perjantai 6. helmikuuta 2026

Wheel of Fortune: Family Edition


Games Beaten:
513/710
Genre: Party
Goal: Win a Prize (Round 4)

Arvosana: 7/10
Vaikeusaste: 8/10

Television suosituin visailuohjelma on saanut uuden version Nintendolle! Pelaa tuttuja, lempikategorioitasi tai haastavia uusia. Valmistaudu pyöräyttämään! Valmistaudu voittoon!

Nyt on kaikki NESin Onnenpyörät pelattu läpi. Tämä viimeinen oli hankalin kaikista, tai ainakin siltä tuntui. Noin kymmenen tuntia tämän parissa vierähti kun en vain millään saanut ratkaistua palkintotehtävää. Itse visailusta ei tarvitse tässä vaiheessa enempää alkaa jaarittelemaan, kuitenkin sitä on jo tehty aikaisempien läpäisyiden kanssa. Sen verran pitää mainita, että samaa settiä se tämäkin oli, eli ensin on kaksi normaalia kierrosta jonka jälkeen siirrytään nopeuskierrokselle. Välillä kyllä tuntui, että tämä nopeuskierros oli hitaampi kuin "normaalit" kierrokset, sillä aina joutui odottamaan aikalaskurin loppuun asti ennen kuin vuoro päättyi. Eipä sitä oikein viitsinyt alkaa mitään veikkailemaan kun ruudulla on vain muutama kirjain avattuna :D




Tietokonevastustajat hoituivat suhteellisen helposti ja hyvällä prosentilla pääsin yrittämään palkintotehtävää. Joskus kävi kuitenkin niin, että sanat ja lauseet olivat sen verran haastavia, että en millään keksinyt ratkaisua ja tietokone vei sitten jonkin kierroksen rahasumman itselleen. Monissa tapauksissa vaikka vain yksi kirjainruutu oli avaamatta, en silti keksinyt mikä ihme mahtaa olla kyseessä. En muista aikaisemmista peleistä, että oliko niissä mukana "Same Name" -kategoriaa. Se osoittautui kuitenkin todella ärsyttäväksi, sillä tässä piti tietää joidenkin ihmisten nimiä mitkä ei sanonut itselle yhtään mitään. En oikein tajunnut kategorian pointtiakaan, sillä tehtävässä olevat nimet ovat erilaiset, eikös kategorian perusteella niiden pitäisi olla samat? Ehkä heillä on joku sama lempinimi tai roolinimi, mutta ei vaan tajunnut. Jos tämä Same Name sattui tulemaan vastaan palkintotehtävässä, sai heti heittää hyvästit voitolle :D



Luokattoman pitkään siinä meni, ennen kuin onnistuin sen yhden ainoan palkintotehtävän ratkaisemaan. Välillä ratkaistava tehtävä oli niin pitkä, että ei mitään toivoa keksiä ratkaisua. Myös tikittävä aikalaskuri antoi mukavaa painetta miettimiseen, ei pää raksuttanut. Muutaman kerran sain mukavan lyhyitä palkintotehtäviä, mutta empä niitäkään onnistunut keksimään. Valitsin lähes aina samat konsonantit ja vokaalin tehtävään, koska jos tässä olisi lähtenyt riskillä kokeilemaan jotain harvinaisempia kirjaimia, ei olisi auennut senkään vertaa kirjainruutuja. Muutama todella helppo meni sivusuun, vaikka niihin aukesikin sellaiset kirjaimet, mistä olisi voinut homman päätellä. Nämä olivat Jon Bon Jovi ja Golf Cart. Kyllä suututti jälkeenpäin, että enkö nyt näitäkään keksinyt :D Voitto napsahti hieman yllättäen sanalla The Arrangement. Kirjaimia aukesi mukavasti ja päättelin heti, että ensimmäisen kohdan on oltava "The." Hieman sanaa mielessäni pyörittelin ja jotenkin se sitten välähti ja meni oikein! Hieman alkoi jo tämän yrittäminen maistumaan puulta, joten läpäisy tuli kreivin aikaan. Palkinnoksi valitsin tällä kertaa upean kaulakorun jonka voi lahjoittaa vaikka jollekin frouvalle. 






Ei todellakaan ollut helppo peli. Ennen aloitusta kuvittelin tämän olevan hieman helpompi urakka. TMR on lätkäissyt reteesti kaikille näille Wheel of Fortune -peleille vaikeusasteet 2-3, mutta herrahan käytti streaminsa katsojia apuna ratkaisemaan tehtäviä. Helppohan se noin on pelata. Kyllä nämä kaikki ovat suhteellisen hankalia, ainakin itselleni. Mutta hauskoja pelejä ja varmaan vielä hauskempaa olisi pelata porukassa kavereiden kanssa :) Hieman kuitenkin mietityttää, että oliko tarpeellista tehdä neljä versiota NESille, mutta onhan kuitenkin kyseessä television suosituin visailuohjelma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti