erilaiseksi kuin muussa pelissä.

Esineiden valitseminen on supistettu vain muutamaan ja esimerkiksi pistooli on ainut ase mitä pystyi käyttämään jos halusi ampua vihollisia. Hälytystilanne toimi samalla tavalla kuin normaalissakin pelissä, eli jos vihollinen huomasi Snaken, tulee useampi ukko kimppuun ja ne on tapettava ennen kuin hälytys loppuu.

Jos hälytys on päällä tai se aktivoituu vesialtaassa missä on vartijarobotteja, hälytystä ei saa millään pois päältä. Yleensä nämä kohdat menivätkin niin, että puskin väkisin läpi sen kummempia miettimättä.

Muutama vittuilukin on mukaan laitettu. Yhdessä pidemmässä osiossa on useampi veden alla oleva seinämä jotka täytyy pommittaa hajalle. Seinät tuhoutuvat vain pommeilla ja oli ihan tuurista kiinni sattuiko pommeja olemaan tarpeeksi. Jos pommeja ei ole tarpeeksi, se on sitten voi voi.

Vedenalaisissa kohdissa tarvitaan lisähappea ja happisäiliöitä ei koskaan ollut tarpeeksi mukana. Kun happi loppuu, alkaa energiamittari kulumaan. Loistavaa pelisuunnittelua räjäytellä hitaasti seiniä ja vain katsoa kun energiat hupenee. Onneksi muonapakkauksia oli reilusti mukana kiitos farmauksen ja niiden avulla sai energiat täytettyä. 

Pelin iso ongelma on juurikin tuo, että ei koskaan tiedä mitä asiaa tarvitsee ja miten paljon. Yhtenä esimerkkinä pelin puolen välin tienoilla vastaan tuleva jäätävän kokoinen tankkivastus. Ennen tankkia yhdestä huoneesta sai matkaansa miinoja. Tankin luokse päästessäni oletin, että miinoja tarvitsee hökötyksen tuhoamiseen.

Oletukseni oli täysin oikea ja tankki välähti iloisesti kun se ajoi miinani yli. Hallussani oli viisi miinaa ja nehän eivät kauaa kestäneet. Mitäs seuraavaksi? Kokeilin kaikkea mahdollista, mutta mikään ei tehonnut. Tankki ajelee sillalla ja sillan takana on oviaukko. Sillan sivuissa on aukkoja joihin pääsee tankilta hetkeksi turvaan, sillä jos sen alle jää kuolee yhdestä osumasta.

Ajattelin, että kun kerta tankkia ei voi tuhota hallussani olevilla välineillä, menen takana olevasta ovesta. Ei toiminut, ovi oli kiinni. Yritin räjäyttää ovea auki, mutta sekään ei toiminut.

Oli pakko luovuttaa ja katsoa ratkaisu netistä. Hommahan oli taas todella typerää niin kuin arvata saattaa. Miinoja olisi pitänyt kerätä huomattavasti enemmän. Tämä tapahtui niin, että huoneesta poistumisen jälkeen sinne piti palata uudelleen. Vähän samaa settiä kun tuo oma farmaaminenkin.

Jotenkaan ei tullut mieleen, että tälläiset ensimmäistä kertaa kerättävät esineet tai ammukset ovat myöskin farmattavia ja se on ihan pelintekijöiden tarkoittama mekaniikka. Tästä hieman ärtyneenä keräsin reilusti miinoja haltuun ja johan tankki tuhoutui iloisesti räjähtäen.

Tästä otin opikseni ja farmasin aina kaikki ammukset ynnä muut esineet täyteen kun sattui sellainen tilaisuus eteeni tulemaan.

Vaikka tässä verenpainetta nostattavaa shittiä olikin enemmän kuin tarpeeksi, tykkäsin muuten pelistä. Alueita oli mukava tutkia eikä tässä mitään liian kryptistä ollut. Trackerista tulevat vinkit olivat hyviä ja niiden avulla ongelmat ratkesivat näppärästi.

Erilaisia esineitä täytyi hyödyntää ja homma oli hauskaa. Esimerkiksi miinanpaljastimen avulla pystyy selviytymään miinakentästä ja X-Ray Detectorilla näki tuhoutuvat seinät. Infrapunalasit paljastivat näppärästi hälytyslaserit.

Löytyi tästä turhaakin kamaa joita ei tullut käytettyä lainkaan kuten antenni, vastamyrkky ja kiikarit. Vastamyrkyllä olisi ilmeisesti voinut parantaa itsensä myrkytystilasta, mutta empä moiseen ongelmaan törmännyt missään.

Kuolemista kannatti välttää kuin ruttoa, sillä sen johdosta joutui kentän alkuun ja täytyi käydä keräilemässä löytämänsä esineet uudelleen. Hissikuilut toimivat ikään kuin jatkopaikkoina ja se hieman helpotti kuolemisesta koituvaa tuskaa.

Esineiden uudelleen keräämien kuolemisen jälkeen oli yksi iso syy miksi harrastin muonapaukkausten farmaamista ja käytin niitä hyvissä ajoin.

Viimeinen mesta oli todella pitkä ja se sisälsi useita sivulta kuvattuja osioita. Onneksi alue on myös varustettu useilla hissikuiluilla joten jatkomahdollisuudetkin olivat ihan jees tasolla. Yksi todella närkästyttävä kohta alueessa oli mikä sisälsi tuon yllä mainitsemani veden alla seinien pommittelun.

Tämä huone täytyi läpäistä putkeen yhden todella ärsyttävän sivulta kuvattavan kohdan lisäksi jonka jälkeen vasta sai huokaista helpotuksesta. Kun alueen oli taivaltanut loppuun, odotti siellä tuttu ukko nimeltään Big Boss joka valitteli, että hänet oli muutettu kyborgiksi sen jälkeen kun Snake oli tuhonnut Metal Gearin.

Hetkinen, en minä kyllä mitään Metal Gearia ole tuhonnut vaan jonkin ison supertietokoneen. Tässä tietenkin viitattiin alkuperäiseen peliin eikä NES-versioon jossa oikeasti täytyy tuhota Metal Gear. Joka tapauksessa tämä Big Bossin uudelleen kohtaaminen ei kovin hankala ollut paitsi kun ukko evolvoituu puolet isommaksi kyborgiksi!

Osumia kannatti vältellä, sillä energiaa lähtee luokattoman paljon pois jos otti lähempää kontaktia kyborgiin. Tietysti vain yksi ase tehosi tähän kuvatukseen ja se oli jälleen kerran miinat. Onneksi tällä kertaa olin ollut fiksumpi ja miinoja olikin reilusti repussa. Taistelussa ei kuitenkaan kannattanut hötkyillä, sillä jos spämmäsi liian nopeasti miinoja Big Bossiin, osa niistä meni hukkaan ja taistelu muuttui mahdottomaksi.

Big Bossin tuhoamisen jälkeen alkoi vanha kunnon aikalaskuri tikittämään ja paikasta oli poistuttava vauhdilla. Reitti ei kovinkaan hankala ollut vaikkakin muutamia ihania umpikujia oli mukaan saatu työnnettyä.

Kun alueen loppuun pääsi, vastassa törötti Metal Gear 2! Nyt on pelin viimeisen pomon aika vaikka tätä ei periaatteessa voi pomoksi edes kutsua. Ehkä pulmallinen ajoitustehtävä olisi osuvampi kuvaus. Tajusin heti huoneeseen astuessani, että mikä on homman juju.

Fyysisesti ei Metal Gear 2:sen luokse pääse kävelemään. Ruudun oikeassa ylälaidassa on pieni käytävä jota pitkin täytyi ohjata ohjuksia jotka sitten tekevät vahinkoa Metal Gear 2:seen. Käytävän varrella on kolme porttia jotka tuhoavat ohjuksen jos ajoitus on väärä. Täytyy myöntää, että erittäin uudenlainen, nokkela ja kiintoisa lähestyminen pomotaisteluun!

Ainut vaan, että tämäkin oli kustu hienoisesti. Koska ainoastaan ohjuksilla pystyy tekemään vahinkoa Metal Gear 2:seen, niitä täytyi olla tarpeeksi mukana. Laskin, että 10-15 osumaa tarvitsi aparaatin tuhoamiseen. Viimeiseltä alueelta ei saa ohjuksia joten olisi täytynyt lähteä metsästämään niitä jostain muualta.

Ensimmäinen yritys meni mönkään, sillä ohjuksia ei ollut tarpeeksi. Osa vielä tuhoutui käytävän portteihin kun ei ollut ajoitus ihan hallussa näin ensimmäisellä kerralla. Kuoleman jälkeen tarkistin, että onko minulla mitään mahdollisuuksia päästä pomoa läpi vai joudunko lähtemään hakemaan jostain lisää ohjuksia.

Ohjuksia löytyi onneksi 30 kappaletta joten huoletta pystyi tykitellä menemään! Aikaisemmalla yrityksellä käytin ohjuksia Big Bossin ensimmäisen muodon tuhoamiseen, mutta toisella kerralla tyydyin vaan haulikkoon. Jälleen kerran Metal Gear 2:sen luona ja sehän meni heittämällä läpi.

Hyvä pelihän tämä kaikesta huolimatta on. Hieman nakertaa typerät pelisuunnittelumokat ja tuo, että pitäisi ennakolta tietää mikä tehoaa mihinkin pomoon.

Jos olisi hieman enemmän käytetty ajatustyötä, niin tämähän olisi ollut yksi NESin todellisista klassikoista!

Pac-Man (Namco)

Games Beaten: 427/709

Genre: Maze

Goal: Complete Maze 20 (Last Key)

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 7/10

Kuka on paras kummitusten ahmija? No tietysti Pac-Man! 

Kisaa ympäri sokkeloa syöden palluroita täydellisen pistetuloksen toivossa.

Kun Tengenin Pac-Man meni vähän liian helpostikin läpi, tätä Namcoa sai yrittää jopa yllättävänkin pitkään. No ei nyt mistään viikoista puhuta vaan muutamasta päivästä. Selkeästi tuuria oli mukana aikaisemman läpäisyssä.

Ehkäpä myös liiallinen itsevarmuus otti valtaa ja tuli tehtyä typeriä virheitä. Avainsokkeloihin pääsin lähes jokaisella yrityksellä, mutta tuo perhanan viides avainsokkelo vei sitten loputkin lisärit.

Monesti kämmäsin jotain aikaisemmissa helpommissa sokkeloissa ja elämiä ei ollut tarpeeksi lopun hankalia sokkeloita varten.

Tarpeeksi kun yritti, niin viimein sieltä se voitokas suoritus nosti päätään. Tässä kävi hieman samalla tavalla kuin Tengenin versiossa sillä erolla, että pääsin viidennestä avainsokkelosta eteenpäin yhden lisärin voimin.

Menetin lisärin typerän virheen vuoksi ja olin samassa tilanteessa - muutama sokkelo täytyisi möyriä läpi kuin nuoralla kävellen eli virheettömästi. Seitsemäs avainsokkelo eli kokonaiskuvassa 19:sta sokkelo meni kivuttomasti läpi ja pieni toivon pilkahdus täytti mieleni, toistuuko sama uudelleen - meneekö peli läpi yhden elämän turvin?

Sitten viimeisessä sokkelossa kävi jäätävä moka - feilasin pahasti yhden käännöksen enkä voinut enää käyttää TMR:n kaavaa hyödykseni. Käytännössä hetkeksi luovutin koska en ajatellut, että tästä voisi vielä selvitä. Kummitukset eivät pysy kovinkaan kauaa sinisinä tässä viimeisessä sokkelossa joka tuo pahan lisähaasteen mogaamisen vuoksi.

Muutama todella "läheltä piti" -tilanne jotka sain selvitettyä niin, että käytin hyödykseni sokkelon keskivaiheilla olevaa varppauskäytävää mikä avulla voi vaihtaa puolelta toiselle. Tämä hidastaa jahtaavien kummitusten menoa hieman. Blinky oli pariin otteeseen pikselin päässä Pac-Manista ja muutama sekunti eteenpäin ilman käytävän hyödyntämistä olisi koitunut kohtalokseni.

Aivan jäätävän kikkailun saattelemana sain kuin sainkin kaikki pallurat kerättyä! Pelasin tässäkin huvikseni niin pitkälle kuin menee ja vielä yhden sokkelon sain selvitettyä ennen kuin jouduin kummitusten kylmään syleilyyn. Molemmat Pac-Manit läpi, jee!

Vielä vastakkaisen sukupuolen edustajan Pac-Man peli on jäljellä, mutta sen jätän myöhemmäksi. Olen saanut palluroiden syömisestä tarpeekseni hetkeksi aikaa.

Vaikka tässä pykälä kauemmin menikin kuin Tengenin versiossa, sama vaikeusaste tälle täytyy antaa. Ei tarvinnut viikkoja grindata vaan muutamia päiviä vaikka olinkin varautunut melkoiseen urakkaan :D

Pac-Man (Tengen)

Games Beaten: 426/709

Genre: Maze

Goal: Complete Maze 20 (Last Key)

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 7/10

Maailmankuulu Pac-Man on tekemässä debyyttiään Nintendo Entertainment Systemille tämän Tengen pelin muodossa. Niin kuin Arcade -pelissä, Pac-Man on halukas syömään kaiken mikä eteensä tulee.

Täytyy kuitenkin olla varovainen, sillä kuuluisat kummitukset Blinky, Pinky, Inky ja Clyde haluavat ahmaista Pac-Manin kitaansa.

Nyt tämäkin päivä viimein koitti! Otin viimein pitkään välttelemäni Pac-Man -pelit työn alle. Joskus muksuna tuli Pac-Mania piraattikasetilta pelailtua eikä siitä oikein meinannut tulla mitään - meno tyssäsi yleensä muutamaan sokkeloon. Tämän vuoksi näiden grindaamisen aloittaminen hieman hirvitti.

Ja puhun monikossa siitä syystä, että jonkin ihmeen takia NESille on julkaistu kaksi identtistä Pac-Man -peliä. En huomannut pelaamisen aikana minkäänlaista eroa pelien välillä. Ainoastaan alkuruudussa toisessa pelissä lukee Tengen ja toisessa Namco. Tengenin versio on vanhempi ja julkaistu jo vuonna 1984 kun taas Namcon niinkin myöhään kuin 1993.

Vaikka periaatteessa kyseessä on täysin sama peli, täytyy molemmat pelata läpi koska tuon nimi-eron ja julkaisuvuoden takia nämä ovat käytännössä eri pelejä. Voi pojat mikä sekasotku.

TMR on jostain syystä laittanut peleihin ihan erilaiset läpäisytavoitteet. Jotta homma menisi vielä sekavammaksi, mies on pelannut läpäisytavoitteensa ristiin. Videolla näkyvä läpäisytavoite on eri kuin listassa oleva. Pelit siis looppaavat loputtomasti ja näissä ei ole mitään virallista loppua.

Tämä asia oli niin sekavaa sekamelskaa, että päätin pelata molemmat pelit samalla läpäisytavoitteella eli hankalammalla. Tämä tarkoittaa kahdeksan avaimen keräämistä jolloin on pelannut 20 sokkeloa läpi. Kun on saanut kahdeksannen avaimen, ei peli tarjoile enää lisää erilaisia esineitä ruuduun oikeaan reunaan joten peliä voi kutsua läpäistyksi.

Selvennykseksi vielä ruudun oikeassa reunassa on objekteja jotka edustavat "kenttiä". Ensimmäiset kaksitoista on hedelmiä ja jotain muita tavaroita. Kahdeksan viimeistä ovat sitten jostain syystä avaimia.

Toinen, helpompi tavoite on viimeinen cutscene joka tulee 17:sta sokkelon jälkeen. Jotenkin kuulosti oudolta, että olisi jättänyt toisessa pelissä homman ns. kesken vaikka kyseessä on identtiset pelit.

Kaikki varmaan tietää pelin idean, mutta avataan nyt kuitenkin hieman tämän mysteerittömyyden verhoa. Eli pelissä pelataan keltaisella Pac-Man -ukkelilla jonka tehtävänä on syödä jokainen keltainen pallura sokkelon uumenista. 

Pac-Mania jahtaavat kummitukset ja henki lähtee pienestäkin kosketuksesta. Kummituksia vastaan on kuitenkin yksi keino; isot pallurat! Sellaisen kun syö, muuttuvat kummitukset hetkeksi sinisiksi ja ne voi halutessaan ahmia kitaansa.

Kummitukset eivät kuitenkaan syömisen jälkeen lopullisesti kuole, vaan ne palaavat kotipesäänsä keräilemään itseään uutta takaa-ajoa varten. Kun kaikki pallurat on syöty, siirrytään uuteen sokkeloon. Sokkeloiden muodot eivät muutu missään vaiheessa peliä, ainoastaan Pac-Manin ja kummitusten nopeus lisääntyy.

Myös aika, kuinka pitkään kummitukset ovat sinisenä vähenee huomattavasti mitä pidemmälle peli etenee. Myöhemmissä sokkeloissa kummitukset eivät pysy käytännössä lainkaan sinisinä.

Päätin jo ennen pelien aloittamista, että pelaan nämä molemmat putkeen. Samaan tyyliin kuin Mike Tyson's Punch Outin ja Punch Outin. On tuntuma ns. veressä ja huomattavasti helpompi homma kuin vaikka vuoden päästä aloittaa toisen pelaaminen.

Pelaaminen lähti mukavasti liikkeelle ja pääsinkin melko pitkälle useilla yrityksillä. Peli tarjoilee yhden ainoan lisärin kun kerää 10 000 pistettä. Hieman kummallinen ratkaisu, että muista kymmenistä tuhansista ei tule enää lisäreitä. Olisikohan tekijät ajatelleet pelin menevän liian helpoksi. Namcon version ohjekirjassa mehustellaan, että "kunhan vain tarpeeksi keräät pisteitä, niin lisäreitä satelee!". Hieman haiskahtaa kusi tässä hommassa.

TMR keksi hyvän kaavan jonka avulla saa noin puolet palluroista kerättyä ilman minkäänlaista vaaraa. Kyllä, hieman kävin kurkkaamassa TMR:n vetoa ennen omani aloittamista koska kuumotukset peliä kohtaan olivat korkealla. Kummitukset kulkevat aluksi aina saman reitin joten sokkelot helpottuivat pykälän verran. Tätä TMR:n reittiä tulikin käytettyä hyödyksi.

Reitti ei kuitenkaan toimi ennen kuudetta sokkeloa, sillä Pac-Man ja kummitukset eivät kulje vielä maksiminopeutta jonka vuoksi ajoitukset menevät vähän miten sattuu. Viisi aikaisempaa reittiä täytyy selvittää täysin vapaalla kädellä. Tein yleensä hitaammissa sokkeloissa niin, että menin reitin osittain samalla tavalla ja tämän jälkeen sovelsin parhaani mukaan.

Kummitusten liikkeet ovat erilasia ja tämä piti opetella aika hyvin jotta kiperimmistä tilanteista pääsi kuolematta pois. Punainen kummitus, Blinky on muita kummituksia aggressiivisempi ja nopeampi. Tämä kaveri seuraa sinua jatkuvasti veren maku suussaan. Muut kolme eivät tee niin loogisia ratkaisuja. Joskus vältin "varman" kuoleman sen vuoksi, että jokin näistä kolmesta ei kääntynytkään kolosta kohti minua vaan jatkoikin suoraan eteenpäin :D

Vaalean liila kummitus Pinky teki välillä trollaavia käännöksiä kohti Pac-Mania ja piti olla erityisen tarkkaavaisena tämän varalta.

Jouduin loppupään sokkeloissa turvautumaan pausen apuun koska ei vaan pää pysynyt mukana hektisessä menossa. Pausella sai kivasti nollattua tilanteen ja katsottua parhaimman pakoreitin. Välillä joutui kuitenkin luottamaan intuitioonsa, että jokin kolmesta hölmömmästä kummituksesta eteneekin jotain kummallista reittiä pitkin.

Kun avainsokkeloihin asti pääsi, alkoi peli näyttää todellisen vaikeusasteensa. Hankalin oli viides avainsokkelo, sillä siinä kummitukset vain välähtivät sinisinä. Oli tästä sentään se hyöty, että kummitukset vaihtoivat suuntaa Pac-Manista poispäin ja jotkin tiukat tilanteet ratkesivat edukseni.

Viides avainsokkelo vaati yleensä sen pari lisäriä, sillä aivan uskomattoman hankala homma olisi ollut päästä yhdellä elämällä läpi. Hieman liian hektistä ja tuuripohjaista sokkelossa pujottelu oli.

Olin aikaisemmin päivällä pelaillut useamman tunnin hyvällä menestyksellä vaikkakin ihan maaliin asti en ollut päässyt. Tunteja myöhemmin ajattelin kokeilla vielä kerran ennen kaverini kanssa sopimaa menoa.

Homma lähti räväkkäästi liikkeelle ja sokkelot taipuivat hienosti. Eikä aikaakaan kun olin avainsokkeloissa. Muutamia typeriä virheitä tuli, mutta pääsin kuin pääsin tämän haastavan viidennen avainsokkelon ohi ensimmäistä kertaa.

Tässä vaiheessa minulla oli enää yksi elämä käytössä ja luotto ei ollut kovinkaan kova. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla sain selvitettyä sokkeloita viimeisen elämäni turvin. Tuurillakin oli todella suuri rooli, nimittäin muutama todella lähetä piti -tilanne tuli vastaan.

Viimeinen sokkelo alkoi ja sain pakollisen alkukaavan menemään niin kuin pitkääkin. Hieman meinasi pakka levitä jännityksen vuoksi, mutta sain kikkailtua itseni loppuun!

Koska peli looppaa eikä tässä mitään loppukuvia tule ja päätin, että pelataan nyt niin pitkälle kuin menee. Vielä pari sokkeloa onnistuin läpäisemään ennen kuin noutaja tuli. 

Kylläpä oli hyvä fiilis siitäkin syystä, että sain pinnistettyä viimeisellä elämälläni viisi hankalaa sokkeloa putkeen :D

Todella hyvä ja koukuttava peli. Yksinkertainen idea toimii eikä tästä mitään pahaa sanottavaa ole. 

Välillä täyden nopeuden sokkeloissa eivät painallukset menneet perille ja Pac-Man tykitti vain aukon ohi, mutta tämä varmaan johtui osittain omasta painallusvirheestä.

G.I. Joe: A Real American Hero

Games Beaten: 424/709

Genre: Run and Gun

Goal: Defeat Cobra Commander (Stage 6-1)

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 5/10

G.I. Joe -tiimi on todella vihainen ja he ovat saaneet tarpeekseen! Cobra organisaatio on terrorisoinut rauhaa rakastavia ihmisiä ympäri maailman ja toiminnalle ei näy loppua.

On aika tuhota tämä roistojen joukko ja vapauttaa maailma heidän otteestaan lopullisesti!

G.I. Joe on jo 1963 pojille luotu lelusarja. En edes tiennyt, että tämä on näin vanha sillä mielessä pyöri vain kultainen 80-luku. Hasbron ideana oli, että pojat eivät leiki nukeilla joten jotain muuta on keksittävä - niinpä syntyi G.I. Joe. Nykypäivän standardeilla tälläinen erottelu ei tulisi kysymykseenkään :D

Koska idea on hyvä, täytyi siitä tietysti väsätä animaatiosarja! Perinteinen pahikset vastaan hyvikset pienillä lapsia opettavilla asioilla höystettynä. 

Itsellä ei ole minkäänlaista muuta tarttumapintaa tähän G.I. Joe -sarjaan kuin joskus muksuna näkemäni lelumainos ja 16v sitten tehty parodiavideo. Muistan mainoksen nähtyäni, että kyseinen ruudussa esiteltävä ukkeli ei kiinnostanut pätkääkään koska parempaakin oli tarjolla esim. Turtlesit.

Parodiavideo taas on kokoelma sarjassa olevista opetuskohtauksista jossa muksut tekevät jotain tyhmää ja saman tien on joku alan ammattilainen pelastamassa tilanteen. Näitä alkuperäisiä kohtauksia on rajusti muokattu hyvin järjettömiksi ja veikkaan, että itse sarja ei ihan tälläistä viihde-arvoa omaa.

Katsoin huvikseni tämän videon vuosien tauon jälkeen ja kyllähän se edelleen hulvatonta settiä on :D

Tietysti animaatiosarjasta täytyi pelikin väsätä. Homma on samaa kuin sarjassa; pahikset vastaan hyvikset. Pelissä seikkaillaan kuudessa eri kentässä jahdaten pahan Cobra organisaation pahiksia. Kentät on jaettu kolmeen eri osioon - pois lukien viimeinen kenttä, siinä on vain yksi osio.

Kenttiin lähdetään kolmen eri ukon voimin. Yksi toimii joukon johtajana ja se on valittu automaattisesti jokaista kenttää kohden. Itse pääsee valitsemaan jäljellä olevista neljästä ukosta kaksi mielestään itselleen apuriksi.

Jokaisella ukolla on erilaiset ominaisuudet ja valintani osui Capt. Grid-Ironiin ja Rock&Rolliin, sillä näillä kavereilla on kovin tulitusvoima. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että muut arvot ovat hieman alhaisempia ja Rock&Roll on koko porukan heikon energian suhteen.

Tulitusvoima kuitenkin painoi vaakakupissa enemmän joten sillä mentiin! Jos jompi kumpi näistä valitsemistani herrasmiehistä oli johtoroolissa, tällöin valitsin Duken kolmanneksi pyöräksi tehtävään. Duke on ihan perushyvä hahmo ja häntä pystyi hyödyntämään jotta kahden muun ukon energiat pysyivät hyvällä tasolla.

Kentissä pystyy vaihtamaan hahmoa missä vaiheessa hyvänsä ja jos halusi käyttää vain jotain tiettyä, sekin onnistui mainiosti.

Peli on äärimmäisen reilu, sillä loputtomien continuejen lisäksi tässä on käytössä salasana. Reiluus viedään vielä ihan loppuun asti ja Game Overin jälkeen saa aloittaa kentän samasta osiosta mihin oli matka tyssännyt. Salasanaa ei sentään saa joka osioiden välille, ne ovat vain kenttäkohtaisia.

Lisäreitä tässä ei ole vaan jokainen hahmo toimii periaatteessa elämänä. Jos yksi kuolee, saa yrittää kahdella muulla kentän läpäisyä. Kuoleman koittaessa joutuu aina osion alkuun. Pois lukien kentän pääbossit, niistä sai jatkaa kuoleman jälkeen, mutta tietysti taistelun alusta. Pomoissa pystyy kikkailemaan niin, että juuri ennen kuin hahmo on kuolemassa, vaihtaa sen paremmilla energioilla varustettuun ja tykitys jatkuu taas!

Pääpahiksen sisältävässä kenttäosioissa jouduin useasti turvautumaan sellaiseen ratkaisuun, että jos yksikin hahmo kuolee kesken kentän, tapatan muut tahallani. Ei ollut mitään järkeä lähteä yrittämään pomon kaatamista vajaalla miehityksellä.

Kentät on tosiaan jaettu kolmeen erilaiseen osioon. Ensimmäisenä vuorossa on ihan perus räiskintää ja tasohyppelyä. Toinen osio on sitten taas ihan eri maata, sillä tässä täytyy viedä ruudulla ilmoitettu määrä pommeja oikeisiin oikeinmerkillä merkattuihin kohtiin ja tämän jälkeen löytää uloskäynti.

Kolmas osio on ns. pakenemisosio jossa aikaa on vähemmän kuin muissa osioissa. Täytyy sanoa, että en ihan älyttömästi välittänyt näistä pommi-osioista koska ympäri pyöriminen samannäköisiä käytäviä ja alueta pitkin ei ole sitä parasta hupia. Aikaahan näissä osiossa on reilusti, mutta kyllä sekin muutamaan otteeseen loppui kun tarpeeksi pyöri ympyrää.

Aluksi pommi-osiot ovat kooltaan ja pommimääriltään suhteellisen maltillisia, mutta loppupulella jäätäviä projekteja. Onneksi Game Overin jälkeen sai jatkaa siitä mihin jäi ja ei tarvinnut uudelleen vetää näitä pommi-osiota läpi jos sen oli jo kertaalleen tehnyt. Toki tämä tarkoitti sitä, että kentän viimeinen osio oli päästävä läpi ennen kuin sai salasanan, mutta tämä ei ollut ongelma kuin yhdessä ainoassa kentässä.

Kenttien viimeinen osio on hyvin samantyylinen kuin ensimmäinen enkä oikein edes huomannut, että aikaa olisi ollut vähemmän käytössä. 

Tämä on siinä mielessä jännä peli, että jokainen kentän osio sisältää oman pomon. Jos joissain peleissä valitetaan pomojen vähäisestä määrästä niin tässä sitä ongelmaa ei ainakaan ollut :D 

Sankarit on varustettu aseilla, mutta myös nyrkkejä pystyy hyödyntämään vihollisten murjomisessa. Aluksi ihmettelin, että miksi ihmeessä käyttäisin nyrkkejä kun on aseetkin käytössä, mutta aseiden panosmäärät ovat rajalliset. 

Eipä tämä kuitenkaan muuttanut asiaa kuin muutamassa tapauksessa, kentistä löytyi mukavasti panoksia ja viholliset pudottivat niitä yllättävän tiheään tahtiin. Hahmot käyttävät jostain syystä samoja panoksia ja jos yhdellä hahmolla tuhlasi kaikki panokset, muut joutuivat myös turvautumaan nyrkkien voimaan.

Viidennen kentän pomossa huomasin, että nyrkit ovat parempi vaihtoehto kuin panokset ja tämä taisi olla ainut hetki kun toden teolla käytin nyrkkejä hyödykseni. Myöhempien kenttien pommi-osioissa muutaman kerran loppui panokset kesken kun olin liian pitkään pyörinyt ympyrää etsien viimeisien pommien pudotuspaikkoja.

Kentistä löytää muutamia erilaisia symboleja kuten aseen kuvalla varustettuja ja näitä kun keräilee tarpeeksi, hahmo kehittyy. Tämä tarkoittaa asetehon kasvamista, useampien ammusten samanaikaisesti ampumista ja energiapalkin pituuden kasvua. Kuoleminen vie luonnollisesti pois nämä kaikki hienoudet koska hahmoa ei voi enää käyttää joten jälleen kerran sai todella tarkasti edetä jos mieli pysyä voimakkaana.

Loppukentissä tein niin ovelasti, että liikuin parilla heikommalla hahmolla ja keräsin symbolit vahvemmalla. Näin vahvempi hahmo säilyi pomotaisteluun hyvien energioiden turvin.

Pomoja pelissä riittää kuten aikaisemmin mainitsin. Monet niistä ovat jotain lentäviä aluksia, mutta sekaan mahtui muitakin ukkeleita - ilmeisesti sarjasta tuttuja naamoja. Pomot eivät pääosin olleet kovinkaan hankalia. Kunhan vain piti huolen, että vaihtoi hahmoa ajoissa jotta ei energiat kerenneet loppumaan. Muuten olisi joutunut aloittamaan taistelun alusta asti.

Viidennen kentän pääpomo, Destro oli oikeastaan ainut mikä aiheutti isompia ongelmia. Ensin äijä lentelee aluksellaan ja sen sai helposti murjottua hajalle nyrkkien avulla ilman energian menettämistä. 

Tämän jälkeen taistelu vaihtuu autoscrolleriksi jossa täytyi hyppiä rotkojen yli ja samalla yrittää ampua Destroa. Tässä ei auttanutkaan mikään hahmokikkailu, sillä suurin syy kuolemiselle oli rotkoon putoaminen. 

Destro ampui hieman hämärästi ammuksiaan, ilmeisesti vaikutti millä korkeudella oma hahmo nökötti. Arvioin ammuksen lähtemisen useasti väärin ja lähes aina osumisen jälkeen rotko kutsui. Välillä jonkin ihmeen tuurin saattelemana saattoi ammukseen osumisesta lentää takaisin kovalle maaperälle.

Tätä taistelua sai yrittää aika monta kertaa ennen kuin ukko taipui. Kehitin aina tehokkainta hahmoani eli Rock&Rollia jotta ei tarvitsisi niin pitkään Destroa tykitellä, mutta vaikka kaikki kikat käyttikin hyödyksi, kestävä tämä pirulainen oli.

Kun Destro oli nuijittu, alkaa viimeinen mittelö! Muista kentistä poiketen viimeisessä ei olekaan kolmea eri osiota vaan yksi pidempi kenttä. Tietysti sen täytyi olla pommi-labyrintti, hurraa. 

Huimat kahdeksan pommia täytyi laittaa oikeille paikoilleen tässä todella massiivissa kentässä. Kesti tovin jotta opin kentän reitit. Muutamat lähes identtiset kohdat saivat pään hieman pyörälle, mutta hetken pyörimisen jälkeen tajusi missä on menossa. Viimeinen kenttä poikkeaa myös muista siinä mielessä, että tähän kenttään sai käyttöönsä täysin uuden hahmoon General Hawkin!

Hawk on loistohahmo sillä hän pystyy lentämään loputtomasti ja muutkin arvot ovat todella kovalla tasolla. Ainut huono puoli on, että kestävyys ei ole sitä parasta antia ja jo yhden vihollisen ammukset tekivät paljon vahinkoa.

Hawkia kannattikin säästellä ja käyttää vain ärsyttävimmissä hyppykohdissa. Kentästä löytyi myös muutama kulkuneuvo joita kannatti käyttää säästääkseen omaa energiaansa. Kulkuneuvot kestivät muutaman osuman verran, mutta varsinkin robotin näköinen kulkuneuvo ampui sellaista panos-sarjaa, että sai helposti ruudulla olevat viholliset tuhottua.

Viimein kun kentän reitin oli oppinut tarpeeksi hyvin, pääsi taistelemaan itse Cobra Commanderia vastaan. Cobra istuu valtaistuimellaan ruudun vasemmassa reunassa ja heittelee pommeja sankareita kohti. Ruudun oikeassa reunassa on jokin tykki ja sen ampumaan säteeseen osuessaan sankarit muuttuu hetkellisesti liskoksi.

Liskolla ei voi tehdä muuta kuin odottaa, että sen vaikutus loppuu. Vähän samaa settiä kuin Link to the Pastin jänikseksi muuttuminen. Ruudun alareuna rullailee tasaisesti eteenpäin ja se on täynnä rotkoja ja jonkinlaisia säteitä.

Hawkia kannatti ehdottomasti käyttää tässä taistelussa, sillä loputtoman lentämisen vuoksi ei tarvinnut välittää alapuolella olevista ansoista. Hieman hankalaa oli seurata Cobran heittelemiä pommeja ja tykin ampumia säteitä samaan aikaan.

Tämän vuoksi välillä tuli osuttua säteeseen ja joutui hetken kikkailemaan liskona. Ensimmäinen yritys ei kummoisesti mennyt liian vähäisten energioiden vuoksi ja Hawkin kuoleman jälkeen ei muilla hahmoilla yrittäminen tuottanut mitään tulosta. Aivan liian hankalaa väistellä kaikkea pelkästään hyppimisen turvin.

Toisella yrityksellä homma luisti jo paremmin ja sainkin tehtyä hyvää osumaa Cobraan. Sitten taistelun loppupuolella kävi todella hassu sattumus - ammun normaalisti Cobraa ja säde pääsi yllättämään ja muutuin liskoksi. Hetken ohjailin hahmoa, mutta sitten näppäimet lukittuivat juuri kuolun yläpuolella ja vajosin tietysti sinne.

Samalla hetkellä kun tipuin rotkoon, alkoi räjähtely Cobran tuhoutumisen merkiksi. En ihan tarkkaan muista mitä tässä kävi, kun kaikki tapahtui niin nopeasti ja yllättäen. Katselin ruutua hieman hämmentyneenä, että mitenhän tässä nyt käy. Ruutu musteni ja lopputekstit alkoivat rullata ruudulla :D  Pakko myöntää, naurahdin ääneen tälle sattumukselle!

Ei tämä hullumpi peli ollut ollenkaan. Vähän nuo labyrinttikentät söivät pelinautintoa Destrosta puhumattakaan, mutta kokonaisuutena ihan mainiota räiskimistä.

Plussaa continueista ja koodeista, ei tarvinnut yhteen pötköön tykittää läpi :)

Musat tässä on huippuluokkaa ja graafisesti myös näyttävää settiä. Pitääkin laittaa tämän pelin OST kuuntelulistalle. Loppukuvien jälkeen olisi ollut mahdollisuus aloittaa "second quest", mutta tällä kertaa jätin homman väliin. Toisella kierroksella peli hieman hankaloituu ja käytössä on vain kaksi sankaria kolmen sijaan.

Tämäkään ei vielä pelintekijöille riittänyt ja halutessaan voi vielä kerran pelata pelin läpi kolmannen kierroksen merkeissä. Tälläkin kierroksella on kaksi sankaria käytössään. Viholliset ovat kestävämpiä ja ne tekevät enemmän vahinkoa.

Ehkäpä joskus pelaan nämä loputkin kierrokset läpi, mutta koska tämä ei ole mikään sellainen projekti missä täytyisi kaikki pelit pelata sataprosenttisesti läpi, niin katsellaan hommaa myöhemmin :)

The Immortal

Games Beaten: 424/709

Genre: Action/Adventure

Goal: Defeat Mordramir (Stage 7)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 8/10

Aamun aurinko lämmittää rosoisia vuoren huippuja kun matkaat unohdettua tietä pitkin laakson pohjalle. Vaaleat pylväsmäiset temppelit ja linnoitusten rauniot nousevat vehreyden välistä kuin luut villipedon jäänteistä.

Toden totta tämä on Erinoch, muinainen kaupunki joka tuhoutui lohikäärmeen lieskoihin yli tuhat vuotta sitten. Mordamir puhui usein tästä kaupungista...

Mordamir! Velhojen taikuuden opettajasi. Aivan varmasti hän vieraili Erinochin tarunhohtoisessa labyrintissa joka on haudattu syvälle raunioiden uumeniin. 

Ehkäpä tämä on se paikka, missä tulet jälleen kohtaamaan kauan kadoksissa olevan mestarisi...

Täytyy heti tähän alkuun sanoa, että AVGN teki melko vaikuttavan jakson tästä pelistä missä koko video on kuvattu yhdellä ainoalla otolla. Itse pelin arvostelu jäi tämän vuoksi hieman köykäiseksi, mutta eipä tästä pelistä nyt niin paljoa pahaa sanottavaa edes ole.

Itselle jäi hieman ristiriitaiset tunnelmat pelistä. Todella siisti idea ja hienosti toteutettu - tunnelma ja musiikki on kohdillaan. Kryptisyydellä, jatkuvilla toistoilla, kankeilla kontrolleilla ja muutamilla bugeilla sai tunnelmaa laskettua muutaman pykälän.

Myönnän suoraan, että vinkkejä tuli silloin tällöin vilkuiltua kun olin ollut pidemmän aikaa jumissa samassa kohdassa. Tuntui, että peli on kuin todella vanha ja hauras Erinochin uumenista löydetty muinainen ruukku joka hajoaa hetkellä minä hyvänsä jos teki jonkin pienen virheen. 

Peli on suhteellisen simppeli seitsemään eri kenttään jaettu seikkailu. Kenttien pituudet eivät päätä huimaa, mutta idea on siinä, että tässä joutuu miettimään jos jonkinlaista ratkaisua jotta kentän loppu häämöttää.

Kentän pulmien selvittämisen jälkeen saa salasanan. Todella hyvä, sillä vaikka kentät ovat todella lyhyitä ja samaan pisteeseen pääsisi 10-20 minuutissa, huonojen konrollien vuoksi ei joitain kohtia mielellään uudelleen halunnut pelata.

Peliin on laitettu pikaresetointi ja sitä tulikin käytettyä moneen otteeseen. Välillä vastaan tuli tilanteita mistä ei olisi selvinnyt jos meni kuolemaan väärässä kohdassa joten pikaresetillä vain kentän alkuun.

Tämä kyseinen peli on käännetty monelle eri alustalle ja muissa versioissa on kahdeksan kenttää - jostain syystä tässä NES-versiossa vain seitsemän. Myös yllättäen väkivaltaa on laimennettu jotta pienet Nintendo -taaperot eivät saa traumoja.

Katselin huvikseni muiden versioiden gameplayta ja taistelukohtauksissa ei hirveästi veren ja suolenpätkien määrällä oltu säästelty :D Tyylikkäästi örkit ja muut möllit kaatuivat maahan suolet ulkopuolella roikkuen.

Kentissä edetään örkkejä tappaen ja erilaisia esineitä keräillen. Kaikki esineet kannatti kerätä, sillä jotain tarvitsi myöhemmissä kentissä. Esineitä käytettiin erilaisiin pulmiin tai annettiin joillekin vastaantuleville hahmoille.

Velholla on käytössään kolme elämää yhtä kenttää kohden. Jos elämät onnistui tuhlaamaan, kenttä alkoi alusta. Kentät sisälsivät jäätäviä määriä trial n' error -settiä. Jo pelin ensimmäinen huone otti saman tien luulot pois, sillä jos astui väärään kohtaan, jättimäinen mato söi vanhan velhon elävältä :(

Kolmella elämällä loppuun asti selviäminen ei ollut mikään ihan helppo juttu. Vaikka pelissä energiapalkki onkin, monet asiat tappoivat yhdestä osumasta. 

Peli on pääosin kuvattu isometrisestä kuvakulmasta, taisteluruutuun on laitettu ihan erillinen näkymä. Tähän näkymään siirrytään kun örkki tai muu mölli saa velhon kiinni. Taisteluja ei oikein voinut skipata ja ne tulikin kaikki kiltisti hoideltua alta pois aina kun sellainen vastaan tuli.

Taistelu-systeemi on todella kummallinen ja en oppinut sitä kunnolla pelaamiseni aikana. Kun painaa B + ristiohjainta vasemmalle tai oikealle, velho iskee vastustajaa. Suojaaminen tapahtuu samaan tyyliin, paitsi tällä kertaa B:n tilalla täytyy painaa A-nappia. Ruudulla vihreällä palkilla näkyvät sekä vastustajan että velhon energiat. Energiapalkin viereen nousee hiljalleen jokin kummallinen punainen palkki ja en tiennyt sen käyttötarkoitusta.

En jaksanut ohjeista alkaa asiaa selvittää, sillä taistelut hoituivat kuitenkin ihan hyvin ilmankin. Veikkaisin, että palkilla on jotain tekemistä osumatarkkuuden kanssa. Örkkiä pystyy iskemään monta iskua putkeen, mutta myöhemmin osuminen muuttuu hankalammaksi. Oli aivan tuurista kiinni, että menikö loput lyönnit perille.

Tein itse niin, että ensin löin örkkiä niin pitkään kunnes hän alkoi väistellä. Tämän jälkeen väistelin muutaman iskun ja yritin lyömistä uudelleen. Välillä matsit örkin kanssa päättyivät velhon kuolemaan, mutta ei hätää! Örkki ei saa energioitaan täyteen velhon kuoleman jälkeen ellei sitten kyseessä ole Game Over. Todella mahtavaa, homman pystyi ns. "brute forcettamaan" läpi.

Mitä pidemmälle peli eteni, niin taistelut muuttuivat hieman hankalammiksi, mutta mitään suurta eroa hommaan ei tullut. Brute forcetus toimi edelleen hienosti. Tämän vuoksi kentissä täytyi olla tarkkana, että ei mennyt kuolemaan mihinkään muihin juttuihin jotta sai örkit tapettua lisäreiden turvin.

Peli sisälsi muutamia todella ärsyttäviä pikkutarkkoja puzzleja joiden keksimiseen itseltäni olisi mennyt ikuisuus. Esimerkiksi toisessa kentässä lopussa täytyy tietää oikea järjestys, miten jalokivet pitää laittaa lattiassa oleviin symboleihin. Tämän järjestyksen kertoo peikkojen kuningas kun hänelle antaa lorauksen vettä janoonsa.

Tein työtä käskettyä ja laitoin jalokivet symbolien päälle peikon ohjeiden mukaisesti. Kun mitään ei tapahtunut, täytyi käydä netistä vilkaisemassa, että mikä oikein mättää. Sieltä selvisi, että järjestys oli ihan oikein. Ainoastaan kohta, mihin pudotin jalokiven oli väärä. Luulin, että jalokiven voi pudottaa vain symbolin keskelle, mutta reunallekin pudottaminen on ihan mahdollista.

Ohjekirjassa kyllä mainittiin, että "jalokivet täytyy pudottaa aukkoihin", mutta ajattelin itse symbolin olevan se aukko. Eipä pelin pikselimössöstä edes saanut selvää, onko kyseessä aukko vai ei.

Tämä oli oikeastaan se ensituntemus pelin kieroutuneesta huumorista ja tein jatkossa niin, että yritin ratkaista kenttää ensin yksin. Jos ei useamman yrityksen jälkeen alkanut ratkeamaan, katsoin vastauksen netistä. Huomattavasti hermoja säästävämpää hommaa.

Velhon liikuttaminen apostolin kyydillä on kankeaa hommaa, mutta kun myöhemmässä vaiheessa saa jotain muuta kulkinetta alleen kuin jalkineet, peli muuttuu aivan järkyttäväksi. Ensimmäisenä kyytivaihtoehtona tarjoillaan taikamattoa jonka käyttö on pakollista. Ilman mattoa joutuu kirjaimellisesti madonruoaksi.

Maton ohjaaminen ja liikuttelu on todella hankalaa. Yhtäkkiä kankea velho kulkeekin räjähtävällä voimalla eteenpäin.  Tuntui siltä, kuin matto liukuisi peilikirkkaan jään päällä. Maton vauhtia pystyi säätelemään, mutta liian hitaasti ei voinut matkustaa koska maton käyttöaika on rajallista.

Todella vaikeaa kuvailla näin tekstimuodossa maton liikuttamista, se pitää vain itse päästä kokemaan. Jos matolla lentelyn lomassa sattui joutumaan jonkin ansan viereen, se tarkoitti lähes aina kuolemaa. Ei vaan hahmottanut mihin suuntaan olisi pitänyt painaa jotta matto olisi kääntynyt poispäin ansasta.

Tässä taikamattokohdassa on vielä ihanasti yksi piilotettu esine jonka tietysti missasin. Jouduin pelaamaan koko kentän uudelleen kun tajusin virheeni seuraavassa kentässä. Taikamatto-osio sisälsi piilotettuja ansoja jotka jäivät näkyvyyden ulkopuolelle pelin kuvakulmasta johtuen. Meni tovi jos toinenkin tajuta, mihin ihmeeseen oikein kuolin yllättäen.

Myöhemmin pelissä tulee vastaan kohta missä velho matkustaa tynnyrin päällä soutaen. Aluksi tämä on ihan läpsyttelyä, mutta kun soutelukohdan loppuun pääsee, ilmestyy syvyyksistä jokin meripeto jota täytyy soutaa karkuun takaisin samaan pisteeseen mistä lähtikin.

Tynnyrissä on myöskin todella jäisen liukkaat kontrollit ja vaati useamman yrityksen jotta sai tiukkojen käännöksien ajoituksen kohdilleen jotta ei liukunut liian kauaksi.

Pelin viimeinen kenttä yllätti siinä mielessä, että sitä ei oikeastaan ole laisinkaan. Kaksi huonetta ilman vihollisia ja sen jälkeen ollaankin jo pomohuoneessa. Mitään tiukkaa tykitystä pomo ei ole, vaan enneminkin suuri muistipeli.

Aluksi vastassa on jättimäinen lohikäärme ja sen syöksemät lieskat täytyy väistää. Väistäminen tapahtuu kentän alusta saatujen loitsujen avulla. Loitsut täytyy käyttää oikeassa järjestyksessä tai muuten käristyy elävältä. Loitsuja on vielä tarkka määrä ja yhtään ei saanut tuhlata tai muuten homma ei onnistu.

Järjestyksen lisäksi tässä täytyi muistaa millä tahdilla lohikäärme syöksee tultansa - tuleeko pitkä vai lyhyt hyökkäys. Ihan siisti idea ja keksin itse missä järjestyksessä mikin täytyy tehdä.

Seuraava vaihe täytyi katsoa netistä kun kaikki loitsut oli tuhlattu ja muutkin esineet testattu....olinko unohtanut kerätä jotain tärkeää? En suinkaan vaan olin käyttänyt yhtä tärkeää amulettia väärässä kohdassa jonka vuoksi se ei toiminut - tietysti tämän piti mennä näin :D

Amuletista summonoituu Mordramir, velhon opettaja. Ukkeli ei ollut kovinkaan tyytyväinen velhon tekemiin ratkaisuihin ja alkaakin yllättäen tykittämään velhoa hengiltä salamaniskuilla. Idea on periaatteessa sama kuin lohikäärmeen liekeissä, tässä ei tarvinnut käyttää kuin yhtä loitsua.

Ajoittaminen oli aluksi aivan hakusessa, koska Mordramir ampui salamoita kahdella eri nopeudella. Oli pakko Youtubesta katsoa miten ihmeessä ajoituksen voi tehdä muuta kuin tuurin säestämänä. Tovi siinä meni katsellessa samaa kohtaa videolta, mutta viimein keksin sen. Täytyi vain tarkkaan seurata Mordramiria ja milloin ukko lähettää salaman liikkeelle kropastaan.

Noin sekunnin päästä tästä hetkestä täytyi aktivoida kiviloitsu. Ei ollut väliä, oliko kyseessä hidas vai nopea salama, kunhan vain tarkasti seurasi ukkoa, niin tämä onnistui joka kerta. Yksi trollisalamakin tässä oli mukana. Ukko ampuu feikkisalaman ilmaan ja tässä täytyi odottaa, että se palaa takaisin Mordramirin kehoon jolloin hän lähetti sen uudelleen liikkeelle.

Tämä hieman hämmensi pakkaa ja unohdinkin hyökkäyksen monta kertaa. Onneksi kenttä ei ollut kovin pitkä, sillä aika nopeasti olisi loppunut huumori kävellä jonkun pitkän kentän läpi kuolemaan yhdestä iskusta.

Salamoiden jälkeen vielä magneettiloitsun käyttö jonka jälkeen lohikäärme polttaa Mordramirin elävältä ja peli päättyy!

Loppukuvilla tässä ei mässällä, hieman tekstiä ja onnittelut pelin läpäisystä. Ihan ok peli, varmaan uudella pelikerralla huomattavasti hauskempaa hommaa kun tietää mitä pitää tehdä. 

Ei tarvitse kärvistellä kryptisten kohtien kanssa tai miettiä, että onkohan tämä bugi vai ominaisuus. Hienostihan tämä on NESille käännetty, animoinnit ja grafiikat ovat huippuluokkaa. Musiikit ovat paremmat kuin monessa muussa versiossa.

Etenkin lohikäärmeen animointi on todella vaikuttavaa.