maanantai 26. syyskuuta 2022

Advanced Dungeons & Dragons: Pool of Radiance


Games Beaten:
333/709
Genre: RPG
Goal: Defeat Tyranthraxus

Arvosana: 4/10
Vaikeusaste: 9/10

Moonsea -nimisen alueen kaupungissa, Phlanissa elettiin pitkään rauhallista elämää. Kävi kuitenkin niin, että pahat joukot saivat murrettua kaupungin voimakkaan puolustuksen ja sai vallattua suurimman osan siitä.
Valtauksen mahdollisti pronssinen lohikäärme jonka Tyranthraxus -niminen henki oli riivannut. Ainoa tapa saada Phlan taas rauhalliseksi paikaksi elää on tuhota Tyranthraxus ja hänen joukkonsa.
Vasta tämän jälkeen kaupunkia voi alkaa rakentamaan entiseen loistoonsa.

Tulipahan viimein tämänkin pelisarja korkattua. En varmaan olisi tätä ihan hetkeen tehnyt, ellei frendi olisi kyseistä peliä minulle valinnut. 
Dungeons & Dragons -hommat eivät ole meikälle millään tavalla tuttuja joten en ala tätä asiaa tässä sen enempää avaamaan - tietäjät tietää jne.
Pelihän on vanha, alunperin PC:lle julkaistu teos josta sitten on käännetty versioita useammalle alustalle. NES -versiota oltiin ilmeisesti hieman helpotettu mikä ei ollut kuin hyvä asia!

Pelin tapahtumat sijoittuvat Phlan nimisen kaupungin alueille ja hieman sen ympäristöön. Maailma tässä pelissä on yllättävän pieni, Phlanin ulkopuolella seikkailu on melko kevyttä puuhaa.
Ai että "rakastan" näitä vanhoja, hahmon silmistä kuvattavia pelejä joissa liikutaan ruutu kerrallaan! Onneksi tässä pelissä sentään oli mahdollisuus pitää karttaa päällä ainakin suurimmassa osassa mestoja, helpotti huomattavasti navigointia.
Ainut miinus tässä oli, että pelin grafiikat näyttivät entistä karummilta. Useamman tunnin kun tuijottelee ruskean ja likaisen keltaisen väri sävyttämää ruutua - alkaa jo miettimään elämänsä valintoja.
Tämä on niitä pelejä joita en olisi voinut kuvitellakaan aloittavani ilman mitään tutoriaaleja. Jonkun toisen läpäisystä mieleeni oli jäänyt, että jos hahmonluonnissa valitsee hahmoille liian huonot statsit, peliä ei voi päästä läpi. En ole ihan varma koskeeko tämä PC-versiota, mutta en todellakaan halunnut ottaa mitään riskiä.
Youtube -videon avulla valitsin hyvin samanlaiset statsit ja varmistin vielä läpäisyn lopusta, että pelaaja todella käytti näitä valitsemiaan hahmoja pelin loppupuolella. Sellaisen 30-40min rullaillessani statseja sain kuin sainkin tarpeeksi vahvat hahmot itselleni.
Valitsin täysin samat rodut ja sukupuolet kuin läpäisyvideossa ja ne olivat seuraavanlaiset: Male Fighter, Female Figher, Female Cleric, Female Cleric/Magic User, Female Magic User/Thief. Ei hajuakaan, oliko sukupuolilla väliä, mutta näillä mentiin kun pelistä mitään ymmärrä.
Seuraavaksi tsekkailin mitkä aseet hahmoille kannattaisi hommata ja ostin samat kuin videolla. Tämän jälkeen lähdin sitten omin neuvoin tutkimaan maailmaa :)



Monimutkainenhan tämä ei tietyllä tavalla ole, sillä pelissä ei tarvitse omin päin mennä oikeastaan juuri minnekään. Kaupungintalon virkailija antaa sinulle tehtävän ja sinun tulee suorittaa se onnistuneesti. Virkailija kertoi vielä kivasti paikan nimen minne täytyi mennä.
Palkinnoksi tästä suorittamisesta saa expaa, kultaa ja jalokiviä. Virkailija kertoo myös seuraavan suoritettavan tehtävän tiedot. Kun näitä tehtäviä on tehnyt tarpeeksi, aukeaa reitti viimeiselle alueelle. 
Tehtävät olivat todella yksinkertaisia ja joidenkin niiden suorittamiseen oli monta erilaista tyyliä. Monet tehtävät pohjautuivat vain vihollisten lahtaamiseen ja jonkun isomman mörön kukistamiseen.
Näitä tehtäviä saattoi olla jonossa useampi ja täytyi hieman tutkia minkä pystyi käydä tekemässä sen hetkisten hahmojen levelitaso huomioiden. Jotkin alueet olivat vain liian hurjia ja ne täytyi suosiolla jättää myöhemmäksi.
Hankaluuden tähän hommaan tuo se, että muutama näissä tehtävissä esiintyvistä paikoista on täysin piilossa. Pelihahmon täytyy osua samaan ruutuun jolloin paikka löytyy. Koska maailmankartta ei ollut kovin iso, olisi koko kartan voinut käydä järjestelmällisesti läpi. Tähän ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä valmiiden karttojen vuoksi.




Levelitasot tässä pelissä olivat jostain syystä todella matalat. Jotkin rodut pystyi levuttamaan vain tasolle kuusi ja parhaimmatkin vain tasolle yhdeksän. Toki näiden saavuttamiseksi vaadittiin reilu läjä expaa, mutta tykkäsin, kun energiat eivät olleet mitattuna tuhansissa vaan kymmenissä.
Muutenkin pelin simppeli meininki oli mieleeni. Aseita, armoreita ynnä muita helpottavia tavaroita ei ollut kovin montaa erilaista. Pelissä oli vain yksi kauppa mistä sai ostettua kyseisiä asioita ja muuten ne täytyi löytää seikkailun edetessä.
Löydettyjen tavaroiden kanssa huono puoli oli se, että ei koskaan tiennyt miten hyviä ne olivat. Tavarat täytyi viedä Phlanissa olevan kauppiaan tarkistettavaksi jonka jälkeen niistä näki, olivatko ne huonompia vai parempia kuin jo hallussa olevat. Hieman ärsyttävä systeemi jos sattui olemaan todella syvällä luolastojen uumenissa. Tämä systeemin takia menetin muutamia hyviä tavaroita kun en tajunnut, että ne pitää viedä tarkistettavaksi. Tylysti vain nakkasin menemään :D
Pelissä oli myös joitain tavaroita joiden käyttötarkoituksesta ei ollut mitään hajua. Homma menikin lopulta siihen, että tarkistin läpimeno-oppaasta tavaroiden tarpeellisuuden. Monet näistä tavaroista olivat ihan pelkkää myyntirihkamaa tai sitten täysin hyödyttömiä aseita/armoreita.



Seuraavaksi ehdottomasti pelin paskimpaan osioon joka syö pelin kokonais-arvosanaa roimasti - nimittäin taistelut. Siis en voi käsittää sitä hutilyöntien määrää! Ilmeisesti tämä oltiin toteutettu jonkin kuvitteellisen D&D -nopan avulla kun tuntui, että 1/10 lyönneistä osuu.
Ai että nämä taistelut olivat turhauttavia. Onneksi vihollisetkin löivät yhtä monta kertaa huti, välillä jopa enemmänkin. Osumatarkkuutta pystyi hieman parantamaan paremmilla varusteilla, mutta itsellä hutilyöntejä riitti loppuun asti ihan liiankin kanssa. Välillä sitä ihan säpsähti jos hahmo osuikin viholliseen :D
Taisteluissa pystyi käyttämään taikoja jotka osuivat onneksi paljon paremmalla prosentilla kuin miekat ynnä muut. Vihollisia pysäyttävät taiat olivat erittäin näppäriä, sillä pysähdyksissä oleva vihollinen kuoli yhdestä iskusta vaikka sillä olisi ollut täydet energiat.
Taistelua pystyi jatkamaan halutessaan vaikka viholliset olivatkin jo kuolleet. Tämä hämmensi aluksi, mutta homman ideana oli, että pystyi parantamaan taistelussa tulleet haavat. Luolastoissa ei voinut levätä ilman vihollisten hyökkäystä joten jos halusi hahmoille vähän enemmän energiaa, täytyi se tehdä näin. Tätä toimintoa ei kuitenkaan tullut käytettyä juuri lainkaan, ainoastaan ihan pelin loppupuolella.
Monesti tein niin, että tutkin luolastoa tiettyyn pisteeseen asti ja lähdin takaisin Phlaniin parantelemaan haavojani. Pelissä kun pystyi vielä tallentamaan missä halusi, niin ei ollut ongelmaa vaikka henki lähti.
Tämän vuoksi resetti -kikkailua tuli harrastettua reilulla kädellä. Jos taistelun kulku tai vastaan tulevat viholliset eivät miellyttäneet, ei kun resetti laulamaan ja parempaa RNG:tä kehiin. Missä tahansa paikassa tallentaminen/lataaminen toimi kuin sisäänrakennetut Save Statet.




Pelissä oli muutama todella inha alue missä ei voinut käyttää karttaa laisinkaan. Kun alueet näyttävät todella samalta ja eksymisprosentti on todella kova, se sai meikäläisen turhautumaan. Onneksi netistä löytyi hyviä valmiita karttoja ja niitä kun seurasi tarkasti, sai alueet selvitettyä.
Yksi loppupään alue oli vittumainen, sillä se sisälsi teleportteja jotka sitten heitti ympäri aluetta. Varmaan todella mukava alkaa piirtää omaa karttaa tälläisessä tilanteessa. Teleporttaus toimi vielä todella hämärästi eikä se edes näyttänyt miltä piti. Kirsikkana kakun päällä aina tietystä teleportista ei päätynyt samaan paikkaan vaan teleporttaus kohteita oli useampia, hienoa!
Onneksi pari tälläistä kartatonta aluetta pystyi skippaamaan kun teki tiettyjä valintoja. Esimerkiksi yhdeltä alueelta täytyi pelastaa nuori vanki ja hänen pelastamiseensa oli useampi tapa. Pystyi maksamaan rosvopäällikölle ison summan kahisevaa jolloin vangin sai kivuttomasti pelastettua. Yhtenä vaihtoehtona oli sitten tappaa kaikki alueella olevat viholliset joka tarkoitti monia, pitkiä ja tuskallisia taisteluita.
Valitsin tietysti helpoimman tavan, sillä tässä pelissä ei ollut paalusta puutetta. Sitä sai ihan reilusti yli tarpeidensa. Myös leveleiden grindaaminen loisti poissaolollaan mikä oli äärimmäisen hyvä juttu. Grindaaminen tässä pelissä olisi vastannut jonkin sormen poistamista kidutuskeinoin.
Tarinan edetessä ja pakollisten paikkojen tutkimuksien seurauksena sai mukavasti leveliä joten ei tarvinnut pysähtyä grindaamaan. Kuitenkin pelin viimeiset paikat olivat aika pahoja ja leveliä olisi saatava, mikä neuvoksi? Erään mahtavan "easter-eggin" avulla leveliä sai yllin kyllin. En oikein tiedä miksi tätä pitäisi kutsua...ehkä salainen taistelu olisi parempi nimitys. Joka tapauksessa hymy nousi huulille kun tästä luin läpimeno-oppaasta. Pelin läpäiseminen nopeutui huomattavasti ja muutaman paikan pystyi vetämään nopeimmalla tyylillä läpi :)
Homma meni niin, että jos Phlanissa törttöili, sai vartijat peräänsä. Vartioita vastaan pystyi taistelemaan tai sitten poistua kiltisti paikalta. Alkuun täytyi valita jälkimmäinen vaihtoehto, sillä vartijat olivat yllättävän tiukkoja vastuksia. Kovemmalla levelillä ja kunnon taioilla varustettuna ne kyllä hoituivat mukavasti.
Rangaistuksena vartijoiden tappamisesta oli, että majatalot, kaupat sekä lähes kaikki muutkin paikat olivat nyt "pääsy kielletty" -aluetta. Muutamiin paikkoihin pääsi kuten harjoitus -alueelle jossa hahmojen leveleitä pystyi nostamaan.
Onneksi yhdellä toisella alueella oli mesta, missä hahmoja pystyi parantamaan ja hoitamaan taiat kuntoon. Vaikka suurin osa Phlanin rakennuksista oli kiinni, yhteen pyhäkköön pääsi sisälle. Siellä odotti taistelu joka oli todella hankala voittaa.
Taistelussa vastassa oli yhteensä 20:tä kovatasoista Clericiä ja Fighteriä. Osa Fightereistä oli varustettu jousilla jotka tekivät paljon tuhoa. Onneksi tämän NES -version AI oli todella kökköä tasoa ja Clericit eivät taikoja käyttäneet. Ne vain löivät lähimpänä olevaa hahmoa.
Vaikka homma olikin näin, taistelu oli silti todella paha. Ihmeen kaupalla onnistuin saamaan jousilla varustetut Fighterit hengiltä ja jäljellä olleet Clericit. Taistelun loppupuolella energiaa ei ollut enää nimeksikään jäljellä ja yhdessä vaiheessa olin varma, että tulen häviämään taistelun. Olin yrittänyt taistelua jo monta kertaa ja tämä oli ehdottomasti paras yritys.
Voitto napsahti ja taistelun palkinto oli jäätävä - 211 670 expaa, 100,142 kultaa ja 400 jalokiveä. Vertailun vuoksi parhaimmillaan joistain isommista vihollisista/pomoista sai 10 000 expaa, 100 kultaa ja 50 jalokiveä. Tästä yhdestä taistelusta sai about yhtä paljon expaa kuin pelin alkupisteestä tähän pisteeseen asti :D
Silti en saanut ihan kaikkia hahmoja maksimi levelille, mutta tällä ei ollut merkitystä, hahmot olivat tarpeeksi vahvoja viimeistä koitosta varten.



Pelin viimeinen alue olikin todella sadistinen mesta. Vihollisia siellä ei ollut nimeksikään, mutta paikka oli jäätävän kokoinen sokkelo. Parastahan tässä oli se, että yritin selvittää tätä sokkeloa parinkin eri kartan avulla, mutta molemmissa tapauksissa päädyin umpikujaan vaikka kuinka tarkasti seurasin oikeaa reittiä :D
Viimein sitten Youtube -videon avulla löysin oikean reitin ja pääsin sokkelon keskellä sijaitsevaan viimeiseen torniin. En edes halua kuvitella pelaajia, ketkä ovat itse piirtäneet kartan tätä paikkaa varten. Tässäkin sokkelossa on näitä ihania teleportteja jotka vievät ihan mihin tahansa neljästä teleportista. Ahdistaa ajatuskin.



Täällä ihan alueen loppupuolella saa itselleen NPC -apurin josta on todella iso apu viimeisessä taistelussa. Kävipä kuitenkin niin, että onnistuin sössimään homman poistumalla alueelta. Tätä en huomannut ja menin tietenkin tallentamaan pelin. Jälkikäteen läpimeno-opasta lukiessani selvisi, että alueelta ei saa missään nimessä poistua tai muuten apuri häviää...hienoa!
Menin sitten rohkeasti viimeisen pomon, Tyranthraxusin kimppuun! Ennen varsinaista taistelua täytyi hänen vartijansa pistää nippuun. Vaikka vartioita oli useampi ja niillä oli enemmän energiaa kuin viimeisellä pomolla, ne eivät olleet kovin hankalia vastuksia. Vartioita pystyi pysäyttämään erilaisten taikojen avulla jolloin ne kuolivat yhdestä iskusta.
Vartioiden kuoleman jälkeen viimein yrittämään Tyranthraxusin kaatamista. Hommastahan ei tullut yhtään mitään. Omat hahmot kestivät noin yhden iskun, hyvällä tuurilla kaksi. Hahmojen parantaminen ei tullut kysymykseenkään, sillä parantavista taioista sai vain pieniä määriä energiaa lisää. Tähän viimeiseen vastukseen eivät taiat juurikaan tehonneet, osumisprosentti oli hälyttävän pieni. En onnistunut itse kertaakaan taialla osumisella.
Jos tämä NPC olisi ollut mukana, hän olisi ilmeisesti osunut hieman paremmin taioillaan Tyranthraxuseen...fuck. Tuli tovi yritettyä ja kirottua omaa hölmöyttään. Oli pakko luovuttaa ja miettiä uutta sotasuunnitelmaa.
Skippasin tämän viimeisen alueen lähes kokonaan ja sinne oli jäänyt muutama erittäin hyvä tavara. Kävin ne hakemassa ja vielä muutamat lisätavarat pelin alkupuolelta. Jokohan se Tyranthraxus nyt kaatuisi...
Samaa tuuripeliä homma oli edelleen sillä hahmot löivät paljon ohi. Tässä vielä vaikutti todella paljon se, että saiko omat hahmot aloittaa matsin vai joutuiko heti Tyranthraxus liekkien kärytettäväksi. Tyranthraxusilla ei ollut älyttömästi energiaa ja muutamalla hyvällä lyönnillä homman pitäisi onnistua.
Viimein sain aikaiseksi hieman paremmalla tuurilla varustetun taistelun. Male Fighterin, eli Samin iskut osuivat hyvin ja muidenkin hahmojen osumaprosentti oli kohdillaan. Hahmoja kuoli kuitenkin toisensa perään ja enää taikojat olivat hengissä hieman heikommilla aseilla varustettuna. Taikoja kun ei voinut käyttää joutui tyytymään ritsaan ja jousipyssyyn.
Pelissä oli vielä sellainen ominaisuus, että jos tälläisen pitkän matkan ampujan vieressä on vihollinen, se ei voi ampua. Jos yrittää mennä kauemmaksi karkuun, saa vihollinen ilmaisen iskun. Ja Tyranthraxus osui aina jokaisella iskullaan. 
Sain homman siihen pisteeseen, että Tyranthraxusilla oli enää YKSI energia jäljellä ja hahmot ampuvat ohi minkä kerkeävät. Tyranthraxus hyökkäsi toisen taikojan kimppuun ja olin aivan varma, että tappio tästäkin todella kovasta yrityksestä tulee. Onneksi ritsan kuti osui lähes viimeisellä mahdollisella vuorolla ja Tyranthraxus tuhoutui.
En tiedä monta uutta yritystä olisi tarvinnut, jotta olisi saanut näin hyvän yrityksen...onneksi tätä ei tarvinnut enää miettiä.




Olihan tämä melkoisen ahdistava peli. Tietämättömyys oli todella turhauttavaa, mutta onneksi läpimeno-oppaat jeesasi tarpeen tullen. Läpimeno-oppaan vuoksi pelistä tulikin ihan kelvollinen tapaus. Olisipa peli itsessään neuvonut hieman paremmin, mutta ymmärtäähän sen pelin iän huomioiden, että kryptistä haastetta pitää olla!
Graafisesti tämä oli ihan kivannäköinen, varsinkin kun seikkailee maailmankartalla.  Taisteluista iso miinus sillä ne olivat aivan järkyttäviä tapauksia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti