Vice: Project Doom

Games Beaten: 269/709

Genre: Action

Goal: Defeat Skeleton (Stage 11-4)

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 4/10

Yritys nimeltä B.E.D.A. osallistuu elektronisten laitteiden ja sotilasaseiden kehittämiseen. Yrityksessä ei suinkaan toimi ihmiset, vaan muukalaiset jotka tulivat maan päälle jo vuosisatoja sitten.

Muukalaiset olivat kehittäneet myös erikoisen "mönjän" jonka avulla he pystyivät selviytymään maan päällä. Tästä mönjästä he saivat ravintonsa.

Jos tätä mönjää antoi ihmiselle, vaikutukset olivat todella erilaiset. Aine on hyvin koukuttava ja tappava. Tämän vuoksi B.E.D.A. massatuotti mönjää hyvien voittojen toivossa.

Etsivät Quinn Hart ja hänen työparinsa Reese on määrätty paikantamaan tämän mönjän alkulähde. Reese kuitenkin katoaa mystisesti prosessin aikana ja hänen ruumistaan ei koskaan löytynyt.

Nyt Hart yrittää yksin saada selville, mistä mönjä on peräisin ja ketkä ovat sen valmistamisen takana.

Hieman tuntemattomampi peli, ei ollut tästä ihan hirveästi tullut kuultua aikaisemmin.

Tästä tuli Shatterhand vibat itselle niin graafisesti kuin pelillisestikin.

Mukavasti oli perinteisen tasoloikkailun lisäksi laitettu mukaan muutama ylhäältä päin kuvattu ajelu ja Hartin silmistä kuvattu ampumiskohtaus.

Kenttiähän tässä on 11 kappaletta ja ne ovat pituudeltaan aika lyhkäisiä. Tähän kaupan päälle vielä loputtomat continuet joten aika helposta pelistä oli loppupeleissä kysymys.

Muutama hieman hankalampi pomo ja kenttä, mutta ei mitään överiä.

Peli alkaa räväkästi ajelukentällä. Tulee mieleen Shooter -pelit ainoastaan vain naamioituna tälläiseksi ajeluksi. Ampui menemään kaiken vastaan tulevan, suhteellisen kivuton aloitus.

Vastaan tulevista laatikoista löytyi vielä energiaakin helpotukseksi. Lopussa odotti pieni pomo mikä oli vaan selkeästi introkentän tasoinen.

Kenttä meni vähän kuin itsestään ohi, en kuollut tai mitään. Hetken ajelun jälkeen olin jo pomoa pieksämässä :)

Ajelun jälkeen siirryttiinkin normaalimpaan pelityyliin, sivusta rullaavaan tasoloikkaan. Kontrollit ovat jämäkät ja vihollisten hakkaaminen laserruoskalla on tyydyttävää. Hieman yllätyin, että asetta kutsuttiin ohjeissa laserruoskaksi, sillä minusta se näytti enemmän lasermiekalta :D

Eniveis, peli sisältää vielä kaksi muutakin hyökkäystapaa, aseen ja kranaatit. Aseen panoksia ja kranaatteja on alussa vain rajoitetusti, mutta viholliset pudottavat niitä tasaisin väliajoin.

Ase oli kyllä täysin hyödytön kapistus ja en tainnut käyttää sitä kuin kerran yhden pomon viimeistelemiseen kun kranaatit loppuivat. Aseen luodin kantavuus oli ihan naurettava, melkein sama oli hakata laserruoskalla :D

Kranaatit olivat sitten taas täysin eri juttu. Ne olivat pomoja vastaan todella hyviä ja niillä tuli muutamaa perus vihollistakin paiskattua!

Ärsyttävä juttu oli, että asevalinta pysyi myös kuolemisen jälkeen samana, eikä vaihtunut takaisin perus laserruoskaan. Monesti kuoleman jälkeen tuli tuhlattua kranaatti, kun unohti, että se olikin valittuna.

Kentissä ei ihan hirveästi ollut mitään erikoisuuksia, muutamia kentän tyyliin liittyviä esteitä. Ihan hyvä vaan että ei oltu lähdetty liikaa kikkailemaan, siinä saattaa mennä helposti metsään.

Kentän läpäisyn jälkeen ja muutamissa tapauksissa kentän aikanakin näkyvät välivideot olivat upeita! Todella paljon oli vaivaa nähty niiden tekemiseen. Mukava oli seurata juonta noin hienosti tehdyistä välivideoista.

Muutenkin pelin grafiikat hivelivät silmää, tykkäsin kovasti.

Viimeisenä erilaisena kenttätyyppinä löytyy sitten tuo ampumiskohtaus. Automaattisesti rullaava ruutu ja viholliset pomppivat nenälle, aika tutunkuuloinen meininki muista peleistä.

Tämä oli toteutettu jännästi, sillä tässä hyödynnettiin vain kranaatteja ja asetta. Ammuksia ja kranaatteja sai vihollisista lisää ja jos toinen loppui, pystyi toista käyttämään.

En tiedä mitä olisi käynyt jos molemmat olisi loppunut samaan aikaan.

Tässä ei kyllä haastetta ollut minkään vertaa, sillä viholliset saivat helposti pois ruudulta jo pelkkien kutien avulla. Kranaatilla pystyi monta ukkoa tappamaan kerralla, kunnon ruuduntyhjennys.

Kenttien kestokaan ei päätä huimannut, ei aikaakaan kun se oli jo ohi :)

Pomot olivat pelin haastavin osuus. Jostain syystä jo toinen pomo tuotti hieman hankaluuksia, en meinannut millään oppia sen patternia. No, menihän se lopulta kun tarpeeksi opetteli.

Tykkään tälläisestä Mega Man -tyylisestä ratkaisusta, että pomot ei ole liian randomeita vaan ne voi opetella aika helpostikin.

Hetki tutkaillaan pomon liikkeitä ja sitten hyödynnetään opittua. Jotkin pomot pystyi oppimaan jo ensimmäisellä yrityksellä.

Pomoissa oli paljon erilaisuutta ja ei yksikään ollut samanlainen toisen kanssa, mahtavaa.

Viimeisessä kentässä haaste kasvoi hieman jyrkemmän harppauksen. Paljon tiukkaa tasoloikkaa ja lattian alta hyppivät ninjat jotka heittelivät kolme terää. Pieniä palikoita ja rotko välissä, tähän päälle vielä hyppivät ninjat niin melkoinen soppa siitä syntyy :D

Välillä nämä kohdat onnistui menemään osumatta, mutta monesti osumia tuli otettua. Onneksi tämä oli laadukkaasti tehty ja osuman jälkeen hahmo lennähtää taaksepäin juuri oikean pituuden takaisin palikalle.

Kenttien lopussa mukavasti saa vielä palan lihaa joka täyttää reilusti energiaa. Tämä ihanuus oli myös tässä viimeisessä kentässä, pääsi monesti täysillä energioilla viimeisen pomon kimppuun.

Täytyy sanoa, että viimeisen kentän viholliset olivat kummallisia. Kenttä on torni minkä sisustus vastaa vanhaa kartanoa, mutta viholliset koostuivat palloja heittelevistä pelleistä, ninjoista ja jonkinnäköisistä ihmissusista :D

Viimeisen pomon virkaa hoiti oma klooni joten se käytti lähes samoja aseita kuin itse Hart. Klooni oli suhteellisen helppo, muutaman kerran täytyi yrittää uudelleen.

Kentästä kun onnistui keräämään kasan kranaatteja, tämä oli tosi helppo. Huomasin, että klooni käyttää vaan oikeastaan asetta ja ampuu aina siltä korkeudelta, millä itse on. Kyykky -taktiikalla tämä hoitui erittäin helposti, eli odottaa hetken, että klooni alkaa ampumaan ja tämän jälkeen kyyristyy väistääkseen panokset.

Hommahan ei tähän lopu vaan klooni muuttaa itsensä jäätävän kokoiseksi luurangoksi. Tämän muodon jipot opin jo toisella yrityksellä. Aluksi luulin, että sen jalkojen välissä täytyy olla kun siinä oli hyvin tilaa, mutta osumaa tuli luurangon kurotellessa alaspäin Hartia kohti.

Luuranko hyppäsi ensin pienen hypyn jonka jälkeen isomman loikan ampuen kolme ammusta eri tasoille molemmille puolille huonetta. Tässä ei tarvinnut kuin kävellä isomman loikan jälkeen luurangon ali ja väistää alin ammus. Jälleen kerran kranaatit olivat hyödyksi, niillä sai tehtyä helposti vahinkoa tähän.

Nautinnollinen peli, mutta ihan liian helppo. Jotenkin olettaa, kun pelissä on loputtomat continuet, se on erittäin haastava. Hyvänä esimerkkinä Ninja Gaiden.

No, välillä näinkin päin.

Devil World

Games Beaten: 268/709

Genre: Maze

Goal: Beat Round 10

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 5/10

Pieni lohikäärme nimeltään Tamagon on eksynyt Paholaisen maailmaan! Maailma on hurja sokkelo josta poispääsy vaatii ylempiä voimia.

Paholaisella on myös lauma kätyreitä apunaan jotka yrittävät saada Tamagon hengiltä.

Tamagon täytyy luottaa uskon voimaan ja ristien sekä raamattujen avulla saada häädettyä Paholainen matkoihinsa!

Hämärä Pac Man "klooni" uskonnollisten asioiden äärellä.

Ilmeisesti tämä uskonnoilla pelleily oli Jenkeille liikaa, sillä he eivät tätä peliä halunneet sinne julkaistavaksi. Me Eurooppalaiset saimme nauttia pelistä Japanilaisten lisäksi.

Jos unohtaa tuon uskonnollisen osuuden, pelihän on varsin hauska, tosin hieman buginen :)

Pac Manin -tyyliin keräillään pieniä pillereitä ja kun kaikki pillerit on kerätty, kenttä on läpi. Erona Pac Maniin tämän pelin sokkelon päällä on kehikko, jota Vihtahousu sitten liikuttelee haluamaansa suuntaan.

Kehikko voi liikkua neljään eri suuntaan, mutta vain yhteen suuntaan kerrallaan. Liikkumisen pituus on randomia ja joskus kehikko liikkuu pitkänkin tovin ennen kuin suunta vaihtuu.

Jos kehikko tulee sokkelon laidalle, alkaa sokkelo looppaamaan. Eli kaikki kama, mitä oli esimerkiksi vasemmassa laidassa, ovatkin nyt oikeassa.

Tietenkään itse Tamagon ei näin tee, vaan hän jää puristuksiin seinän ja kehikon väliin. Pitää tarkkaan seurata, mihin suuntaan kehikko lähtee rullaamaan.

Viholliset eivät ole tästä hommasta moksiskaan, vaan ne voivat kävellä myös kehikon ulkopuolella kuolematta. Hyvänä puolena tässä on se, että ne eivät tee heti vahinkoa Tamagoniin tullessaan takaisin kehikon sisäpuolelle.

Hieman epäreilua olisi, jos saman tien vihollinen hyökkäisi rajojen ulkopuolelta kimppuun :D

Pillereitä ei pysty ihan noin vain keräämään, vaan Tamagonilla täytyy olla risti kädessään jotta homma onnistuisi. Risti häviää tietyn ajan päästä ja sellainen täytyy hakea uudelleen jotta keräily voi jatkua.

Onneksi ristejä on ympäri sokkeloa reilusti. Myöhemmissä kentissä ristin kestoaika on melko lyhyt joten joutui kokoajan kyttäämään milloin risti häviää Tamagonin kädestä.

Inhottavana asiana oli, että jos risti oli juuri häviämässä ja halusi kerätä uuden, se ei onnistunutkaan suoraan. Joutui venaamaan, että vanha risti oli täysin hävinnyt kädestä.

Tamagon osaa myös ampua silloin kun hänellä on risti kädessään. Tulipalloilla saa viholliset hetkeksi hengiltä, mutta ne tulevat kyllä takaisin tietyn ajan kuluttua.

Pelissä on kuusi elämää ja lisäreitä saa bonuskentistä. Aluksi ihmettelin pelin goalia, että vain kymmenen kierosta. Mutta tähän sisältyikin juju; kierros ei suinkaan ollut vain yksi kenttä, vaan kaksi kenttää + bonus.

Ilmankos ensimmäisen kentän läpäistyäni kierroksen numero ei muuttunut mihinkään. Jos bonuksia ei laske kentiksi, niin 20 kenttäähän tässä täytyy läpäistä :)

Pelihän jatkuisi kierrokseen 99 asti jonka jälkeen se menee nollaan. Kuitenkin kierroksella kymmenen on jo saavutettu pelin huippu, joten mikään ei enää muutu vaan homma pysyy samanlaisena.

Tämän takia peli on siis "läpi" kymmenennen kierroksen jälkeen. Näissä looppaavissa ja vanhoissa Arcade -tyylisissä peleissä goalit on vähän niin ja näin :D

Homma ei suinkaan jää vain tähän yhteen kenttätyyppiin, vaan löytyy vielä toinenkin. Tässä toisessa ideana on kerätä neljä raamattua ja viedä ne sokkelon keskellä olevaan pääkallolla varustettuun laatikkoon.

Tämä on kyllä helpommin sanottu kuin tehty, sillä raamatut pysyvät kokoajan samassa kohdassa eri puolilla sokkeloa kehikon liikkuessa. Välillä joutui odottamaan jonkin aikaa, että pääsi raamattuun käsiksi (empä olisi ikinä uskonut moista lausetta sanovani).

Raamattuja pystyi raahaamaan vain yhtä kerrallaan, olisi ollut liian helppoa jos kaikki olisi voinut kerralla hakea. 

Tässäkin on sama idea ampumisen suhteen kuin ensimmäisessä kenttätyypissä - täytyy olla raamattu kädessä jotta voi ampua.

Erona se, että kun raamattuja on vain neljä kappaletta, joutuu tässä kikkailemaan paljon pidempään ilman ampumismahdollisuutta.

Tämän toisen kenttätyypin jälkeen tulee vielä bonuskenttä, jossa täytyy yrittää kerätä mahdollisimman monta laatikkoa. Idea aika sama kuin raamattukentässä paitsi että laatikoita ei tarvitse kuljettaa mihinkään.

Laatikoista saa pisteitä, mutta jos oikein hyvä tuuri käy, sieltä voi löytää jopa lisärin!

Sokkelon lattiassa on nuolia jotka muuttavat kehikon rullaamis-suuntaa. Vähän samaan tyyliin kuin Paholainen sitä muuttaisi, mutta hieman hallitummin.

Ensimmäisessä tälläisessä bonuskentässä kerkesi keräämään kaikki laatikot jos vain kehikko rullasi heti hyvään suuntaan ja onnistui painelemaan kehikon rullauksen muuttavia nuolia järkevästi.

Jo toisessa bonuskentässä jäi pakosti yksi tai kaksi laatikkoa keräämättä. Piti vain toivoa, että lisäri löytyi niistä mitkä valitsi :)

Hieman vanhan pelin ongelmat vaivasivat tätä, kuitenkin kyseinen teos ilmestynyt jo 1984. Tamagon liikuttaminen oli hieman epätarkkaa ja joskus sokkelon väleistä ei päässyt menemään. 

Jos Tamagon söi kentälle ilmestyneen herkun (mistä sai vain pisteitä), pysähtyi se hetkeksi paikalleen. Tämä oli todella ärsyttävää jos vihollinen oli kintereillä.

Erittäin inhottavaan glitchiinkin törmäsin pariin otteeseen.

Onnistuin osumaan kehikon ja sokkelon rajalle jotenkin hassusti ja pelin ruutu muljati. Tämän seurakusena Tamagon sprite ja sokkelo eivät olleet enää samassa tilassa ja ei nähnyt mitä teki. Kuolemisen jälkeenkin ruutu vain jumitti samassa kohdassa.

En tiedä mistä tämä johtui, ehkäpä vain näin vanhan pelin hieno ominaisuus. Tämä toi kyllä oman kuumotuksensa läpäisyyn, että jos kyseinen glitch olisi tapahtunut vaikka ihan pelin lopussa...

Hauska silleen, että vaikka tässä tuli turhautumisia vanhan pelin ongelmien ja omien virheiden vuoksi, tätä jaksoi kyllä paukuttaa. Erittäin koukuttava, hauskalla idealla varustettu peli!

RoboCop

Games Beaten: 267/709

Genre: Platform

Goal: Defeat ED-209 (Stage 6)

Arvosana: 5/10

Vaikeusaste: 5/10

Tämän hetken tilanne Detroitissa ei ole kaunista katseltavaa. Ihmisten lempiharrastukset koostuvat nykyään väkivallasta, tappamisesta ja muusta rikollisuudesta.

Rikollisjengiä johtaa mies nimeltä Clarence Boddicker. Tämän veijarin harrastuksiin kuuluu mm. poliisien hitaasti tappaminen. Poliisi, nimeltään Alex Murphy saa tehtävän lähteä työparinsa kanssa tämän rikollispomon ja hänen jenginsä perään.

Homma menee poskelleen ja Clarence pääsee lempiharrastuksensa pariin. Lopuksi Alex saa kuolettavan laukauksen päähänsä.

Alexin ruumis viedään turvaan ja hänestä muutetaan vahvasti varustettu kyborgi, RoboCop. Alexilla ei ole enää muistoja entisestä elämästään vaan hänen tehtävänsä on kitkeä rikollisuus pois Detroitista.

Pelilistaa katsellessani huomasin, että tämä kyseinen trilogia on täysin korkkaamatta. Leffaan pohjautuvaa peli, joka on saanut ensi-iltansa vuonna 1987. Itse en tätä ole katsonut ihan hetkeen joten muistikuvat on erittäin hatarat.

Ei kun peli tulille ja ei aikaakaan, kun ruudulla näkyivät ihan hienosti tehdyt alkukuvat ennen ensimmäistä kenttää.

Heti aluksi huomasi, että RoboCop ei käytä asetta vaan hakkaa nyrkeillä. Kyseinen kaveri ei osaa myöskään hypätä joten jos pelissä olisi rotko, homma olisi nopeasti taputeltu. Peli on vielä laitettu "Platform" -kategoriaan, go figure.

Hetken kenttää edettyäni, RoboCop kaivoi aseen automaattisesti esiin. Tämä siis on jutun juoni, homma toimii automaatiolla ja itse ei saa päättää milloin asetta pääsee käyttämään.

Tässä ei ole edes sen suurempaa logiikkaa milloin RoboCop laittaa aseen pois tai ottaa sen esiin. Pelissä ei ole edes mitään siviilejä joita pitäisi varoa.

Aseen kanssa pystyy myös nyrkkejä käyttämään, mutta miksi ihmeessä kukaan niin tekisi niin. Aseessa on vielä loputtomat panokset joten ainoastaan pakotettuna nyrkkejä tulee käytettyä.

Pelissä on vain kuusi kenttää ja niiden lopussa pomotaistelut. Kuolemasta tulee suoraan Game Over ja pelattavana oleva kenttä alkaa alusta. Peli sisältää kuitenkin kolme continueja ja YHDEN lisärin jos sellaisen onnistuu haalimaan.

Lisärin saamisesta kerron myöhemmin hieman tarkemmin.

Aluksi kun continuet loppuivat, luulin, että peli kaatui jotenkin. Homma ei edennyt mihinkään Game Over -ruudusta vaikka kuinka nappeja hakkasi. No, resetillä pääsi taas pelin alkuun ja yrittämään uudelleen.

Sama ongelma toistui ja mieleeni tuli, että onkohan pelissäni jotain vikaa kun tälläinen "glitch" aika-ajoin hyppää esille.

Ohjekirjasta selvisi, että pelissäni ei ollut mitään vikaa, vaan tämä on koodattu tarkoituksella näin. Kun viimeinen continue on käytetty, täytyy resetillä mennä takaisin pelin alkuvalikkoon.

Niin, ilmeisesti automaattisesti tähän valikkoon meneminen ei tullut kysymykseen.

Kenttäsuunnittelu oli ihan jees, löytyi paljon erilaisia vihollisia ja tilanteita, missä ei voinut vaan suoraan ampua vaan joutui ampumaan muihinkin suuntiin. 

Kentissä oli alueita minne ei ollut pakko mennä, mutta niistä löytyi aseita tai muita hyödykkeitä.

Löytyi Castlevania -tyylisiä rappusia ja ne olivat vielä rasittavampia käyttää kuin kyseisessä pelissä. Ylöspäin meneminen oli ihan jees, mutta alaspäin tuleminen täyttä tuskaa. Homma oli tehty pikselin tarkaksi.

Välillä joutui venkuttamaan tovin jotta RoboCop suostui menemään rappusille.

Loppupuolella peliä kenttäsuunnittelu oli hieman kyseenalaista, sillä täytyi liikaa luottaa tuuriin, että viholliset pudottaisivat edes jotain hyödykkeitä.

Myös muutamien vihollisten äkillinen ilmestyminen ruutuun ja niiden tappamisen jälkeen saman tien respawnaaminen oli ikävä lisä.

Esimerkiksi neljännen kentän loppupuolella katonrajassa ei näy mitään, mutta kun on kyseisen kohdan ohi kävellyt, ilmestyy siihen tykki joka ampuu sitten siivun energiaa pois.

Ruudun alareunaan on tungettu jos jonkinlaista tietoa. Vasemmalta löytyy RoboCopin virta- ja energiamittarit. Virtamittari on periaatteessa aika, minkä puitteissa kenttä täytyy suorittaa. 

Sitä saa lisää kenttiin ripotelluista pattereista tai jotkin viholliset saattavat pudottaa myös näitä pattereita. Hieman Adventure Islandin tyyliin aikaa saa lisää hedelmiä keräämällä.

Loppupään kentissä virtamittariin ei saa täytettä kuitenkaan enää mitenkään, edes viholliset pudota sitä. Täytyy vain olla hyvä ja mennä kenttä nopeasti läpi.

Energiamittari toimii samalla tavalla, paitsi se ei kulu itsestään. Täytettä tähän löytyy huomattavasti isommalla prosentilla.

Seuraavana ruudun alareunan keskiosasta löytyy aseet. Onneksi pelin perus tussari on loputtomilla ammuksilla varustettu, saa huoletta räiskiä menemään kunhan vain RoboCop antaa luvan sen käyttöön.

Perusaseen lisäksi löytyy vielä konekivääri ja kobra-ase mitkä täytyy kerätä kenttien varrelta. Nämä tulevat näppärästi mukana kentästä toiseen, mutta kuoleminen vie ne luonnollisesti pois.

Konekivääri on melko hyödytön, sillä sen panokset kantavat vain muutaman askeleen päähän. Muutamaan väliviholliseen ja yhteen pomoon se oli hyödyksi. Kobraakaan ei tullut hirveästi käytettyä, sillä koko pelin aikana siihen ei montaa kutia saanut haalittua.

Viimeisenä alareunan oikeasta laidasta löytyy muutama symboli. Nämä ovat vain visuaalisia ja ei näistä tullut ihan hirveästi välitettyä. Lähinnä symbolit vilkkuvat jos vaikka jokin iso vihollinen tulee vastaan, edessä on rikottava seinä, virtamittari kuluu tai jotain vihollista ei voi tappaa kuin nyrkeillä.

Taisi yksi tälläinen tilanne olla missä ainoastaan nyrkit tehosi - nimittäin ensimmäisen kentän pomo. Tässäkin huomasi suoraan kun luodit vaan kimpoili pomon kropasta :D

Pomotaisteluista tykkäsin, lähes kaikki oli erilaisia. Lukuun ottamatta neljännen ja kuudennen kentän pomoa, ne olivat sama ED-209 robotti.

Ensimmäisen kentän pomokin oli hieman omituinen, sillä myöhemmissä kentissä se tuli vastaan monia kertoja perus vihollisena kestäen saman verran iskuja.

Jännän huomion tein, että ainoastaan ED-209 pomolla on energiapalkki ,mistä näkee paljon se tarvitsee vielä osumia. Muilla pomoilla ei ollut mitään, täytyi vain arvailla, paljon osumia tarvitaan :D

Toisen kentän pomohuoneessa oli kunnon panttivanki tilannekin! Aina kun pomo ampuu, tämän jälkeen panttivanki kyyristyy jonka seurauksena pomoon sai itse ammuttua.

Nyt voisi hieman tarkemmin kertoa pelin ainoan lisärin saamisesta. Toisen ja neljännen kentän jälkeen pääsee pelaamaan bonuskenttää.

Tarkoituksena tässä on ampua mahdollisimman monta maalitaulua rikki 30 sekunnin aikarajan puitteissa. Aluksi ajattelin, että tämä on pelkästään pisteiden keräämistä, mutta huvikseni yritin saada mahdollisimman monia tauluja rikki.

Tämä kannatti, sillä jos onnistui rikkomaan 30 maalitaulua, sai lisärin! Aluksi 30 maalitaulun rikkominen tuntui haastavalta, mutta tarpeeksi tätä tahkotessa se onnistui jokaisella yrityksellä.

Aivan "mahtavaa" oli, että jos ensimmäisestä bonuskentästä sai lisärin, sellaista ei tullut enää toisesta bonuskentästä vaikka kuinka monta maalitaulua sai rikki. Kylläpä oli kummallista pelisuunnittelua.

Meinasikohan pelintekijät sitä, että jos molemmat lisärit saa, menee peli liian helpoksi. Voi olla, sillä lisärissä oli se hyvä puoli, että jos kentässä kuoli, sai jatkaa siitä samasta kohdasta kentän alusta aloittamisen sijaan.

Tässä pelissä oli ensisijaisen tärkeää olla kuolematta, ainakaan ennen viimeistä kenttää. Kerätty lisäri piti pyrkiä säilyttää mahdollisimman pitkälle.

Kentissä ei myöskään kannattanut menettää liikaa energiaa, sillä sitä sai pomon tuhoamisen jälkeen vain tietyn siivun lisää, ei tietenkään koko palkin verran.

Kenttien hyvä opettelu, hieman tuurilla tippuvia energioita ja aseita, näillä eväillä onnistui kentät läpäisemään hyvien energioiden turvin.

Jos lisärin menetti, sai oikeastaan heittää hyvästit läpäisy-yritykselle.

Erittäin inhasti oli kyseinen peli suunniteltu. Viimeisessä kentässä ei vaan yksinkertaisesti riitä aika jos sen yrittää yhdellä elämällä läpäistä. Kun kenttä ei pudota virtamittariin täytettä, rupeaa olemaan melko kusessa.

Kikkana oli, että pääsi pelin kuolematta tähän viimeiseen kenttään ja sitten mahdollisimman pitkälle ensimmäisen lisärin voimin. Kuolema palauttaa molemmat palkit täyteen joten nyt viimeisen pomon pieksämiseen on tarpeeksi aikaa.

En ymmärrä miten tämän olisi voinut päästä ilman tätä keinoa läpi. Ehkä tässä oli joku kikka kolmonen, tiedä häntä.

Meni monia yrityksiä siihen, että menin kuolemaan viidennessä kentässä tai en vaan onnistunut saamaan bonuskentästä lisäriä. Sitten mahdollisimman tarkasti yritti viimeisen kentän mennä, jotta aika riittäisi pomon tuhoamiseen. Ei mitään toivoa.

Tämä viimeinen pomo, ED-209 eroaa neljännen kentän versiostaan ainoastaan siten, että se on paljon kestävämpi. Jos se kestäisi yhtä paljon iskuja kuin neljännen kentän ED-209, sen pystyisi yhden elämän turvin päihittämään.

Yksinkertainenhan se oli kuin mikä, ei siitä ota osumaa ja ainoastaan aika oli ongelmana. ED-209 kävelee ruudun päästä päähän ja ampuu ääripäissä ammuksia alaviistoon. Muutahan tässä ei tarvitse pahemmin väistää kuin vasemmassa reunassa tapahtuva ampuminen.

Sekin hoituu seisomalla ihan vasemmassa seinässä kiinni. Osumat tehdään ED-209 tykkiin johon osuu vain yläviistoon ampumalla. Aluksi siihen ei onnistunut montaa osumaa tekemään, mutta taitojen karttuessa huomattavasti enemmän.

Jostain syystä mikään muu kuin perus tussari ei tehnyt vahinkoa ED:iin. Monta kertaa kokeilin ampua konekiväärillä ja kobralla mutta ei. Käviköhän sitten vain niin huono tuuri, että panokset menivät ohi - paha sanoa.

Tarpeeksi kun tätä tylsää edes taas hippaa harrasti, ED-209 viimein tuhoutui.

Taas ärsyttää kun potentiaalinen peli on pilattu typerällä paskalla. Jos tuota virtamittaria ei olisi ollut ollenkaan, se olisi kulunut hitaammin tai viimeisistä kentistä olisi saanut täytettä siihen, peli olisi parantunut huomattavasti.

Tämä oli grafiikoiltaan ja välivideoiltaan miellyttävää katseltavaa. Musiikista myös miinusta, sama rallatus kentästä toiseen. Hieman olisi vaihtelua kaivannut :)

Space Shuttle Project

Games Beaten: 266/709

Genre: Action

Goal: Finish Mission 6

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 4/10

Nyt oli mielenkiintoinen peli. Avaruussimulaattori, joka on höystetty pienillä kentän tapaisilla minipeleillä.

Peli on jaettu kuuteen eri päätehtävään ja jokaisessa niissä on neljä kenttää. Eli pelattavaa on 24 kentän verran.

Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan pelata putkeen, vaan kun yhden päätehtävän läpäisee saa salasanan.

Pelin eriskummallisuus tuli jo heti nimenkirjoitusvaiheessa esille. Kirjoittamisen jälkeen alkoi ruudulla välkkymään numeroita ja avaruussukkuloiden nimiä.

Tässä oli ideana muistaa alussa ruudulla näkyvät numerot ja nimi jonka jälkeen ne täytyi syöttää järjestelmään. Syöttäminen oli tuskallista, sillä numerot vaihtuivat automaattisesti välillä isommasta pienempään ja päinvastoin.

Jos tässä kädetti ja painoi nappia väärään aikaan, ei takaisinpäin päässyt ja menetti elämän. Kyllä, luit aivan oikein. Empä ole ennen nähnyt peliä, missä nimenkirjoitusvaiheessa voi elämän menettää :D

Aluksi en edes tajunnut mitä tässä tapahtui ja mitä ruudulla näkyvä numero viisi edusti.

Tässä ei kyllä edes kannattanut jatkaa jos sattui kädettämään vaan suosiolla painoi resettiä, mitään järkeä näin alussa menettää elämää.

Kun tästä alkuvalikko sekoilusta oli selvinnyt, pääsi itse peliä pelaamaan!

Ennen jokaista kenttää näytetään lista mitä siinä oikein pitäisi tehdä. Listojen pituudet vaihtelivat pelin edetessä ja loppupäässä selvitettäviä kohtia olikin useita.

Joissain kentissä ei hirveämmin tarvinnut näistä listoista välittää, ne menivät mutkattomasti läpi omalla painollaan kun taas toisissa joutui hieman päätä raapimaan, että mitenhän tämä nyt ratkeaisi.

Hieman ikävä juttu oli se, että tehtävälistaa ei enää nähnyt mistään kun sen oli kerran käynyt ruudussa. Onneksi listoilla oli vain suurempaa merkitystä päätehtävien kolmannen kentän kanssa, muut menivät suoraviivaisesti.

Päätehtävät etenevät niin, että niiden ensimmäinen, toinen ja neljäs kenttä ovat aina samanlaisia, toki pienillä vaikeuseroilla varustettuna. Kolmas kenttä sitten vaihteli hyvinkin radikaalisti.

Ihan ensimmäisessä kentässä täytyi tankata raketti vipuja vääntelemällä ja miehistö oli saatava raketin kyytiin tietyn ajan puitteissa. Tämä oli yllättävän hankala ja mitä pidemmälle pelissä mentiin, aikarajat ja miehistöjen määrät rupesivat olemaan aika hurjia.

Viimeisen päätehtävän sisältämässä kyseisessä kentässä ei montaa sekuntia jäänyt tuhlattavaksi, kaikki piti tehdä lähes täydellisesti :D

Toisen ja neljännen kentän idea oli hyvin samanlainen - reagoi nopeasti. Erona vaan, että luonnollisesti toisessa kentässä mentiin ylös avaruuteen ja neljännessä tultiin alas sieltä.

Näitä reaktiotehtäviä oli monia erilaisia yhdessä kentässä ja feilaamisesta menetti elämän. Yksi yleisin näistä reaktiotehtävistä oli oikeaan aikaan napin painaminen. Tästä tuli mieleen golf -pelit, sillä niissä pitää parikin kertaa painaa juuri tietyissä kohdissa nappia, jotta lyönti lähtisi oikein.

Tässä oli myös Speden Spelit -ohjelmasta tuttu muistipeli. Toki, tässä se oli paljon lyhempi eikä vauhti kiihtynyt. Tämän feilaamalla menetti elämän ja onnistumalla sai yhden lisää. Mitään välimallia ei ollut.

Reaktiotehtävät menivät pelin edetessä hankalimmiksi ja kesti useamman elämän, jopa Game Overin jotta sai kiinni mitä kyseisessä reaktiotehtävässä haettiin takaa.

Välillä tekemiseni päätyi oikein lehteen asti! Eikä mihin tahansa peräkylän sanomiin, vaan The Nintendo Timesiin! Nintendo on kiinnostunut avaruuslentelystä selkeästi, ehkä siinä olisi seuraavaa projektia.

Jännästi kaikki feilaukset kyllä päätyivät aina lehteen, mutta ei kaikki onnistumiset. Elämän realiteetteja.

Sitten nämä päätehtävien kolmannet, vaihtelevat kentät.

Pelihän olisi käynyt kovin tylsäksi, jos nämäkin olisivat kaikki olleet täysin samanlaisia pienillä vaikeusmuunnoksilla. Onneksi näin ei ollut :)

Ensimmäisessä tälläisessä täytyi satelliitti saada radalleen. Näppärästi astronauttimme raahaa sen raa'alla lihasvoimalla ja raketin avustuksella paikalleen. Ehdottomasti ärsyttävin näistä erilaisista kentistä, meni pitkään tajuta, miten homma oikein hoidetaan.

Tehtävä epäonnistuu, jos avaruusrojua sattui törmäämään satelliittiin. Hienosti vielä tämän voi feilata vaikka saakin jo satelliitin paikalleen, sillä se ottaa osumaa välianimaation aikana.

Avaruusrojun liikkumispatterni oli täysin sama ja tätä tutkimalla onnistui hyvin välin löytämään milloin satelliitti kannatti pudottaa paikalleen.

Toisen, neljännen ja kuudennen päätehtävän kolmoskentät olivat sitten avaruus-aseman korjaamista. Haettiin sukkulasta jokin palikka joka täytyi sitten viedä hajonneeseen kohtaan. Vihollisiin osumisesta menetti elämän ja hapen kestoa täytyi seurailla tarkasti.

Onneksi happea sai muutamasta eri paikasta eikä se edes loppunut täyttöpaikoilta vaikka näin olisi voinut olettaa.

Näiden kenttien lisäksi löytyi vielä jokin satelliitin haku ja uudelleen laukaisu, en oikein edes tajunnut mitä tässä piti tehdä, kokeilin vain asioita ja se meni läpi :D

Neuvostoliittolainen kosmonauttikin täytyi avaruuden uumenista käydä noukkimassa. Olipahan kummallinen kenttä tämä, matka kosmonautin luokse oli överipitkä. Aluksi luulin kentän vain looppaavan, mutta kyllä se viimein loppui.

Kaiken kukkuraksi tässä täytyi väistellä meteoriitteja jotka sitten veivät elämän yhdestä osumasta ja palata takaisin sukkulalle.

Eipä tämä hassumpi peli ollut, nautin pelaamisesta. Takaisin maanpinnalle laskeutuminen oli hieman antiklimaattinen, kun ensimmäisessä päätehtävässä oli oppinut miten homma toimii, ei lisävaikeudet ihan hirveästi hankaluutta tuoneet.

Monet näistä laskeutumisista meni kuolematta läpi. Reaktiotehtävät kun olivat nousuvaiheessa lähes samanlaisia, ne tuli opeteltua jo siinä tarpeeksi hyvin.

Viimeistä kenttää oli hieman turhaan venytetty. Kahdeksan palikkaa täytyi kuskata melko pitkä matka rikkinäisen avaruus-aseman hajonneisiin kohtiin. Neljän palikan jälkeen ajattelin, että "ei tässä voi enää olla korkeintaan kuin yksi lisäpalikka", mutta väärässä olin.

Onneksi rauhallisella työskentelyllä pääsin kyseisen kentän läpi ensimmäisellä yrityksellä :)

Legendary Wings

Games Beaten: 265/709

Genre: Shooter

Goal: Defeat Devil (Stage 5)

Arvosana: 8/10

Vaikeusaste: 5/10

Sodanjumala Ares antoi kahdelle miehelle rohkeutta ja rakkauden siivet jotta he voisivat pelastaa maailman tuholta.

Ares luotti miehiin ja ihmiskunnan selviämiseen. Ottakaa siivet, legendaariset siivet!

Punakeltaiseen ihonmyötäiseen pukuun sonnustautunut enkeli konekiväärillä varustettuna...mitähän tähän nyt sanoisi :D

Heti ensimmäistä kenttää pelatessa mieleen tuli erittäin vahvasti ensimmäinen Mega Man -peli. Ei tyylillisesti, vaan ääniefekteistä, ne olivat hyvin samankaltaisia.

Tuntui hassulta, kun tietyt ääniefektit olivat iskostuneet Mega Manin myötä tiettyihin asioihin ja tässä ne olivat ihan erilaisessa käytössä.

Eipä se mikään ihme ole kun Capcom on tämänkin pelin takana. En näin äkkiseltään muista, että olisinko aikaisemmin edes pelannut Capcomin tekemää Shooteria.

Kun introruudun jälkeen pelikuva ilmestyi ruutuun, huomasi, että pelihän näyttää erittäin hienolta ikäänsä nähden. Peli on julkaistu 1988 ja yleensä nämä vanhemmat pelit eivät näytä ihan niin yksityiskohtaisilta.

Pitkähän tämä ei ollut, vain viisi kenttää. Kentät eivät kuitenkaan ole ihan älyttömän lyhkäisiä ja ne rullaavat verkkaisesti. Ne on myös jaettu useampaan osioon ja tästä syystä hämmennyin aluksi, että milloin kenttä edes loppuu.

Alussa on vain kolme lisäriä ja ei yhtään contiuea. Lisäreitä kertyy kuitenkin pisteistä ja contiueja saa pelin edetessä jos vain löytää niitä.

Perinteisesti Shoorer -pelin mukaisesti ruutu täyttyy mitä erilaisemmista vihollisista ja saakin silmä kovana seurata, että pysyy hengissä. Pelissä on hyödynnetty kahdenlaista kuvakulmaa - lintuperspektiiviä ja sivustapäin rullaavaa.

Jokainen kenttä toimii samalla kaavalla ja aina aloitetaan lintuperspektiivistä ja lopuksi siirrytään sivustapäin rullaavaan. Kentän virallinen pomo odottaa temppelissä, mutta tätä ennen täytyy tuhota temppeliä vartioiva lohikäärme.

Tämä hämäsi minua suuresti ensimmäisellä pelikerralla, sillä luulin lohikäärmettä kentän pomoksi. Lohikäärmeen jälkeen tulee vielä kävelyanimaatio, jossa sankari kävelee temppeliin sisään. Tuntui, että kenttä loppui siihen.

No, temppelissä meno jatkuu vielä sivustapäin rullaavana ja myöhemmin tuleekin sitten kentän virallinen pomo, joka muistuttaa kovasti Gradiuksen kenttien lopussa vastaantulevia aluksia tarkemmilla yksityiskohdilla varustettuna.

Tottakai Shooterissa täytyy asepäivityksiä olla, sillä perus hernepyssyllä ei pitkälle pötkitä. Tästäkin niitä löytyy neljä kappaletta. Välillä ruudulla lentelee alus jonka ampumalla saa P-päivityksen joka nostaa sitten aseen tehoa yhdellä pykälällä.

Hieman nihkeää pelisuunnittelua, että tähän alukseen osumalla kuolee :D Nämä jeesaavat asiat pitäisi olla hitboxittomia. Aluksia löytyy vain lintuperspektiivikentistä, sivustapäin rullaavissa P-päivitykset ovat ripoteltu sinne tänne, sen kun vain käy keräämässä moisen itselleen.

Asepäivitykset toimivat myös energiana. Jos osui viholliseen, tippui yhden päivityksen verran alaspäin. Todella hyvä mekaniikka :)

Päivityksinä löytyvät seuraavanlaiset aseet:

Kaksoislaseri joka tuo leveyttä ja asetehoa.

Penetroiva säde joka on hieman laseria tehokkaampi.

Liekkiammus joka ampuu tulipallot kolmeen eri suuntaan.

Tulilintu joka on hieman peliä rikkova päivitys. Tällä voi ampua leveää liekkiä nopealla tahdilla ja se kestää vielä kolme osumaa!

Tulilintuun kannatti ehdottomasti tähdätä ja pitää sitä käytössä heti saamishetkestä pelin loppupuolelle asti. Onneksi P-päivitykset palauttivat tämän aseen energiat joten hankalimmat kohdat pystyi menemään kuolemattomuusajan turvin.

Tämän aseen saa käyttöön jo ensimmäisestä kentästä jos vain onnistui pääsemään loppupuolelle ottamatta osumaa.

Näiden aseiden lisäksi pelistä löytyivät vielä pommit, joiden tehtävänä oli ainoastaan tuhota maassa olevat tykit ja kenttien loppupuolella olevat patsaat. Pommeja ei myöskään voinut käyttää sivustapäin rullaavissa osioissa.

Puolessa välissä kenttiä vastaan tulee jäätävän kokoinen pää joka puhaltelee jonkinlaista mystistä savua. Aluksi luulin, että savuun kuolee ja väistelinkin sitä parhaani mukaan.

Savuun osuessa pelihahmoon, se imaisikin tämän jättiläisen sisälle. Ilmeisesti tekijät olivat tarkoittaneet, että jätti imee sankaria sisäänsä, mutta ei se sille näyttänyt.

Tämä mesta oli täysin kiusallaan tehty. Alussa välkkyvä "Danger" -tekstikin viittaa jo kyseiseen toimintaan. Paikassa ei ole mitään hyödyllistä, vain paljon vihollisia ja pieni välibossi.

Jos nyt hakemalla hakee jotain hyötyä, niin vihollisia tappamalla saa pisteitä jotka tuovat sitten lisäreitä.

Onneksi tämän paikan pystyi välttämään. Heti kun jättiläinen alkaa ampumaan savuaan, kiertää vastapäivään sen ympäri, niin ei osu savuihin. 

Itse tykkään yrittää ampua mahdollisimman paljon vihollisia pois ruudulta menon helpottamiseksi, luotien väistely on vähän liikaa itselle. Pommeilla tykkejä tuhotessani huomasin, että yksi tykki ei räjähtänytkään perinteisesti, vaan sen tilalle ilmestyi reikä.

Reiästä tuli jälleen tätä mystistä savua ja se imaisi minut sisälleen. Ruudulla pyöri "Lucky!" -teksti ja olin löytänyt muinaisen aarrehuoneen.

Nämä olivat aivan mahtavia paikkoja - ei vihollisia ja paljon keräiltäviä aarteita joista sai pisteitä lisäreitä varten. Löytyi myös sydämiä jotka antoivat continueja!

Vielä kirsikkana kakun päällä täältä löytyi muutama P-päivitys jos sattui tarvitsemaan.

Kahdesta viimeisestä kentästä en onnistunut aarrehuonetta löytämään. Kyllähän niissäkin varmaan kyseinen mesta oli, mutta kentät olivat liian hektisiä moisten etsimiseen :D

Hassu peli sinänsä, että ensimmäinen kenttä oli todella brutaali. Tämä johtui vain varusteiden puutteesta. Ihan liikaa vihollisia täytyi heikoilla aseilla yrittää tuhota.

Treenin avulla sai kuitenkin kentän menemään aarrehuoneeseen asti osumatta ja tämän jälkeen olikin jo tulilintu käytössä.

Toinen ja kolmas kenttä meni tulilinnun avulla kuin itsestään ilman suurempia ongelmia. No, neljäs kenttä potki sitten munille aika kivasti jo heti alkuun.

Aivan liian hektistä liian nopeasti, olisi pitänyt ennakolta tietää mitä tulee. Tulilintupuku oli historiaa ja sinne sulivat myös keräämäni seitsemän lisäriä.

Kuolemisen jälkeen homma jatkui lennosta (heh heh), mutta yleensä ei pitkälle pötkinyt kun hernepyssyllä vihollisten tappaminen oli hyvin tuskallista.

Game Overin jälkeen jatkaminen oli täysi mahdottomuus kun kenttä alkoi niin brutaalisti. Käytin kaikki yhdeksän continuea lähinnä vain kentän treenaamiseen. Tiesin, että tarvitsen tulilinnun ja sellaisen suorituksen, että pääsen sen kanssa kentän loppuun asti.

Muutaman alusta aloittamisen se vaati, mutta viimein onnistuin pääsemään kentän loppuun tulilinnun avulla. Pomokin meni läpi tulilinnun voimin, sillä kaikki pomot ovat lähes identtisiä, ei niissä hirveästi yllätyksiä tule.

Ainut ero on, että ampuvia silmiä on enemmän ja pomo tulee paljon lähemmäksi ruudun vasenta reunaa.

Viimeinen kenttä meni ihme kyllä ensimmäisellä yrityksellä. Hankalahan se oli kuin mikä ja vihollisia tulee jatkuvana virtana vastaan, mutta onneksi kenttä tarjoili paljon P-päivityksiä. Tämän vuoksi tulilintua ei menettänyt niin helposti.

Tämän kentän temppeli-osuus ei eronnut muiden kenttien temppeleistä juuri mitenkään ja sieltä löytyi P-päivityksiä jäätävät määrät. Ilmeisesti annettu pientä helpotusta loppukoitosta varten.

Kenttä päättyi ja tuttu musta tausta rullasi esiin. Mielenkiinnolla odotin, millainen viimeinen pomo oikein olisi. Ajattelin, että ei se nyt ainakaan samanlainen alus voi olla kuin muissakin kentissä. No, kyllähän se oli...

Nyt alus olikin jo todella lähellä ruudun vasenta reunaa ja sillä oli reilusti ampuvia silmiä. Näitä aluksiahan voi vahingoittaa vain, kun ne paljastavat suojakilven takana olevan aivomassan.

Aivomassa kuitenkin tykittää rivistön ammuksia joten sitä ei voi kovin kauaa ampua. Myös silmät ampuvat kohti sankaria joten sai olla tarkkana, että ei ota osumaa.

Rauhallisesti aloitti tuhoamalla silmiä jotta meno ei olisi ihan niin hektistä ja kun silmämäärä oli tippunut kahteen, aloin tosissani tuhoamaan aivomassaa.

Pomo kuoli ja hieman tuuletin voitonmerkiksi. Mutta, ruutu rupesikin rullaamaan yllättäen. En kerinnyt reagoimaan siihen, että kapealla käytävällä oleva aivomassa täytyisi tuhota pois edestä jotta aluksen läpi pystyy kulkemaan.

Jäin jumiin ja ruudun saavuttaessa pelihahmo kuoli laakista. Sinne meni tulilintu ja nyt olin pelkän hernepyssyn varassa...

Nyt se oikea viimeinen pomo näytti kasvonsa. Kerta hernepyssyyn päädyin, hahmohan kuolee vain yhdestä iskusta. Elämiä meni ihan älytön kasa kun ei osannut hahmottaa miten pomo toimii. 

Onneksi kuitenkin hiffasin sen ennen kuin kaikki lisärit olivat loppuneet. Nyt tuli taas Mega Man vibat päälle, kun tämä ameeba-alus imi neljä sähköpalleroa itseensä ja ampui ne kohti sankaria.

Myöhemmissä Mega Man -peleissä Dr. Wily tekee tätä samaa viimeisessä muodossaan. Empä tiennytkään, että kyseinen Wilyn -tyyli juontaa juurensa näinkin kaukaa.

Hernepyssyllä tykitellessä tämä otti hieman aikaa, mutta rauhallisesti ja keskittyneesti väistellessä sain kun sainkin sen tapettua. Hurraa!

Loppukuvat olivat kyllä tylsimmät hetkeen, pelkkää tekstiä. Jonkin kivan kuvan olisi kaivannut, mutta oh well.

Kokonaisuudessaan hyvä peli. Kivannäköinen, mutta olisin kyllä kaivannut vähän vaihtelua pomoihin. Jokaisen kentän samat lohikäärmeet ja alukset olivat hieman tylsähköjä.

Peli kärsi myös hieman samoista kapeiden käytävien ongelmista kuin ensimmäinen Mega Man. Hahmoa joutui vitkuttamaan jotta se onnistui menemään kapeaan käytävään. Liian pikselin tarkkaa.

Tämän takia meinasi muutamissa kohdissa tulla kiire kun hahmo vaan jynkyttää käytävän suulla :D

International Cricket

Games Beaten: 264/709

Genre: Sports

Goal: Win World Series (Two Matches in a Row)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 3/10

Kriketti, laji josta en tiennyt yhtään mitään, ennen tätä. Tai no, tiesin että siinä lyödään airon näköisellä mailalla ja pelaajan takana on kolme keppiä.

Ihan ensitöikseni kävin katsomassa jonkun opetusvideon, jossa selitettiin hyvin yksityiskohtaisesti kriketin idea. Hyvin käytetyt kolme minuuttia, pääsi hommaan kiinni!

Eli kriketti on hieman kuin pesäpalloa ovaalin muotoisella kentällä. Syöttäjä heittää palloa ja sitten lyöjä yrittää osua siihen. Pesäpallosta poiketen, tässä on kaksi lyöjää samanaikaisesti kentällä ja ne vuorottelevat lyömisessä.

Kriketissä ei kuitenkaan juosta pesältä pesälle, vaan pienellä suorakulmaisella alueella edestakaisin.

Juoksemaankaan ei ole pakko lähteä jos ei halua, sillä juoksuja saa kun lyö pallon mahdollisimman pitkälle. Pelkistä normaaleista edestakaisin juoksuista irtoaa vain yksi juoksu, mutta jos pallon lyö kentän reunaan saa neljä juoksua.

Pallon saaminen yleisöön vastaa ilmeisesti pesäpallon kunnaria ja siitä saakin huimat kuusi juoksua!

Pelaajia on kummallakin joukkueella 11 kappaletta. Vuoro vaihtuu, kun joukkueesta on poltettu kymmennen pelaajaa. Kriketissä on vuoropareja vain yksi tai kaksi kappaletta, tässä NES-versiossa on vain yksi eli kumpikin joukkue hyökkää ja puolustaa kerran yhden pelin aikana.

Polttamistapoja on kolme erilaista: perinteinen koppi, rikkomalla pelaajan takana olevat kepit tai juoksun aikana keppeihin heittäminen.

Peli oli sinäsä jännästi rakennettu, että tässä ei tarvinnut itse syöttää lainkaan. Ennen syöttämistä valittiin joko nopea tai hidas syöttö ja tämän jälkeen mieluisin syöttötyyli.

Kun valinnat oli tehty, peli itse sitten heitti pallon. Hauskaa vaihtelua kaiken maailman kierreheittojen opetteluun.

Pelistä löytyy muutama erilainen pelitila; Fast Game, Single Game, World Series ja Practice. Ensitöikseni kävin hieman harjoittelemassa jotta saisi edes jotain tuntumaa tähän. 

Oli mukava, kun pystyi treenaamaan erilaisia heittonopeuksia tyylejä. Myös hankalaa lyömistäkin treenailin pienen tovin.

Tämän jälkeen kävin testailemassa Single Gamea. Vastuksekseni otin Intian ja itselleni valitsin Uuden-Seelannin. Matsi meni jopa ihan ok:sti, en edes paljoa hävinnyt ja tästä sai mukavaa treeniä World Seriesin hoitamiseen.

Jo riitti treenaus, eikun suden suuhun vaan ja mestaruutta tavoittelemaan World Seriesiin! Tässä pelityylissä täytyi siis voittaa kaksi ottelua putkeen. 

Ilmeisesti peli valitsee vastustajat randomilla ja sain ensimmäiseksi vastustajakseni harjoittelumatsissa vastaan tuleen Intian.

Kolikolla valittiin kumpi on ensin lyöntivuorossa. Intia sai tämän kunnian ja jouduin syöttämään. Palojen tekeminen tässä pelissä on suhteellisen haastavaa.

Vielä kun kymmenen pelaajaa pitää saada poltettua, saa hyvä tuuri käydä. Parhaiten onnistuin paloja tekemään suoraan kopista. Onneksi peli näyttää, mihin pallo tulee laskeutumaan joten pystyy hieman edes yrittää saada sitä kiinni.

Pelaajat ovat kuitenkin aika hitaita, joten jos vähänkin kauempana oli, ei mitenkään kerinnyt koppaamaan. 

Juoksujen aikana tehtäviä keppeihin polttamisia onnistuin muutaman tekemään vaikka ne olivatkin melkoisen hankalia tehdä. Tämänkin hankaluus pohjautuu pelaajien hitauteen, heitotkin lähtivät kuin 100v mummolta.

Intia onnistui tekemään huimat 115 juoksua omalla vuorollaan. Ajattelin, että taitaa olla resetin paikka, mutta kuitenkin päätin kokeilla.

Tuli minun vuoroni lyödä ja aikamoista kohellustahan se alkuun edelleen oli, mutta onnistuin tekemään juoksuja. Kun tarpeeksi erilaisia juttuja kokeilin, sitten se viimein löytyi - mahtava tapa lyödä jonka avulla sai helposti tehtyä neljä juoksua uudestaan ja uudestaan...

Tarvitsi painaa vain alaviistoon ja lyöntinappia oikealla kohdalla niin pallo lähti kovaa vauhtia viistoon. Yleensä tässä kohdassa kenttää ei edes ollut vastustajan pelaajia ottamassa palloa kiinni, se sai rauhassa matkata rajalle asti.

Intian tekemät 115 juoksua lähenivät jatkuvasti. Tämän keksimäni lyöntikikan avulla sitten meninkin tasoihin ja aina voittoon asti!

Tämä heittokikka oli niin tehokas, että käytin vain sitä enkä enää liikuttanut pelaajia lainkaan. Liikuttamisessa oli isona riskinä palaminen, tietokonevastustaja osasi keppeihin heittämisen huomattavasti paremmin kuin minä.

Välillä tuli kohellettua ja laitettua ukot vahingossa liikkeelle, sillä lyöntinappi ja ukkojen liikkumisnappi olivat tottakai sama. Onneksi ei kuitenkaan kovin montaa kertaa tätä tapahtunut.

Toisena joukkueena vastaan tuli Australia. Huomasi heti, että tässä oli jo hieman haastettakin, vaikka käytin keksimääni mahtilyöntiä. Australian pelaajat onnistuivat välillä näitä nappaleimaan kiinni, mutta eipä sillä väliä ollut, uutta putkeen vaan!

Australiaa vastaan olinkin ensimmäisenä lyöntivuorossa. Mielessä pyöri vain, että täytyy tehdä vaan älytön kasa juoksuja, koska luultavasti Australian pojat on hieman hankalampia polttaa kuin edellisen Intian.

Juoksujahan ropisi, ropisi oikein roppakaupalla. Onnistuin tekemään hurjat 314 juoksua :D Ilmeisesti tälläisiä määriä ei olisi tarkoitus edes tehdä, sillä aikaisemmin peli aina 50 juoksun jälkeen antoi hienon onnittelukuvan, 300 kohdalla sitä ei enää tullut :D

Meni varmaan tunti juoksuja tehdessä, mutta halusin varmistaa voittoni kun kerta näin helpolla mestaruusmatsiin pääsin.

Parin viimeisen pelaajan kanssa vierähti tovi jos toinenkin, ei vaan Australia onnistunut polttamaan näitä pelaajia. Lyöntitaktiikassani oli vielä sekin hyvä puoli, että pallo pomppasi maan kautta melkein heti mailasta lähdettyään, joten koppeja ei vastustaja saanut juurikaan otettua.

Kyllähän se Australia otti juoksuissa kiinni ihan kivasti, koska niiden polttaminen osoittautui haastavaksi. Stressitaso rupesi nousemaan, kun ne vain tykittivät neljän ja kuuden juoksun settejä.

Australiaa vastaan eniten paloja onnistuin tekemään keppeihin osumalla! Heittotyylin vaihtamisella näihin onnistui yllättävän isollakin prosentilla. 

Kyllähän ne pirulaiset onnistuivat 172 juoksua tekemään, mutta kauas jäätiin minun 314:sta :D

Pakko myöntää, että nautin tästä! Lähinnä senkin vuoksi, että tässä ei tarvinnut pelata mitään monien kymmenien tuntien liigaa.

Toki tässä olisi voinut olla hieman enemmän sisältöä ja vaikka joku kymmenen matsin pituinen turnaus.

Olen tyytyväinen, kun kerrankin itse keksin jonkun peliä helpottavan kikan :)