lauantai 21. elokuuta 2021

Ultimate Basketball


Games Beaten:
293/709
Genre: Sports
Goal: Win the Tournament (3 Matches)

Arvosana: 7/10
Vaikeusaste: 5/10

Ultimate Basketball vangitsee kaiken sen jännityksen ja energian mitä on ihan oikeassa koripallopelissä!
Sinä johdat pelaajia, teet ratkaisuja ja pisteitä.
Saisiko olla lähikuvia? Donkkaa tai tee kolmen pisteen heittoja ja anna uskomattoman animaation hämmästyttää.
Jos pelaajasi alkavat väsyä, ei hätää - korvaa ne vain uusilla.
Kaikki on tässä; pro -tason koripalloa sormiesi ulottuvilla.

Tämähän ei ollut ollenkaan hullumpi peli. Heti alkuruudussa oli erittäin rokkaavat musiikit ja ne jatkuivat hyvänä koko pelin ajan.
Graafinen tyylikin oli oikein mukavaa katseltavaa.
Ideana tässä on voittaa pieni koripalloturnaus. Kolmella perättäisellä voitolla mestaruus irtosi. Yhdestä häviöstä joutui takaisin turnauksen alkuun.
Tässä oli myös yhden matsin mahdollisuus, mutta tätä en edes testannut. Hyppäsin vaan suoraan turnauksen syövereihin.



Pelistä löytyi seitsemän erilaista joukkuetta ja ohjekirjan mukaan niillä oli eroja. 
Aluksi testailin vähän kaikkia joukkueita, mutta päädyin sitten käyttämään New York Powersia. Jotenkin tuntuma tämän joukkueen kanssa oli omaan makuuni paras.
Jo heti ensimmäisessä matsissa huomasi, että tämähän ei ole mitään turhaa läpsyttelyä. Pataan tuli roimasti.
Ongelmana oli, että peli tuntui aluksi ihan liian nopeatempoiselta. Ei oikein saanut selvää mitä ihmettä kentällä tapahtuu. 
Ruudun yläosasta löytyi neljä merkkivaloa. Nämä kuvasivat rikkeiden määrää. Jos kaikki neljä merkkivaloa paloi, sai vastustaja kaksi vapaaheittoa. 
Jännänä mekaniikkana oli, että vapaaheittojen jälkeen nämä merkkivalot eivät nollaantuneet ja jos teki uuden rikkeen, sai heti uudet kaksi vapaaheittoa. En tiedä meneekö tämä näin ihan oikeassakin koripallossa, ei ole tullut kyseistä lajia ikinä seurattua.
Vapaaheitot oli äärimmäisen helppo tehdä, täytyi vain painaa heittonappia kun pallura oli mittarin keskiosassa. Helpot kaksi pistettä :)
Tässä olisi voinut tehdä pelaajavaihtoja, sillä pelaajat luonnollisesti väsyvät pelin edetessä. En löytänyt mistä napista moisen valikon sai päälle joten samoilla väsyneillä pelaajilla menin koko matsin loppuun.
Onneksi näinkin pärjäsi ihan hyvin. Tietokone vaihteli neljännessä erässä pelaajia tiehään tahtiin mikä ärsytti kun se katkaisi pelin hetkeksi. Miksi tälläinen piti edes näyttää?



Hetken peliä testailtuani, totesin, että eihän tästä tule juuri mitään. Täytyi vähän ohjeista vilkaista mitä tapahtuu mistäkin napista. Suureksi pettymykseksi ohjekirjan printti oli hieman heikkoa laatua ja en saanut mitään selvää napeista sillä ne olivat pienemmällä fontilla kuin muut ohjeen tekstit. Hienoa.
Muuten kyllä ohjekirjaa pystyi lukemaan moitteetta. Kukaan ei ollut edes GameFAQ:iin kirjoittanut läpimeno-opasta. Päädyin sitten vilkaisemaan TMR:n läpäisyä josko siitä löytyisi jotain suuntaa antavaa vinkkiä.
TMR:n läpäisystä löytyikin sitten melko hyvä vinkki; kunnon juustoilu taktiikka. On se vaan ihmemies kun löytää lähes peliin kuin peliin hyvät taktiikat.
Eipä tuo juustoilu ollut mitenkään peliä pahasti rikkova asia, sillä sitä ei pystynyt enää hirmu hyvin hyödyntämään viimeisessä ottelussa.
Jostain syystä kun palloa hallussa pitävällä ukolla kävelee ylä- tai alalaitaa vasten niin, että samalla liikkuu kohti vastustajan puolta, vastustajan pelaajat eivät hyökkää päälle.
Vastustaja vain kulkee hieman pelaajan edessä. Näin pääsi näppärästi vastustajan alueelle koreja tekemään. 
Tämä ei oikein kunnolla onnistunut viimeisessä matsissa, sillä vastustajan pelaajat ovat todella aggressiivisia ja höntyilevät helpommin päälle.
Aluksi innostuin, että tällä taktiikallahan matsit pääsee erittäin helposti läpi. Täytyy tehdä vain yksi kori ja jynkyttää erät loppuun laitaa vasten :D
Eihän se ihan näin mennyt, sillä koripallossa tulee virhe jos palloa pitää liian pitkään hallussa. Tämä tapahtuu 30 sekunnin kohdalla jos ei ole koria tehnyt.
Homma ei edes toiminut niin, että syötti toiselle pelaajalle. Virhe tuli joka tapauksessa. Tämä on varmaan ihan sama oikeassa koripallossa eikä vain tässä pelissä.
Päädyin sitten ratkaisuun, että juustoilen pallon vastustajan puolelle ja teen koreja. Tämä homma toimi ihan näppärästi.



Koripallossa on normaalisti neljä 10 minuutin erää, mutta tässä pelissä ne olivat vain viiden minuutin pituisia. Eikä erät olleet mitään oikeita minuutteja vaan nopeita Nintendo minuutteja!
Välillä ei huomannut katsoa kelloa ja erän päättyminen tuli todella yllättäen. Monesti vielä kun oli juuri päässyt yrittämään korin tekemistä. 
Kävi myös sellaista, että huomasi erän loppumisen ja ihan viime sekunneilla nakkasi pallon jostain puolesta kentästä koria kohti. Välillä pallo meni sisäänkin tälläisen leiskauksen jälkeen mikä oli erittäin miellyttävää :D
Kun tähän pelin nopeaan tempoon oli tottunut, heräsi kysymys että miten pallon saa vastustajalta pois. B-napista hahmo vain hyppäsi ja A:sta tapahtui jokin esto minkä johdosta vastustaja syötti toiselle pelaajalle.
Täysin turha oli tämä A-napin liike, sillä vastustaja syötti pallon lähes aina kun vain lähestyi palloa pitävää pelaajaa.
Ohjekirjasta sitten selvisi, että täytyi pysytellä vastustajan pelaajan läheisyydessä kaksi sekuntia jotta pallon saa varastettua. Tämä oli todella typerä tapa saada pallo pois.
Ongelma oli se, että pelaajien nopeudet vaihtelivat hirveästi. Piti käydä tuuri, että pelaajat olivat suunnilleen samalla tasolla nopeuden suhteen.
Myöskään vastustajan läheisyydessä "jynkyttäminen" ei tuottanut tulosta. Tämän vuoksi koreja tehtiin vuorotellen kun ei palloa juurikaan saanut pois. Onneksi sentään korin alapuolella pisteen teon estäminen toimi edes jollain tavalla.
Tämäkin muuttui viimeiseen matsiin päästessä ja todella harvoin onnistui estämään vastustajan korin tekemisen. Piste-eroa tuli oikeastaan vaan aloituksen voittamisella ja sen jälkeen korin tekemisellä.
Aloituksen voittaminen oli naurettavan helppoa ihan jokaisessa matsissa ja en niitä hävinnyt enää alkusekoilujen jälkeen ainuttakaan.



Kaksi ensimmäistä matsia alkoi sujumaan suhteellisen hyvin. Viimeinenkään ei ottanut onneksi kuin kaksi yritystä.
Aluksi mestaruusottelussa vastaan tuli Houston Comets. Nämä kaverit olivat todella nopeita ja saivat pallon helposti pois minulta. Turpaan tuli armottomasti.
Toisen kerran tähän mestaruusotteluun päästessäni vastassa ei ollutkaan enää Comets vaan Dallas Fighters. 
Aluksi luulin, että vastustajien järjestys pysyy aina samana, mutta näemmä pientä satunnaisuutta on mukana. Eipä siinä, tämä Fighters tuntui olevan hyvin samanlainen Cometsin kanssa.
Pelitaidot olivat kehittyneet enemmän ja sainkin pidettyä erät todella tasaisina.
Kolmannessa erässä tapahtui aivan mahtava juttu, sillä vastustajalla ei hermo pitänyt ja sain muutaman vapaaheiton.
Hommahan ei tähän loppunut, vaan vapaaheittoja tuli jatkuvalla syötöllä kun juustoilukikkaa yrittäessäni jokin vastustajan pelaajista rynni päälle.
Joku ihmeen tuurikeiju oli hommassa mukana, sillä pelaajien kohdatessa voi käydä myös niin, että itse rikkoo toista pelaajaa.
Olin hieman sekaisin tästä korien määrästä, että tuuletin kolmannen erän lopussa voiton merkiksi ja sitten tajusin, että tässähän on vielä yksi erä jäljellä :D
Ei meinannut pää kestää kasassa ja vastustaja rupesi tasoittamaan peliä. Eroa ei ollut enää kuin muutama piste...hikikarpalot otsalla lisääntyivät.
Onneksi ihan viime hetkillä vastustaja sitten rikkoi taas ja sain vapaaheiton. Loppulukemiksi tuli 31-34.
Huh, tiukille meni ja en tiedä olisiko ihan näin hyvä mäihä käynyt jos olisi uudelleen joutunut yrittämään :D




Ei sinällään hullumpi peli. Ainoastaan ärsytti tuo pallon ryöstämisen toteutus ja vastustajan pelaajavaihdot. Aina neljännessä erässä tätä rupesi tulemaan ja ärsyttävän tiheään. 
Turnaus oli sopivan pituinen, ei tarvitse aina olla kymmenien tuntien pituista settiä :)
Tykkäsin kyllä miten hienot animaatiot tähän on lisätty kun yrittää tehdä koria. Kaikki mukavan erilaisia, riippui miltä etäisyydeltä koria yritti tehdä.
Tämä voisi kaksinpelinä olla oikeinkin mainio pläjäys!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti