Genre: RPG
Goal: Defeat Dragon and Take the Legendary Sword to the King
Arvosana: 7/10
Vaikeusaste: 7/10
Kauan sitten raivokasta velhoa vastaan käytiin taistelua kaukaisessa maassa. Velholla oli äärimmäisen julmia taikoja joita hän käytti kuningaskuntaa vastaan.
Legioonittain sotilaita lähetettiin velhoa vastaan, mutta he palasivat kuninkaan luokse päihitettyinä ja häpäistyinä.
Onneksi kuninkaan taikurit käyttivät taikaansa hyväksi ja onnistuivat luomaan lohikäärmeen. Kun kuningaskunnalla oli lohikäärme apunaan, mitään harmia ei koituisi kansalle eikä sotilaille.
Taikurit olivat voitokkaita ja onnistuivat lohikäärmeen avulla päihittämään velhon. Kuningas käski taikureiden haudata velho erikoisen miekan sisälle. Pieni kuningaskunta oli turvassa velholta ja kansa iloitsi jälleen!
Taikurit kertoivat kuninkaalle, että "jos velho koskaan pääsisi karkaamaan erikoisesta miekasta, soturi kaukaisesta maasta olisi ainut kuka hänet pystyisi kukistamaan." Seuraavana päivänä taikurit olivat mystisesti kadonneet...
Miekkaa pitivät hallussa vain korkea-arvoisimmat virkamiehet ja perinne jatkui sukupolvelta toiselle. Miekkaan haudattu velho mumisi itsekseen "jos joskus pääsen pakenemaan tästä vankilasta, pieni kuningaskunta saa kohdata raivokkaan kostoni!"
Sitten yhtenä päivänä, Farian kuningaskunnassa jotain omituista oli ilmassa...
En ollut tälläisestä RPG-pelistä ennen kuullutkaan. Olin myös hienosti onnistunut välttämään pelin Let's Playt ja Speedrunaukset.
Hyvin simppelistä seikkailusta on kyse - Farian alueella pyörimistä ja esineiden keräämistä dunkkujen virkaa toimittavista torneista.
Tätä pelaillessa minulle tuli mieleen peli nimeltä Crystalis jonka läpäisin hieman päälle vuosi sitten, mutta ei näillä kahdella ole mitään yhteistä. Tuurilla on tullut samantapaisia elementtejä mukaan.
Kun lähdin peliä pelaamaan, pyörin ensimmäisen kylän ympärillä hyvän tovin haalien rahaa ja expaa leveleitä varten. Halusin heti alusta pitäen panostaa varusteiden laatuun ja keräsin rahaa parhaimpiin mitä ensimmäisen kylän kaupasta löytyi.
Ensimmäiseen kauppaan oli laitettu yllättävän paljon valinnanvaraa. Tämä varmaan siksi jos halusi heti lähteä seikkailemaan, ei tarvinnut jäädä keräilemään rahaa varusteita varten.
Asekaupan lisäksi kylistä saattoi löytyä tallennusmesta, sekatavarapuoti, taikapuoti ja parantola. Näitä kaikkia ei ollut läheskään kaikissa kylissä ja mikä oudointa, tallennusmestaa ei löytynyt jokaisesta kylästä.
Yhdessä loppupuolen kylässä oli tallennustusmestoja oikein kaksin kappalein ja pienen kävelymatkan päässä olevassa kylässä ei laisinkaan. Lieköhän bugin peijooni päässyt mukaan peliin :D
Pelin ohjekirjalle täytyy antaa erityismaininta, sillä se oli todella kattava värikkäine sivuineen. Löytyi maailmankartta paikkaselitteineen ja jokaisesta pelistä löytyvästä kylästä pieni vinkki jeesaavan saatetekstin kera.
Ohjekirja kertoo myös missä järjestyksessä kylissä pitäisi vierailla ja mitä niissä pitäisi tehdä. Todella yllättävä veto! Ei tarinan puolesta tarvinnut mihinkään läpimeno-oppaisiin turvautua kun katsoi vain vinkit ohjekirjasta :)
Ohjeista löytyi myös kattavasti tietoa kaikista aseista, suojista ja tavaroista. Tälläisen herkun pariin kun pääsi taas pitkästä aikaa, niin harmittaa kun nykyaikana ei oikein enää ohjekirjoihin panosteta, ellei kyseessä ole jokin indie -tekele.
Nämä suoraviivaiset RPG-pelit on mainioita kun niissä ei pääse etenemään oikeastaan kuin yhteen suuntaan. Tarvittavista esineistä vihjaillaan ja ne löytyvätkin helposti.
Tässä pelissä kannatti jutella kyläläisille useammin kuin kerran, sillä esimerkiksi toisella kerralla he saattoivat sanoa jonkin uuden asian, jopa menoa edistävän vinkin!
Välillä kylien etäisyydet olivat todella pitkiä ja tallennusmestojen puuttuminen pisti ahdistamaan. Taisteluihin joutui jatkuvalla syötöllä ja sai olla tarkkana, että niistä selvisi hengissä. Kuoleminen ei nyt niin vakava juttu ollut, sillä se vei viimeisimpään tallennusmestaan missä oli vieraillut ja nappasi pienen siivun rahaa kylkiäisinä.
Joskus tätä kuolemista tuli käytettyä teleporttauksena ettei tarvinnut jotain todella pitkää reittiä kulkea takaisinpäin. Onneksi kuoleman jälkeen sai pitää kaikki keräämänsä esineet.
Vaikka taisteluita tulikin jatkuvalla syötöllä, niistä pääsi onneksi pakenemaan aina kun halusi. Kun kerta pakeneminen onnistui jokaisella kerralla, oli mukaan laitettu pieni jippo! Välillä taistelusta pakenemisesta rankaistiin jonkin asian menetyksellä.
Peli arpoi minkä asian tuli menettämään ja menetettäviä kohteita oli esimerkiksi energia, kulta ja expa. Välillä kun ei millään jaksanut taistella käytin tätä hyödykseni vaikkakin tiesin, että tulen menettämään jotain edellä mainituista.
Pelin ehdottomasti heikoin osuus olivat tornit joissa pomot sijaitsivat. Nämä mestat on rakennettu niin, että jokainen huone näyttää identtiseltä toistensa kanssa. Jokainen torni oli väriteemaltaan yhtä ja samaa. Eksymisprosentti oli katossa ja eksymistä tapahtui jatkuvasti.
Vaikka huoneista löytyi monia reittejä, ne oli lukittu ovien avulla. Ovet sai joskus harvoin avattua tuhoamalla kaikki viholliset ruudulta. Yleisin tilanne oli, että astui jostain avonaisesta oviaukosta toiseen huoneeseen ja takana lävähti ovi kiinni - takaisin samaa reittiä pitkin ei ollut mitään asiaa.
Yritin itsekseni selvittää ensimmäistä tornia ja siihen kuluikin aikaa tuntitolkulla. Vaikka kuinka pyörin ympäri mestaa, ei ratkaisua löytynyt ja päädyin aina samoihin huoneisiin. Päätin mennä Internetin ihmeelliseen maailmaan ja ottaa valmiit kartat käyttöön.
Tämän pelin kohdalla ei ollut fiilistä alkaa itse piirtelemään mitään karttoja. Netistä kaivetuista kartoista ei suoraan nähnyt oikeaa reittiä, mutta se näytti kaikki huoneet ja kertoi mitkä ovet oli mahdollista avata.
Näissä torneissa oli vielä se ihana puoli, että ainoa keino joidenkin ovien avaamiseen on etsiä tornin uumenista patsas jota työntämällä ovet avautuvat. Muutoksen toteaminen oli hankalaa kun kaikki näytti samalta. Tuntui, että mitään ei olisi edes tapahtunut :D
Onneksi kartassa luki mitkä ovet mikäkin patsas avaa. Vaikka karttaa käytinkin, oli jotkin tornit silti älyttömän sekavia selvittää. Oikean reitin löytäminen kartasta oli todella tarkkaa hommaa. Monesti luuli katsoneensa oikean reitin, mutta joutui uudelleen raapimaan päätään kun vastassa olikin umpikuja.
Vielä kivana bonarina tornit sisälsivät salareittejä. Jotkin salareitit veivät oikeaan suuntaan. Salareitit olisi ollut helppo paikantaa jos olisi mennyt jynkyttämään jokaista seinää vasten, mutta c'moon, vähän taas tietynlaista pelisuunnittelua. Jos tästä jotain hyvää haluaa sanoa, niin tässä ei onneksi sentään tarvinnut pommittaa jokaista seinää auki toisin kuin Zeldassa.
Jos vielä aikaisemmat tornit ei olleet tarpeeksi sekavia, pelin toiseksi viimeinen torni, Phantom Tower hoiti tämänkin osion kunnialla maaliin. Torni ei ollut kovin pitkä, mutta jos erehtyi menemään jostain väärästä kohdasta eteenpäin, alkoi huoneet looppaamaan. Varmaan todella kiva selvittää tälläistä itse, piirsi sitten karttaa tai ei :D
Vaikka itse tornit olivat todella hankalia, niiden lopussa olevat pomot eivät olleet kummoisia tapauksia. Ne sai kaadettua lähes samalla määrällä osumia kuin jonkun perus vihollisen. Pomon selätyksen jälkeen sai jonkinlaisen esineen jonka avulla peli taas eteni piirun verran.
Ei tässä juurikaan tarvinnut vinkkeihin turvautua suoraviivaisen pelityylin ja erittäin hyvän ohjekirjan takia. Pari kertaa kuitenkin joutui nettiin turvautumaan. Yhdessä tapauksessa olin unohtanut ostaa hyppykengät yhdestä kylästä.
Totta kai tämä kylä sijaitsi sellaisessa paikassa mihin ei sormia napsauttamalla päässyt. Onneksi takaisinpäin pääsi näppärästi kuolemaa hyödyntämällä. Viimeistä tornia ei voi läpäistä ilman hyppykenkiä ja kun niitä ei oikein tarvinnut missään vaiheessa peliä, jäi ne ostamatta.
Viimeinen torni oli kokonaisuudessaan aika hurja kokemus sekavuutensa vuoksi. Monet kerrat jouduin tornin aloittamaan alusta kun erehdyin menemään väärään paikkaan ja kun yritin raivata tietäni takaisin, henki lähti.
Viimeisessä tornissa viholliset olivat suhteellisen voimakkaita ja niitä kannattikin välttää, ellei niiden tappamisella saanut jotain ovea auki.
Useiden yritysten jälkeen viimein lohikäärme oli edessäni! Ensimmäinen yritys meni myttyyn, sillä en tajunnut seurailla miten paljon lohikäärmeeseen osuminen tekee vahinkoa - jälleen koko homma alusta.
Ennen kuin pääsee ottamaan uuden yrityksen tornia, joutuu sinne luonnollisesti kävelemään. Matkalle mahtuu pimeä sokkeloinen jääluola joka oli ensimmäisellä kerralla sekavan oloinen. Kun tarpeeksi oli samaa reittiä hangannut, meni luola ilman apuja läpi :)
Toisella yrityksellä olin tarkkana, etten osu lohikäärmeeseen. Seurailin myös energiatilannettani tarkasti ja olin varautunut useammalla energiantäytöllä. Eipä niitä edes tarvinnut, sillä lohikäärme kaatui yhtä helposti kuin aikaisemmatkin pomot.
Peli ei kuitenkaan ollut ihan vielä siinä vaan lohikäärmeen tappamisesta palkinnoksi saatu legendaarinen miekka piti kiikuttaa kuninkaalle. Ilmeisesti kunkku halusi varmistuksen, että lohari oli viimein tapettu.
Kun kunkku totesi miekan aidoksi ja antoi minulle hyväksynnän ottaa prinsessa matkaani, seikkailu oli siinä!
Hauska seikkailu kaiken kaikkiaan. Hieman nuo typerät itseään toistavat ja liian samantyyliset tornit rokottivat arvosanaa, mutta karttojen avulla niistäkin sai ihan ok tasoisen kokemuksen.
Tykkäsin pelin visuaalisesta ilmeestä ja hieman anime -tyylisistä hahmoista!
