Gargoyle's Quest II

Games Beaten: 334/709

Genre: Platform

Goal: Defeat King Breager

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 4/10

Kauan aikaa sitten, ennen dinosauruksia ja ihmiskunnan syntyä oli olemassa taianomainen paikka nimeltä Etruria. Paikallinen, haamujen valtakuntaan kuuluva hirviö nimeltään Firebrand oli kiireinen koska hän halusi tulla soturiksi ja tämä vaati paljon harjoittelua. Hän on nuori ja voimakas olento - silti hänellä on mahtavat nahkaiset siivet ja terävät kynnet.

Firebrand harjoittelee ahkerasti soturien koulutuskeskuksessa. Kuitenkin hänen aikansa näyttää osaamisensa tulikin suunniteltua aikaisemmin kun mystinen musta valo ilmestyi ja imi kaiken taian maailmasta.

Hieman yllätyin kun pelin kategoriassa komeilikin "platform" RPG:n sijaan. Olin täysin varautunut uuteen eeppiseen ja pitkään seikkailuun. Ainut ennakkotieto tästä oli, että kyseessä on laatuteos. Sitä se todellakin oli!

Minua aina kiinnostaa jos pelistä on julkaistu pelkästään jatko-osa jollekin tietylle konsolille, mikä on alkuperäisen pelin tarina? Tässä tapauksessa homma meni niin, että ensimmäinen osa julkaistiin pelkästään Game Boylle. Jostain syystä jatko-osa haluttiin sitten NESille.

Pelissä seikkaillaan Firebrand -nimisellä olennolla joka on tuttu Ghosts 'n Goblins -peleistä. Hauska, että pääroolissa on vaihteeksi pahis jonka edesottamuksia seuraillaan.

Vaikka peli meneekin tasoloikka -slottiin, on tässä hieman RPG -elementtejä. Nämä tosin ovat vain nimellisiä, sillä mitään perinteistä hahmonkehitystä ei pelistä löydy. Firebrandin statsit kehittyvät pelin edetessä, mutta tämä tapahtuu täysin automaattisesti.

Kehityksen kohteita ovat energian määrä, lentomatkan pituus ja hypyn korkeus. Okei, poikkeuksena on energia, yhden piilotetun yksikön löysin alkupään kentästä.

Myös uusia hyökkäyksiä saa käyttöön tarinan edetessä, mutta nämäkin on sidottu täysin juuri siihen tarkoitettuun kohtaan. Reitit ovat täysin suoraviivaisia ja juuri ennen uutta aluetta saa käyttöönsä tarvittavat asiat.

Pelissä on kaksi erilaista tyyliä; lintuperspektiivi ja sivulta rullaavat kentät. Maailmankartalla, kylissä ja linnoissa juoksentelu tapahtuu lintuperspektiivissä, mutta itse kentät ovat sivulta rullaavia tasoloikkia. Kentissä on muutama erilainen tavoite - löytää jokin tavara tai selvittää tiensä paikasta A paikkaan B.

Kentät ovat aika suoraviivaisia eikä niissä ole monia reittimahdollisuuksia. Kentistä pystyi keräämään lisäreitä, pulloja jotka toimivat valuuttana ja sydämiä jotka täyttävät energiamittaria. Välillä kyläpahasista saattoi löytyä myyjä jolle kelpasi nämä kerätyt pullot ja häneltä sai vastineeksi Power of Maelstormin. Täytyy myöntää, että koko pelin aikana minulle ei selvinnyt mitä tällä oikein tehtiin, niitä tuli vain ostettua varastoon.

Jälkeenpäin asiaa selvittäessäni Power of Maelstorm osoittautuikin oivalliseksi tuotteeksi, koska sillä pystyi täyttämään energiat. Tämä tieto olisi kyllä helpottanut muutamia kohtia, mutta oh well :D

Peli toimi salasanoilla ja erittäin hyvänä asiana oli, että jos tuli Game Over, mitään tavaroita ei tarvinnut kerätä uudelleen. Sitten taas huonona puolena oli, että Game Overin jälkeen joutui aina aloittamaan siitä, mistä oli viimeksi salasanan saanut. Tämä tarkoitti välillä hieman pidemmän matkan kulkemista takaisin pisteeseen missä oli kuollut. Kentissä oli paljon piikkejä ja laavaa jotka tappoivat yhdestä iskusta. Täytyi olla todella varovainen jotta selvisi ilman turhia kuolemia uudelle alueelle.

Pelin kulku oli todella suoraviivaista. Kun vieraili kylissä ja linnoissa, jutteli kaikille asukkaille jolloin pakosti selvisi mihin pitäisi seuraavaksi mennä. Maailmankarttakin oli rakennettu niin, että ei päässyt kuin muutamaan suuntaan ja yleensä muut reitit olivat umpikujia.

Kaikki hahmon päivitykset, armorit ja uudet hyökkäykset sai automaattisesti. Sen verran tässä piti miettiä, että mitä hyökkäystä käyttää missäkin kentässä, mutta siihen ei kovin suuria hoksottimia tarvittu. 

Pelin alussa Firebrand oli kyllä melko avuton tapaus, sillä hypyn korkeus ja lentomatkan pituus olivat todella onnettomia. Välillä sai miettiä miten hypyn tekee jotta selvisi jonkin esteen yli. Päivityksien lisääntyessä liikkumisesta tuli paljon sulavampaa.

Pomotaistelut olivat laadukkaasti toteutettu. Kerta kyseessä on Capcom, mitä muuta voisi olettaa. Ne kaikki oli mukavan erilaisia ja eivät menneet ensimmäisellä kerralla läpi. Aluksi Firebrandin kankeus tuotti hieman ongelmia pomojen liikkeiden väistelyssä, mutta kun hommaan oli tottunut, alkoi väistely onnistua todella hyvin.

Kuoleman jälkeen sai onneksi jatkaa suoraan pomosta eikä kenttää tarvinnut kahlata uudelleen läpi. Näin pomon liikkeet oppi paljon nopeammin.

En olettanut, että tämä menisi yhdessä päivässä läpi. Jo tovin pelattuani saavuin kenttään joka vaikutti viimeiseltä koitokselta. Paikka oli täynnä piikkejä ja tiukkoja lentokohtia. Täytyi tarkasti miettiä mitä hyökkäystä käytti jotta eteneminen olisi mahdollista ja mahdollisimman sulavaa. Kentän jälkeen vastassa oli jättimäisen kokoinen paikallaan jököttävä mörkö. Olin aivan varma, että tämä on viimeinen pomo.

No eihän se ollut, sillä tämä Gozaksi nimetty kuvatus oli aivan liian helppo ollakseen viimeinen vastustaja. Sen ammuksia oli helppo väistellä ja kun Firebrandin lentoaikakin oli todella korkealla levelillä, pystyi osumia tekemään useampia putkeen. Tässä vaiheessa kello rupesi olemaan jo aika paljon ja mietin, että kaipa se pitää vielä yrittää viimeinen vastustaja kohdata. Ei tässä muuten mitään ongelmaa ollut, mutta peli ei antanut salasanaa tähän vaiheeseen peliä. Game Overin sattuessa sai kyllä jatkaa Gozan linnan jälkeisestä pisteestä, mutta se tarkoitti sitä, että homma piti hoitaa yhdessä pötkössä loppuun asti. Oli vain painettava eteenpäin, sillä en millään halunnut aloittaa seuraavana päivänä Gozan linnasta.

No, viimeistä tasoa tutkimaan jos se vaikka menisikin läpi. Taso oli hienosti rakennettu, siinä oli mukavia ansoja ja hyvin sijoiteltuja vihollisia. Tähän tasoon sai vielä mahtavat päivitykset - loputtoman lentämisen ja Darkfire -hyökkäyksen! Firebrand osaa lentää vain vaakasuunnassa joten tämä ei peliä rikkonut liiaksi, ei vain tarvinnut enää kyttäillä lentomittarin määrää.

Kenttä oli suhteellisen lyhyt ja vaikka se alkuun tuntuikin hankalalta, oppi sen todella nopeasti ja lopulta sen pääsi läpi ottamatta lainkaan osumaa. 

Kentän jälkeen vastassa oli todellinen viimeinen pomo, King Breager! Taistelu oli hyvin samantapainen kuin Goza, hän vain jökötti penkillään ja ampui panoksia. Isommat ammukset olivat sellaisia, että niiden läpi ei voinut ampua ja ne tuhoutuivat kun Firebrandin ammus osuin niihin. Tämä tarkoitti sitä, että King Breageriin osuminen oli haastavampaa. Kaikki hänen ammuksensa tekivät vielä paljon vahinkoa ja moni yritys päättyikin niin, että en saanut osuman osumaa tehtyä.

Alkoi oikeasti olla jo myöhä ja kohta täytyi mennä nukkumaan. Annoin itselle vielä yhden yrityksen aikaa tuhota King Breager. Pääsin kuolematta taisteluun asti ja nyt oli useampi lisäri aikaa hoitaa homma. Taistelu jatkui tuttuun tapaan kuolemisella, mutta sitten onnistuin menemään Firebrandilla juuri herkulliseen kohtaan ruutua jolloin ammusten väistely oli helpompaa. Tarkkana tässä sai silti olla jotta onnistui pujahtamaan moneen suuntaan sinkoilevien pienempien ammusten välistä. Jos ammukseen osui, lopetti Firebrand automaattisesti lentämisen ja olisi täytynyt etsiä hyvä lentokorkeus taas uudelleen.

Aikani väistellessäni ja ampuessani King Breager taipui viimein!

Pelihän oli todella loistava kokemus! Tykkäsin tälläisestä hieman simppelimmästä ja suoraviivaisemmasta menosta. Peli oli todella helppo viimeistä pomoa lukuun ottamatta ja eihän sekään mikään ongelma olisi ollut jos olisin vain ottanut paremmin selville Power of Maelstormin käytön.

Ainoa pieni miinus tuli kenttäsuunnittelusta. Joissain tapauksissa ei nähnyt mitä alapuolella oli ja joutui hyppäämään ns. tyhjän päälle. Tämä oli etenkin alkupuolella ongelmallista lyhyen lentoajan vuoksi. Välillä alapuolella odotti turvallinen taso, välillä piikit tai rotko.

Vahva suositus kyseiselle pelille jos tälläinen kevyt tasoloikka "RPG" kiinnostaa.

Advanced Dungeons & Dragons: Pool of Radiance

Games Beaten: 333/709

Genre: RPG

Goal: Defeat Tyranthraxus

Arvosana: 4/10

Vaikeusaste: 9/10

Moonsea -nimisen alueen kaupungissa, Phlanissa elettiin pitkään rauhallista elämää. Kävi kuitenkin niin, että pahat joukot saivat murrettua kaupungin voimakkaan puolustuksen ja sai vallattua suurimman osan siitä.

Valtauksen mahdollisti pronssinen lohikäärme jonka Tyranthraxus -niminen henki oli riivannut. Ainoa tapa saada Phlan taas rauhalliseksi paikaksi elää on tuhota Tyranthraxus ja hänen joukkonsa.

Vasta tämän jälkeen kaupunkia voi alkaa rakentamaan entiseen loistoonsa.

Tulipahan viimein tämänkin pelisarja korkattua. En varmaan olisi tätä ihan hetkeen tehnyt, ellei frendi olisi kyseistä peliä minulle valinnut. 

Dungeons & Dragons -hommat eivät ole meikälle millään tavalla tuttuja joten en ala tätä asiaa tässä sen enempää avaamaan - tietäjät tietää jne.

Pelihän on vanha, alunperin PC:lle julkaistu teos josta sitten on käännetty versioita useammalle alustalle. NES -versiota oltiin ilmeisesti hieman helpotettu mikä ei ollut kuin hyvä asia!

Pelin tapahtumat sijoittuvat Phlan nimisen kaupungin alueille ja hieman sen ympäristöön. Maailma tässä pelissä on yllättävän pieni, Phlanin ulkopuolella seikkailu on melko kevyttä puuhaa.

Ai että "rakastan" näitä vanhoja, hahmon silmistä kuvattavia pelejä joissa liikutaan ruutu kerrallaan! Onneksi tässä pelissä sentään oli mahdollisuus pitää karttaa päällä ainakin suurimmassa osassa mestoja, helpotti huomattavasti navigointia.

Ainut miinus tässä oli, että pelin grafiikat näyttivät entistä karummilta. Useamman tunnin kun tuijottelee ruskean ja likaisen keltaisen väri sävyttämää ruutua - alkaa jo miettimään elämänsä valintoja.

Tämä on niitä pelejä joita en olisi voinut kuvitellakaan aloittavani ilman mitään tutoriaaleja. Jonkun toisen läpäisystä mieleeni oli jäänyt, että jos hahmonluonnissa valitsee hahmoille liian huonot statsit, peliä ei voi päästä läpi. En ole ihan varma koskeeko tämä PC-versiota, mutta en todellakaan halunnut ottaa mitään riskiä.

Youtube -videon avulla valitsin hyvin samanlaiset statsit ja varmistin vielä läpäisyn lopusta, että pelaaja todella käytti näitä valitsemiaan hahmoja pelin loppupuolella. Sellaisen 30-40min rullaillessani statseja sain kuin sainkin tarpeeksi vahvat hahmot itselleni.

Valitsin täysin samat rodut ja sukupuolet kuin läpäisyvideossa ja ne olivat seuraavanlaiset: Male Fighter, Female Figher, Female Cleric, Female Cleric/Magic User, Female Magic User/Thief. Ei hajuakaan, oliko sukupuolilla väliä, mutta näillä mentiin kun pelistä mitään ymmärrä.

Seuraavaksi tsekkailin mitkä aseet hahmoille kannattaisi hommata ja ostin samat kuin videolla. Tämän jälkeen lähdin sitten omin neuvoin tutkimaan maailmaa :)

Monimutkainenhan tämä ei tietyllä tavalla ole, sillä pelissä ei tarvitse omin päin mennä oikeastaan juuri minnekään. Kaupungintalon virkailija antaa sinulle tehtävän ja sinun tulee suorittaa se onnistuneesti. Virkailija kertoi vielä kivasti paikan nimen minne täytyi mennä.

Palkinnoksi tästä suorittamisesta saa expaa, kultaa ja jalokiviä. Virkailija kertoo myös seuraavan suoritettavan tehtävän tiedot. Kun näitä tehtäviä on tehnyt tarpeeksi, aukeaa reitti viimeiselle alueelle. 

Tehtävät olivat todella yksinkertaisia ja joidenkin niiden suorittamiseen oli monta erilaista tyyliä. Monet tehtävät pohjautuivat vain vihollisten lahtaamiseen ja jonkun isomman mörön kukistamiseen.

Näitä tehtäviä saattoi olla jonossa useampi ja täytyi hieman tutkia minkä pystyi käydä tekemässä sen hetkisten hahmojen levelitaso huomioiden. Jotkin alueet olivat vain liian hurjia ja ne täytyi suosiolla jättää myöhemmäksi.

Hankaluuden tähän hommaan tuo se, että muutama näissä tehtävissä esiintyvistä paikoista on täysin piilossa. Pelihahmon täytyy osua samaan ruutuun jolloin paikka löytyy. Koska maailmankartta ei ollut kovin iso, olisi koko kartan voinut käydä järjestelmällisesti läpi. Tähän ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä valmiiden karttojen vuoksi.

Levelitasot tässä pelissä olivat jostain syystä todella matalat. Jotkin rodut pystyi levuttamaan vain tasolle kuusi ja parhaimmatkin vain tasolle yhdeksän. Toki näiden saavuttamiseksi vaadittiin reilu läjä expaa, mutta tykkäsin, kun energiat eivät olleet mitattuna tuhansissa vaan kymmenissä.

Muutenkin pelin simppeli meininki oli mieleeni. Aseita, armoreita ynnä muita helpottavia tavaroita ei ollut kovin montaa erilaista. Pelissä oli vain yksi kauppa mistä sai ostettua kyseisiä asioita ja muuten ne täytyi löytää seikkailun edetessä.

Löydettyjen tavaroiden kanssa huono puoli oli se, että ei koskaan tiennyt miten hyviä ne olivat. Tavarat täytyi viedä Phlanissa olevan kauppiaan tarkistettavaksi jonka jälkeen niistä näki, olivatko ne huonompia vai parempia kuin jo hallussa olevat. Hieman ärsyttävä systeemi jos sattui olemaan todella syvällä luolastojen uumenissa. Tämä systeemin takia menetin muutamia hyviä tavaroita kun en tajunnut, että ne pitää viedä tarkistettavaksi. Tylysti vain nakkasin menemään :D

Pelissä oli myös joitain tavaroita joiden käyttötarkoituksesta ei ollut mitään hajua. Homma menikin lopulta siihen, että tarkistin läpimeno-oppaasta tavaroiden tarpeellisuuden. Monet näistä tavaroista olivat ihan pelkkää myyntirihkamaa tai sitten täysin hyödyttömiä aseita/armoreita.

Seuraavaksi ehdottomasti pelin paskimpaan osioon joka syö pelin kokonais-arvosanaa roimasti - nimittäin taistelut. Siis en voi käsittää sitä hutilyöntien määrää! Ilmeisesti tämä oltiin toteutettu jonkin kuvitteellisen D&D -nopan avulla kun tuntui, että 1/10 lyönneistä osuu.

Ai että nämä taistelut olivat turhauttavia. Onneksi vihollisetkin löivät yhtä monta kertaa huti, välillä jopa enemmänkin. Osumatarkkuutta pystyi hieman parantamaan paremmilla varusteilla, mutta itsellä hutilyöntejä riitti loppuun asti ihan liiankin kanssa. Välillä sitä ihan säpsähti jos hahmo osuikin viholliseen :D

Taisteluissa pystyi käyttämään taikoja jotka osuivat onneksi paljon paremmalla prosentilla kuin miekat ynnä muut. Vihollisia pysäyttävät taiat olivat erittäin näppäriä, sillä pysähdyksissä oleva vihollinen kuoli yhdestä iskusta vaikka sillä olisi ollut täydet energiat.

Taistelua pystyi jatkamaan halutessaan vaikka viholliset olivatkin jo kuolleet. Tämä hämmensi aluksi, mutta homman ideana oli, että pystyi parantamaan taistelussa tulleet haavat. Luolastoissa ei voinut levätä ilman vihollisten hyökkäystä joten jos halusi hahmoille vähän enemmän energiaa, täytyi se tehdä näin. Tätä toimintoa ei kuitenkaan tullut käytettyä juuri lainkaan, ainoastaan ihan pelin loppupuolella.

Monesti tein niin, että tutkin luolastoa tiettyyn pisteeseen asti ja lähdin takaisin Phlaniin parantelemaan haavojani. Pelissä kun pystyi vielä tallentamaan missä halusi, niin ei ollut ongelmaa vaikka henki lähti.

Tämän vuoksi resetti -kikkailua tuli harrastettua reilulla kädellä. Jos taistelun kulku tai vastaan tulevat viholliset eivät miellyttäneet, ei kun resetti laulamaan ja parempaa RNG:tä kehiin. Missä tahansa paikassa tallentaminen/lataaminen toimi kuin sisäänrakennetut Save Statet.

Pelissä oli muutama todella inha alue missä ei voinut käyttää karttaa laisinkaan. Kun alueet näyttävät todella samalta ja eksymisprosentti on todella kova, se sai meikäläisen turhautumaan. Onneksi netistä löytyi hyviä valmiita karttoja ja niitä kun seurasi tarkasti, sai alueet selvitettyä.

Yksi loppupään alue oli vittumainen, sillä se sisälsi teleportteja jotka sitten heitti ympäri aluetta. Varmaan todella mukava alkaa piirtää omaa karttaa tälläisessä tilanteessa. Teleporttaus toimi vielä todella hämärästi eikä se edes näyttänyt miltä piti. Kirsikkana kakun päällä aina tietystä teleportista ei päätynyt samaan paikkaan vaan teleporttaus kohteita oli useampia, hienoa!

Onneksi pari tälläistä kartatonta aluetta pystyi skippaamaan kun teki tiettyjä valintoja. Esimerkiksi yhdeltä alueelta täytyi pelastaa nuori vanki ja hänen pelastamiseensa oli useampi tapa. Pystyi maksamaan rosvopäällikölle ison summan kahisevaa jolloin vangin sai kivuttomasti pelastettua. Yhtenä vaihtoehtona oli sitten tappaa kaikki alueella olevat viholliset joka tarkoitti monia, pitkiä ja tuskallisia taisteluita.

Valitsin tietysti helpoimman tavan, sillä tässä pelissä ei ollut paalusta puutetta. Sitä sai ihan reilusti yli tarpeidensa. Myös leveleiden grindaaminen loisti poissaolollaan mikä oli äärimmäisen hyvä juttu. Grindaaminen tässä pelissä olisi vastannut jonkin sormen poistamista kidutuskeinoin.

Tarinan edetessä ja pakollisten paikkojen tutkimuksien seurauksena sai mukavasti leveliä joten ei tarvinnut pysähtyä grindaamaan. Kuitenkin pelin viimeiset paikat olivat aika pahoja ja leveliä olisi saatava, mikä neuvoksi? Erään mahtavan "easter-eggin" avulla leveliä sai yllin kyllin. En oikein tiedä miksi tätä pitäisi kutsua...ehkä salainen taistelu olisi parempi nimitys. Joka tapauksessa hymy nousi huulille kun tästä luin läpimeno-oppaasta. Pelin läpäiseminen nopeutui huomattavasti ja muutaman paikan pystyi vetämään nopeimmalla tyylillä läpi :)

Homma meni niin, että jos Phlanissa törttöili, sai vartijat peräänsä. Vartioita vastaan pystyi taistelemaan tai sitten poistua kiltisti paikalta. Alkuun täytyi valita jälkimmäinen vaihtoehto, sillä vartijat olivat yllättävän tiukkoja vastuksia. Kovemmalla levelillä ja kunnon taioilla varustettuna ne kyllä hoituivat mukavasti.

Rangaistuksena vartijoiden tappamisesta oli, että majatalot, kaupat sekä lähes kaikki muutkin paikat olivat nyt "pääsy kielletty" -aluetta. Muutamiin paikkoihin pääsi kuten harjoitus -alueelle jossa hahmojen leveleitä pystyi nostamaan.

Onneksi yhdellä toisella alueella oli mesta, missä hahmoja pystyi parantamaan ja hoitamaan taiat kuntoon. Vaikka suurin osa Phlanin rakennuksista oli kiinni, yhteen pyhäkköön pääsi sisälle. Siellä odotti taistelu joka oli todella hankala voittaa.

Taistelussa vastassa oli yhteensä 20:tä kovatasoista Clericiä ja Fighteriä. Osa Fightereistä oli varustettu jousilla jotka tekivät paljon tuhoa. Onneksi tämän NES -version AI oli todella kökköä tasoa ja Clericit eivät taikoja käyttäneet. Ne vain löivät lähimpänä olevaa hahmoa.

Vaikka homma olikin näin, taistelu oli silti todella paha. Ihmeen kaupalla onnistuin saamaan jousilla varustetut Fighterit hengiltä ja jäljellä olleet Clericit. Taistelun loppupuolella energiaa ei ollut enää nimeksikään jäljellä ja yhdessä vaiheessa olin varma, että tulen häviämään taistelun. Olin yrittänyt taistelua jo monta kertaa ja tämä oli ehdottomasti paras yritys.

Voitto napsahti ja taistelun palkinto oli jäätävä - 211 670 expaa, 100,142 kultaa ja 400 jalokiveä. Vertailun vuoksi parhaimmillaan joistain isommista vihollisista/pomoista sai 10 000 expaa, 100 kultaa ja 50 jalokiveä. Tästä yhdestä taistelusta sai about yhtä paljon expaa kuin pelin alkupisteestä tähän pisteeseen asti :D

Silti en saanut ihan kaikkia hahmoja maksimi levelille, mutta tällä ei ollut merkitystä, hahmot olivat tarpeeksi vahvoja viimeistä koitosta varten.

Pelin viimeinen alue olikin todella sadistinen mesta. Vihollisia siellä ei ollut nimeksikään, mutta paikka oli jäätävän kokoinen sokkelo. Parastahan tässä oli se, että yritin selvittää tätä sokkeloa parinkin eri kartan avulla, mutta molemmissa tapauksissa päädyin umpikujaan vaikka kuinka tarkasti seurasin oikeaa reittiä :D

Viimein sitten Youtube -videon avulla löysin oikean reitin ja pääsin sokkelon keskellä sijaitsevaan viimeiseen torniin. En edes halua kuvitella pelaajia, ketkä ovat itse piirtäneet kartan tätä paikkaa varten. Tässäkin sokkelossa on näitä ihania teleportteja jotka vievät ihan mihin tahansa neljästä teleportista. Ahdistaa ajatuskin.

Täällä ihan alueen loppupuolella saa itselleen NPC -apurin josta on todella iso apu viimeisessä taistelussa. Kävipä kuitenkin niin, että onnistuin sössimään homman poistumalla alueelta. Tätä en huomannut ja menin tietenkin tallentamaan pelin. Jälkikäteen läpimeno-opasta lukiessani selvisi, että alueelta ei saa missään nimessä poistua tai muuten apuri häviää...hienoa!

Menin sitten rohkeasti viimeisen pomon, Tyranthraxusin kimppuun! Ennen varsinaista taistelua täytyi hänen vartijansa pistää nippuun. Vaikka vartioita oli useampi ja niillä oli enemmän energiaa kuin viimeisellä pomolla, ne eivät olleet kovin hankalia vastuksia. Vartioita pystyi pysäyttämään erilaisten taikojen avulla jolloin ne kuolivat yhdestä iskusta.

Vartioiden kuoleman jälkeen viimein yrittämään Tyranthraxusin kaatamista. Hommastahan ei tullut yhtään mitään. Omat hahmot kestivät noin yhden iskun, hyvällä tuurilla kaksi. Hahmojen parantaminen ei tullut kysymykseenkään, sillä parantavista taioista sai vain pieniä määriä energiaa lisää. Tähän viimeiseen vastukseen eivät taiat juurikaan tehonneet, osumisprosentti oli hälyttävän pieni. En onnistunut itse kertaakaan taialla osumisella.

Jos tämä NPC olisi ollut mukana, hän olisi ilmeisesti osunut hieman paremmin taioillaan Tyranthraxuseen...fuck. Tuli tovi yritettyä ja kirottua omaa hölmöyttään. Oli pakko luovuttaa ja miettiä uutta sotasuunnitelmaa.

Skippasin tämän viimeisen alueen lähes kokonaan ja sinne oli jäänyt muutama erittäin hyvä tavara. Kävin ne hakemassa ja vielä muutamat lisätavarat pelin alkupuolelta. Jokohan se Tyranthraxus nyt kaatuisi...

Samaa tuuripeliä homma oli edelleen sillä hahmot löivät paljon ohi. Tässä vielä vaikutti todella paljon se, että saiko omat hahmot aloittaa matsin vai joutuiko heti Tyranthraxus liekkien kärytettäväksi. Tyranthraxusilla ei ollut älyttömästi energiaa ja muutamalla hyvällä lyönnillä homman pitäisi onnistua.

Viimein sain aikaiseksi hieman paremmalla tuurilla varustetun taistelun. Male Fighterin, eli Samin iskut osuivat hyvin ja muidenkin hahmojen osumaprosentti oli kohdillaan. Hahmoja kuoli kuitenkin toisensa perään ja enää taikojat olivat hengissä hieman heikommilla aseilla varustettuna. Taikoja kun ei voinut käyttää joutui tyytymään ritsaan ja jousipyssyyn.

Pelissä oli vielä sellainen ominaisuus, että jos tälläisen pitkän matkan ampujan vieressä on vihollinen, se ei voi ampua. Jos yrittää mennä kauemmaksi karkuun, saa vihollinen ilmaisen iskun. Ja Tyranthraxus osui aina jokaisella iskullaan. 

Sain homman siihen pisteeseen, että Tyranthraxusilla oli enää YKSI energia jäljellä ja hahmot ampuvat ohi minkä kerkeävät. Tyranthraxus hyökkäsi toisen taikojan kimppuun ja olin aivan varma, että tappio tästäkin todella kovasta yrityksestä tulee. Onneksi ritsan kuti osui lähes viimeisellä mahdollisella vuorolla ja Tyranthraxus tuhoutui.

En tiedä monta uutta yritystä olisi tarvinnut, jotta olisi saanut näin hyvän yrityksen...onneksi tätä ei tarvinnut enää miettiä.

Olihan tämä melkoisen ahdistava peli. Tietämättömyys oli todella turhauttavaa, mutta onneksi läpimeno-oppaat jeesasi tarpeen tullen. Läpimeno-oppaan vuoksi pelistä tulikin ihan kelvollinen tapaus. Olisipa peli itsessään neuvonut hieman paremmin, mutta ymmärtäähän sen pelin iän huomioiden, että kryptistä haastetta pitää olla!

Graafisesti tämä oli ihan kivannäköinen, varsinkin kun seikkailee maailmankartalla.  Taisteluista iso miinus sillä ne olivat aivan järkyttäviä tapauksia.

Bad News Baseball

Games Beaten: 332/709

Genre: Sports

Goal: Win All Opponents Once (11 Games)

Arvosana: 8/10

Vaikeusaste: 3/10

Tämä saattaa hyvinkin olla NESin paras pesäpallopeli! Sopivan pituinen ja hauskalla huumorilla höystetty :)

Tavoitteena oli voittaa jokainen joukkue kerran. Voitettavien matsien määräksi tulee maltillinen 11 kappaletta. Itse matsitkaan eivät kestäneet kovinkaan kauaa joten tätä oli todella leppoisa pelata. 

Tässä ei ollut periaatteessa minkäänlaista turnausta ja vastustajat sai valita haluamassaan järjestyksessä. Ilmeisesti onnistuin valitsemaan heti alkuun muutaman pahemman joukkueen tai ainakin se tuntui sille :D

Aina joukkueen voitettuaan sai passun haltuunsa mikä oli todella mahtava homma.

Lyöminen ja syöttäminen oli tehty todella simppeliksi. Syöttäjä heitti pallon aina samalle korkeudelle joten riitti kunhan vain osui palloon. Syöttäjän roolissa pystyi tekemään jos jonkinlaisia kierreheittoja sekä heittoja erilaisilla nopeuksilla.

Kunnarien tekeminen oli jotenkin todella helppoa ja niitä tulikin monia yhden matsin aikana. Hienoja välivideota oli peliin laitettu jos onnistui kunnarin tekemään ja niitäkin oli useampi erilainen. Arvostan tätä vaivannäköä!

Myös muissakin pelin vaiheissa oli hienoja välivideoita. Antoi pelille todella paljon luonnetta.

Matsin edetessä pystyi syöttäjiä ja lyöjiä vaihtaa halutessaan, mutta samaan pelaajaan ei voinut enää uudelleen vaihtaa. Valikosta, josta pelaajia vaihdettiin, näki kyseisen hemmon vahvuudet ja staminan. Joillain pelaajilla staminaa oli reilusti enemmän kuin toisilla ja luonnollisesti niitä pystyi pitämään paljon pidempään kentällä.

Mitä olisi NESin pesäpallo ilman juustoilua! Tästäkin pelistä kyseinen mahdollisuus löytyi ja totta kai käytin sen hyväkseni. Ilmeisesti pelintekijöiltä oli jäänyt tämä asia testaamatta koska se onnistui liiankin helposti.

Ideana oli heittää hidas kierreheitto joka kaartaa aina oikeaan reunaan. Sillä ei ollut väliä kummalta puolelta vastustajan lyöjä löi. Jostain syystä vastustaja löi näihin selvästi laittomiin heittoihin 99% varmuudella. Joskus todella harvoin heitto oli oikeasti laiton. Tämä toimi vain ainoastaan oikeakätisillä syöttäjillä, vasemmalla kädellä syöttävät kannatti suosiolla jättää hommasta pois, ei vaan onnistunut kyseinen kikka heidän kanssaan.

Homma kuulostaa todella helpolta ja sitä se kyllä oli...tiettyyn pisteeseen asti. Tämä jippo onnistui niin pitkään kun syöttäjän stamina oli tietyllä tasolla. Jos heiton nopeus meni alle 110km/h, saattoi vastustaja osua palloon.

Tämän pystyi helposti fiksaamaan vaihtamalla uuden voimissaan olevan syöttäjän. Jos syöttäjiä meni liian usein vaihtamaan, ei tämä jippo riittänyt ihan kaikkiin vuoropareihin. Syöttäjää piti pitää pelissä ihan viimeiseen asti ja välillä piti toivoa, että vastustaja ei onnistunut osumaan hitaisiin syöttöihin. Kun meno alkoi näyttämään sille, että vastustaja osui liikaa palloihin, täytyi laittaa väsynyt syöttäjä huilimaan.

Muutaman matsin menin häviämään juurikin näiden väsyneiden syöttäjien vuoksi. Vastustaja osui palloihin ja sai kunnareita aikaiseksi.

Viimeiseksi vastustajaksi jäi Boston ja tuntui, että se oli statseiltaan parempi joukkue. Nopeita ja inhottavia syöttöjä joihin oli vaikea osua. En saanut ensimmäisellä yrityksellä millään juoksua aikaiseksi. Homma venyi jatko vuoropareille ja oma viimeinen syöttäjä oli niin näännyksissä, että vastustaja onnistui osumaan palloon kohtalokkain seurauksin - kunnari kajahti raikuvin aplodien saattelemana.

Takkiin tuli, mutta heti vaan uutta yritystä putkeen. Toinen matsi menikin huomattavasti paremmin ja onnistuin tekemään neljä juoksua! Määrä oli kuitenkin pienempi kuin muissa matseissa, mutta olin tähän todella tyytyväinen. Ihan nollissa en onnistunut vastustajan pistetiliä pitämään ja se tekikin yhden kunnarin ihan loppumetreillä. Onneksi tällä ei ollut mitään väliä.

Todella nautinnollinen peli, tätä olisi voinut pelata jokusen matsin enemmänkin! Suosittelen testaamaan jipolla tai ilman, helposti NESin kärkikastia pesäpallopelien saralla.

Back to the Future Part II & III

Games Beaten: 331/709

Genre: Platform

Goal: Part II: Find 30 Items and Return Them to Correct Rooms

          Part III: Find 10 Items and Return Them to Correct Rooms

Arvosana: 1/10

Vaikeusaste: 7/10

Marty McFly luuli, että hänen ongelmansa olisivat ohitse kun hän pääsi palaamaan vuodesta 1955 takaisin vuoteen 1985, mutta kuinka väärässä hän olikaan. Tulevaisuudessa odotti moni ongelmallinen asia ja Marty on ainut kuka ne voisi laittaa takaisin kuntoon.

Valitettavasti hän mahdollisti, että Biff Tannen pystyi muuttamaan menneisyyttä joka sitten sekoitti tulevaisuuden pahemman kerran.

Martyn täytyy matkustaa menneisyyteen, nykypäivään ja tulevaisuuteen ja korjata asiat ennen kuin on liian myöhäistä...

Olipahan urakka. Varasin koko viikonlopun näitä kahta osaa varten ja ei ollut yhtään ylimitoitettu. Perjantaina hieman "treenailin" ja testailin Part II:sta. Lauantaina siirryin tositoimiin ja about 9h siinä meni, että Part II oli läpäisty. Sunnuntaina pelailin vielä Part III:sen ja onneksi siihen ei mennyt "kuin" nelisen tuntia.

Ei nuo tuntimäärät sinällään kuulosta pahalta, mutta kun hommaan otetaan mukaan se, että osat on pelattava yhtäjaksoisesti läpi ilman mitään tallennusmahdollisuutta, muuttuu ääni kellossa.

Vieläkin monttu auki ihmettelen pelintekijöiden ratkaisua. Kellähän 90-luvun kakaralla oli mahdollisuutta tai kiinnostusta pelata näitä noinkin monta tuntia putkeen :D Toki paremmalla reittisuunnittelulla olisi saanut leikattua puolet pois omasta läpäisyajasta mutta silti - c'moon.

Jo alusta asti oli selvää, että tulen käyttämään valmista karttaa jotta tämä urakka olisi edes hieman siedettävämpi ja nopeampi. Rehellisesti voin myöntää, että virtaa ei olisi ollut alkaa itse piirtämään karttaa ja tutkimaan jokainen alue täikamman kanssa.

Ohjeissa oikein mainitaan, että "kannattaa piirtää kartta jotta sokkeloiset reitit tulevat tutuiksi". Fuck that shit.

Sitten hieman tarkemmin osien sielunmaisemaan, aloitetaan luonnollisesti Part II:sta. Pähkinänkuoressa homma menee niin, että Martyn täytyy löytää 30 tavaraa ja palauttaa ne oikeille paikoilleen. Hankalan tästä tekee se, että tavarat ja palautuspaikat on ripoteltu kolmelle eri vuosiluvulle - 1985, 1955 ja 2015.

Jokaisessa vuosiluvussa on 16 erilaista kerrosta. Jotta homma ei olisi vielä tarpeeksi sekavaa, nämä kerrokset eivät ole missään loogisessa järjestyksessä. Liikkuminen kerrosten välillä tapahtuu teleporttien avulla ja teleportista ei välttämättä pääse suoraan ala- tai yläpuolella olevaan kerrokseen vaan jonnekin ihan muualle. Kaikkiin kerroksiin ei edes pääse teleporttien avulla ja näissä tapauksissa kerrokseen meno hoidetaan kiertoreitin kautta hyppimällä eri vuosilukujen välillä.

Vuosiluvusta toiseen pääsee Dr. Emmett "Doc" Brownin mahtavalla aikakoneella, DeLoreanilla! Jotta DeLoreania pystyy edes käyttämään, täytyi ensitöikseen löytää kaukosäädin. Onneksi se on sijoitettu hyvin lähelle pelin alkua. Kaukosäätimen lisäksi pelin alkupuolelta löytyy kompassi jota ilman ei läpäisystä tule yhtään mitään. Kompassia käyttämällä selviää vuosiluku, kerros ja missä kohtaa kerrosta on kulkemassa. Tämä viimeinen tieto on erittäin hyödyllinen pelin loppupuolella.

Aikamatkailu ei ole ilmaista ja siihen tarvitsee polttoainetta. Polttoainetta löytyy kerroksiin ripoteltuna ja myös viholliset pudottavat sitä. Jos aikamatkaa lähimpään vuosilukuun, kuluttaa se vain kymmenen yksikköä polttoainetta. Mutta jos mielii matkustaa vuodesta 1955 vuoteen 2015 tai toisinpäin - kulutuksen määrä nouseekin 17 yksikköön.

Sentään jotain pientä lämpöä pelintekijöiden mustan sydämen uumenissa oli, sillä he olivat laittaneet tähän loputtomat continuet ja kymmenen elämää aloitustilanteeseen. Peli olisi ollut täysin pelikelvoton ilman näitä ratkaisuja. Kuolemista tapahtui jatkuvalla syötöllä kun se tapahtui vain yhdestä osumasta. Pelistä löytyy pizzaa ja kolaa joita keräämällä saa lisäreitä takaisin, mutta yleensä keräämisprosessin aikana vain menetti enemmän elämiä kuin sai.

Hommaa ei voinut kuitenkaan ihan läskiksi heittää vaikka olikin loputtomat continuet. Pelissä täytyi keräillä avaimia jotka avasivat ovia minipeleihin joista sitten löytyi läpäisyn kannalta tärkeitä tavaroita. Nämä avaimet nollaantuivat aina Game Overin jälkeen.

Avaimia ei ihan niin vaan tullut vastaan ja välillä niitä joutui kantamaan mukanaan kerroksesta ja vuosiluvusta toiseen. Vaikka Game Overin jälkeen onkin kymmenen elämää käytettävissä, välillä tuntui, että ei nekään meinaa riittää jotta pääsisi avaimen kanssa minipelin ovelle.

Minipelit olivat pelin paras osuus, mutta nekin oltiin onnistuttu kusemaan surkeilla kontrolleilla ja hitboxeilla.

Minipeleissä oli aina sama idea; kerää kaikki kellot ja niiden jälkeen ilmestynyt pokaali joka täytyi vielä napata jotta homma oli onnistuneesti suoritettu. Kuolemasta joutuu minipelin aloittamaan alusta. Typerää pelisuunnittelua, että näissä minipeleissä kuluu elämät, sillä Game Over -ruutua joutui melko usein tuijottamaan haastavampien minipelien kohdalla.

Hyvänä puolena näitä minipelejä oli paljon erilaisia. Muutama oli ärsyttävän tarkkaa tasoloikkaa joka oli tuskallista tämän pelin kontrolleilla. Kun minipeli oli suoritettu, sai haltuunsa epämääräisen pikselikasan josta pitäisi sitten itse päätellä mikä se on. No, kun käytin valmista karttaa, niin ei tarvinnut arvailla mitään.

Kun tavara on hallussa, sille pitäisi löytää vielä oikea palautuspaikka. Nämä palautuspaikat eivät olleet läheskään niin selkeitä kuin minipelien sijainnit. Ne saattoivat sijaita putkissa tai viemärinkansissa. Näitä putkia ja viemärinkansia oli kerrokset pullollaan ja jokaista oli testattava jotta oikea paikka löytyisi. Onneksi sentään palautuspaikkoja ei voinut olla useampaa samassa kerroksessa.

Kun palautushuone viimein löytyy, pääseekin uuden kivan haasteen pariin! Tavaraa ei voi suoraan palauttaa vaan täytyy pähkäillä onkohan paikka oikea juuri kyseiselle tavaralle. Ruutuun ilmestyy sana joka nopealla vilkaisulla on kunnon siansaksaa. Kirjaimet on sekoitettu ja ne täytyy järjestää uudelleen jotta oikea sana paljastuu. Jos on tarpeeksi nokkela, pystyy siansaksasta päättelemään suoraan oikean sanan ja kirjainten järjestely oli turhaa.

Kun sana on selvillä, täytyy katsoa tavaraluettelosta muistuttaako jokin pikselimössöistä kyseistä sanaa. Jos sana ja tavara kohtasivat, onneksi olkoon - olet nyt palauttanut yhden 30 tavarasta! Jos homma meni väärin, tavara häviää tavaraluettelosta ja pelata uudelleen kyseinen minipeli mistä sen sai. Parempi pistää paikat muistiin...

Läpäisyn loppupuolella kävi hieman ikävästi ja ajatuksissani klikkasin väärää tavaraa ja se hävisi luettelosta. Meinasi jo paniikki iskeä, että näinköhän sitä enää takaisin saa... Onneksi sai ja uudelleen pelattava minipelikin oli keskitasoa vaikeusasteeltaan.

Muutamaan minipeliin ei ihan helposti päässytkään koska niiden ovet sijaitsivat korkealla tasanteella. Tähän pulmaan auttoi DeLoreanin kaukosäätimen ja kompassin lisäksi viimeinen kolmesta erikoistavarasta; siemen. Nämä siemenet toimivat kuin Ocarina of Timen Magic Beansit konsanaan ja ne piti istuttaa menneisyyteen jotta ne sitten auttoivat myöhempinä aikoina.

Jos siementä tarvitsi vuonna 2015, niin täytyi istuttaminen hoitaa vuonna 1955. Tässä kompassin hommassa kompassin askel -ominaisuus tuli todella tarpeeseen. Maisemat olivat erilaisia eri vuosina joten kompassista oli katsottava, että siemenen istuttaa varmasti oikeaan kohtaan jotta pääsemättömälle tasanteelle yltää.

Ärsyttävää näissä siemenissä oli, että niitä pystyi kantamaan vain yhtä kerrallaan ja tarvittavia paikkoja oli ainakin viisi. Siemeniä ei edes kovin helpolla löytynyt ja vain muutama vihollinen pudotti niitä. Satuin onneksi löytämään yhden kerroksen jossa siemen oli ihan näkyvillä, ei tarvinnut vihollisia etsiä!

Muutaman siemenen istuttamisen onnistuin skippaamaan kun hypin korkealle tasanteelle vihollisten päältä. Nerokasta vaikka itse sanonkin! Harmillisesti tätä kikkaa ei voinut ihan kaikkiin kohtiin hyödyntää.

Pelin puuduttavuus meinasi ottaa yliotteen loppupuolella. Tuntui, että tämä ei ikinä lopu... Vaikka karttaa käytinkin, reittien suunnittelu sai pään pyörälle. Myös kuumotus oli vahvasti läsnä. Mitä jos peli kaatuu tai tulee sähkökatkos? Onneksi kumpaakaan näistä ei tullut.

Sain kuin sainkin viimeisen tavaran palautettua oikeaan paikkaan ja Part II oli taputeltu! En muista milloin olisi niin tyhjä ja epätodellinen olo ollut pelaamisen jälkeen :D

Vihdoin peli teki sen mikä olisi pitänyt tulla jo monta kertaa tämän toisen osan aikana - se antoi salasanan! Ei sentään Part III:sta tarvinnut samaan syssyyn pelata.

Part III oli periaatteessa samaa huttua uudella ulkoasulla. Homma sijoittui leffan mukaisesti villiin länteen ja mitään nykyajan hienouksia ei ollut enää käytössä - paitsi pizzat ja kolat, ne olivat löytäneet tiensä tänne!

Tämä osuus oli paljon lyhyempi kuin toinen osa ja tässä täytyi löytää vain kymmenen tavaraa. Aikamatkailun puuttuessa homma keskittyi vain yhteen kerrokseen kerrallaan. Aina kerroksesta löytynyt tavara palautettiin samaan kerrokseen. Myös palautuspaikkojen sijainnit löytyivät helposti kivenmurikoiden alta muutamaa viimeistä palautuspaikkaa lukuun ottamatta.

Avaimia tarvitsi edelleen avaamaan minipelejä missä ei kyllä ollut mitään logiikkaa tällä kertaa. Minipelit sijaitsivat pääosin kaivosten AVONAISISSA suuaukoissa. Jotain efforttia pliis.

Onneksi tämä oli paljon yksinkertaisempi koska toinen osuus vei mehut aika totaalisesti. Kerrokset oli helppo tutkia ilman mitään apuja ja kun tavaran oli saanut palautettua, pystyi siirtymään seuraavaan kerrokseen suurempia miettimättä. Kerroksetkin olivat näppärästi loogisessa järjestyksessä.

Minipelit olivat idealtaan hyvin samanlaisia, erona täällä kerättiin kultahippuja kellojen sijaan. Muutamassa minipelissä täytyi erilaisia tavaroita hyväksikäyttäen rakennella reittejä kultahippujen luo. Esimerkiksi köysiä ja tikkaita täytyi sijoitella oikein jotta sai hankalissa paikoissa olevat hiput kerättyä.

Vaikeusasteeltaan nämä olivat huomattavasti hankalampia toisen osan minipeleihin nähden. Parin viimeisen minipelin ratkaisun katsoin netistä kun ei vaan enää riittänyt virtaa pähkäillä niitä. 

Loppusanat tästä pelistä: järkyttävää paskaa, älkää koskaan menkö kokeilemaan, ellei ole tälläistä hullua projektia päällä. Ankeat ja rumat grafiikat, tylsät musiikit ja huonot kontrollit. Okei, loppukuvat olivat ihan hienosti tehty näinkin kämäiseen peliin.

Jos jotain hyvää täytyy sanoa loppukuvien lisäksi, niin nyt on yksi NESin huonoimmista peleistä pelattu läpi ja tähän ei tarvitse enää koskaan kajota!

Itsensäkiduttamiseen tämä on oikein mainio teos, sitä saa noin 15h verran. Peliä oli todella hankala pukea sanoiksi, vain itse testaamalla saa todellisen kuvan tämän kauheudesta, mutta I dare you...

F-15 Strike Eagle

Games Beaten: 330/709

Genre: Simulation

Goal: Finish All 7 Missions

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 2/10

Sinusta on tulossa eliitin jäsen - pääset osalliseksi tähän historian korkeitten koulutettuun ja motivoituneeseen joukkoon. Sinä olet nyt F-15 Strike Eagle -hävittäjän pilotti!

Nämä simulaatiopelit ovat aina hieman kuumottavia aloittaa ja nyt lähdin ensimmäistä kertaa hävittäjän kyytiin!

Kuumotus oli täysin turha, sillä tämä peli oli ihan ilmainen jonka pieni lapsikin olisi päässyt läpi ilman suurempia vaikeuksia.

Pelissä on seitsemän erilaista tehtävää joissa tavoitteena on tuhota vihollisen kolme tärkeää kohdetta ja palata takaisin lähtöpaikkaan. Kohteiden tuhoamista vaikeuttaa hävittäjät ja muut maanpinnalta käsin tykittävät asiat!

Vaikka tehtävän läpäiseekin moitteettomasti, niin uuteen tehtävään ei ihan noin vaan pääsekään. Pelissä täytyy kerätä pisteitä ja tietyn rajapyykin ylitettyään saa ylennyksen jonka jälkeen pääsee kokeilemaan uutta tehtävää.

Ylennyksiä on luonnollisesti kuusi kappaletta ja korkeimpien ylennyksien saavuttamiseen saakin kerätä pisteen poikineen. Pisteet eivät nollaannu missään vaiheessa ja jos hommaa halusi jatkaa myöhemmin, niin ei kun salasanaa sisään ja hävittäjän puikkoihin.

Pelissä pystyi valitsemaan neljästä eri vaikeustasosta; Airman, Pilot, Combat Pilot ja Ace. Airman -vaikeustasolla ei tarvinnut itse edes lentää, toki pieniä korjausliikkeitä pystyi tekemään, mutta autopilotti pakotti aina oikeaan suuntaan. Ei tarvinnut kuin räiskiä menemään :D

Muut vaikeusasteet menivät aina askeleen hankalampaan suuntaan. Esimerkiksi Combat Pilotissa täytyi hävittäjää ohjailla ihan itse ja Ace,  tuo kaikista vaikein vaikeusaste nosti vielä automaattisen ohjaamisen lisäksi muidenkin asioiden hakaluutta kuten vähensi ammusten määrää.

Kun kerrankin tälläinen tilaisuus tarjoutui, että simulaatio peli osoittautuu helpoksi, totta kai minä sen hyödynnän! Ai että oli kiva vain olla kyydissä ja tykitellä menemään :)

Tykittelystä puheen ollen, hävittäjä oli varustettu kahdenlaisilla hyökkäyskeinoilla - konekiväärillä ja ohjuksilla. Näitä molempia oli rajoitettu määrä, mutta hyvin ne riittivät aina tehtävän loppuun asti. Ohjukset lukittuivat automaattisesti kohteeseen, mutta konekiväärillä täytyi itse tähdätä jotta kohteen sai tuhottua.

Ohjukset olivat erittäin tärkeitä, sillä niiden avulla sai nuo kolme tärkeää kohdetta tuhottua, muuten niitä ei tainnut edes saada hajalle pelkän konekiväärin voimin.

Hävittäjällä pystyi myös puolustautumaan hyökkäyksiä vastaan. Ihan tarkkaa tietoa minulla ei ole mikä suojausmenetelmä oli Airman -vaikeusasteella käytössä, mutta tutkassa oleva symboli alkoi välkkymään ja vihollisen ohjus meni ohi. Näitä suojauksia oli 24 kappaletta käytössä yhden tehtävän aikana.

Ace -vaikeusasteella näitä suojausmenetelmiä oli kaksi erilaista; flare ja chaff. Flare on hyvä ilmaiskuja vastaan ja chaff sitten taas maasta tulevia iskuja vastaan. Acella pelatessa arsenaalista löytyy myös kolme erilaista ohjustyyppiä joilla on erilaiset käyttötarkoitukset.

Ace vaikeusasteella täytyi myös seurailla polttoaineen kulumista ja käydä välillä tankkaamassa lähtöpisteellä.

Airmanilla pelatessa ei tarvinnut pahemmin mistään huolehtia. Alkuun tuli panikoitua vastaantulevien hävittäjien kanssa, mutta nopeasti nekin alkoivat rutiininomaisesti tippumaan. Täytyy myöntää, että minulla ei ollut hajuakaan missä oman hävittäjän osumamäärät kerrottiin.

Hudin vasemmassa yläkulmassa oli kyllä ENG 1 & 2 -merkinnät, mutta ei niihin oikein tullut mitään vaikka osuikin vihollisen ohjuksiin. Kertaakaan en tehtävien aikana kuollut mikä on harvinaista simulaatiopeleissä :D

Ylennysten hankkimisen aikana huomasin vielä pelin lopullisesti rikkovan asian. Kun B-nappia painoi pohjassa, ampui hävittäjä ohjuksen niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikki vihollisen hävittäjät ynnä muut tippuivat saman tien kun ilmestyivät ruutuun. 

Ohjuksia löytyi vielä 30 kappaletta ja jos hyvä RNG toteutui, ne riittivät ihan tehtävän loppuun asti. Jos ne nyt sattuivat loppumaan, sai viimeiset hävittäjät helposti tuhottua konekiväärillä tai sitten jätti ne kylmästi tuhoamatta.

Tehtäviä joutui monesti hankaamaan uudelleen jotta sai tarvittavat pisteet kasaan uutta ylennystä varten. Ei ollut väliä mitä tehtävää pelasi, osa oli vain pidempiä kuin toiset. Näistä tehtävistä pystyi saamaan myös kunniamerkkejä jos onnistui rikkomaan jonkun tietyn pisterajan.

Kerran onnistuin tästä ja minut palkittiin hienolla kunniamerkillä! Ilmeisesti näitä on hankalampi saada jos pelaa pelkällä Airmanilla, mutta näillä ei ollut suurempaa vaikutusta läpäisyn suhteen joten jätin ne omaan arvoonsa.

Tämä oli melkoisen puuduttavaa hommaa loppua kohden mentäessä. Ylennysten pisterajat alkoivat menemään ihan övereiksi. Alkuun vaadittiin 500 000-2 000 000 pisteen raja, lopussa niitä tarvittiinkin jo 20 000 000-40 000 000. Yhdestä tehtävästä saa karvan verran alle miljoona pistettä. Otin huvikseni aikaa kuinka kauan meni viimeisen ylennyksen saamiseksi ja kyllähän siinä yli tunti vierähti.

Todella puuduttavaa painaa vaan B-nappia pohjassa ja satunnaisesti väistää ohjus Start -napin avulla. Välillä pelailin silmät kiinni ja kuuntelin milloin ohjus tulee :D Yhdessä vaiheessa jopa venyttelin samalla kun suoritin tehtävää, pitihän aika käyttää hyödyksi!

Mielummin tätä puudutusta kuin mitään överivaikeaa, pikselin kokoisten ammusten väistelyä.

Viimein kun viimeiseen tehtävään pääsi, se oli melkoisen antiklimaattinen. Kaikki tuhottavat kohteet oli yhdessä läjässä ja tehtävä oli todella nopeasti ohi. Varmaan lyhyin tehtävä ensimmäisen jälkeen. Tässä ei tullut edes mitään loppukuvia vaikka niiden toivossa olin. Täysin sama näkymä kuin muissakin tehtävissä missä oli kerätyt pisteet ja ansiomerkit.

Pelissä on viisi piilotettua tehtävää jos onnistuu läpäisemään kaikki tehtävät Ace -vaikeusasteella ja keräämään kaikista ansiomerkit. Loppukuvia ei niidenkään jälkeen tule joten empä jaksanut alkaa pisteitä grindailemaan.

Arvomerkkien pisterajatkin ovat aika korkeita joten ei kiitos enää!

Kokonaisuudessaan tämä oli ihan menevää viihdettä. Ilman loppupuolen pistegrindailua peli olisi ollut paljon hauskempi. Acellahan tästä olisi saanut huomattavasti enemmän irti, mutta onhan näitä lentosimulaattoreita vielä jäljellä joten jätetään hankalammat pelailut myöhemmäksi :D