Godzilla: Monster of Monsters

Games Beaten: 363/709

Genre: Action

Goal: Occupy Enemy Head-Quarters (Planet X)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 5/10

Vuonna 2XXX milloin Pluton ja Neptunuksen kiertoradat vaihtoivat paikkaa, maa vastaanotti sodanjulistuksen tuntemattomalta planeetalta. 

Kyseessä on planeetta X jonka suunnitelmissa on hyökätä maahan osana heidän suurempaa universumin valloitustaan.

Hätä iski maapallolla ja he lähettivätkin hirviöiden kuninkaan, Godzillan sekä Mothran puolustamaan Maata.

Maapallon tulevaisuuden vuoksi, Godzillan kova taistelu alkakoon...

Ihan en AVGN:n raivoon osannut yhtyä tämän pelin osalta, sillä tätä oli oikein mukava pelailla! Hieman itseään toistavaa settiä, mutta eipä tuo seikka hirveämmin haitannut.

Pelasin nämä Godzilla -pelit hieman hassussa järjestyksessä läpi, mutta eipä sillä ollut niin väliä koska pelit ovat täysin eri genreä. Tämä ensimmäinen osa on Action painotteinen ja toinen osa Strategia -kikkailua.

Godzillalla ei tuhotakaan rakennuksia ja kaupunkeja vaan kierrellään ympäri aurinkokuntaa! Matkaa käydään useamman tutun planeetan läpi ennen kuin päästään mystiseen planeetta X:ään.

Seikkailu alkaa Maasta ja jatkuu Marsin, Jupiterin, Saturnuksen, Uranuksen, Pluton ja Neptunuksen kautta kohti planeetta X:ää.

Ensisilmäyksellä peli näyttää jonkinlaiselta hirviö-shakilta. Ruudukolla edetään vuorotellen ja yritetään päästä toisen viereen taistelemaan. Ihan yksin Godzillan ei tarvitse hirviö armeijaa vastaan taistella sillä hänellä on apunaan Mothra!

Tässä sai itse päättää, kumpaa hahmoa haluaa liikuttaa.  Ainoana erona on, että Godzilla pystyi liikkumaan kaksi askelta ja Mothra neljä. Aluksi en oikein tajunnut, että liikkuminen tapahtuu viistosuuntiin tai suoraan ylös/alas.

Tämä oli hieman huonosti toteutettu ja välillä oma hahmo liikkui väärään suuntaan kuin olisi halunnut. Ongelmana oli viistoon painallukset koska ne eivät olleet tarpeeksi tarkkoja.

Aluksi ruudukolla oli vastassa vain muutama hirviö. Seuraavalle planeetalle siirryttäessä kaikki aikaisemmat hirviöt olivat mukana taistelemassa yhden uuden monsterin kanssa.

Kun liikkumisvuoro oli käytetty, päästäänkin itse pelaamisen pariin. Jokainen ruutu edustaa pientä minikenttää ja kentän tyyli muuttuu sen mukaan, minkälaiseen ruutuun sattui astumaan.

Kentissä ei ollut minkäänlaista logiikkaa pituuden suhteen, ne saattoivat vaihdella muutamasta ruudusta aina moniin ja moniin ruutuihin asti. Minikentät loppuivat hieman yllättäen kun pääsi ruudun reunaan ja sitten oltiinkin jo takaisin ruudukossa liikkumassa.

Godzilla eteni kentissä aika verkkaisesti, sillä hänen oli tuhottava kaikki eteen tulevat esteet. Onneksi Godzillalla on monta erilaista hyökkäystä apunaan kuten nyrkit, potkiminen ja hännällä heilautus. Näiden lisäksi löytyi vielä voimamittaria kuluttava atominen henkäys.

Mothra taas pystyi lentelemään kaikkien esteiden yli. Pienenä tvistinä kuitenkin vihollisiin tai niiden ammuksiin osuminen heitti Mothraa taaksepäin reilulla kädellä joten ihan vaan ei pelkkä aivoton lentely riittänyt.

Mothra osasi sylkeä jonkinnäköisiä ammuksia ja erikoisliikkeenään pudotteli siipiä. Voimittari oli onneksi nerokkaasti ajateltu, sillä se latautuu automaattisesti täyteen. Tämä mahdollisti monien erikoisliikkeiden käytön kenttien aikana. Paikallaankin pystyi mittarin täyttymistä odottaa ja näin tuli pariin otteeseen tehtyäkin :)

Kun tässä hirviö-shakissa hirviöt kohtaavat, päästäänkin taistelemaan! Jos itse siirtyy vihollisen viereen taistelumielessä, täytyy kyseisen ruudun minikenttä pelata ensin ennen taistelua. Jos taas vastustaja liikutti itsensä Godzillan tai Mothran viereen, alkoi taistelu välittömästi.

Oli tässä yksi todella kusinenkin pelisuunnittelu, sillä jos vihollisen viereen meni - taistelu oli aina pakko käydä. Peli kyllä ystävällisesti kysyi "haluatko taistella", mutta vaikka tähän vastasi "en", joutui pakosti taistelemaan. Mikä pointti tälläisessä? :D

Taistelut olivat nappien hakkaamista ja aina välillä erikoisliikkeellä iskemistä kun voimamittari on täynnä. Taisteluissa oli yksi hieman nihkeämpi puoli - nimittäin aikaraja :(

Ajankulkua ei voinut mistään seurata ja kuin veitsellä leikaten taistelu päättyi - jopa kesken hyökkäyksen. Pelin alkuvaiheessa näitä taisteluita ei pystynyt mitenkään suorittamaan aikarajan puitteissa.

Ei auttanut muu kuin hyökätä uudelleen hirviön kimppuun. Onneksi sentään minikenttää ei tarvinnut tässä vaiheessa pelata uudelleen ja pääsi heti hirviön kimppuun. Tämän pienen katkoksen aikana vastustaja oli saanut osan energioistaan, mutta muutaman yrityksen turvin hirviö oli kukistettu.

Jostain todella ärsyttävästä syystä vastustajat tykkäsivät jumittaa Godzillan/Mothran ruudun vasempaan reunaan. Tästä jumituksesta ei päässyt pois, ellei vastustaja siirtynyt hieman oikealle. Eipä tästä mitään energiaa menettänyt (paria taistelua lukuun ottamatta), mutta todella ärsyttävää se oli kun ei voinut edes hyökätä vastaan.

Monesti aika kerkesi loppumaan juuri tälläisen perseilyn takia ja huono energiainen vastustaja voitti, ei niin rehdillä tavalla.

Vaikka hirviöiden lahtaaminen olikin hauskaa puuhaa, se ei ollut edes pelin pääpointti. Tavoitteena oli edetä jossain päin ruudukkoa sijaitsevaan Mecha-City -ruutuun joka vie uudelle planeetalle. Harvemmin uudelle planeetalle pääsi etenemään niin, että vihollisia olisi ollut vielä jäljellä, sillä ne kävivät armotta päälle kuin herhiläiset.

Mecha-City täytyi läpäistä sekä Godzillalla että Mothralla tai muuten pääsi tuijottelemaan Game Over -ruutua. Tässä oli kuitenkin pieni juju - jos toinen hahmoista sattui kuolemaan, pystyi toisella yrittää Mecha-Cityn läpäisyä.

Jotta homma ei olisi vielä liian selkeää, niin jos jälkimmäinen uudelle planeetalle siirtymässä oleva hahmo kuolee, se on tylysti Game Over. En oikein ymmärtänyt tämän pointtia, jos toinen hahmoista on jo turvassa, mitä väliä jos se jäljellä oleva kuolee :D

Jokaisen planeetan alussa pystyi ottamaan salasanan mikä oli todella mainio juttu. Lisäksi Game Overin jälkeen alkuvalikosta sai suoraan valittua jatkomahdollisuuden. Tälläistä herkkua ei ole viimeaikoina liiemmälti näkynyt.

Hahmojen levuttamistakin tähän on laitettu mukaan ja maksimileveli on maltillinen 16. Leveli nousee hirviöiden tappamisesta ja kenttien läpäisystä. En oikein saanut selkoa milloin leveli nousi, se tapahtui vähän miten sattuu.

Isompi leveli toi luonnollisesti enemmän energiaa ja voimamittaria. Peli on alussa melko haastava ja jotkin kentät etenkin Mecha-Cityt olivat pirullisia läpäistä Godzillalla. Mothralla ne menivät huomattavasti helpommin läpi kiitos lento-ominaisuuden.

Kun maksimileveli rupesi häämöttämään, kenttien läpäiseminen sekä hirviöiden hakkaaminen helpottui huomattavasti. Hassu ratkaisu, sillä luulisi, että tämän tyylisessä pelissä asia menisi toisin päin :D

Empä valita, mutta hieman tylsäksi kävivät kaikki kentät kun vain tyyliin nappia rämpyttämällä pääsi läpi. Yhtä ärsyttävää "tulipallo" vihollista täytyi edelleen varoa, sillä se saattoi tappaa täysistäkin energioista.

Tätä tapahtui varsinkin Godzillalla kun tulipallo tarrautui kiinni hahmoon eikä siitä päässyt oikein irti.

Ei tämän pelin kanssa sen suurempia ongelmia ollut, asiat rullasi oikein mukavasti. Pari kertaa meni tuo typerä "saa toinen hahmo Mecha-Cityn kautta uudelle planeetalle, mutta kuole toisella" -bullshit käymään.

Planeetta X:n kanssa kävi niin, että lähdin liian itsevarmalla otteella läpäisemään tätä mestaa. Taistelut menivät hyvin, mutta epähuomiossa kun hyökkäsin Godzillalla viimeistä vastustajaa, Ghidoraa vastaan, energiani olivat liian alhaiset ja henki lähti. 

Sain melkein tilanteen pelastettua Mothralla, mutta energiat kuihtuivat olemattomiin. Game Overin siivittämänä uutta yritystä kehiin.

Toisella yrityksellä varmistelin liikkeitäni paremmin ja kävin kentistä keräämässä energioita täyteen. Ghidora on ainoa hirviö, mikä ei liiku pois Mecha-Cityn päältä. Se on pakko nuijia hengiltä ennen kuin kyseistä paikkaa pääsee yrittämään.

Kaatuihan se Ghidora ja vielä todella helposti. Sitten vielä perinteisen Mecha-Cityn pariin. Sinällään huvittavaa, että "viimeisen pomon" jälkeen täytyy vielä ihan perus kenttä pelata läpi.

Hieman antiklimaattinen mesta kun se näytti täysin samalta kuin muut aikaisemmat Mecha-Cityt ja maksimilevelisillä hirviöillä pystyi vain kävelemään loppuun. Kävi tässä kuitenkin yksi todella kuumottava juttu - nimittäin menin kuolemaan Godzillalla!

Hyvin lähellä kentän loppupuolta perhanan tulipallo sai kunnon otteen Godzillasta ja sai sen tapettua vaikka energiat olivat lähes täynnä...uskomatonta.

Pienen kuumotuksen pisti päälle, sillä jos en onnistu Mothralla kenttää läpäisemään, joudun planeetan alkuun. Menihän se läpi ja vielä ilman suurempia ongelmia. Tulipalloja on oikeasti todella helppo väistellä molemmilla hahmoilla, mutta joskus ne pääsevät yllättämään varsinkin jos ruutu on täynnä moskaa.

Olihan tämä ihan miellyttävä peli. Vähän itseään toistava ja joidenkin kenttien bullet-hellit olivat hieman ärsyttäviä, kun hahmot kimpoilevat jatkuvasti taaksepäin eikä etenemisestä tule oikein mitään.

Kun hieman haastavasta alusta pääsee eteenpäin, homma helpottuu ja tätä on ihan leppoisaakin pelata. Hirviöiden spritet olivat oikein mainiosti tehty ja niiden pieksäminen olikin ehdottomasti tämän pelin paras osuus.

Pictionary

Games Beaten: 362/709

Genre: Party

Goal: Finish Regular Game

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 2/10

Yksi todella ilmainen piirtelypeli tähän väliin. Yksinpelinä täysin turhaa, mutta hauskaa puuhaa. Moninpelinä tästä olisi varmasti saanut paljon enemmän irti.

Tähän ei harmillisesti saanut edes tietokonevastustajaa joten täysin itsekseen täytyi pelata ja arvailla piirustuksia :D

Eli pelin ideana on liikkua pelilaudalla paikasta A paikkaan B, todella perus settiä siis. Liikkuminen tapahtuu noppaa heittämällä. Pelilauta koostuu erivärisistä neliöistä ja jokainen väri edustaa eri minipeliä. Punainen väri edusti kaikkia minipelejä ja peli arpoi satunnaisesti jonkin niistä.

Tämä NES-versio eroaa oikeasta Pictionarysta niin, että tässä ei ole erillisiä kategorioita ja jokainen arvattava piirustus on vain erilainen esine.

Alkuperäisessä täytyy piirtää/arvailla esimerkiksi ihmisiä, eläimiä, vaikeita sanoja ja toimintoja. NESin tekniikka ei varmasti olisi ihan riittänyt muihin kuin esineiden piirtämiseen :D

Kun heittää nopalla jonkun luvun ja siirtyy ruutuun, alkaa minipeli. Minipelejä on neljä erilaista ja pelin ohjeissa niistä kerrotaan seuraavaa:

Maali-zombien hyökkäys: olet maalipurkki ja yrität kaataa maalia ruudun alareunassa olevia zombeja päin. Zombit eivät ilman taistelua luovuta ja yrittävät viskoa sinua vihreällä maalilla.

Varasto-siirtely: varastomiehen täytyy kuljettaa laatikoita vasemmasta reunasta oikeaan reunaan. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, sillä ruudulla pörräävät riiviöt vievät laatikot pois jos sattuvat osuvat niihin. Laatikoita voi kantaa useamman kerrallaan, mutta tällöin todennäköisemmin riiviöt vievät laatikot.

Neljä pelastushälytystä: talo on ilmiliekeissä ja talosta olevat ihmiset täytyy saada ikkunoiden kautta turvaan. Täytyy kuitenkin olla nopea, sillä pelastettavia putoilee ikkunasta nopeaa tahtia.

Hyppimällä energiakapseleihin: yksi energiakapseli ilmestyy johon kohtaan huonetta ja se täytyy kerätä ennen kuin se häviää. Keskellä huonetta on kaksi pystysuoraan ampuvaa laser tykkiä joita täytyy varoa keräilyn lomassa.

Jokaisen minipelin idea on sama - kerää/tuhoa mahdollisimman paljon asioita jotta ruudun oikealla puolella oleva piirrustus paljastuu. Alareunassa rullaa automaattisesti aikapalkki ja jokaisesta virheestä se kuluu entistä nopeammin loppuun.

Kun aika on lopussa, saa 45 sekuntia aikaa arvata mikä esine piirustuksessa on. Nämä olivat välillä todella hankalia vaikka oli onnistunut avaamaan piirustuksen melkein kokonaan esiin.

Kun kyseessä on yksinpeli ilman tietokonevastustajaa, väärästä vastauksesta ei rangaistu mitenkään. Minipeli alusta ja uutta piirustusta arvailemaan - kyllä se sitten jossain vaiheessa meni oikein.

Nopean alun jälkeen jumitin hyvän tovin pelastus -minipelin omaavassa neliössä. Ei tämä ollut millään tavalla minipelin vika, vaan en saanut mitään tolkkua ruudulla näkyvistä piirustuksista :D

Kun tästä pääsin eteenpäin, alkoi homma rullata taas melko mutkitta. Eipä aikaakaan kun pääsin viimeiseen neliöön ja viimeiseen minipeliin. 

Muutama yritys ja löytyihän se oikea vastaus kun kohdalle sattui tarpeeksi helppo piirrustus ja lyhyt sana.

Ei tälläinen välipeli ollut ollenkaan hullumpi hankalan Wizards & Warriorssin jälkeen, mutta olihan tämä nyt vähän tälläistä tietynlaista pelata itsekseen.

Kokeilin huvikseni Alternate -pelimoodia ja siinä minipelien sijaan täytyi itse piirtää kuva! Olipahan melkoista hommaa piirrellä NESin D-padilla. Kursorilla pystyi liikkumaan vapaasti eikä piirustusta tarvinnut hoitaa yhdellä viivalla. 

Ärsyttävänä puolena oli, että jos tuli piirrettyä mitä sattuu, ainoastaan viimeisimmän virheviivan pystyi kumittamaan pois. Olisihan tässä voinut hyvin olla, että pystyy pyyhkimään vaikka koko piirrustuksen pois.

Loppukivaksi vielä testasin piirtämisen harjoittelua. Ihan hyvä, että tälläinen on peliin laitettu, sillä suoraan lennosta piirtämään D-padilla voi olla monelle vähän liikaa.

Taitelin tälläisen hienon kuvan ja jaan sen kaikkien nähtäväksi, enjoy!

Ironsword: Wizards & Warriors II

Games Beaten: 361/709

Genre: Platform

Goal: Defeat the Elementals at the Top of Icefire Mountain

Arvosana: 8/10

Vaikeusaste: 7/10

Kuroksen uroteot taistelusta pahaa velho Malkilia vastaan ovat kiirineet ympäri pitäjiä. Malkil oli aikoinaan mahtavin velho - niin mahtava, että jopa itse Merlin kutsui häntä opettajakseen.

Kuitenkin hulluus otti vallan ja Malkil muutti mahtavan taikuutensa synkäksi, pahaa tavoittelevaksi magiaksi. Malkil ei turhaan aikaile ja hän yrittääkin saada maan nimeltä Sindarin valtansa alle.

Neljä tärkeää elementaalia on jo kokenut Malkilin mahdin ja ne ovat hänen hallinnassaan.

Kuros, kaikista mahtavin ritari on ainoa henkilö joka pystyy tuhoamaan Malkilin ja rauhoittamaan elementaalit. Joten, astu esiin Kuros, seikkailu odottaa sinua!

Lähdin jälleen ritari Kuroksen matkaan pahan velho Malkilin perään. Tällä kertaa seikkaillaan elementaalien sekoittamassa Sindarinissa.

Kentät on jaettu neljän perus elementaalin mukaan; tuuli, vesi, tuli ja maa. Kun nämä elementtikentät on suoritettu, lopullinen taisto käydään jää-tuli vuorella!

Peli on jokseenkin haastava ja kun tässä on vain kaksi continuea, hankaluuksia on luvassa. Mukaan on onneksi laitettu salasana stydeemi, mutta upeasti peli tallentaa myös käytetyt continuet ja lisärit. Salasanaa täytyy siis käyttää harkiten.

Hieman aina kummeksun pelejä, missä on rajallinen määrä continueja ja salasana. Systeemiä voi ns. kusettaa helposti käyttämällä salasanaa jos sattui jokin kohta menemään hieman huonommin. Itseään tyydyttävän suorituksen jälkeen uusi salasana ylös ja ei kun seikkailussa eteenpäin :D

Vaikka tämä onkin Raren peli, he olivat palkanneet pienemmän pelifirman, Zippo Gamesin väsäämään tämän jatko-osan Wizards & Warriorssille. Hieman riskialtista hommaa koska ensimmäinen peli oli niin menestys. Riski kannatti, oikein mainion teoksen saivat ukot työnnettyä ulos!

Ilmeisesti myös ensimmäisen osan helppoutta oltiin hieman kritisoitu joten tähän jatko-osaan vedettiin sitten kaikki punaiselle ja sen huomaa.

Jokainen pelin kenttä on jaettu kahteen osioon. Ensimmäisessä osiossa täytyy löytää kullattu esine ja antaa se eläinkuninkaalle joka sitten näyttää tien eteenpäin. Osiot ovat yksi iso alue salahuoneilla varustettuna. 

Toisen osion lopussa kohdataan kyseisen alueen elementaali jonka tuhoamisen jälkeen löytää palan legendaarista rautamiekkaa. 

Elementaaleja ei noin vain voi mennä nuijimaan vaan kentän syövereistä täytyy löytää heikkousloitsu jonka avulla elementaaliin saa tehtyä vahinkoa. Nämä loitsut on piilotettu kentistä löytyvien arkkujen sekaan.

Kentät ovat pullollaan arkkuja ja niitä todellakin kannatti availla. Avaamiseen tarvitsee avaimen ja niitä saattoi löytää kentistä lojumasta tai kauppiaalta rahaa vastaan. Sarjan ensimmäisestä osasta poiketen tässä on vain yhden värisiä avaimia ja arkkuja.

Arkuista löytyi monenlaista hyödykettä kuten kultaa, parempia varusteita tai loitsuja. Muutamia arkuista löytyviä loitsuja pystyi käyttämään vain kyseisessä kentässä ja niiden avulla pääsi paikkoihin mihin normaalisti ei olisi yltänyt. Yleensä loitsua tarvitsi kultaisen esineen keräämiseen.

Ärsyttävänä puolena oli, että näihin laajoihin kenttiin oli laitettu ihan liikaa kaarevia pintoja. Kuros liukui näistä alas automaattisesti. Tämän vuoksi ylös kapuaminen oli välillä työn ja tuskan takana kun sattui hyppäämään hieman väärään kohtaan ja liukui takaisin kentän pohjalle.

Näiden kaarevien pintojen vuoksi jotkin hypyt täytyi tehdä äärimmäisen tarkasti, varsinkin kapeissa käytävissä joissa katto oli todella lähellä hyppykohtaa. Välillä reitin etsiminen oli haasteellista kun mihin tahansa katsoi, näkyi vain kaarevaa pintaa.

Pelissä rahalla on todella suuri merkitys. Massilla saa ostettua kaupasta kaikenlaisia näppäriä tarvikkeita. Rahaa löytyy ympäri kenttiä timanttien ja kolikoiden muodossa. Monesti parhaimmat raha-apajat on piilotettuna kenttien syövereihin ja jotta sellaiseen pääsi sisälle, täytyy Kuroksen osua juuri oikeaan kohtaan.

Kauppias myy aina kolmea erilaista tuotetta ja peruskalustoon kuuluu avaimet ja ruoka. Näiden lisäksi kentästä riippuen tarjolla saattoi olla parempia varusteita, loitsuja tai lisäreitä.

Kaupasta löytyy myös uhkapeli joka on niin rigged kuin olla ja voi. Siitä ei saanut kuin omat rahat takaisin jos sitäkään. Muutaman kerran tätä tuli testattua ja satasen panoksella rahapussi tyhjeni aika mukavaa vauhtia.

Jo heti ensimmäinen kenttä otti pelaajalta luulot pois. Vaikeusastetta on roimasti nostettu ensimmäisestä Wizards & Warriors -pelistä. Tässä kuoli todella herkästi ja parin kuoleman jälkeen ruudulla komeili Game Over -teksti.

Oli työn ja tuskan takana, että edes ensimmäisen kentän alkupuoliskon pääsi kuolematta läpi :D Useimmiten koko kentän läpäisemisestä kuolematta ei tarvinnut edes unelmoida. Vihollisia tuli jokaisesta suunnasta jatkuvalla syötöllä ja ne tekivät mukavan siivun vahinkoa.

Kuroksen ja hänen aseensa hitboxit ovat todella kummalliset. Välillä kun miekka ojossa hyppäsi ylhäältäpäin tulevaa vihollista kohti, otti Kuros osumaa. Välillä taas omaan silmään täysin epäonnistunut suoritus onnistui ilman turhia energian menetyksiä.

Kentät ovat pullollaan salahuoneita mistä löytyy paljon timantteja ja arkkuja. Jos oikein hyvä tuuri kävi, saattoi löytää lisäreitä! Niitä ei kuitenkaan liiaksi asti ollut tarjolla.

Parempien varusteiden löytäminen oli erittäin tärkeää.  Kuros menetti vähemmän energiaa kun hänellä oli kyseiset vermeet päällään. Peli ei oikein aina tuntenut sanaa "kuolemattomuusframet" ja vihollinen saattoi imaista puoli palkkia energiaa todella nopealla kombolla.

Vaikka paremmat varusteet lisäävätkin puolustusta, aseiden kanssa asia on ihan toisella tavalla. Lyöntivoima ei parantunut laisinkaan, ainoastaan aseen koolla on merkitystä. Isommalla miekalla on luonnollisesti isompi hitbox ja vihollisiin osuu hieman paremmalla prosentilla. Kieltämättä erikoinen ratkaisu.

Vaikka peli brutaali onkin, salasanoja tässä sentään sai otettua ihan kiitettävästi, jopa kenttien osioiden välille! Tämä pelasti paljon, sillä ei millään meinannut tulla sellaista suoritusta missä kentän molemmat osiot menisi lähes virheettömästi läpi.

Jotta peli ei nyt liian helppo olisi, on pelintekijät vetäisseet hihastaan yhden todella ikävän ässän. Kun saapuu viimeiselle elementaali alueelle ennen tuli-jää vuorta, continuet otetaan tylysti pois. Ei mitään väliä vaikka niitä olisi pantannut tähän asti, nyt enää lisäreillä on merkitystä.

Tästä oikein mainitaan ohjekirjassa. Täytyy sanoa, että pelin ollessa näin hankala tämä oli hieman mulkvistimainen veto :D

Jouduin aloittamaan pelin useampaan kertaan alusta kun tajusin, että salasana tallentaa myös käytetyt continuet ja lisärit. Jonkin hikisen yhden lisärin turvin ei kovin pitkälle pötkitä loppupään kentissä.

Kesti tovin, jotta sain itseäni tyydyttävän suorituksen aikaiseksi ja pääsin pelissä eteenpäin. Salasanan syöttäminen tuli toden totta tutuksi.

Muutamaan otteeseen menin "riskillä" hieman heikon yrityksen turvin koska en halunnut enää palata aikaisempiin kenttiin. Onneksi lisäreillä varustetut salahuoneet löytyivät suhteellisen helposti kun jaksoi vain hyppiä ympäri kenttää. 

Kun seikkailu muuten on aika hankalahkoa, itse elementaalit eivät sitten sitä olleet. Ne meni lähes aina ensimmäisellä yrityksellä läpi. Ainut ongelma elementaalien kanssa oli se, että niiden tuhoamiseen tarvitsee heikkousloitsua joka kuluttaa taikamittaria.

Taikamittarin täyttäminen oli välillä todella työlästä, sillä kovin moni vihollinen ei tiputtanut siihen täytettä. Nekin jotka tiputtivat, tekivät sen melko randomisti. Kentistä saattoi löytää jonkun tietyn kohdan mistä sai monta mittaria täyttävää palluraa putkeen, mutta nämäkin oli tietysti muiden asioiden tapaan hyvin piilotettuna.

Jos erehtyi menemään liian vajaalla taikamittarilla elementaalia vastaan taistelemaan, saattoi taika loppua kesken. Näin kävi myös minulle ja lähdinkin sitten kesken taistelun täyttämään mittaria. Takaisin saavuttuani huomasin elementaalin saaneen kaiken energiansa takaisin. Todella loistavaa!

Viimeiselle alueelle, tuli-jää vuorelle saavuttuani tajusin, että kyseinen arsenaalini ei millään riitä pelin läpäisyyn. Minulta puuttui maa -alueelta kaupasta löytyvä timanttikypärä ja elämänikin olivat todella vähissä. Kun continueja ei voinut enää käyttää, tämä osoittautui todella ikäväksi tilanteeksi.

Tuli-jää vuorelta pystyy ostamaan itselleen timanttisen kilven joka maksoi ison kasan rahaa, mutta se oli saatava hyppysiini jotta puolustuksen saisi maksimitasolle. Sinällään kyseenalaista pelisuunnittelua, että vaikka keräisi jokaisen tältä alueelta löytyvän timantin ja etsisi kaikki salamestat, massit eivät riitä kilven ostamiseen.

Luolasta, joka vie kentän toiseen osioon löytyy kyllä lisää timantteja ja sala-alueita, mutta sieltä ei pääse enää takaisinpäin :D Ihmettelen, mitä ihmettä kyseisillä timanteilla enää tekee kun pelin viimeisessä osiossa ei ole edes kauppaa tarjolla? Todennäköisesti suunnitteluvirhe.

Hienona piirteenä tässä on vielä se, että vaikka salasana tallentaa käytetyt continuet ja elämät, rahoja se ei tallenna. Että vaikka jos olisi ottanut varakkaan salananan viimeisen kentän alkuun, ei siitä olisi ollut pahemmin hyötyä jos olisi koheltanut itselleen Game Overin ennen kilven ostamista.

Tein tiukan päätöksen ja menin hieman taaksepäin peliä, maa -alueen toiseen osioon. Oikeanlaisella reittisuunnittelulla sieltä sai kerättyä reilusti rahaa jotta sai ostettua timanttikypärän. Rahaa jäi vielä ostamisen jälkeen taskuun joka yhteenlaskettuna tuli-jää vuoren rahojen kanssa riitti kivasti myös kilven ostamiseen.

Sain kuin sainkin täydellisen salasanan joka sisälsi timanttiarmorien lisäksi vielä kaksi lisäriä! Vai oliko salasana sittenkään täydellinen...

Viimeisen kentän toinen osio, jäinen vuori ei mikään hankala paikka ollut, se sisälsi vain helposti väistettäviä lumiukkoja jonka ammuksista sai mukavasti kerättyä taikapalleroita mittarin täyttöä varten.

Keräämisen jälkeen loikatessaan vuoren keskiosaa kohden, karmiva totuus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta - oli viimeisen taistelun aika. Tiesin entuudestaan tämän taistelun maineen, mutta ihan tarkkaa tietoa ei ollut miksi kyseinen taistelu oli niin julma.

Vuorenrinteellä käytävässä taistelussa olivat kaikki neljä Malkilin ohjastamaa elementaalia vastassa samaan aikaan. Onneksi sentään ne hyökkäsivät yksi kerrallaan Kuroksen kimppuun. Hyökkäyksen aloitti aina maa-elementaali ja muiden hyökkäysjärjestys oli satunnainen.

Siis kuinka random ja vaikea voi taistelu olla! Sellaiset kolme tuntia paukutin pelkästään tätä viimeistä taistelua ennen kuin se viimein meni läpi. Ongelmana oli liiallinen satunnaisuus. Lentäviä elementaaleja täytyi osua rautamiekan sisältämällä loitsulla joka helposti meni ohi nopeista ja suhteellisen pienistä kohteista. Onneksi sentään rautamiekalla pystyi ampumaan neljään eri suuntaan joka hieman helpotti taistelua.

Jos elementaaleihin sattui vahingossa osumaan, lenteli Kuros ympäri vuorta kuin superpallo. Yleensä kävi vielä niin, että kun yhteen elementaaliin meni osumaan, kimposi siitä seuraavaan elementaaliin ottamaan osumaa, loistavaa. Välillä elementaaleihin osuminen vei niin paljon energiaa, että taistelusta tuli lähes mahdotonta - parempi aloittaa vaan uudelleen alusta.

Vuorenrinteellä täytyi seisoa juuri oikealla korkeudella jotta pystyi ampumaan hyökkäävää elementaalia ja osumaan satunnaisilla ammuksilla ruudun ulkopuolella leijaleviin muihin elementaaleihin. Liian monta kertaa sain kaksi elementaaleista tuhottua, mutta sitten kolmas tappoi jo hieman heikossa kunnossa olleen Kuroksen.

Lähdin taisteluun henkseleitä paukutellen, että "kyllähän nyt kaksi elämää riittää helposti tuhoamaan elementaalit". Riittihän se...juuri ja juuri.

Viimein se tuli, loistava suoritus. Täytyy sanoa, että tässä oli hieman onnenkantamoistakin matkassa, sillä pelin alkupuolelta arkusta saatu kuolemattomuusviitta oli vielä käytettävissä. Viitta antaa Kurokselle hetkellisen kuolemattomuuden ammuksia vastaan. Jos itse elementaaliin osuu, se tekee entiseen malliin vahinkoa.

Kuolemattomuusviitassa on kolme käyttökertaa ja olin pelin alkupuolella käyttänyt niistä yhden kun en oikein tiennyt mikä kyseinen kapistus edes oli. Jos minulla olisi ollut kaikki kolme viittaa käytössäni, tämä taistelu olisi ollut huomattavasti helpompi ja kivuttomampi kokemus. Sain viitan vaikutuksen alaisena tuhottua maa-elementaalin.

Seuraavassa vaiheessa vastaan asteli tuli-elementaali. Ehdottomasti paras vaihtoehto toiseksi vastustajaksi. Sen liikkeet eivät olleet niin satunnaisia tai nopeita ja väistely onnistui ihan kohtalaisesti. Ideana oli ampua mahdollisimman paljon ohi ja toivoa, että ammukset osuisivat ruudun ulkopuolella majaileviin muihin elementaaleihin - energioiden pitäisi kulua suhteellisen tasaisesti. Tämä siitä syystä, että vesi-elementaali on pirullinen vastustaja, sen patterni on ärsyttävä ja parempi hoitaa se suurimmaksi osaksi ruudun ulkopuolelta.

Tuli-elementaali oli kukistettu ja vastaan tuli tämä todella ärsyttävä vesi-elementaali. Onneksi olin saanut tuli-elementaalin tuhoamisen aikana heikennettyä sitä ja sain sen mukiloitua hieman huonojen energioiden siivittämänä. Viimeisenä vastassa oli vielä tuuli-elementaali ja olin varma, että noutaja tulee sillä energiani olivat niin huonossa hapessa.

Mutta kuinkas kävikään, onnistuin tarpeeksi hyvin väistelemään elementaalia ja sain sen tuhottua. Monen tunnin grindaus oli ohi!

Tykkäsin todella tästä vaikka hieman raaka vaikeusaste sai välillä haukkomaan henkeä.

Ehdottomasti olisi kaivannut jonkinlaista muutosta tähän continue/salasana -settiin, tälläisenään homma meni kikkailuksi. 

Jos kiinnostus heräsi ja tätä haluaa peliä testata, suosittelen katsomaan Youtubesta guiden josta löytyy näppärät vinkit. Katselin itsekin yhden guiden läpäisyni jälkeen ja olisi päässyt paljon helpommalla niillä vinkeillä :D

Pisteet Fabion käyttämisestä pelin kansikuvassa, hieno kontrastiero pelissä seikkailevaan mulkosilmäiseen Kurokseen!

Code Name: Viper

Games Beaten: 360/709

Genre: Shooter

Goal: Defeat Commander Jones (Stage 8)

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 5/10

Olet agentti Kenny Smith, salanimeltään Viper ja komentaja Jones on pyytänyt sinut luokseen. 

Huhujen mukaan Amazonin viidakossa tukikohtaa pitää huumekartelli ja sinun tehtävänäsi on kerätä tietoja tästä paikasta jotta ongelmaan pystytään puuttumaan.

Kartelli on ottanut panttivankeja ja heidän avustuksellaan kartellin todellinen johtohahmo saataisiin selvitettyä.

Mieleni teki pelata jokin Shooter -peli ja valinta osui tähän Capcomin tekemään räiskintään. Mielestäni tämä olisi kuulunut Action -genren alle, mutta näillä mennään.

Olin täysin siinä uskossa, että tämä on jokin Arcade -porttaus, mutta eipä olekaan - ihan pelkästään NESille väsätty peli.

Mr. Smithiä ohjastetaan kahdeksan kentän verran saamaan tarvittavat tiedot huumeoperaatiosta. Kolmen continuen ja kahden salasanan avustuksella pitäisi homma suorittaa. Pelistä löytyi kolme eri vaikeusastetta ja pelin ehdottama easy oli erittäin passeli.

Aluksi hieman hämmennyin salasanan toteutuksesta. Salasanan saa itselleen kun on läpäissyt kolme kenttää. Aluksi vaikutti sille, että salasana tuli esille nappeja painamalla läpäistyn kentän summaus-ikkunassa. Asia ei kuitenkaan ollut näin kun näppäimien takominen ei auttanutkaan mitään.

Kun aloitin pelin alusta, huomasin, että sama salasana ilmestyi ruutuun tismalleen saman kentän jälkeen. Sitten tajusin homman jujun. Jostain kumman syystä tästä ei ollut mitään mainintaa pelin ohjekirjassa.

Ihan läpihuutojuttu tämä peli ei ollut vaikka pelasinkin easylla, sillä henki lähti hyvinkin helposti. Vihollisiin osuttaessa menetti yhden yksikön energiaa ja kun sitä oli pelin alussa käytössä vain kaksi yksikköä, oli jo puolet energioista mennyt.

Vihollisten ammukset taas tekivät kolmen yksikön verran vahinkoa eli lähes kaikissa tapauksessa henki lähti kerrasta. Muutamista kentistä sai kerättyä lisää kokonaisenergiaa, mutta ne hävisivät Game Overin myötä.

Kentistä pääsääntöisesti löytyi ainakin yksi jatkopaikka josta sai jatkaa jos oli continueja jäljellä, erittäin mainio juttu!

Kentistä löytyy todella paljon ovia joihin kurkistamalla saattoi löytää vaikka mitä kivaa. Mr. Smithillä on vakiona käytössään pistooli, mutta oven takaa saattoi hyvällä tuurilla löytyä konekivääri.

Myös ovien taakse oli piilotettu molempien aseiden panoksia. Aseita ei voinut vaihtaa lennosta, ja Mr. Smith käytti parempaa asetta niin pitkään kun panoksia riitti.

Ovien uumenista löytyi myös elävääkin porukkaa kuten panttivankeja ja sotilas, jolta sai pommin. Ilman pommia kenttää ei voinut päästä läpi. Panttivankien pelastamisesta sai vain pisteitä joten niiden pelastaminen oli suhteellisen turhaa hommaa.

Tarpeeksi pisteitä haalittuaan saa kyllä lisäreitä, mutta ovissa vieraillessaan on haavoittuvainen vihollisille, joten useasti panttivankien pelastaminen oli kohtalokasta.

Hieman harvinaisempina tavaroina ovien takaa löytyi lisää aikaa ja kokonaisenergiaa.

Kaikki kentät olivat todella samaa itseään toistavaa kaavaa. Ei tämä sinällään haitannut, pelin idea on ihan mainio. 

Täytyi edetä todella varovasti jotta ei osunut välillä hieman yllättäenkin ruutuun ilmestyvien vihollisten hyökkäyksiin. Kaikki ovet täytyi käydä läpi jotta sai pelastettua pommia hallussa pitävän sotilaan.

Onneksi kuoleman jälkeen ei tarvinnut tätä sotilasta etsiä uudelleen ja pommi löytyi valmiiksi inventaariosta. Kentistä löytyi vihollisten lisäksi joitain pieniä ansoja mitkä hieman elävöittivät miljöötä.

Onneksi tässä sentään oli salasana, sillä koko peli alusta loppuun asti kolmen continuen voimalla olisi ollut aikamoinen tempaus. Henki lähti ihan liian helposti kun viholliset hyppivät ruudun ulkopuolelta päälle.

Toisen salasanan sai kivasti kuudennen kentän jälkeen jolloin täytyi pelata kaksi viimeistä kenttää uudelleen continuejen loppuessa. Aluksi viimeiset kentät tuntuivat hankalilta, mutta pienen totuttelun ja vihollisten paikkojen jälkeen ne menivät todella sulavasti läpi.

Matkan varrella löytyneiden vinkkien avulla selvisi kartellin johtohahmo ja se paljastuikin komentaja Jonesiksi. Mikä uskomaton juonenkäänne!

Kun saavuin ensimmäistä kertaa Jonesin huoneeseen, ei hänen ammuksiin kerinnyt oikein ensimmäisellä kerralla reagoimaan. Minulla oli vielä konekivääri kädessäni, mutta sen hyöty meni täysin hukkaan. Kuoleman jälkeen sai jatkaa tästä samasta taistelusta, mutta nyt aseena oli hieman hitaampi pistooli.

Elämät ja continuet paloivat ja jouduin takaisin seitsemännen kentän alkuun. Uutta yritystä kehiin ja ei mennyt kauaa kun olin uudestaan Jonesin huoneen ovella.

Nyt tiesin entuudestaan millä patternilla Jones ampuu kutejaan ja sain ne helposti väistettyä. Annoin konekiväärin laulaa ja komentaja kaatuikin todella nopeasti, kiitos easy vaikeustason :D Pistoolillakin olisi Jonesin päihittäminen onnistunut jos olisi tajunnut vain ampua paljon enemmän kutien väistelyn lomassa.

Ihan mukiinmenevä peli vaikka tässä kuolikin todella herkästi. Uudelleenpelaamisarvo on aika minimissä liiallisen toistuvuuden vuoksi.

Easyllakin tämä oli ihan tarpeeksi haastava, voin vaan kuvitella kahden muun vaikeustason hankaluuden!

Yo! Noid

Games Beaten: 359/709

Genre: Action/Platform

Goal: Defeat Mr. Green (Stage 14)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 6/10

Joku tuhoaa New Yorkin kaupunkia! Tai ehkä kyseessä on kokonainen jengi! Mihin tahansa menetkin, huligaanit hyökkäävät ja iskevät sinut maihin. Tälläinen toiminta tuppaa ärsyttämään.

Laituritkaan eivät ole turvallisia ja saa voi saada kalasta naamaasi. Keskuspuistossa skeittaamisesta puhumattakaan, siellä jokin tyyppi alkaa pommittamaan sinua. Hulluja on jokapuolella - miten erinomaista!

Noid on ankarasti tälläistä toimintaa vastaan! Itse asiassa, kaiken takana taitaa olla hänen kaksoisolentonsa Mr. Green.

Mutta ei hätää, Noidilla on apunaan reilusti ammuksia, yliluonnollisia voimia, mahtavia keksintöjä ja tietysti luotettava jojo! Hän vain tarvitsee silloin tällöin hieman pizzaa jotta meno jatkuu!

Kyllä maskotteja maailmaan mahtuu ja tässä yksi peleihin asti päätynyt kaveri. Aikoinaan Domino's Pizzan maskottina tunnettu punaiseen jänispukuun pukeutunut Noid seikkailee tässä tasohyppelypelissä 14 kentän verran.

Peli on tunnettu hieman brutaalista vaikeustasostaan ja täytyy myöntää, että kyllähän tästä haastetta löytyi!

Jostain syystä Capcomin tiimin mielestä oli loistava idea laittaa Noid kuolemaan yhdestä osumasta. Tämän lisäksi kentistä ei löydy jatkopaikkoja joten kuolemasta rankaistaan rajulla kädellä.

Kyllähän tätä yhdestä osumasta kuolemista on harrastettu ennenkin esimerkiksi Adventure Island -pelisarjassa, mutta niissä peleissä sentään saa menoa helpottavia asioita, että ei aina henki lähtenyt yhdestä iskusta.

Kaiken hyvän lisäksi tässä pelissä ei ollut edes loputtomia continueja. Pelin alussa niitä oli vain kolme kappaletta, mutta pelin edetessä lukumäärää oli mahdollista kasvattaa.

Peli on hyvin perinteistä tasoloikkaa muutamilla erikoiskentillä höystettynä. Parista kentästä löytyy rullalautailua ja jonkinnäköistä lentohärpäkettä. Kentät eivät ole kovinkaan pitkiä, mutta erittäin hankalan vaikeusasteen vuoksi ne tuntuvat pidemmiltä mitä ovat.

Kentät sisältävät paljon ulkoa opettelua, sillä joidenkin vihollisten ja muiden jekkujen sijoittelu menee hieman vittuilun puolelle.

Kenttiin on ripoteltu jos jonkinlaista kerättävää joista osa niistä on piilotettuna. Ruudulla näkyvät kerättävät olivat lähinnä paperisia kääröjä joista sai itselleen jonkin muutamasta erilaisesta erikoisaseesta.

Itse en pahemmin näitä erikoisaseita hyödyntänyt. Testasin niitä muutamassa kohdassa ja totesin homman jokseenkin turhaksi. Esimerkiksi yhdellä erikoisaseella sai ruudun tyhjennettyä vihollisista. Luotin pelin perus aseen eli jojon voimaan! Se olikin ihan näppärä kapistus.

Paperisten kääröjen lisäksi kentistä löytyi huutomerkillä ja roomalaisilla numeroilla varustettuja kerättäviä joita tarvitsi kenttien lopussa oleviin "pomotaisteluihin". Suurin osa näistä oli piilotettu ja ne tulivat esiin kun sattui osumaan jojolla juuri oikeaan kohtaan.

En ole tälläisen pelisuunnittelun fani, sillä homma menee helposti jatkuvaksi huitomiseksi jotta saisi piilotetut esineet näkyviin. Esineitä oli kuitenkin erittäin tärkeä kerätä joten oli paljon huitomista luvassa. Onneksi sentään nämä piilotetut kerättävät löytyivät aina samoista paikoista.

Kuten aikaisemmin mainitsin, joidenkin kenttien jälkeen tulee "pomotaistelu". Asia on pakko laittaa lainausmerkkeihin, koska nämä kaikki taistelut ovat täysin samanlaisia pizzansyöntikilpailuita. Nopeudella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä vaan kisaaminen perustuu taktikointiin.

Ideana on, että tietokonevastustajan korteista arvotaan jonkin ja pelaajan tehtävä on voittaa tämän kortin arvo. Pisteitä eli pizzoja saa erotuksen mukaan ja tarvittavien pisteiden määrä kasvaa aina mitä pidemmälle pelissä pääsee. Se kumpi saa omalla puolella näkyvät pizzaslotit täytettyä, voittaa kamppailun.

Aina ei pystynyt tietokoneen saamaa korttia voittamaan eikä edes kannattanutkaan vaan järkevän taktikoinnin avulla piti tietokoneen pistetilin mahdollisimman alhaisena.

Tähän pizzansyöntikisaan pystyi hyödyntämään kentistä keräämiä piilotettuja huutomerkkejä ja roomalaisia numeroita. Huutomerkeistä käyttöönsä sai kaksi erilaista pippuria joiden avulla pystyi sabotoimaan vastustajan syöntiyritystä. Liian mausteiset pizzat eivät menneet pistelaskuriin!

Pippureita kannatti ehdottomasti käyttää jos arpa oli osunut jonkin todella iso lukuisen kortin kohdalle. Roomalaisista numeroista taas sai kertoimia ja niitä löytyi kaksi erilaista - kaksi ja kolme. Kun arpakone oli osunut jonkin todella pieniarvoisen kortin kohdalle, kannatti heittää kerroin pöytään ja ottaa mahdollisimman iso kortti omasta pakasta. Näin sai paljon pizzapisteitä kerralla. 

Välillä nämä kisailut menivät mönkään varsinkin pelin loppupuolella kun vastustajalla oli todella isonumeroisia kortteja ja arpaonni osui tietysti suurimmaksi osaksi niihin. Myös jos ei ollut tarpeeksi löytänyt kertoimia kentästä, vaikeutti se hommaa huomattavasti.

Rangaistuksena häviöstä oli elämän menettäminen ja joutuminen kentän alkuun.

Olihan tämä seikkailu melko haastava. Pelin ulkonäkö hämää ja tässä sai oikeasti pelata kieli keskellä suuta jos mieli päästä kentät läpi. Kyllähän se miestä söi kun selvitti tiensä hyvin lähelle kentän loppua ja sitten teki yhden pienen virheen joutuen aloittamaan homman taas alusta.

Loppupuolella sai yrittää ihan tosissaan, että pääsi pahimmat kentät läpi. Pelin puolessa välissä komeili laiturikenttä joka oli ensimmäinen kompastuskivi etenemisen suhteen. Loppuosa hieman satunnaisesti ampuvine tykkeineen oli kunnon "haista paska" -osastoa. Jopa tuhotun tykinkuulan savusta lähti henki, hienoa koodaamista.

Pelin viimeinen tasoloikkakenttä, violetti pilvenpiirtäjä oli aluksi brutaalin oloinen, mutta kun laittoi vihollisten ilmestymispaikat visusti mieleensä, ei se sitten kovin montaa yritystä vaatinut.

Vihollisia oli loppupeleissä yllättävän vähän ja kentän toinen puolisko vain palikalta toiselle hyppelyä autoscrollerin säestämänä. Olin nähnyt tämän kentän kanssa painivia speedrunaajia/kasuaaleja pelaajia ja kieltämättä hieman hirvitti itse aloittaa kentän pelaaminen. 

Jostain syystä pelin viimeiseksi kentäksi oli laitettu lentohärpäkkeellä lentely. Tämä oli varsin hyvä asia, sillä jotenkin omaksuin heti ensimmäisestä lentelykentästä lähtien härpäkkeellä lentelyn ja kenttä meni kuolematta läpi. Kentästä sai vielä kerättyä mukavasti huutomerkkejä ja numerokertoimia viimeistä taistelua varten.

Viimeinen taistelu Mr. Greeniä vastaan ei pahemmin eronnut muista pizzansyöntikisoista. Mr. Greenillä oli useampi "jokerikortti" jotka olivat kuuden pizzan arvoisia. Tuurikin tässä kävi, sillä yhteenkään sellaiseen ei arvonta osunut ja voitin taistelun todella ylivoimaisesti - kiitos viimeisen kentän runsaan keräilytarjonnan.

Harmillista, kun tästä pelistä oltiin tehty näin epäreilu.

Tähän olisi ehdottomasti pitänyt laittaa pieni energiapalkki tai vaikka kolmesta osumasta kuoleminen. Pelinautinto olisi parantunut huomattavasti.

Tälläisenään ihan jees kokemus, varsinkin jos pelaa paljon ja on tälläinen pöljä projekti menossa. Jos pelaaminen on satunnaisempaa, saa tästä lähinnä vain harmaita hiuksia.

Genghis Khan

Games Beaten: 358/709

Genre: Strategy

Goal: Complete World Conquest Scenario

Arvosana: 5/10

Vaikeusaste: 7/10

"Kauan kauan sitten harmaa susi lähetettiin taivaasta ja yhdessä hänen keisarinnan, valkoisen naaraan kanssa ylittivät suuren järven." 

Tämä tarina siirtyi sukupolvelta toiselle Mongolien keskuudessa, ketkä hallitsivat suurinta osaa Euraasiasta 1100-luvulla.

Legenda kuvastaa kuinka Tšingis-kaani onnistui luomaan mahtavimman imperiumin mikä oli koskaan ollut olemassa.

Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä legendasta todellisuutta. Olet osa Tšingis-kaanin sotajoukkoja ja yrität saada maailman haltuusi!

Viimein päätin jatkaa Koei:n väsäämää strategiapelisarjaa.

Kaikesta sitä väännetäänkin NES-peli. Kyseenalaista mainetta kantava sotasankari toki on oivallinen tälläiseen strategiseen sotapeliin jossa ideana on tappaa ja vallata alueita itselleen mahdollisimman paljon.

Tätä pelatessa ei ahdistanut lähes ollenkaan! Toista se oli Romance of the Three Kingdomsin kanssa, mutta se peli olikin ensikosketus tämän tyylisiin peleihin, nyt tiesi mitä odottaa. Tästä ja myös pelin pituudesta johtuen läpäisy jäi about 30 tuntiin.

Tšingis-kaani oli suuri valloittaja joka sai yhdistettyä hajanaiset mongoliheimot. Yhdistämisen jälkeen alkoikin suuret sotaretket ja Tšingis-kaani onnistuikin valloittamaan ison osan Euraasiasta.

Pelissä on kaksi erilaista pelimuotoa, Mongolian yhdistäminen ja maailman valloitus. Mongolian yhdistämistä ei tarvitse pelata jos ei välttämättä halua ja tässä voikin hypätä suoraan maailman valloitukseen.

Maailmanvalloitus sisältää 27 eri maata ja ne kaikki täytyy valloittaa läpäistäkseen pelin. Pelin pituuden vuoksi hyppäsin suoraan maailmanvalloitukseen.

Valloittaminen tapahtuu kuinkas muutenkaan kuin sotimalla. Pelissä voi solmia hetkellisiä tulitaukoja maiden kanssa, mutta niitä ei voi saada omalle puolelle muuta kuin hyökkäämällä.

Koein strategiapelien tyyliin, tässä täytyy seurailla monia eri asioita kuten kullan, ruoan ja sotilaiden määrää. Myös perus kansalaisten, puolustuksen, aseiden sekä sotilaiden sotataitojen tärkeyttä ei voi vähätellä. Näiden arvojen lukumäärän täytyi olla korkealla jotta asiat rullasivat tasaisesti.

Jos arvot ovat alakantissa, eivät asiat tapahdu niin kuin haluaisi ja esimerkiksi alhainen puolustus edesauttoi muiden maiden hyökkäysherkkyyttä. Itse Tšingis-kaania täytyy myös treenata, sillä jos hänen arvonsa ovat matalalla tasolla, ei esimerkiksi hyökkääminen tai kauppojen teko onnistu.

Kultaa ja ruokaa tässä saa eri vuodenaikoina. Kevään tullen kerätään veroja ja syksyllä korjataan satoa joka antaa sitten kansalle ruokaa. Ruokaa voi myydä jolloin siitä saa kultaa kirstun pohjalle. Kullalla voi ostaa aseita ja sotilaita.

Tässä pelissä kaupustelijoita löytyi kolmesta eri maasta ja ne eivät myyneet/ostaneet aina samoja tavaroita. Välillä kaupustelijat eivät olleet tavoitettavissa ja jokin tärkeä myytävä asia jäi sitten hoitamatta ja täytyyi odottaa jotta kaupustelija tuli takaisin maisemiin.

Yhdellä vuorolla sai tehdä kolme haluamaansa valintaa. Pakko ei ollut tehdä mitään, mutta siinä ei ollut mitään järkeä. Jos ei muuta keksinyt, niin ainakin joukkoja kannatti kehittää jatkuvasti paremmalle tasolle.

Kun oman vuoron oli saanut päätökseen, näytettiin karttanäkymässä mitä muut maat oli saanut aikaseksi. Jostain syystä tekstit rullasivat todella nopeasti eikä sitä saanut säädettyä mistään. Välillä meni ihan ohi kuka hyökkäsi mihinkin ja minkälaisia siirtoja tapahtui :D Miksei tätä voinut laittaa vaikka A-napin taakse!?

Sotiminen on pelin yksi pääasioista. Jos vastustajan joukot onnistui tappamaan, sai maan vallattua itselleen. Täytyy sanoa, että tämän pelin kartta oli todella sekava, sillä maiden tunnusmerkit olivat liian samannäköisiä eikä niitä oikein erottanut toisistaan.

Pelissä pystyi vakoilemaan vihollisten alueita, mutta en tätä taitoa oppinut. Pelistä löytyi kyllä "Spy" -komento, mutta vakooja vain otti hieman kultaa palkaksi eikä tehnyt mitään. Hoidin hyökkäykset sitten summa mutikassa ja jos vastassa oli liian isolukuinen armeija, resetoin pelin ja kokeilin hyökätä johonkin muuhun maahan.

Taistelut olivat samaa vuoron perään liikkumista kuin Romance of the Three Kingdomissa. Tässä ei vaan oikein voinut taktikoida taistelujen kanssa, ainoastaan hyökkääminen oli vaihtoehtona. Romancessa pystyi sytyttämään kaupungin tuleen missä sotajohtaja lymyili ja näin sen pystyi kirjaimellisesti savustamaan ulos jotta siihen pystyi tekemään paremmin vahinkoa.

Puolustus oli ehdottomasti paras hyökkäys tämän pelin kohdalla. Hyökkääjät menettivät enemmän sotilaita, joten paras taktiikka oli linnoittautua sotajohtajan viereen ja antaa sotilaiden hakata omaa sotajohtajaa. Kun kerta hyökkääjät menettivät enemmän sotilaita, ne viimein kuolivat kokonaan :)

Sotajohtaja harvoin hyökkäsi itse, varsinkaan kun oli alakantissa joten homma täytyi ottaa omiin käsiin. Jos oma armeija oli vähälukuisempi kuin vastustajan, ei hyökkäämisestä tullut mitään. Reilusti ylimääräisiä sotilaita ja sotajohtajan sai tapettua suhteellisen kivuttomasti.

Kun sotajohtaja oli ajettu ahdinkoon, lähti hän joukkoineen luikkimaan karkuun. Todella ärsyttävää yrittää saada karkulainen kiinni. Tässä pelissä oli vielä tyhmänä lisänä, että vaikeakulkuisista maastoista menettää sotilaita.

Periaatteessa ihan järkevästi ajateltu, mutta ihan turhaa sotilaiden menettämistä kun yrittää jahdata karkuun juoksevaa sotajohtajaa läpi metsien ja vuorien.

Sotatilanteisiin pystyi itse määrittämään, minkä tyyppisiä sotilaita haluaa käyttää. Valittavana oli ratsuväki, jalkamiehet ja jousiampujat. Nämä valinnat täytyi tehdä ennen sotaa ja monesti homma unohtui täysin ja menin niillä, mitkä oli automaattisesti valittuna. 

Jousiampujat olivat oivallisia, sillä niillä pystyi ampumaan kolmen ruudun päähän ja näin sotilaat säästyivät hyökkäykseltä. Nuolia oli rajallinen määrä ja niitä kertyi lisää sotilaiden aseiden määrän myötä.

Voiton jälkeen sai päättää, mitä entiselle sotajohtajalle/hallitsijalle tekee. Yhtä tapausta lukuun ottamatta, teloitin nämä tyypit. Kerran annoin yhdelle sotajohtajalle mahdollisuuden tulla minulle prinssiksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Pää pölkylle oli sitten seuraava vaihtoehto.

Sodassa oli myös tärkeää, että ukkoja oli vielä jäljellä taistelun jälkeen. Vieressä olevat maat saattaa helposti hyökätä heikossa kantimissa olevaan maahan ja valtaaminen meni hukkaan. 

Onneksi tästä pelistä löytyi "Move" -toiminto jonka avulla sai siirrettyä viereisistä omista maista erilaisia resursseja hieman heikommassa asemassa olevaan maahan. Lähinnä siirtäminen kohdistui sotilasiin, ruokaan ja kultaan.

Aluksi alueiden valtaaminen eteni todella hitaasti. Pelityylini oli hieman vääränlainen ja keskityin liikaa muihin asioihin kuin sotilaiden värväämiseen. Viimein sain homman rullaamaan ja alueita vallattua.

Pelissä pystyy ohjastamaan ainoastaan sitä maata, missä Tšingis-kaani on. Onneksi ei sentään tarvinnut matkustaa ympäri maita ja mantuja, sillä omat npc sotajohtajat hoitivat maiden valtaamista sekä tavaran siirtämistä. Jos maalla oli paljon sotilaita ja vihollisella heikko tilanne, hyökkäsi npc-hahmot automaattisesti ja parhaimmassa tapauksessa valloittivat kohteen!

Jos joltain pelaajan hallussa olevalta maalta oli kuollut prinssi eikä siellä ollut kunnon hallitsijaa, tässä tapauksessa Tšingis-kaani "ohjasi" maan toimia yhden vuoron verran etänä. Tämä kuitenkin rajoitti toimintoja reilusti eikä esimerkiksi hyökkäystä voinut toteuttaa.

Kun olin valloittanut suurimman osan idässä sijaitsevista maista, Englanti oli saanut tuulta alleen ja dominoi läntistä puolta. Loppupuolella tilanne oli, että minulla ja Englannilla oli lähes yhtä paljon alueita vallattuna, minulla kuitenkin muutama enemmän.

Välillä maiden hallussa pitäminen oli kunnon kissa & hiiri leikkiä. Valtaan maan itselleni ja heti Englanti valtasi sen takaisin. Tätä tapahtui oikeastaan npc-hahmojen ohjastamien maiden kohdalla, ne lähti hyökkäämään hieman liian pienellä sotilasmäärällä. 

Pelissä oli yksi todella ärsyttävä piirre mitä en muista Romance in the Three Kingdomsissa tapahtuneen - ainakaan näin usein, nimittäin kapinointi.

Välillä jokin minun alaisuudessani oleva maa päätti kapinoida ja poistui alaisuudestani. Erittäin rasittavaa varsinkin pelin loppupuolella, sillä ei millään olisi jaksanut lähteä toiselle puolelle aluetta pieksämään järkeä typerien kapinoitsijoiden päähän.

Tähän onneksi löytyi lääke; Reset -nappi! Ennen jokaista vuoroa kannatti tallentaa ja heti jos jokin ärsyttävä asia tapahtui kuten esimerkiksi kapinointi, ei kun resettiä ja parempaa RNG:tä toivomaan. Ehkä hieman alhainen keino tämä RNG -manipulointi, mutta peli on ihan tarpeeksi pitkä muutenkin joten ei tunnu edes pahalta :D

Peli oli jo todella lähellä loppua ja Tšingis-kaani iäkäs ukon rähjä. Oikeassa elämässä Tšingis-kaani kuoli ilmeisesti 60-65 vuoden iässä, mutta nyt mittarissa oli jo huimat 95 vuotta! Muutaman kerran sairauksien levitessä ympäri maailmaa, Tšingis-kaani kuoli sairauteen, vaikka se ei edes kohdistunut siihen maahan, missä herra itse oli.

Ilmeisesti ikä teki tepposet. Halusin kuitenkin yrittää läpäistä pelin niin, että Tšingis-kaani on vielä elossa kun kerta homma oli ehtoopuolella. Resetillä sai kätevästi sotasankarin henkiin.

Sain kuin sainkin homman siihen pisteeseen, että Tšingis-kaani on elossa ja yksi Englannin hallussa pitämä maa valtaamatta. Tässä kävi vielä niin hauskasti, että Englantilaiset alkoivat kapinoimaan ja vastassa olikin Dartades.

Minulla oli reilusti enemmän sotilaita kuin Dartadesin poppoolla, mutta heidän sotajohtajansa puolustus oli jotenkin todella kovalla tasolla ja tekemäni iskut eivät meinanneet tehdä hirveästi vahinkoa. 

Onneksi ylivoiman turvin sain johtajan tapettua vaikka aika tiukille se menikin.

Vaikka tämä hieman miellyttävämpi kokemus olikin kuin Romance of the Three Kingdoms, en ole tälläisten pelien suurin fani. 

Jo heti alkumetreillä laitoin pelissä soineen muinaisen aasialaisen vingutuksen mutelelle ja omat musiikit taustalle soimaan. Paransi pelikokemusta huomattavasti :D