torstai 17. lokakuuta 2019

Little Nemo: The Dream Master


Games Beaten: 38/709
Genre: Platform
Goal: Defeat the Nightmare King

Arvosana: 6/10
Vaikeusaste: 5/10

Peli tuli aikoinaan hommattua kun kuulin siitä paljon kehuja. Ei peli huono ole olleenkaan mutta ei ihan omaan kärkikastiin pääse :)
Nemo niminen poika vetelee sikeitä koko pelin ajan ja näkee unia jos jonkinlaisista tapahtumista. Kentät ovat Nemon unen tuotetta :)
Kun on uneksittu tarpeeksi, tulee pelin oikea tarkoitus esiin. Prinsessa Camille kertoo että Nigtmare King on kaapannut unimaailman kuninkaan, Morpheuksen ja Nemon on lähdettävä pelastamaan hänet.
Avukseen Nemo saa taikasauvan jolla painajaismaiset viholliset saadaan helpommin nippuun.
Tästä löytyy kahdeksan erilaista kenttää ja vielä kolmiosainen viimeinen kenttä, Nightmare Land.
Kenttiin on ripoteltu ympäriinsä avaimia jotka täytyy löytää ennen maaliin pääsyä. Poikkeuksena Nightmare Land, siellä ei tarvitse avaimia metsästää.

Tähän on saatu kyllä mukavasti semmoinen uninen tunnelma ja kentät ei edusta ihan sitä perinteistä linjaa.

Astuessaan unimaailmaan Nemo sai huumaavia karkkeja mukaansa joilla pystyy tiettyjä otuksia huumaamaan. Okei, en sano mitään tähän.
Kun otuksen huumaa, sillä pystyy ratsastamaan ja käyttämään hyödyksi eri paikkoihin pääsemiseksi. Jotkin otukset lyövät nyrkeillä, jotkin kiipeilevät seiniä pitkin, jotkin lentävät ja sitä rataa.
Muutama otus myös nyljetään huumaamisen jälkeen ja Nemo pukee nyljetyn nahan päällensä ja saa kyseisen otuksen ominaisuudet käyttöönsä. Kieltämättä outoa settiä vaikka unimaailmassa ollaankin. Miksi muutama otus nyljetään kun suurimmalla osalla vain ratsastetaan?

Joka tapauksessa otuksia joutuu paljon käyttämään hyödyksi avaimien etsinnässä. Nemolla ei tässä vaiheessa ole vielä taikasauvaa käytössä joten apua tarvitaan!
Joissain paikoissa joutuu tekemään eräänlaisen tapahtumaketjun missä haetaan jollain otuksella toinen otus ja sitten sen avulla pääsee etenemään.

Ihan helppo peli ei ole kyseessä. Varsinkin kolmas kenttä oli itselle melkoisen paha ja sain siihen tuhlattua puoli tuntia aikaa :D
Kenttä on autoscroller ja siinä matkustetaan junan päällä. Tähän on laitettu reilusti ylimääräisiä avaimia että ei vaan jää määrä vajaaksi. Olisi hauska tietää että miten helposti tässä pystyy jäämään softlockiin avaimien puutteen vuoksi. Kentän lopussa ei tainnut olla edes mitään mahdollista tappaa pelihahmoa eli resetin paikka...
Ongelmia tuotti lähinnä kentän puolivälin piikkikohta jossa katosta tulevat piikit alaspäin eri tasoissa. En tajunnut että joidenkin matalienkin piikkien alla voi olla kyykyssä, näytti ihan sille että ne osuvat varmasti Nemoon. Kaiken maailman kikkailuja tuli koitettua ja tämän takia tässä kentässä meni niin pitkään.
Suuria ongelmia tuotti myös Nightmare Land. Tässä vaiheessa Nemo sai taikasauvan käyttöönsä ja sen avulla pystyi ampumaan vihollisia. Kenttä on siis kolmiosainen ja jokainen osio sisältää pomon. Jos Game Over tulee missä vaiheessa vaan tätä kenttää, joutuu ihan alkuun. Toinen osio on vielä todella ärsyttävä ja hankala. Eniten meni sen kanssa tuskaillessa.
Hermo oli niin kireällä että meinasin jo lopettaa pelaamisen kesken. Nopeiden liekkien väistely ja taivaalta päälle putoavat siitepölyt rupesivat ärsyttämään todenteolla. Jaksoin kuitenkin vääntää tämänkin osion läpi. Viimeinen osio oli onneksi paljon helpompi.
Pomot oli suhteellisen helppoja, myös viimeinen pomo. Oikein ajoitetut taikasauvan ammukset tuhosivat sen helposti. Ei tässä tarvinnut oikeastaan väistellä kun ylimmäistä sädettä minkä pomo ampui.
Peli ei sisällä muita pomoja kuin nuo Nightmare Landin kolme, ihan mukavan raikas vaihtoehto ainaisille pomotaisteluille.
Ei hullumpi peli, varmasti tulee vielä joskus tämän pariin palattua :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti