Genre: Strategy
Goal: Complete World Conquest Scenario
Arvosana: 5/10
Vaikeusaste: 7/10
"Kauan kauan sitten harmaa susi lähetettiin taivaasta ja yhdessä hänen keisarinnan, valkoisen naaraan kanssa ylittivät suuren järven."
Tämä tarina siirtyi sukupolvelta toiselle Mongolien keskuudessa, ketkä hallitsivat suurinta osaa Euraasiasta 1100-luvulla.
Legenda kuvastaa kuinka Tšingis-kaani onnistui luomaan mahtavimman imperiumin mikä oli koskaan ollut olemassa.
Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä legendasta todellisuutta. Olet osa Tšingis-kaanin sotajoukkoja ja yrität saada maailman haltuusi!
Viimein päätin jatkaa Koei:n väsäämää strategiapelisarjaa.
Kaikesta sitä väännetäänkin NES-peli. Kyseenalaista mainetta kantava sotasankari toki on oivallinen tälläiseen strategiseen sotapeliin jossa ideana on tappaa ja vallata alueita itselleen mahdollisimman paljon.
Tätä pelatessa ei ahdistanut lähes ollenkaan! Toista se oli Romance of the Three Kingdomsin kanssa, mutta se peli olikin ensikosketus tämän tyylisiin peleihin, nyt tiesi mitä odottaa. Tästä ja myös pelin pituudesta johtuen läpäisy jäi about 30 tuntiin.
Tšingis-kaani oli suuri valloittaja joka sai yhdistettyä hajanaiset mongoliheimot. Yhdistämisen jälkeen alkoikin suuret sotaretket ja Tšingis-kaani onnistuikin valloittamaan ison osan Euraasiasta.
Pelissä on kaksi erilaista pelimuotoa, Mongolian yhdistäminen ja maailman valloitus. Mongolian yhdistämistä ei tarvitse pelata jos ei välttämättä halua ja tässä voikin hypätä suoraan maailman valloitukseen.
Maailmanvalloitus sisältää 27 eri maata ja ne kaikki täytyy valloittaa läpäistäkseen pelin. Pelin pituuden vuoksi hyppäsin suoraan maailmanvalloitukseen.
Valloittaminen tapahtuu kuinkas muutenkaan kuin sotimalla. Pelissä voi solmia hetkellisiä tulitaukoja maiden kanssa, mutta niitä ei voi saada omalle puolelle muuta kuin hyökkäämällä.
Koein strategiapelien tyyliin, tässä täytyy seurailla monia eri asioita kuten kullan, ruoan ja sotilaiden määrää. Myös perus kansalaisten, puolustuksen, aseiden sekä sotilaiden sotataitojen tärkeyttä ei voi vähätellä. Näiden arvojen lukumäärän täytyi olla korkealla jotta asiat rullasivat tasaisesti.
Jos arvot ovat alakantissa, eivät asiat tapahdu niin kuin haluaisi ja esimerkiksi alhainen puolustus edesauttoi muiden maiden hyökkäysherkkyyttä. Itse Tšingis-kaania täytyy myös treenata, sillä jos hänen arvonsa ovat matalalla tasolla, ei esimerkiksi hyökkääminen tai kauppojen teko onnistu.
Kultaa ja ruokaa tässä saa eri vuodenaikoina. Kevään tullen kerätään veroja ja syksyllä korjataan satoa joka antaa sitten kansalle ruokaa. Ruokaa voi myydä jolloin siitä saa kultaa kirstun pohjalle. Kullalla voi ostaa aseita ja sotilaita.
Tässä pelissä kaupustelijoita löytyi kolmesta eri maasta ja ne eivät myyneet/ostaneet aina samoja tavaroita. Välillä kaupustelijat eivät olleet tavoitettavissa ja jokin tärkeä myytävä asia jäi sitten hoitamatta ja täytyyi odottaa jotta kaupustelija tuli takaisin maisemiin.
Yhdellä vuorolla sai tehdä kolme haluamaansa valintaa. Pakko ei ollut tehdä mitään, mutta siinä ei ollut mitään järkeä. Jos ei muuta keksinyt, niin ainakin joukkoja kannatti kehittää jatkuvasti paremmalle tasolle.
Kun oman vuoron oli saanut päätökseen, näytettiin karttanäkymässä mitä muut maat oli saanut aikaseksi. Jostain syystä tekstit rullasivat todella nopeasti eikä sitä saanut säädettyä mistään. Välillä meni ihan ohi kuka hyökkäsi mihinkin ja minkälaisia siirtoja tapahtui :D Miksei tätä voinut laittaa vaikka A-napin taakse!?
Sotiminen on pelin yksi pääasioista. Jos vastustajan joukot onnistui tappamaan, sai maan vallattua itselleen. Täytyy sanoa, että tämän pelin kartta oli todella sekava, sillä maiden tunnusmerkit olivat liian samannäköisiä eikä niitä oikein erottanut toisistaan.
Pelissä pystyi vakoilemaan vihollisten alueita, mutta en tätä taitoa oppinut. Pelistä löytyi kyllä "Spy" -komento, mutta vakooja vain otti hieman kultaa palkaksi eikä tehnyt mitään. Hoidin hyökkäykset sitten summa mutikassa ja jos vastassa oli liian isolukuinen armeija, resetoin pelin ja kokeilin hyökätä johonkin muuhun maahan.
Taistelut olivat samaa vuoron perään liikkumista kuin Romance of the Three Kingdomissa. Tässä ei vaan oikein voinut taktikoida taistelujen kanssa, ainoastaan hyökkääminen oli vaihtoehtona. Romancessa pystyi sytyttämään kaupungin tuleen missä sotajohtaja lymyili ja näin sen pystyi kirjaimellisesti savustamaan ulos jotta siihen pystyi tekemään paremmin vahinkoa.
Puolustus oli ehdottomasti paras hyökkäys tämän pelin kohdalla. Hyökkääjät menettivät enemmän sotilaita, joten paras taktiikka oli linnoittautua sotajohtajan viereen ja antaa sotilaiden hakata omaa sotajohtajaa. Kun kerta hyökkääjät menettivät enemmän sotilaita, ne viimein kuolivat kokonaan :)
Sotajohtaja harvoin hyökkäsi itse, varsinkaan kun oli alakantissa joten homma täytyi ottaa omiin käsiin. Jos oma armeija oli vähälukuisempi kuin vastustajan, ei hyökkäämisestä tullut mitään. Reilusti ylimääräisiä sotilaita ja sotajohtajan sai tapettua suhteellisen kivuttomasti.
Kun sotajohtaja oli ajettu ahdinkoon, lähti hän joukkoineen luikkimaan karkuun. Todella ärsyttävää yrittää saada karkulainen kiinni. Tässä pelissä oli vielä tyhmänä lisänä, että vaikeakulkuisista maastoista menettää sotilaita.
Periaatteessa ihan järkevästi ajateltu, mutta ihan turhaa sotilaiden menettämistä kun yrittää jahdata karkuun juoksevaa sotajohtajaa läpi metsien ja vuorien.
Sotatilanteisiin pystyi itse määrittämään, minkä tyyppisiä sotilaita haluaa käyttää. Valittavana oli ratsuväki, jalkamiehet ja jousiampujat. Nämä valinnat täytyi tehdä ennen sotaa ja monesti homma unohtui täysin ja menin niillä, mitkä oli automaattisesti valittuna.
Jousiampujat olivat oivallisia, sillä niillä pystyi ampumaan kolmen ruudun päähän ja näin sotilaat säästyivät hyökkäykseltä. Nuolia oli rajallinen määrä ja niitä kertyi lisää sotilaiden aseiden määrän myötä.
Voiton jälkeen sai päättää, mitä entiselle sotajohtajalle/hallitsijalle tekee. Yhtä tapausta lukuun ottamatta, teloitin nämä tyypit. Kerran annoin yhdelle sotajohtajalle mahdollisuuden tulla minulle prinssiksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Pää pölkylle oli sitten seuraava vaihtoehto.
Sodassa oli myös tärkeää, että ukkoja oli vielä jäljellä taistelun jälkeen. Vieressä olevat maat saattaa helposti hyökätä heikossa kantimissa olevaan maahan ja valtaaminen meni hukkaan.
Onneksi tästä pelistä löytyi "Move" -toiminto jonka avulla sai siirrettyä viereisistä omista maista erilaisia resursseja hieman heikommassa asemassa olevaan maahan. Lähinnä siirtäminen kohdistui sotilasiin, ruokaan ja kultaan.
Aluksi alueiden valtaaminen eteni todella hitaasti. Pelityylini oli hieman vääränlainen ja keskityin liikaa muihin asioihin kuin sotilaiden värväämiseen. Viimein sain homman rullaamaan ja alueita vallattua.
Pelissä pystyy ohjastamaan ainoastaan sitä maata, missä Tšingis-kaani on. Onneksi ei sentään tarvinnut matkustaa ympäri maita ja mantuja, sillä omat npc sotajohtajat hoitivat maiden valtaamista sekä tavaran siirtämistä. Jos maalla oli paljon sotilaita ja vihollisella heikko tilanne, hyökkäsi npc-hahmot automaattisesti ja parhaimmassa tapauksessa valloittivat kohteen!
Jos joltain pelaajan hallussa olevalta maalta oli kuollut prinssi eikä siellä ollut kunnon hallitsijaa, tässä tapauksessa Tšingis-kaani "ohjasi" maan toimia yhden vuoron verran etänä. Tämä kuitenkin rajoitti toimintoja reilusti eikä esimerkiksi hyökkäystä voinut toteuttaa.
Kun olin valloittanut suurimman osan idässä sijaitsevista maista, Englanti oli saanut tuulta alleen ja dominoi läntistä puolta. Loppupuolella tilanne oli, että minulla ja Englannilla oli lähes yhtä paljon alueita vallattuna, minulla kuitenkin muutama enemmän.
Välillä maiden hallussa pitäminen oli kunnon kissa & hiiri leikkiä. Valtaan maan itselleni ja heti Englanti valtasi sen takaisin. Tätä tapahtui oikeastaan npc-hahmojen ohjastamien maiden kohdalla, ne lähti hyökkäämään hieman liian pienellä sotilasmäärällä.
Pelissä oli yksi todella ärsyttävä piirre mitä en muista Romance in the Three Kingdomsissa tapahtuneen - ainakaan näin usein, nimittäin kapinointi.
Välillä jokin minun alaisuudessani oleva maa päätti kapinoida ja poistui alaisuudestani. Erittäin rasittavaa varsinkin pelin loppupuolella, sillä ei millään olisi jaksanut lähteä toiselle puolelle aluetta pieksämään järkeä typerien kapinoitsijoiden päähän.
Tähän onneksi löytyi lääke; Reset -nappi! Ennen jokaista vuoroa kannatti tallentaa ja heti jos jokin ärsyttävä asia tapahtui kuten esimerkiksi kapinointi, ei kun resettiä ja parempaa RNG:tä toivomaan. Ehkä hieman alhainen keino tämä RNG -manipulointi, mutta peli on ihan tarpeeksi pitkä muutenkin joten ei tunnu edes pahalta :D
Peli oli jo todella lähellä loppua ja Tšingis-kaani iäkäs ukon rähjä. Oikeassa elämässä Tšingis-kaani kuoli ilmeisesti 60-65 vuoden iässä, mutta nyt mittarissa oli jo huimat 95 vuotta! Muutaman kerran sairauksien levitessä ympäri maailmaa, Tšingis-kaani kuoli sairauteen, vaikka se ei edes kohdistunut siihen maahan, missä herra itse oli.
Ilmeisesti ikä teki tepposet. Halusin kuitenkin yrittää läpäistä pelin niin, että Tšingis-kaani on vielä elossa kun kerta homma oli ehtoopuolella. Resetillä sai kätevästi sotasankarin henkiin.
Sain kuin sainkin homman siihen pisteeseen, että Tšingis-kaani on elossa ja yksi Englannin hallussa pitämä maa valtaamatta. Tässä kävi vielä niin hauskasti, että Englantilaiset alkoivat kapinoimaan ja vastassa olikin Dartades.
Minulla oli reilusti enemmän sotilaita kuin Dartadesin poppoolla, mutta heidän sotajohtajansa puolustus oli jotenkin todella kovalla tasolla ja tekemäni iskut eivät meinanneet tehdä hirveästi vahinkoa.
Onneksi ylivoiman turvin sain johtajan tapettua vaikka aika tiukille se menikin.
Vaikka tämä hieman miellyttävämpi kokemus olikin kuin Romance of the Three Kingdoms, en ole tälläisten pelien suurin fani.
Jo heti alkumetreillä laitoin pelissä soineen muinaisen aasialaisen vingutuksen mutelelle ja omat musiikit taustalle soimaan. Paransi pelikokemusta huomattavasti :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti