sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Monster Party


Games Beaten:
539/710
Genre: Platform
Goal: Defeat Dark World Master (Round 9)

Arvosana: 8/10
Vaikeusaste: 4/10

Jostain syystä pelin ohjekirjaan ei ole minkäänlaista juonta laitettu. Halusin kuitenkin juonen mukaan tähän tekstiini, joten se täytyi käydä pelin alkukuvista nappaamassa!

Kun Mark oli kävelemässä kotiin baseball pelistä, hän katsoi taivaalle ja näki kirkkaan tähden. Tuijottaessaan tähteä, se kasvoi isommaksi ja isommaksi. Tähden kauneus sai Markin silmät kostumaan, minkä vuoksi Mark ei huomannut, että tähti putosi taivaalta ja laskeutui aivan hänen eteensä. Se ei ollutkaan tähti vaan hirviö. Mark kysyi nopeasti "kuka olet?" "Olen Bert!" "Miten menee?" "Etsin apua." "Minun maailmassani olevat pahat hirviöt ovat alkaneet käyttäytyä hallitsemattomasti." "Tule ja auta minua." "Pelkään taistella pahoja hirviöitä vastaan" Mark mutisi. "Älä huoli!" "Sinun aseellasi tuhoat heidät helposti." "Tämä ei ole ase, se on pesäpallomaila" Mark vastasi tomerasti. "Maila, lyöjä, kaikki käy!" "Joka tapauksessa, lähdetään matkaan!" 

Bert nappasi Markin kädestä kiinni ja he lensivät pois. "Mikä sinun nimesi on?" Kysyi Bert Markilta. "Mark." "Mark, planeettani on vaarallinen paikka." "Joten meidän kannattaa toimia yhdessä." "Miten?" Mark kysyi. "Vaikka näin!" Sitten he fuusioituivat yhteen. Ja näin Markin seikkailu alkoi! 

Vielä kun on näitä NESin hurjia kauhupelejä jäljellä, niin otimpas taas yhden pelaukseen näin Halloweenin kynnyksellä! Pelihän on itselleni varsin tuttu erinäisistä Twitch -streameista ynnä muista videoista, mutta en tätä ollut itse aikaisemmin testaillut. Pelissä seikkaillaan Mark -nimisellä mukulalla joka näyttää siltä, että olisi suoraan revitty The Beatles -bändin kokoonpanosta. Seikkailtavaa on yhdeksän kentän verran ja pelin ideana on tuhota kentistä löytyviä jättimäisiä hirviöitä. Hirviöt lymyilevät kentistä löytyvien ovien takana. Kun tietyn määrän mörköjä tappaa, sai avaimen jonka avulla pääsi seuraavaan kenttään. En ihan varma ole, pitikö kaikkia mörköjä tappaa vai joku tietty avaimen saamiseksi -  kävin kuitenkin jokaisen huoneen läpi koska olihan se kaikki kauhistukset nähtävä. Aivan jokaisessa kentän huoneessa ei mörköä ole, on ns. tyhjiä huoneita. Näistäkin saattoi saada jotain hyödykkeitä kuten energiaa jos RNG oli kohdillaan.



Markilla on käytössään pesäpallomaila jolla sitten hoidellaan kaikki kummajaiset. Mark on todellinen baseball tähti, sillä mailan käyttö on ensiluokkaista. Yksi pelin mekaniikoista on, että vihollisten ampumia asioita voi lyödä pesäpallomailalla takaisin vihollisia kohti. Tämä on yllättävän tyydyttävää hommaa :D Aivan alussa en tajunnut, että myös perus vihollisien ammuksia voi lyödä takaisin, käytin mekaniikkaa vain pomoja vastaan.
Pelissä on aivan jäätävä määrä erilaisia mörköjä ja näihin on kyllä käytetty mielikuvitusta oikein urakalla. Löytyy aivan laidasta laitaan olevia kummajaisia. Jotkut ovat todella omituisia kuten yhdessä kentässä täytyy hakata tohjoksi roskaruokaa, kuten friteeratun katkaravunpyrstön ja sipulirenkaan :D Ehkä tämä kuvastaa, että uppopaistettu ruoka on hirviömäistä! Jo heti ensimmäisessä kentässä on mahtavaa huumoria, kun hirviön huoneeseen saavuttaessa hirviö on jo kuollut. Kärpänen lentelee pomon yllä ja ruudulla on teksti "anteeksi, olen kuollut." Pelin puolenvälin tienoilla on hieno hirviökaksikko vastassa, sillä näitä kaveruksia ei pidäkään tappaa vaan odottaa heidän tanssiesitys loppuun. Hirviöt kyllä sanovat aluksi, että "katso kun tanssimme", mutta ei varmaan heti olisi tämä tullut mieleen, ellen olisi ollut ennalta asiasta tietoinen. Pidin todella paljon näistä erilaisista hirviöstä. Ei koskaan tiennyt, mitä vastaan tulee. Teemat vaihtelivat aivan laidasta laitaan. Ammusten kimmottamis-mekaniikan lisäksi hirviöitä pystyi tuhoamaan myös pesäpallomailalla jos niin halusi. 



Kentät eivät mitään kovin pitkiä ole, mutta aina kuoleman jälkeen joutuu kentän alkuun. Viholliset saattoivat pudottaa energiaa tai sitä saattoi myös saada tuurilla hirviön tuhoamisen jälkeen ilmestyvästä kysymysmerkistä. Välillä viholliset pudottivat pillerin näköisen esineen mikä muutti Markin lohikäärme Bertiksi. Täytyy sanoa, että Bert on aivan mahtava nimi lohikäärmeelle :D Bertillä pystyy lentämään ja sillä voi ampua ammuksia. Bertin käyttö on rajoitettu ja sitä pystyy vain tietyn aikaa käyttämään. Jos onnistui uuden pillerin löytämään, ajastin resetoitui ja meno jatkui Bertillä. Mitä pidemmälle peli etenee, Bertin ampumisteho kasvoi hieman ja myöhemmissä kentissä Bertillä pystyi ampumaan kaksi ammusta samanaikaisesti. Bertillä pystyi myös oikaisemaan kentissä hieman kun pääsi lentämällä helpommin jollekin tasolle.




Ensimmäisellä yritykselläni kuolin kerran ensimmäisessä kentässä, mutta tämän jälkeen ei tullut kuoltua kuin aivan pelin loppupuolella. Vaikka pelin energiamittari onkin melko pitkä, se ei ala täydestä mitastaan pelin alussa. Energiaa täytyi keräillä täyteen. Myös kentän läpäisyn jälkeen sai pienen siivun energiaa mittariin. Kun uusi kenttä alkaa, energiamittari on siinä samalla tasolla mihin se jäi edellisen loputtua. Kun pelasi tarpeeksi hyvin, energiamittari oli suhteellisen täynnä kun seuraava kenttä alkoi. Pelissä on loputtomat continuet ja salasana mikä helpottaa pelaamista melkoisesti. 






Peli eteni todella kivuttomasti kuudenteen kenttään asti, mikä olikin sitten pelin ärsyttävin kenttä. Tässä kentässä on vain yksi hirviöhuone josta sai avaimen. Muuten kenttä on kunnon ovisokkelo mihin meinasi hieman mennä hermo. En oikein pidä tälläisestä pelisuunnittelusta. Löysin omin voimin hirviön ja avaimen, mutta en sitten enää jaksanut loppukenttää yrittää selvittää omin voimin. Vilkaisin ratkaisun netistä löytyvästä kartasta ja olisihan tämä ollut melkoinen työmaa selvittää itse. Aika lähellä loppua olin käynyt, mutta totta kai olin sitten väärästä ovesta mennyt sisään ja päätynyt reilusti taaksepäin kentässä. Jotkut ovet veivät aivan kentän alkuun asti mikä oli erittäin mukava kokemus!



Seitsemäs kenttä on myös melko kummallinen tapaus. Avaimen saa haltuunsa toiselta hirviöltä, mutta jos tämän jälkeen käy tappamassa kolmannen ja viimeisen hirviön, avain katoaa! Tässä hieman päätäni raavin, että mitähän ihmettä kun en huomannut, että sain edes koko avainta. Muutaman yrityksen jälkeen asia selvisi ja kenttä menikin kivuttomasti läpi. Kenttä poikkeaa muusta pelistä niin, että tässä kivutaankin ylöspäin oikealle kävelemisen sijaan. Näin jälkeenpäin mietittyäni olisikohan pelintekijöillä käynyt pieni virhe pomojen järjestyksen kanssa. Kentässä kuitenkin kuljetaan ylöspäin eikä missään muussakaan kentässä pidä kulkea taaksepäin kovin pitkiä matkoja hirviöiden perässä, kuudetta kenttää lukuun ottamatta. Joka tapauksessa, onneksi tämä ongelma selvisi aika kivuttomasti :)

Seuraavana vuorossa onkin pelin viimeinen normaali kenttä, sillä yhdeksäs kenttä sisältää vain pomotaistelun pääpahista vastaan. Kenttä itsessään on aika helppo, mutta harmaita hiuksia aiheutti ensimmäinen hirviö. Aluksi missasin koko hirviön, sillä sen huone on sijoitettu aloituspaikan vasemmalle puolelle minne ei yleensä tarvitse lähteä kävelemään. Vastassa on ilmassa kiemurteleva mato/lohikäärme jonka liikehdintä on täysin satunnaista. Väisteleminen ei tullut kysymykseenkään, sillä mato liikkui aivan liian nopeasti. Aivan tuurista kiinni miten hyvillä energioilla madosta selvisi (yleensä ei kovin kummoisilla.) Kenttä alkoikin hangata vastaan todenteolla, sillä muiden hirviöiden tappaminen ei onnistunut energioiden vähyyden vuoksi. Kuoleman jälkeen energiapalkki on aika matalalla tasolla ja tämän kentän viholliset eivät kovin paljoa energiaa pudottele. Tässä ei onnistunut edes energian farmaaminen, sillä viholliset eivät vaan pudottaneet mitään jos olivat jo kerran sen tehneet. Tähän samaan syssyyn täytyy vielä viimeinen pomo tuhota. Vaikka pomo onkin periaatteessa eri kentässä, siihen ei saa mitään jatkopaikkaa tai salasanaa. 



Teinkin sitten sellaisen ratkaisun, että palaan salasanalla takaisin helppoon seitsemänteen kenttään ja pelaan sen mahdollisimman virheettömästi, näin saan huomattavasti enemmän energiaa kahdeksanteen kenttään. Tämä taktiikka toimi ja vaikka kiemurteleva mato heittikin hieman kapuloita rattaisiin, sain sen tuhottua niin, että energiaa oli vielä mukavasti jäljellä loppukenttää varten. Kentän kaksi muuta hirviötä on onneksi aika helppoja tapauksia eikä niihin paljoa energiaa kulunut. Niin kuin kaikkien muidenkin kenttien läpäisyn jälkeen, sai tässäkin siivun energiaa mittariin joka helpotti loppukoitosta. 



Kun pääsin viimeisen pomon luokse, olin luonnollisesti Berttinä, sillä hänellä on huomattavasti helpompi tuhota hirviöitä kun Markilla. Jos kentän loppuoveen onnistui pääsemään Berttinä, sai seuraavaa kenttää jatkaa niin pitkään tässä muodossa kun ajastimessa oli aikaa jäljellä. Tämähän olikin virhe, sillä kerrankin Mark olisi ollut parempi vaihtoehto pomoa vastaan. Bertillä hirviön suustaan sylkemien silmien väistely ei ollut kovin helppoa hommaa. Kuolemahan tässä hommassa koitti ja jälleen täytyi palata seitsemänteen kenttään keräämään energiaa. Uusi yritys ei vieläkään ihan maaliin mennyt, sillä en oikein tiennyt miten pomoon saa tehtyä osumaa vaikka Markia käytinkin. Yritin vimmatusti lyödä silmiä jotta joku edes osuisi johonkin oikeaan kohtaan. Välillä pomon nenässä oleva osumiskohta tuli esiin, mutta en oikein tiennyt miten sen sain aikaan. Selvisikin, että olin lyönyt pesäpallomailalla yhden ruudulla lentelevistä silmistä nenään jolloin osumapiste tuli esiin. Seuraavalla yrityksellä menin aivan nenän viereen, hypin ja hakkasin pesäpallomailalla nopeaan tahtiin. Mailan osuma avasi myöskin tämän osumapisteen jolloin siihen sai tehtyä osumia ilman mitään silmälyöntejä. Tällä taktiikalla pomo kukistui aika kivuttomasti, ei kovin paljoa energiaa oltu viimeiselle pomolle laitettu. Hyvä Mark, olit jossain pomossa parempi kuin Bert!




Loppukuvat ovat aika karua kamaa, ainakin teemaan sopivat! Ei tämä ollenkaan hassumpi peli ollut, pääosin tykkäsin paljon! Pientä miinusta tuosta typerästä kuudennesta kentästä, mutta muuten meno maistui oikein mainiosti. Jos olisin onnistunut kuudennen kentän munkittamaan paremmin läpi, tämä olisi todennäköisesti mennyt kerralla loppuun, sillä energiaa olisi ollut sen verran paljon viimeisiin kenttiin. Todennäköisesti jos yrittäisin tätä uudelleen, peli menisi kuolematta läpi - sen verran helpotuksia kenttien varrelta saa. Tämä peli menee kyllä "uudelleen pelattavat pelit" -listalle :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti