Back to the Future Part II & III

Games Beaten: 331/709

Genre: Platform

Goal: Part II: Find 30 Items and Return Them to Correct Rooms

          Part III: Find 10 Items and Return Them to Correct Rooms

Arvosana: 1/10

Vaikeusaste: 7/10

Marty McFly luuli, että hänen ongelmansa olisivat ohitse kun hän pääsi palaamaan vuodesta 1955 takaisin vuoteen 1985, mutta kuinka väärässä hän olikaan. Tulevaisuudessa odotti moni ongelmallinen asia ja Marty on ainut kuka ne voisi laittaa takaisin kuntoon.

Valitettavasti hän mahdollisti, että Biff Tannen pystyi muuttamaan menneisyyttä joka sitten sekoitti tulevaisuuden pahemman kerran.

Martyn täytyy matkustaa menneisyyteen, nykypäivään ja tulevaisuuteen ja korjata asiat ennen kuin on liian myöhäistä...

Olipahan urakka. Varasin koko viikonlopun näitä kahta osaa varten ja ei ollut yhtään ylimitoitettu. Perjantaina hieman "treenailin" ja testailin Part II:sta. Lauantaina siirryin tositoimiin ja about 9h siinä meni, että Part II oli läpäisty. Sunnuntaina pelailin vielä Part III:sen ja onneksi siihen ei mennyt "kuin" nelisen tuntia.

Ei nuo tuntimäärät sinällään kuulosta pahalta, mutta kun hommaan otetaan mukaan se, että osat on pelattava yhtäjaksoisesti läpi ilman mitään tallennusmahdollisuutta, muuttuu ääni kellossa.

Vieläkin monttu auki ihmettelen pelintekijöiden ratkaisua. Kellähän 90-luvun kakaralla oli mahdollisuutta tai kiinnostusta pelata näitä noinkin monta tuntia putkeen :D Toki paremmalla reittisuunnittelulla olisi saanut leikattua puolet pois omasta läpäisyajasta mutta silti - c'moon.

Jo alusta asti oli selvää, että tulen käyttämään valmista karttaa jotta tämä urakka olisi edes hieman siedettävämpi ja nopeampi. Rehellisesti voin myöntää, että virtaa ei olisi ollut alkaa itse piirtämään karttaa ja tutkimaan jokainen alue täikamman kanssa.

Ohjeissa oikein mainitaan, että "kannattaa piirtää kartta jotta sokkeloiset reitit tulevat tutuiksi". Fuck that shit.

Sitten hieman tarkemmin osien sielunmaisemaan, aloitetaan luonnollisesti Part II:sta. Pähkinänkuoressa homma menee niin, että Martyn täytyy löytää 30 tavaraa ja palauttaa ne oikeille paikoilleen. Hankalan tästä tekee se, että tavarat ja palautuspaikat on ripoteltu kolmelle eri vuosiluvulle - 1985, 1955 ja 2015.

Jokaisessa vuosiluvussa on 16 erilaista kerrosta. Jotta homma ei olisi vielä tarpeeksi sekavaa, nämä kerrokset eivät ole missään loogisessa järjestyksessä. Liikkuminen kerrosten välillä tapahtuu teleporttien avulla ja teleportista ei välttämättä pääse suoraan ala- tai yläpuolella olevaan kerrokseen vaan jonnekin ihan muualle. Kaikkiin kerroksiin ei edes pääse teleporttien avulla ja näissä tapauksissa kerrokseen meno hoidetaan kiertoreitin kautta hyppimällä eri vuosilukujen välillä.

Vuosiluvusta toiseen pääsee Dr. Emmett "Doc" Brownin mahtavalla aikakoneella, DeLoreanilla! Jotta DeLoreania pystyy edes käyttämään, täytyi ensitöikseen löytää kaukosäädin. Onneksi se on sijoitettu hyvin lähelle pelin alkua. Kaukosäätimen lisäksi pelin alkupuolelta löytyy kompassi jota ilman ei läpäisystä tule yhtään mitään. Kompassia käyttämällä selviää vuosiluku, kerros ja missä kohtaa kerrosta on kulkemassa. Tämä viimeinen tieto on erittäin hyödyllinen pelin loppupuolella.

Aikamatkailu ei ole ilmaista ja siihen tarvitsee polttoainetta. Polttoainetta löytyy kerroksiin ripoteltuna ja myös viholliset pudottavat sitä. Jos aikamatkaa lähimpään vuosilukuun, kuluttaa se vain kymmenen yksikköä polttoainetta. Mutta jos mielii matkustaa vuodesta 1955 vuoteen 2015 tai toisinpäin - kulutuksen määrä nouseekin 17 yksikköön.

Sentään jotain pientä lämpöä pelintekijöiden mustan sydämen uumenissa oli, sillä he olivat laittaneet tähän loputtomat continuet ja kymmenen elämää aloitustilanteeseen. Peli olisi ollut täysin pelikelvoton ilman näitä ratkaisuja. Kuolemista tapahtui jatkuvalla syötöllä kun se tapahtui vain yhdestä osumasta. Pelistä löytyy pizzaa ja kolaa joita keräämällä saa lisäreitä takaisin, mutta yleensä keräämisprosessin aikana vain menetti enemmän elämiä kuin sai.

Hommaa ei voinut kuitenkaan ihan läskiksi heittää vaikka olikin loputtomat continuet. Pelissä täytyi keräillä avaimia jotka avasivat ovia minipeleihin joista sitten löytyi läpäisyn kannalta tärkeitä tavaroita. Nämä avaimet nollaantuivat aina Game Overin jälkeen.

Avaimia ei ihan niin vaan tullut vastaan ja välillä niitä joutui kantamaan mukanaan kerroksesta ja vuosiluvusta toiseen. Vaikka Game Overin jälkeen onkin kymmenen elämää käytettävissä, välillä tuntui, että ei nekään meinaa riittää jotta pääsisi avaimen kanssa minipelin ovelle.

Minipelit olivat pelin paras osuus, mutta nekin oltiin onnistuttu kusemaan surkeilla kontrolleilla ja hitboxeilla.

Minipeleissä oli aina sama idea; kerää kaikki kellot ja niiden jälkeen ilmestynyt pokaali joka täytyi vielä napata jotta homma oli onnistuneesti suoritettu. Kuolemasta joutuu minipelin aloittamaan alusta. Typerää pelisuunnittelua, että näissä minipeleissä kuluu elämät, sillä Game Over -ruutua joutui melko usein tuijottamaan haastavampien minipelien kohdalla.

Hyvänä puolena näitä minipelejä oli paljon erilaisia. Muutama oli ärsyttävän tarkkaa tasoloikkaa joka oli tuskallista tämän pelin kontrolleilla. Kun minipeli oli suoritettu, sai haltuunsa epämääräisen pikselikasan josta pitäisi sitten itse päätellä mikä se on. No, kun käytin valmista karttaa, niin ei tarvinnut arvailla mitään.

Kun tavara on hallussa, sille pitäisi löytää vielä oikea palautuspaikka. Nämä palautuspaikat eivät olleet läheskään niin selkeitä kuin minipelien sijainnit. Ne saattoivat sijaita putkissa tai viemärinkansissa. Näitä putkia ja viemärinkansia oli kerrokset pullollaan ja jokaista oli testattava jotta oikea paikka löytyisi. Onneksi sentään palautuspaikkoja ei voinut olla useampaa samassa kerroksessa.

Kun palautushuone viimein löytyy, pääseekin uuden kivan haasteen pariin! Tavaraa ei voi suoraan palauttaa vaan täytyy pähkäillä onkohan paikka oikea juuri kyseiselle tavaralle. Ruutuun ilmestyy sana joka nopealla vilkaisulla on kunnon siansaksaa. Kirjaimet on sekoitettu ja ne täytyy järjestää uudelleen jotta oikea sana paljastuu. Jos on tarpeeksi nokkela, pystyy siansaksasta päättelemään suoraan oikean sanan ja kirjainten järjestely oli turhaa.

Kun sana on selvillä, täytyy katsoa tavaraluettelosta muistuttaako jokin pikselimössöistä kyseistä sanaa. Jos sana ja tavara kohtasivat, onneksi olkoon - olet nyt palauttanut yhden 30 tavarasta! Jos homma meni väärin, tavara häviää tavaraluettelosta ja pelata uudelleen kyseinen minipeli mistä sen sai. Parempi pistää paikat muistiin...

Läpäisyn loppupuolella kävi hieman ikävästi ja ajatuksissani klikkasin väärää tavaraa ja se hävisi luettelosta. Meinasi jo paniikki iskeä, että näinköhän sitä enää takaisin saa... Onneksi sai ja uudelleen pelattava minipelikin oli keskitasoa vaikeusasteeltaan.

Muutamaan minipeliin ei ihan helposti päässytkään koska niiden ovet sijaitsivat korkealla tasanteella. Tähän pulmaan auttoi DeLoreanin kaukosäätimen ja kompassin lisäksi viimeinen kolmesta erikoistavarasta; siemen. Nämä siemenet toimivat kuin Ocarina of Timen Magic Beansit konsanaan ja ne piti istuttaa menneisyyteen jotta ne sitten auttoivat myöhempinä aikoina.

Jos siementä tarvitsi vuonna 2015, niin täytyi istuttaminen hoitaa vuonna 1955. Tässä kompassin hommassa kompassin askel -ominaisuus tuli todella tarpeeseen. Maisemat olivat erilaisia eri vuosina joten kompassista oli katsottava, että siemenen istuttaa varmasti oikeaan kohtaan jotta pääsemättömälle tasanteelle yltää.

Ärsyttävää näissä siemenissä oli, että niitä pystyi kantamaan vain yhtä kerrallaan ja tarvittavia paikkoja oli ainakin viisi. Siemeniä ei edes kovin helpolla löytynyt ja vain muutama vihollinen pudotti niitä. Satuin onneksi löytämään yhden kerroksen jossa siemen oli ihan näkyvillä, ei tarvinnut vihollisia etsiä!

Muutaman siemenen istuttamisen onnistuin skippaamaan kun hypin korkealle tasanteelle vihollisten päältä. Nerokasta vaikka itse sanonkin! Harmillisesti tätä kikkaa ei voinut ihan kaikkiin kohtiin hyödyntää.

Pelin puuduttavuus meinasi ottaa yliotteen loppupuolella. Tuntui, että tämä ei ikinä lopu... Vaikka karttaa käytinkin, reittien suunnittelu sai pään pyörälle. Myös kuumotus oli vahvasti läsnä. Mitä jos peli kaatuu tai tulee sähkökatkos? Onneksi kumpaakaan näistä ei tullut.

Sain kuin sainkin viimeisen tavaran palautettua oikeaan paikkaan ja Part II oli taputeltu! En muista milloin olisi niin tyhjä ja epätodellinen olo ollut pelaamisen jälkeen :D

Vihdoin peli teki sen mikä olisi pitänyt tulla jo monta kertaa tämän toisen osan aikana - se antoi salasanan! Ei sentään Part III:sta tarvinnut samaan syssyyn pelata.

Part III oli periaatteessa samaa huttua uudella ulkoasulla. Homma sijoittui leffan mukaisesti villiin länteen ja mitään nykyajan hienouksia ei ollut enää käytössä - paitsi pizzat ja kolat, ne olivat löytäneet tiensä tänne!

Tämä osuus oli paljon lyhyempi kuin toinen osa ja tässä täytyi löytää vain kymmenen tavaraa. Aikamatkailun puuttuessa homma keskittyi vain yhteen kerrokseen kerrallaan. Aina kerroksesta löytynyt tavara palautettiin samaan kerrokseen. Myös palautuspaikkojen sijainnit löytyivät helposti kivenmurikoiden alta muutamaa viimeistä palautuspaikkaa lukuun ottamatta.

Avaimia tarvitsi edelleen avaamaan minipelejä missä ei kyllä ollut mitään logiikkaa tällä kertaa. Minipelit sijaitsivat pääosin kaivosten AVONAISISSA suuaukoissa. Jotain efforttia pliis.

Onneksi tämä oli paljon yksinkertaisempi koska toinen osuus vei mehut aika totaalisesti. Kerrokset oli helppo tutkia ilman mitään apuja ja kun tavaran oli saanut palautettua, pystyi siirtymään seuraavaan kerrokseen suurempia miettimättä. Kerroksetkin olivat näppärästi loogisessa järjestyksessä.

Minipelit olivat idealtaan hyvin samanlaisia, erona täällä kerättiin kultahippuja kellojen sijaan. Muutamassa minipelissä täytyi erilaisia tavaroita hyväksikäyttäen rakennella reittejä kultahippujen luo. Esimerkiksi köysiä ja tikkaita täytyi sijoitella oikein jotta sai hankalissa paikoissa olevat hiput kerättyä.

Vaikeusasteeltaan nämä olivat huomattavasti hankalampia toisen osan minipeleihin nähden. Parin viimeisen minipelin ratkaisun katsoin netistä kun ei vaan enää riittänyt virtaa pähkäillä niitä. 

Loppusanat tästä pelistä: järkyttävää paskaa, älkää koskaan menkö kokeilemaan, ellei ole tälläistä hullua projektia päällä. Ankeat ja rumat grafiikat, tylsät musiikit ja huonot kontrollit. Okei, loppukuvat olivat ihan hienosti tehty näinkin kämäiseen peliin.

Jos jotain hyvää täytyy sanoa loppukuvien lisäksi, niin nyt on yksi NESin huonoimmista peleistä pelattu läpi ja tähän ei tarvitse enää koskaan kajota!

Itsensäkiduttamiseen tämä on oikein mainio teos, sitä saa noin 15h verran. Peliä oli todella hankala pukea sanoiksi, vain itse testaamalla saa todellisen kuvan tämän kauheudesta, mutta I dare you...

F-15 Strike Eagle

Games Beaten: 330/709

Genre: Simulation

Goal: Finish All 7 Missions

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 2/10

Sinusta on tulossa eliitin jäsen - pääset osalliseksi tähän historian korkeitten koulutettuun ja motivoituneeseen joukkoon. Sinä olet nyt F-15 Strike Eagle -hävittäjän pilotti!

Nämä simulaatiopelit ovat aina hieman kuumottavia aloittaa ja nyt lähdin ensimmäistä kertaa hävittäjän kyytiin!

Kuumotus oli täysin turha, sillä tämä peli oli ihan ilmainen jonka pieni lapsikin olisi päässyt läpi ilman suurempia vaikeuksia.

Pelissä on seitsemän erilaista tehtävää joissa tavoitteena on tuhota vihollisen kolme tärkeää kohdetta ja palata takaisin lähtöpaikkaan. Kohteiden tuhoamista vaikeuttaa hävittäjät ja muut maanpinnalta käsin tykittävät asiat!

Vaikka tehtävän läpäiseekin moitteettomasti, niin uuteen tehtävään ei ihan noin vaan pääsekään. Pelissä täytyy kerätä pisteitä ja tietyn rajapyykin ylitettyään saa ylennyksen jonka jälkeen pääsee kokeilemaan uutta tehtävää.

Ylennyksiä on luonnollisesti kuusi kappaletta ja korkeimpien ylennyksien saavuttamiseen saakin kerätä pisteen poikineen. Pisteet eivät nollaannu missään vaiheessa ja jos hommaa halusi jatkaa myöhemmin, niin ei kun salasanaa sisään ja hävittäjän puikkoihin.

Pelissä pystyi valitsemaan neljästä eri vaikeustasosta; Airman, Pilot, Combat Pilot ja Ace. Airman -vaikeustasolla ei tarvinnut itse edes lentää, toki pieniä korjausliikkeitä pystyi tekemään, mutta autopilotti pakotti aina oikeaan suuntaan. Ei tarvinnut kuin räiskiä menemään :D

Muut vaikeusasteet menivät aina askeleen hankalampaan suuntaan. Esimerkiksi Combat Pilotissa täytyi hävittäjää ohjailla ihan itse ja Ace,  tuo kaikista vaikein vaikeusaste nosti vielä automaattisen ohjaamisen lisäksi muidenkin asioiden hakaluutta kuten vähensi ammusten määrää.

Kun kerrankin tälläinen tilaisuus tarjoutui, että simulaatio peli osoittautuu helpoksi, totta kai minä sen hyödynnän! Ai että oli kiva vain olla kyydissä ja tykitellä menemään :)

Tykittelystä puheen ollen, hävittäjä oli varustettu kahdenlaisilla hyökkäyskeinoilla - konekiväärillä ja ohjuksilla. Näitä molempia oli rajoitettu määrä, mutta hyvin ne riittivät aina tehtävän loppuun asti. Ohjukset lukittuivat automaattisesti kohteeseen, mutta konekiväärillä täytyi itse tähdätä jotta kohteen sai tuhottua.

Ohjukset olivat erittäin tärkeitä, sillä niiden avulla sai nuo kolme tärkeää kohdetta tuhottua, muuten niitä ei tainnut edes saada hajalle pelkän konekiväärin voimin.

Hävittäjällä pystyi myös puolustautumaan hyökkäyksiä vastaan. Ihan tarkkaa tietoa minulla ei ole mikä suojausmenetelmä oli Airman -vaikeusasteella käytössä, mutta tutkassa oleva symboli alkoi välkkymään ja vihollisen ohjus meni ohi. Näitä suojauksia oli 24 kappaletta käytössä yhden tehtävän aikana.

Ace -vaikeusasteella näitä suojausmenetelmiä oli kaksi erilaista; flare ja chaff. Flare on hyvä ilmaiskuja vastaan ja chaff sitten taas maasta tulevia iskuja vastaan. Acella pelatessa arsenaalista löytyy myös kolme erilaista ohjustyyppiä joilla on erilaiset käyttötarkoitukset.

Ace vaikeusasteella täytyi myös seurailla polttoaineen kulumista ja käydä välillä tankkaamassa lähtöpisteellä.

Airmanilla pelatessa ei tarvinnut pahemmin mistään huolehtia. Alkuun tuli panikoitua vastaantulevien hävittäjien kanssa, mutta nopeasti nekin alkoivat rutiininomaisesti tippumaan. Täytyy myöntää, että minulla ei ollut hajuakaan missä oman hävittäjän osumamäärät kerrottiin.

Hudin vasemmassa yläkulmassa oli kyllä ENG 1 & 2 -merkinnät, mutta ei niihin oikein tullut mitään vaikka osuikin vihollisen ohjuksiin. Kertaakaan en tehtävien aikana kuollut mikä on harvinaista simulaatiopeleissä :D

Ylennysten hankkimisen aikana huomasin vielä pelin lopullisesti rikkovan asian. Kun B-nappia painoi pohjassa, ampui hävittäjä ohjuksen niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikki vihollisen hävittäjät ynnä muut tippuivat saman tien kun ilmestyivät ruutuun. 

Ohjuksia löytyi vielä 30 kappaletta ja jos hyvä RNG toteutui, ne riittivät ihan tehtävän loppuun asti. Jos ne nyt sattuivat loppumaan, sai viimeiset hävittäjät helposti tuhottua konekiväärillä tai sitten jätti ne kylmästi tuhoamatta.

Tehtäviä joutui monesti hankaamaan uudelleen jotta sai tarvittavat pisteet kasaan uutta ylennystä varten. Ei ollut väliä mitä tehtävää pelasi, osa oli vain pidempiä kuin toiset. Näistä tehtävistä pystyi saamaan myös kunniamerkkejä jos onnistui rikkomaan jonkun tietyn pisterajan.

Kerran onnistuin tästä ja minut palkittiin hienolla kunniamerkillä! Ilmeisesti näitä on hankalampi saada jos pelaa pelkällä Airmanilla, mutta näillä ei ollut suurempaa vaikutusta läpäisyn suhteen joten jätin ne omaan arvoonsa.

Tämä oli melkoisen puuduttavaa hommaa loppua kohden mentäessä. Ylennysten pisterajat alkoivat menemään ihan övereiksi. Alkuun vaadittiin 500 000-2 000 000 pisteen raja, lopussa niitä tarvittiinkin jo 20 000 000-40 000 000. Yhdestä tehtävästä saa karvan verran alle miljoona pistettä. Otin huvikseni aikaa kuinka kauan meni viimeisen ylennyksen saamiseksi ja kyllähän siinä yli tunti vierähti.

Todella puuduttavaa painaa vaan B-nappia pohjassa ja satunnaisesti väistää ohjus Start -napin avulla. Välillä pelailin silmät kiinni ja kuuntelin milloin ohjus tulee :D Yhdessä vaiheessa jopa venyttelin samalla kun suoritin tehtävää, pitihän aika käyttää hyödyksi!

Mielummin tätä puudutusta kuin mitään överivaikeaa, pikselin kokoisten ammusten väistelyä.

Viimein kun viimeiseen tehtävään pääsi, se oli melkoisen antiklimaattinen. Kaikki tuhottavat kohteet oli yhdessä läjässä ja tehtävä oli todella nopeasti ohi. Varmaan lyhyin tehtävä ensimmäisen jälkeen. Tässä ei tullut edes mitään loppukuvia vaikka niiden toivossa olin. Täysin sama näkymä kuin muissakin tehtävissä missä oli kerätyt pisteet ja ansiomerkit.

Pelissä on viisi piilotettua tehtävää jos onnistuu läpäisemään kaikki tehtävät Ace -vaikeusasteella ja keräämään kaikista ansiomerkit. Loppukuvia ei niidenkään jälkeen tule joten empä jaksanut alkaa pisteitä grindailemaan.

Arvomerkkien pisterajatkin ovat aika korkeita joten ei kiitos enää!

Kokonaisuudessaan tämä oli ihan menevää viihdettä. Ilman loppupuolen pistegrindailua peli olisi ollut paljon hauskempi. Acellahan tästä olisi saanut huomattavasti enemmän irti, mutta onhan näitä lentosimulaattoreita vielä jäljellä joten jätetään hankalammat pelailut myöhemmäksi :D

Battle Chess

Games Beaten: 329/709

Genre: Strategy

Goal: Beat Computer in Any Difficulty

Arvosana: 3/10

Vaikeusaste: 9/10

Tervetuloa kuningaskuntaamme. Jo vuosisatojen ajan kaksi ihmistä on palkattu suorittamaan veristä taistelua laudan herruudesta. 

Punaiset vastaan siniset  - loputtomalta tuntuvassa taistelussa valta-aseman totaalisesta hallitsemisesta.

Pyydämmekin sinua ajamaan siniset pois valtakunnasta, joka on oikeutetusti sinun.

Sinun sotilaalliset strategiasi ovat legendaarisia sekä vertaansa vailla oleva rohkeutesi tunnetaan kaikkialla.

Tarvitset niitä molempia hävittääksesi uhkaavan vihollisjoukon. Raa'alla voimalla et pääse mihinkään maassa, jossa alhaisimman sotilaan voi kaataa rakas, mahtava kuningatar.

Kärsivällisyys ja suunnittelu ovat avaimet voittoon. Kohtalo on sinun käsissäsi!

Toisin kuin Chessmasterin kanssa, ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja pelata tätä ihan kunnolla. Menin sitten shakkia käsittelevälle sivustolle ja luin säännöt huolellisesti.

Säännöt olivatkin suhteellisen selkeät, olen aina pitänyt tätä todella monimutkaisena pelinä, mutta sitähän se ei ollutkaan. Ainoastaan strategioiden tekeminen, ennakointi ja pelin tarkka seuraaminen on se haastava osuus.

Peli erosi tavallisesta shakista siinä määrin, että pelinappulat olivat muutettu ihan erilaisiksi. Löytyi sotilaita, ritareita, velhoja ynnä muita keskiaikaan liittyviä asioita. Kieltämättä jännä ratkaisu muuttaa ratsu ritariksi, sillä hyvinhän ratsu olisi tähän teemaan sopinut.

Kun pelinappulan syö, tulee hieno animaatio hieman Monty Pythonimaisella huumorilla höystettynä. Nämä olivat ihan hauskoja vaikka jokseenkin kankeita esityksiä. Peli oli kokonaisuudessaankin kankea kuin aamu stondis ja nappuloitten liikuttelu tuskallisen hidasta.

Pelissä pystyi valitsemaan myös normaalin shakkinäkymän normaaleineen nappuloineen, mutta halusin pelata tämän tuolla hieman erikoisemmalla tyylillä.

Pelistä löytyi Novice -asetuksen lisäksi viisi eri vaikeusastetta, mutta paria testattuani ne eivät juurikaan eronneet toisistaan. Hankalin vaikeusaste mietti ratkaisujaan lähes minuutin verran jo ensimmäisien siirtojen aikana :D Jo muutaman siirron jälkeen totesin että "fuck it", en edes halua katsoa miten paljon tämä eroaa Novicesta.

Läpäisyn kannalta ei ollut väliä millä vaikeusasteella pelin läpäisi joten valitsin Novicen, se sentään teki ratkaisunsa nopeasti. Tässä ei ollut mitään loppukuvia tai tekstejä, uuden pelin pääsi aloittamaan heti edellisen päätyttyä, tylsää!

Pakko ihmetellä miten tämä vaikeusaste homma oltiin kustu näin pahasti. Vaikeuden pitäisi nousta asteittain ja Novicella pelaaminen olisi ikään kuin harjoittelua. No, tämän pelin Novice ei tehnyt ikinä yhtään virhettä ja osasi lukea siirtoja monien vuorojen päähän. Aivan älytöntä.

Tuntikausien yrittämisen jälkeen ajattelin, että katson ratkaisun Youtubesta. Vaikka säännöt olikin minulla hallussa, en kuitenkaan ihan näin prota vastaan osaisi pelata. TMR mainitsi myös tästä vaikeudesta omassa läpäisyssään ja hän sentään on pelannut shakkia ennenkin.

Sitten tuurilla valikkoja selatessani löysin hienon ominaisuuden - tietokoneen ehdottaman siirron! Jos menee ihan kunnolla sormi suuhun, niin tämän avulla pystyi katsomaan hyvin lasketun siirron mihin ei itse välttämättä olisi kyennyt. Tätäpä tulikin sitten hyödynnettyä ja viimein sain yhden pelin päätökseen omaksi hyödykseni.

Homma meni vielä niin överisti, että apusiirrot söivät vastustajan kaikki nappulat :D

Mielelläänhän tämän olisi ihan täysin omin avuin läpäissyt, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta ei onnistunut. Muutaman kerran pääsin todella lähelle, mutta aina tietokoneella oli jokin ässä hihassa millä se pääsi pälkähästä.

Taidan kyllä testata uudelleen Chessmasterin helpointa vaikeusastetta jos siinä olisi jotain järkeä toisin kuin tässä. Tämä on varmaan toista pelaajaa vastaan ihan kelpo huvia, mutta amatööritaidoilla tietokonetta vastaan ihan pelikelvoton.

Beetlejuice

Games Beaten: 328/709

Genre: Action/Adventure

Goal: Get to the Afterlife (Stage 5)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 4/10

Häiritseekö teitä elävät? Oletteko ärsyyntyneet heidän tempuistaan? No mutta, anna parhaimman haamun auttaa teitä! Minä "bio-manaan" heidät pois teidän tuonpuoleisesta elämästä. Kuka muka kaipaa heitä pyörimässä jaloissa?

Tämä paikka ei ole tarpeeksi iso jotta elävät ja kuolleet mahtuisi olemaan siellä samaan aikaan. Sanokaa vain nimeni kolme kertaa peräkkäin ja olen palveluksessasi!

Minä jäljitän kaikki askeleet jotka johtivat traagiseen...kuolemaanne. Näytän kuinka pelotellaan demoneita, hirviötä ja muita omituisia otuksia.

Mutta todellinen tavoite on häätää Deetzerin perhe pois talosta jotta saisitte hurmaavan asuntonne takaisin. Vihaan todella tätä hurmaavaa -osuutta, mutta työ on työtä.

Jos pelaatte korttinne oikein, saatte talonne takaisin ja minä saan lippuni "oikeaan tuonpuoleiseen elämään". Se vasta olisi mahtavaa!

Hiljattain järjestetyillä Tuska -festareilla kaveriporukan kesken puheeksi tuli tämä minun NES -projektini. Porukka sitten innostui valitsemaan minulle seuraavia läpäistäviä pelejä ja niitä tulikin listaan viisi kappaletta!

Ensimmäiseksi valikoitui tämä kyseinen teos. Peli oli pintaraapaisulta tuttu Retkun ja AVGN:n arvosteluista, mutta pelin loppupuoli täysin pimennossa.

Itse leffa taas oli vuosia katsomislistalla kunnes viimein katselin sen naisystäväni kanssa tämän vuoden keväällä. Sekä leffa että peli ovat molemmat hyvin outoja ja minähän pidän oudosta :)

Beetlejuice, Beetlejuice, Beetlejuice...

Hienoa, että pelintekijät laittoivat päähahmoksi itse Beetlejuicen! Näin jälkeenpäin kun ajattelee, niin olisiko muilla hahmoilla varustettu peli ollut sitten kovinkaan kiinnostava?

Raren pojat olivat tämän pelin kehityksen takana ja tuntui, että tässä oltiin käytetty samaa pelimoottoria kuin heidän Nightmare on Elm Street -pelissä. Faktaahan minulla ei ole, mutta hahmojen liikuttelu ja spriten animointi olivat hyvin lähellä toisiaan.

Peli on pääosin sivulta rullaavaa tasoloikkaa, mutta muutamassa kentässä siirrytään lintuperspektiiviin ja pelin mekaniikat muuttuivat hyvin erilaiseksi. Näissä kentissä täytyi etsiä avaimia ja availla ovia niillä sekä löytää oikeita reittejä väärien joukosta.

Tasoloikkakentät eivät ole ihan täysin suoraviivaisia putkijuoksuja, mutta eivät mitään älyttömiä sokkeloitakaan. Ne ovat jotain siltä väliltä.

Ohjekirjan mukaan tässä on viisi kenttää vaikka kenttien välissä oleva kartta osoittaakin toisin. Ilmeisesti kentät on nivottu isompiin kokonaisuuksiin. Peli alkaa kolmella lisärillä ja kolmella continuella. Lisäreitä voi farmailla aina yhdeksään asti, mutta continueja ei saa lisää pelin edetessä.

Kenttiin on ripoteltu kauppoja joista voi ostaa erilaisia pelokkeita ja välillä jopa lisärin. Kaupat pysyvät kuitenkin kiinni, ennen kuin on löytänyt ensimmäisestä kentästä "äskettäin kuolleiden kirjan". Pelokkeiden avulla pystyi ampumaan ja niillä tuhottiin joitain vihollisia ja pomoja. Nämä olivat todella isossa roolissa, sillä kenttiä ei pystynyt pääsemään läpi ilman pelokkeita.

Valuuttaa pelokkeiden hakkimiseen sai liiskaamalla pieniä koppakuoriasia. Koppakuoriaiset olivat erivärisiä ja värit edustivat erisuuruista summia. Näitä koppakuoriasia täytyi liiskailla hyvä tovi jotta sai tarvittavat pelokkeet haltuunsa. Onneksi kaikenvärisiä koppakuoriasia tuli hyvällä tahdilla eikä vain pienimmän arvon omaavia punaisia.

Ainoastaan kaupassa käydessä näki, kuinka paljon koppakuoriasia oli liiskannut ja oliko valuuttaa tarpeeksi kertynyt taskunpohjalle. Olisihan tuo voinut näkyä jatkuvasti ruudulla tai edes tavaravalikossa.

Muutamat viholliset antoivat myös pisteitä, mutta niitä oli aika harvassa. Näitä vihollisia löytyi pääasiassa maassa olevista onkaloista joista koppakuoriasia ilmestyi. Nämä onkalot olivat kyllä kunnon kuolemanloukkuja, sillä Beetlejuicella ei ole kuolemattomuusaikaa nimeksikään joten henki saattoi lähteä sekunneissa.

Nämä onkaloissa olevat viholliset olivat vielä joko kestäviä tai nopeita, niin ei maksanut vaivaa mennä sinne kuolemaan. Hassua sinänsä, että ei entuudestaan tiedä minkä vihollisen päälle voi hypätä pisteiden toivossa ja mistä menettää vain energiaa.

Ei peli ihan täysin jätettä ollut ja jopa suurimmaksi osaksi tykkäsinkin tästä vaikkakin pelissä oli aika paljon typeriä suunnitteluvirheitä.

Ehdottomasti pahimpana virheenä heti alussa vastaan tulee ruudun rullaaminen. Jos kiipeää korkealle ja tavoitteena on päästä takaisin alas, ei voi vain suoraan hypätä korkeuksista vaan joutuu hitaasti laskeutumaan tasoja pitkin alas. Jos menee suoraan hyppäämään, ruutu ei kerkeä rullaamaan tarpeeksi nopeasti alaspäin ja ruudun alareuna muuttuu rotkoksi.

Tämä oli todella ärsyttävä suunnitteluvirhe, sillä monet turhat kuolemat olisi voinut välttää jos tämä olisi loistanut poissaolollaan. 

Seuraavana suunnitteluvirheenä ovat jo yllä mainitsemani pelokkeet. Inhottavinta näiden kanssa oli se, että ei koskaan tiennyt kuinka paljon pelokkeita täytyi ostaa. Pelokkeen menetti kun tietty määrä ammuksia oli ammuttu tai oli ottanut kerran damagea vihollisesta/pomosta. Joillakin pelokkeilla pystyi ampumaan pitkäänkin kun taas jotkut hävisivät yhdestä ammuksesta. 

Kentissä sentään pystyi menemään taaksepäin jos vastassa oli vihollinen jonka tuhoaminen vaati peloketta. Toista oli sitten pomojen kanssa. Jos pelokkeet loppuivat pomoa vastaan taistellessa, homma oli aika pitkälti siinä.

Joskus jostain ihmeen syystä continuen käytettyään peli jatkui pomohuoneen ulkopuolelta, mutta tämä ei tapahtunut aina. Kyseinen asia tuli esille ensimmäisessä kentässä, sillä muissa kentissä olin varautunut paremmin pomoja vastaan.

Yhden kerran kävi todella hämärä bugi, kun pomohuoneessa continuen käytettyäni olinkin siirtynyt lähes kentän alussa olevaan rakennukseen. Hieman sellainen hutera korttitalo tuli pelin koodaamisesta mieleen :D

Myös lintuperspektiivistä kuvatuissa kentissä oli ongelmia. Välillä Beetlejuice ei suostunut kulkemaan ovesta, ellei hän ollut pelotellut tarpeeksi. No, pelottelu hoitui kentistä löytyvien pullojen avulla ja pelottelun kohteena oli perus viholliset. Pullon käyttäminen laukaisi huoneeseen kummituksen, joka sitten poukkoili valtoimenaan ympäri huonetta.

Kun kummitus kohtasi vihollisen, teki se siihen vahinkoa. Tämä oli täysin sattuman varassa, sillä liikkuvat viholliset ja ympäri poukkoileva kummitus ei ollut kovinkaan hyvä yhdistelmä. Näitä pulloja oli kentissä rajattu määrä, joten jos ne pääsivät loppumaan...paskempi homma!

Näissä lintuperspektiivikentissä täytyi vielä kantaa mukanaan jos jonkinlaista roinaa ja antaa niitä asukkaille. Eteenpäin pääsi vasta, kun oli antanut oikean tavaran oikealle tyypille. Kaikki roina kerättiin Select -napilla ja sillä ne myös annettiin asukkaille. Kun roinaa oli mukana hieman reilummin, pudotti Beetlejuice ne keräämisjärjestyksessä lattialle ennen kuin oikea löyti omistajansa.

Jos väärän tavaran erehtyi pudottamaan liian lähelle asukasta, poimi Beetlejuice sen aina käteensä saman saatetekstin kera mikä tuli ensimmäiselläkin keräämiskerralla. Todella rasittava systeemi. 

Näissä kentissä oli vielä ihana rangaistus systeemi. Jos erehtyi menemään väärästä reitistä tai osui joissain huoneissa leijailevaan oveen, päätyi hiekka-aavikolle.

Paikkaa kutsuttiin "rangaistustasoksi" ja se kuvasti paikkaa täysin. Leffasta tuttu hiekka-aavikko jossa valtava mato lenteli ympäriinsä. Jos tästä paikasta mieli päästä pois, täytyi mato tappaa. Homma ei ollut todellakaan helppo, sillä madon äkkinäiset liikkeet tuhosivat Beetlejuicen silmänräpäyksessä. Mato otti vielä mukavan määrän iskuja vastaansa.

Jos pelokkeita ei ollut tarpeeksi, niin täältä ei päässyt pois, sillä pelkällä Beetlejuicella ei hommaa voinut hoitaa. Onneksi tässä mestassa oli yksi hieman turvallisempi kohta mihin mato ei juurikaan lentänyt. Ennen tämän löytymistä joutui kärsimään monet Game Overit kun elämät vain sulivat muutamissa sekunneissa madon suuhun.

Eihän tämä mikään järin vaikea peli ollut kun keksi lintuperspektiivikenttien reitit ja hyvän taktiikan hiekka-aavikon madon tuhoamiseen. Toisen ja kolmannen kentän lopussa tuli farmailtua lisärit täyteen kun löytyi täydelliset kohdat sen harrastamiseen. Tämä oli oikeastaan pakollista, sillä lintuperspektiivikentät imivät elämän jos toisenkin.

Kun tässä ei ole juurikaan kuolemattomuusaikaa, niin viholliset tappavat todella nopeasti. Onneksi sentään elämän menetettyään Beetlejuice on hetken aikaa kuolematon. Yhdeksän lisärin voimin kentistä selvisi ihan mukavasti. Kaikki kaupat eivät myyneet lisäreitä ja ne mistä niitä sai, tuotteet vaihtuivat kaupasta poistuttaessa. Tämä ei onneksi ollut mikään ongelma, sillä hetken aikaa koppakuoriaisia liiskaillessa ja uudelleen kauppaan sisään astuessa tuotteet olivat todennäköisesti vaihtuneet.

Pelissä ei varsinaisesti ole viimeistä pomoa, mutta kolmannen kentän lopussa oleva velho ainakin näyttää sellaiselle. Yhtä helppo se kuitenkin oli niin kuin muutkin pomot. Pomot työnnettiin pelokkeiden ammusten avulla kiinni oikeaan seinään jossa ne sitten tuhoutuivat.

Pelin viimeinen kenttä "Afterlife Waiting Room" oli todella yksinkertainen, mutta hivenen ärsyttävä tasoloikkakenttä. Kenttään oli ripoteltu kuusi lipunpalaa joiden avulla Beetlejuice pääsi poistumaan "kuolemanjälkeiseen elämään". Liput olivat vielä mahdollisimman ärsyttävissä paikoissa ja joiden hakemista sai miettiä todella tarkkaan. Välillä joutui tekemään alaspäin pudotuksen tuntemattomaan toivoen, että alla oli tukevaa maata ja ruutu kerkesi vieriä tarpeeksi.

Ensimmäisellä yrityksellä onnistuin haalimaan viisi lipunpalaa itselleni, mutta elämien ja continuejen vähyyden vuoksi homma katkesi siihen. Seuraavalla yrityksellä pääsin kahdeksalla elämällä ja täysillä continueilla yrittämään. Tiesin jo tässä vaiheessa, että aivan varmasti peli menee läpi ja menihän se!

Raren tyyliin loppukuvilla ei paljoa juhlittu, mutta samapa tuo. Ei tämä nyt paskimmasta päästä ollut ja suurimmaksi osaksi jopa nautin tämän pelaamisesta. Harmi vain kun tässä oli niin typeriä ratkaisuja, ilman niitä arvosana olisi ollut huomattavasti parempi.

George Foreman's KO Boxing

Games Beaten: 327/709

Genre: Sports

Goal: Win 12 Matches

Arvosana: 4/10

Vaikeusaste: 8/10

"Big" George Foreman on palannut! Hänellä on ollut kymmenen vuoden tauko kehästä, mutta nyt tämä entinen raskaansarjan mestari janoaa jälleen titteliä!

Kaveri heitti vielä vähän lisää löylyä kiukaalle ja ehdotti ”vitsillä”, että pelaan tämän vielä heti perään kun on Punch-Out!! -kipinässä liekkiä. Aluksi en kovinkaan hirveästi innostunut ajatuksesta, mutta hieman pitkin hampain kuitenkin kävin pelin kimppuun.

Pelihän on köyhän miehen versio Punch-Out!! -peleistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Todella ankea, ruma ja matsien aikana oleva hiljaisuus on jotenkin ahdistavaa - kuului vaan hanskojen tömähdykset ihoa vasten. Olisi kaivannut rempseää musiikkia Punch-Outin tavoin!

Piirisarjat tässä menivät hieman eritavalla ja vastustajiakin oli muutama kappale vähemmän. Homma on jaettu neljän vastustajan nippuihin ja piirisarjoja on yhteensä kolme. Neljännen vastustajan voitettuaan sai salasanan.

Peliä pelatessani luulin, että vastustajat ovat ihan oikeita nyrkkeilijöitä kun niille oli ihan lempinimetkin lätkäisty, mutta ilmeisesti olin väärässä. Pikaisen Googlettelun tuloksena ei nimillä löytynyt mitään järkevää. Empä sen enempää jaksanut aiheeseen paneutua. Tietämykseni on niinkin hyvällä tasolla, että edes George Foreman ei ole aikaisemmin tullut vastaan :D

Homma eroaa Punch-Outista niin, että tässä ei tarvinnut kaataa vastustajaa kolmea kertaa yhden erän aikana täystyrmäyksen saavuttaakseen vaan sen pystyi jakamaan kaikkien kolmen erän kesken. Määrääkin oli nostettu yhdellä, eli jos neljästi onnistui vastustajan kaatamaan, summeri soi matsin päättymisen merkiksi.

Vastustajien tyrmääminen ja täystyrmääminen osoittautui ihan mahdottomaksi hommaksi. Peli olisi pitänyt opetella täydellisesti ulkoa jotta olisi pystynyt onnistumaan tässä tempussa. Parhaimmillaan onnistuin muutaman vastustajan kaatamaan kahdesti ja tähänkin vaadittiin kaikki kolme erää. En edes tiedä, olisiko tässä voinut tehdä ihan perinteisen tyrmäyksen joten se jääköön ikuisesti mysteeriksi.

KAIKKI voittamani matsit päättyivät tuomarin päätökseen ja hän oli onneksi todella armollinen. Vaikka vastustaja olisi saanut kaadettua Georgen jopa parikin kertaa kaatumatta itse yhtään, saattoi matsin voittaa! Osumat ja lyöntiprosentit määrittivät voittajan. Jos ero oli tarpeeksi suuri, voitto irtosi helposti. Yhdellä kaatumisella tai tasatilanteella voitti lähes poikkeuksetta vaikka ero ei olisi ollut kovinkaan suuri.

Tässä pelissä ei ollut mitään yhdellä lyönnillä kanveesiin kaatavia kikkoja vaan homma hoidettiin ihan perinteisin keinoin. No, saa tässäkin hieman tehokkaamman lyönnin jos onnistuu murjomaan vastustajaa hyvän tovin.

Ruudun alareunaan ilmestyy nyrkkeilyhanska ja se vastaa Punch-Outin tähteä. Sen pystyi käyttämään milloin halusi ja niitä sai varastoitua neljä kappaletta yhtäaikaa. Nämä nyrkit tekivät vahinkoa ihan kivasti jos onnistui tekemään suoran osuman vastustajaan.

Nämäkään eivät säilyneet erästä toiseen niin kuin ei säily Punch-Outin tähdetkään, mutta ainoana hyvänä puolena oli se, että ne eivät hävinneet jos vastustaja löi Georgea.

Vastustajilla on käytössään myös superlyöntejä aivan kuin Punch-Outissa. Suurin osa vastustajista teki superlyönnin sen jälkeen kun olivat hetken hengähtäneet kehän keskiosassa. Muutama poikkeus kuitenkin oli ja he saattoivat murjoa niitä ihan tavallisen lyöntien seassa. Koita siinä nyt sitten väistellä ja lukea milloin tulee mitäkin.

Tämä hengähdystauko oli aika outo juttu, mutta ilmeisesti tämän oli tarkoitus selventää milloin superlyöntejä oli tulossa.

Kylläpäs oli hankala peli päästä sisälle! Punch-Outissa sentään alkupään vastustajat ovat aika anteeksi antavia ja vaikeusaste nousee suhteellisen tasaisesti. Tässä kikkareessa luulot otetaan pois jo heti ensimmäisessä matsissa. Tovi meni ennen kuin hommaan pääsi jyvälle. 

Aluksi tosiaan yritin kaataa vastustajia, mutta nopeasti se osoittautui täysin turhaksi hommaksi. Ritti vain, että yritti kaikin mahdollisin keinoin pysyä pystyssä ja tehtyä vahinkoa vastustajaan. Tärkeää oli myös pitää vastustajan osumat minimissä. Ne kun tykkäsi huitoa jäätäviä määriä, niin osumaprosentti meni mukavan alhaiseksi turhan huitomisen vuoksi :D

Vastustajat käyttivät lähes koko ajan samaa kaavaa. Joskus muutamat vastustajat saattoivat heittää jotain randomia väliin, mutta se ei hommaa sekoittanut. Tämä kaavamaisuus oli todella hyvä juttu, sillä tämä olisi ollut minulle pelikelvoton ilman tätä ominaisuutta.

Vastustajien liikkeitä oli välillä todella mahdoton lukea ja tehdä oma ratkaisu sen mukaan. Kuitenkin kun etukäteen tiesi minkä liikkeen vastustaja tulee tekemään, peli eteni :)

Jo ensimmäisessä piirisarjassa otettiin luuloja pois kun kolmas vastustaja, Renko "The Boss" Fujioka vaikutti todella hankalalle. Useamman yrityksen jälkeen sen liikkeitä alkoi jo muistamaan ja viimein ukko kaatui. Onneksi tämän piirin tittelin hallussapitäjä, Lance "The Sheik" Borque ei ollut mikään kummoinen vastus ja salasana tuli helposti!

Toinen piiri alkoi todella helposti, kolme ensimmäistä vastustajaa oli helppo oppia ja voittaa. Tuntui, että tuo ensimmäisen piirin kolmas vastustaja olisi pitänyt olla tässä kun oli huomattavasti hankalampi kuin mikään näistä.

Mutta, sitten vastaan tuli "Irish" Tommy Morton. Ukko ei paljoa säälinyt ja alkuun tuntui, että eihän tämän kanssa ole mitään mahdollisuutta. Todella nopeita ja vaikeasti luettavia liikkeitä ja totta kai puoli helapalkkia vievät superlyönnit. Tappio kolkutteli monesti jo ensimmäisen erän aikana.

Söi miestä rotan lailla yrittää muutama kerta ja hävitä joutuen pieksämään aikaisempi vastustaja, "Terrible" Turak. Ei Turak mikään vaikea ollut, mutta olisi ollut kiva heti päästä kokeilemaan Mortonia. Säännöt ovat säännöt ja aina liiallisesta häviämisestä putoaa pykälän alaspäin. Muutaman kerran kun vielä hävisi, joutui koko piirisarjan alkuun Game Overin myötä, ai että!

Onneksi tässäkin pelissä oli salaisia koodeja joita ei läpäisyn kannalta saanut hyödyntää, mutta ne olivat erinomaisia treenaukseen. Nyt pääsi Tommy Mortonia hakkaamaan suoraan yhden koodin avulla!

Ja voi pojat, kyllä sitä tuli hakattuakin. Vaikeusaste hipoi Tysonin luokkaa, ainakin näin amatöörin näkökulmasta. Ainut hyvä puoli tässä Tommyssa oli, että se teki tismalleen samat liikkeet jos itse vain pystyi tekemään samat. Hänellä ei ollut satunnaisuus -ominaisuutta.

Liikesarjan opetteluun meni tovi jos toinenkin ja se piti tehdä todella tarkasti jotta homma ei kussut. Välillä kuitenkin virheitä sattui ja pakka hajosi ja sen saaminen takaisin kasaan oli työlästä. Piti tarkkaan katsoa, missä vaiheessa Tommyn liikkeiden sykli oli.

Yhtään kertaa tämän harjoittelu -osion aikana en onnistunut pysymään kaikkia kolmea erää pystyssä... eli todella luottavaisin mielin itse koitokseen! :D Ajattelin, että kyllä se onnistunut suoritus sieltä jossain vaiheessa tulee ja parempi se on sitten tulla itse virallisessa matsissa kun tässä harjoittelussa.

Tulihan se viimein sieltä! Sain liikesarjat sujumaan suhteellisen hyvin ja pataan ei älyttömästi tullut. Perinteiseen tapaan hän kaatoi minut ottelun aikana, mutta vain kerran! Onnistuin itsekin jollain ilveellä saamaan Tommyn helat niin alas, että ukko haisteli itsekin kanveesia :D Olin reilussa johdossa lyönneissä, että luultavasti olisin voittanut ilman tätä yhtä kaatoa.

Hieman alkoi kuumottamaan, että mitähän ihmettä sitä vielä edessä... neljä vastustajaa olisi vielä vastassa ja jos tämä Tommy on jo näin älytön niin millä ilveellä muut oikein voittaa.

Pelko oli onneksi turha, sillä viimeisen piirisarjan ukot olivat ihan lasten Mikki Hiiri -tasoa verrattuna Mortoniin. Kahden ensimmäisen vastuksen liikesarjojen opettelu meni ensimmäisen kohtaamisen lomassa ja kolmas vastustaja oli koko pelin helpoin :D

Se seisoi vain paikallaan ja hänen iskuja oli todella helppo väistellä. Ystävällisesti hän vielä murahti jos oli tekemässä superlyöntiään :)

Pelin viimeinen vastustaja, Larry "The Surgeon" Scott vaikutti aluksi pahalle nopeiden iskusarjojensa vuoksi, mutta opin yllättävän nopeasti koko homman. Ei edes Game Overia päässyt tulemaan tässä viimeisen piirisarjan loppupuolella ja Larrykin kaatui viidennellä yrityksellä.

Onneksi ei ollut enää mitään Mortonin tapaista kamaluutta odottamassa.

Oli kyllä melkoinen peli. Todella tyytyväinen, että koitos on ohi. Tämäkin menee siihen ihanaan kastiin "ei enää ikinä".

Omituinen vaikeusaste ja muutenkin mitään sanomaton pelikokemus.