Beetlejuice

Games Beaten: 328/709

Genre: Action/Adventure

Goal: Get to the Afterlife (Stage 5)

Arvosana: 6/10

Vaikeusaste: 4/10

Häiritseekö teitä elävät? Oletteko ärsyyntyneet heidän tempuistaan? No mutta, anna parhaimman haamun auttaa teitä! Minä "bio-manaan" heidät pois teidän tuonpuoleisesta elämästä. Kuka muka kaipaa heitä pyörimässä jaloissa?

Tämä paikka ei ole tarpeeksi iso jotta elävät ja kuolleet mahtuisi olemaan siellä samaan aikaan. Sanokaa vain nimeni kolme kertaa peräkkäin ja olen palveluksessasi!

Minä jäljitän kaikki askeleet jotka johtivat traagiseen...kuolemaanne. Näytän kuinka pelotellaan demoneita, hirviötä ja muita omituisia otuksia.

Mutta todellinen tavoite on häätää Deetzerin perhe pois talosta jotta saisitte hurmaavan asuntonne takaisin. Vihaan todella tätä hurmaavaa -osuutta, mutta työ on työtä.

Jos pelaatte korttinne oikein, saatte talonne takaisin ja minä saan lippuni "oikeaan tuonpuoleiseen elämään". Se vasta olisi mahtavaa!

Hiljattain järjestetyillä Tuska -festareilla kaveriporukan kesken puheeksi tuli tämä minun NES -projektini. Porukka sitten innostui valitsemaan minulle seuraavia läpäistäviä pelejä ja niitä tulikin listaan viisi kappaletta!

Ensimmäiseksi valikoitui tämä kyseinen teos. Peli oli pintaraapaisulta tuttu Retkun ja AVGN:n arvosteluista, mutta pelin loppupuoli täysin pimennossa.

Itse leffa taas oli vuosia katsomislistalla kunnes viimein katselin sen naisystäväni kanssa tämän vuoden keväällä. Sekä leffa että peli ovat molemmat hyvin outoja ja minähän pidän oudosta :)

Beetlejuice, Beetlejuice, Beetlejuice...

Hienoa, että pelintekijät laittoivat päähahmoksi itse Beetlejuicen! Näin jälkeenpäin kun ajattelee, niin olisiko muilla hahmoilla varustettu peli ollut sitten kovinkaan kiinnostava?

Raren pojat olivat tämän pelin kehityksen takana ja tuntui, että tässä oltiin käytetty samaa pelimoottoria kuin heidän Nightmare on Elm Street -pelissä. Faktaahan minulla ei ole, mutta hahmojen liikuttelu ja spriten animointi olivat hyvin lähellä toisiaan.

Peli on pääosin sivulta rullaavaa tasoloikkaa, mutta muutamassa kentässä siirrytään lintuperspektiiviin ja pelin mekaniikat muuttuivat hyvin erilaiseksi. Näissä kentissä täytyi etsiä avaimia ja availla ovia niillä sekä löytää oikeita reittejä väärien joukosta.

Tasoloikkakentät eivät ole ihan täysin suoraviivaisia putkijuoksuja, mutta eivät mitään älyttömiä sokkeloitakaan. Ne ovat jotain siltä väliltä.

Ohjekirjan mukaan tässä on viisi kenttää vaikka kenttien välissä oleva kartta osoittaakin toisin. Ilmeisesti kentät on nivottu isompiin kokonaisuuksiin. Peli alkaa kolmella lisärillä ja kolmella continuella. Lisäreitä voi farmailla aina yhdeksään asti, mutta continueja ei saa lisää pelin edetessä.

Kenttiin on ripoteltu kauppoja joista voi ostaa erilaisia pelokkeita ja välillä jopa lisärin. Kaupat pysyvät kuitenkin kiinni, ennen kuin on löytänyt ensimmäisestä kentästä "äskettäin kuolleiden kirjan". Pelokkeiden avulla pystyi ampumaan ja niillä tuhottiin joitain vihollisia ja pomoja. Nämä olivat todella isossa roolissa, sillä kenttiä ei pystynyt pääsemään läpi ilman pelokkeita.

Valuuttaa pelokkeiden hakkimiseen sai liiskaamalla pieniä koppakuoriasia. Koppakuoriaiset olivat erivärisiä ja värit edustivat erisuuruista summia. Näitä koppakuoriasia täytyi liiskailla hyvä tovi jotta sai tarvittavat pelokkeet haltuunsa. Onneksi kaikenvärisiä koppakuoriasia tuli hyvällä tahdilla eikä vain pienimmän arvon omaavia punaisia.

Ainoastaan kaupassa käydessä näki, kuinka paljon koppakuoriasia oli liiskannut ja oliko valuuttaa tarpeeksi kertynyt taskunpohjalle. Olisihan tuo voinut näkyä jatkuvasti ruudulla tai edes tavaravalikossa.

Muutamat viholliset antoivat myös pisteitä, mutta niitä oli aika harvassa. Näitä vihollisia löytyi pääasiassa maassa olevista onkaloista joista koppakuoriasia ilmestyi. Nämä onkalot olivat kyllä kunnon kuolemanloukkuja, sillä Beetlejuicella ei ole kuolemattomuusaikaa nimeksikään joten henki saattoi lähteä sekunneissa.

Nämä onkaloissa olevat viholliset olivat vielä joko kestäviä tai nopeita, niin ei maksanut vaivaa mennä sinne kuolemaan. Hassua sinänsä, että ei entuudestaan tiedä minkä vihollisen päälle voi hypätä pisteiden toivossa ja mistä menettää vain energiaa.

Ei peli ihan täysin jätettä ollut ja jopa suurimmaksi osaksi tykkäsinkin tästä vaikkakin pelissä oli aika paljon typeriä suunnitteluvirheitä.

Ehdottomasti pahimpana virheenä heti alussa vastaan tulee ruudun rullaaminen. Jos kiipeää korkealle ja tavoitteena on päästä takaisin alas, ei voi vain suoraan hypätä korkeuksista vaan joutuu hitaasti laskeutumaan tasoja pitkin alas. Jos menee suoraan hyppäämään, ruutu ei kerkeä rullaamaan tarpeeksi nopeasti alaspäin ja ruudun alareuna muuttuu rotkoksi.

Tämä oli todella ärsyttävä suunnitteluvirhe, sillä monet turhat kuolemat olisi voinut välttää jos tämä olisi loistanut poissaolollaan. 

Seuraavana suunnitteluvirheenä ovat jo yllä mainitsemani pelokkeet. Inhottavinta näiden kanssa oli se, että ei koskaan tiennyt kuinka paljon pelokkeita täytyi ostaa. Pelokkeen menetti kun tietty määrä ammuksia oli ammuttu tai oli ottanut kerran damagea vihollisesta/pomosta. Joillakin pelokkeilla pystyi ampumaan pitkäänkin kun taas jotkut hävisivät yhdestä ammuksesta. 

Kentissä sentään pystyi menemään taaksepäin jos vastassa oli vihollinen jonka tuhoaminen vaati peloketta. Toista oli sitten pomojen kanssa. Jos pelokkeet loppuivat pomoa vastaan taistellessa, homma oli aika pitkälti siinä.

Joskus jostain ihmeen syystä continuen käytettyään peli jatkui pomohuoneen ulkopuolelta, mutta tämä ei tapahtunut aina. Kyseinen asia tuli esille ensimmäisessä kentässä, sillä muissa kentissä olin varautunut paremmin pomoja vastaan.

Yhden kerran kävi todella hämärä bugi, kun pomohuoneessa continuen käytettyäni olinkin siirtynyt lähes kentän alussa olevaan rakennukseen. Hieman sellainen hutera korttitalo tuli pelin koodaamisesta mieleen :D

Myös lintuperspektiivistä kuvatuissa kentissä oli ongelmia. Välillä Beetlejuice ei suostunut kulkemaan ovesta, ellei hän ollut pelotellut tarpeeksi. No, pelottelu hoitui kentistä löytyvien pullojen avulla ja pelottelun kohteena oli perus viholliset. Pullon käyttäminen laukaisi huoneeseen kummituksen, joka sitten poukkoili valtoimenaan ympäri huonetta.

Kun kummitus kohtasi vihollisen, teki se siihen vahinkoa. Tämä oli täysin sattuman varassa, sillä liikkuvat viholliset ja ympäri poukkoileva kummitus ei ollut kovinkaan hyvä yhdistelmä. Näitä pulloja oli kentissä rajattu määrä, joten jos ne pääsivät loppumaan...paskempi homma!

Näissä lintuperspektiivikentissä täytyi vielä kantaa mukanaan jos jonkinlaista roinaa ja antaa niitä asukkaille. Eteenpäin pääsi vasta, kun oli antanut oikean tavaran oikealle tyypille. Kaikki roina kerättiin Select -napilla ja sillä ne myös annettiin asukkaille. Kun roinaa oli mukana hieman reilummin, pudotti Beetlejuice ne keräämisjärjestyksessä lattialle ennen kuin oikea löyti omistajansa.

Jos väärän tavaran erehtyi pudottamaan liian lähelle asukasta, poimi Beetlejuice sen aina käteensä saman saatetekstin kera mikä tuli ensimmäiselläkin keräämiskerralla. Todella rasittava systeemi. 

Näissä kentissä oli vielä ihana rangaistus systeemi. Jos erehtyi menemään väärästä reitistä tai osui joissain huoneissa leijailevaan oveen, päätyi hiekka-aavikolle.

Paikkaa kutsuttiin "rangaistustasoksi" ja se kuvasti paikkaa täysin. Leffasta tuttu hiekka-aavikko jossa valtava mato lenteli ympäriinsä. Jos tästä paikasta mieli päästä pois, täytyi mato tappaa. Homma ei ollut todellakaan helppo, sillä madon äkkinäiset liikkeet tuhosivat Beetlejuicen silmänräpäyksessä. Mato otti vielä mukavan määrän iskuja vastaansa.

Jos pelokkeita ei ollut tarpeeksi, niin täältä ei päässyt pois, sillä pelkällä Beetlejuicella ei hommaa voinut hoitaa. Onneksi tässä mestassa oli yksi hieman turvallisempi kohta mihin mato ei juurikaan lentänyt. Ennen tämän löytymistä joutui kärsimään monet Game Overit kun elämät vain sulivat muutamissa sekunneissa madon suuhun.

Eihän tämä mikään järin vaikea peli ollut kun keksi lintuperspektiivikenttien reitit ja hyvän taktiikan hiekka-aavikon madon tuhoamiseen. Toisen ja kolmannen kentän lopussa tuli farmailtua lisärit täyteen kun löytyi täydelliset kohdat sen harrastamiseen. Tämä oli oikeastaan pakollista, sillä lintuperspektiivikentät imivät elämän jos toisenkin.

Kun tässä ei ole juurikaan kuolemattomuusaikaa, niin viholliset tappavat todella nopeasti. Onneksi sentään elämän menetettyään Beetlejuice on hetken aikaa kuolematon. Yhdeksän lisärin voimin kentistä selvisi ihan mukavasti. Kaikki kaupat eivät myyneet lisäreitä ja ne mistä niitä sai, tuotteet vaihtuivat kaupasta poistuttaessa. Tämä ei onneksi ollut mikään ongelma, sillä hetken aikaa koppakuoriaisia liiskaillessa ja uudelleen kauppaan sisään astuessa tuotteet olivat todennäköisesti vaihtuneet.

Pelissä ei varsinaisesti ole viimeistä pomoa, mutta kolmannen kentän lopussa oleva velho ainakin näyttää sellaiselle. Yhtä helppo se kuitenkin oli niin kuin muutkin pomot. Pomot työnnettiin pelokkeiden ammusten avulla kiinni oikeaan seinään jossa ne sitten tuhoutuivat.

Pelin viimeinen kenttä "Afterlife Waiting Room" oli todella yksinkertainen, mutta hivenen ärsyttävä tasoloikkakenttä. Kenttään oli ripoteltu kuusi lipunpalaa joiden avulla Beetlejuice pääsi poistumaan "kuolemanjälkeiseen elämään". Liput olivat vielä mahdollisimman ärsyttävissä paikoissa ja joiden hakemista sai miettiä todella tarkkaan. Välillä joutui tekemään alaspäin pudotuksen tuntemattomaan toivoen, että alla oli tukevaa maata ja ruutu kerkesi vieriä tarpeeksi.

Ensimmäisellä yrityksellä onnistuin haalimaan viisi lipunpalaa itselleni, mutta elämien ja continuejen vähyyden vuoksi homma katkesi siihen. Seuraavalla yrityksellä pääsin kahdeksalla elämällä ja täysillä continueilla yrittämään. Tiesin jo tässä vaiheessa, että aivan varmasti peli menee läpi ja menihän se!

Raren tyyliin loppukuvilla ei paljoa juhlittu, mutta samapa tuo. Ei tämä nyt paskimmasta päästä ollut ja suurimmaksi osaksi jopa nautin tämän pelaamisesta. Harmi vain kun tässä oli niin typeriä ratkaisuja, ilman niitä arvosana olisi ollut huomattavasti parempi.

George Foreman's KO Boxing

Games Beaten: 327/709

Genre: Sports

Goal: Win 12 Matches

Arvosana: 4/10

Vaikeusaste: 8/10

"Big" George Foreman on palannut! Hänellä on ollut kymmenen vuoden tauko kehästä, mutta nyt tämä entinen raskaansarjan mestari janoaa jälleen titteliä!

Kaveri heitti vielä vähän lisää löylyä kiukaalle ja ehdotti ”vitsillä”, että pelaan tämän vielä heti perään kun on Punch-Out!! -kipinässä liekkiä. Aluksi en kovinkaan hirveästi innostunut ajatuksesta, mutta hieman pitkin hampain kuitenkin kävin pelin kimppuun.

Pelihän on köyhän miehen versio Punch-Out!! -peleistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Todella ankea, ruma ja matsien aikana oleva hiljaisuus on jotenkin ahdistavaa - kuului vaan hanskojen tömähdykset ihoa vasten. Olisi kaivannut rempseää musiikkia Punch-Outin tavoin!

Piirisarjat tässä menivät hieman eritavalla ja vastustajiakin oli muutama kappale vähemmän. Homma on jaettu neljän vastustajan nippuihin ja piirisarjoja on yhteensä kolme. Neljännen vastustajan voitettuaan sai salasanan.

Peliä pelatessani luulin, että vastustajat ovat ihan oikeita nyrkkeilijöitä kun niille oli ihan lempinimetkin lätkäisty, mutta ilmeisesti olin väärässä. Pikaisen Googlettelun tuloksena ei nimillä löytynyt mitään järkevää. Empä sen enempää jaksanut aiheeseen paneutua. Tietämykseni on niinkin hyvällä tasolla, että edes George Foreman ei ole aikaisemmin tullut vastaan :D

Homma eroaa Punch-Outista niin, että tässä ei tarvinnut kaataa vastustajaa kolmea kertaa yhden erän aikana täystyrmäyksen saavuttaakseen vaan sen pystyi jakamaan kaikkien kolmen erän kesken. Määrääkin oli nostettu yhdellä, eli jos neljästi onnistui vastustajan kaatamaan, summeri soi matsin päättymisen merkiksi.

Vastustajien tyrmääminen ja täystyrmääminen osoittautui ihan mahdottomaksi hommaksi. Peli olisi pitänyt opetella täydellisesti ulkoa jotta olisi pystynyt onnistumaan tässä tempussa. Parhaimmillaan onnistuin muutaman vastustajan kaatamaan kahdesti ja tähänkin vaadittiin kaikki kolme erää. En edes tiedä, olisiko tässä voinut tehdä ihan perinteisen tyrmäyksen joten se jääköön ikuisesti mysteeriksi.

KAIKKI voittamani matsit päättyivät tuomarin päätökseen ja hän oli onneksi todella armollinen. Vaikka vastustaja olisi saanut kaadettua Georgen jopa parikin kertaa kaatumatta itse yhtään, saattoi matsin voittaa! Osumat ja lyöntiprosentit määrittivät voittajan. Jos ero oli tarpeeksi suuri, voitto irtosi helposti. Yhdellä kaatumisella tai tasatilanteella voitti lähes poikkeuksetta vaikka ero ei olisi ollut kovinkaan suuri.

Tässä pelissä ei ollut mitään yhdellä lyönnillä kanveesiin kaatavia kikkoja vaan homma hoidettiin ihan perinteisin keinoin. No, saa tässäkin hieman tehokkaamman lyönnin jos onnistuu murjomaan vastustajaa hyvän tovin.

Ruudun alareunaan ilmestyy nyrkkeilyhanska ja se vastaa Punch-Outin tähteä. Sen pystyi käyttämään milloin halusi ja niitä sai varastoitua neljä kappaletta yhtäaikaa. Nämä nyrkit tekivät vahinkoa ihan kivasti jos onnistui tekemään suoran osuman vastustajaan.

Nämäkään eivät säilyneet erästä toiseen niin kuin ei säily Punch-Outin tähdetkään, mutta ainoana hyvänä puolena oli se, että ne eivät hävinneet jos vastustaja löi Georgea.

Vastustajilla on käytössään myös superlyöntejä aivan kuin Punch-Outissa. Suurin osa vastustajista teki superlyönnin sen jälkeen kun olivat hetken hengähtäneet kehän keskiosassa. Muutama poikkeus kuitenkin oli ja he saattoivat murjoa niitä ihan tavallisen lyöntien seassa. Koita siinä nyt sitten väistellä ja lukea milloin tulee mitäkin.

Tämä hengähdystauko oli aika outo juttu, mutta ilmeisesti tämän oli tarkoitus selventää milloin superlyöntejä oli tulossa.

Kylläpäs oli hankala peli päästä sisälle! Punch-Outissa sentään alkupään vastustajat ovat aika anteeksi antavia ja vaikeusaste nousee suhteellisen tasaisesti. Tässä kikkareessa luulot otetaan pois jo heti ensimmäisessä matsissa. Tovi meni ennen kuin hommaan pääsi jyvälle. 

Aluksi tosiaan yritin kaataa vastustajia, mutta nopeasti se osoittautui täysin turhaksi hommaksi. Ritti vain, että yritti kaikin mahdollisin keinoin pysyä pystyssä ja tehtyä vahinkoa vastustajaan. Tärkeää oli myös pitää vastustajan osumat minimissä. Ne kun tykkäsi huitoa jäätäviä määriä, niin osumaprosentti meni mukavan alhaiseksi turhan huitomisen vuoksi :D

Vastustajat käyttivät lähes koko ajan samaa kaavaa. Joskus muutamat vastustajat saattoivat heittää jotain randomia väliin, mutta se ei hommaa sekoittanut. Tämä kaavamaisuus oli todella hyvä juttu, sillä tämä olisi ollut minulle pelikelvoton ilman tätä ominaisuutta.

Vastustajien liikkeitä oli välillä todella mahdoton lukea ja tehdä oma ratkaisu sen mukaan. Kuitenkin kun etukäteen tiesi minkä liikkeen vastustaja tulee tekemään, peli eteni :)

Jo ensimmäisessä piirisarjassa otettiin luuloja pois kun kolmas vastustaja, Renko "The Boss" Fujioka vaikutti todella hankalalle. Useamman yrityksen jälkeen sen liikkeitä alkoi jo muistamaan ja viimein ukko kaatui. Onneksi tämän piirin tittelin hallussapitäjä, Lance "The Sheik" Borque ei ollut mikään kummoinen vastus ja salasana tuli helposti!

Toinen piiri alkoi todella helposti, kolme ensimmäistä vastustajaa oli helppo oppia ja voittaa. Tuntui, että tuo ensimmäisen piirin kolmas vastustaja olisi pitänyt olla tässä kun oli huomattavasti hankalampi kuin mikään näistä.

Mutta, sitten vastaan tuli "Irish" Tommy Morton. Ukko ei paljoa säälinyt ja alkuun tuntui, että eihän tämän kanssa ole mitään mahdollisuutta. Todella nopeita ja vaikeasti luettavia liikkeitä ja totta kai puoli helapalkkia vievät superlyönnit. Tappio kolkutteli monesti jo ensimmäisen erän aikana.

Söi miestä rotan lailla yrittää muutama kerta ja hävitä joutuen pieksämään aikaisempi vastustaja, "Terrible" Turak. Ei Turak mikään vaikea ollut, mutta olisi ollut kiva heti päästä kokeilemaan Mortonia. Säännöt ovat säännöt ja aina liiallisesta häviämisestä putoaa pykälän alaspäin. Muutaman kerran kun vielä hävisi, joutui koko piirisarjan alkuun Game Overin myötä, ai että!

Onneksi tässäkin pelissä oli salaisia koodeja joita ei läpäisyn kannalta saanut hyödyntää, mutta ne olivat erinomaisia treenaukseen. Nyt pääsi Tommy Mortonia hakkaamaan suoraan yhden koodin avulla!

Ja voi pojat, kyllä sitä tuli hakattuakin. Vaikeusaste hipoi Tysonin luokkaa, ainakin näin amatöörin näkökulmasta. Ainut hyvä puoli tässä Tommyssa oli, että se teki tismalleen samat liikkeet jos itse vain pystyi tekemään samat. Hänellä ei ollut satunnaisuus -ominaisuutta.

Liikesarjan opetteluun meni tovi jos toinenkin ja se piti tehdä todella tarkasti jotta homma ei kussut. Välillä kuitenkin virheitä sattui ja pakka hajosi ja sen saaminen takaisin kasaan oli työlästä. Piti tarkkaan katsoa, missä vaiheessa Tommyn liikkeiden sykli oli.

Yhtään kertaa tämän harjoittelu -osion aikana en onnistunut pysymään kaikkia kolmea erää pystyssä... eli todella luottavaisin mielin itse koitokseen! :D Ajattelin, että kyllä se onnistunut suoritus sieltä jossain vaiheessa tulee ja parempi se on sitten tulla itse virallisessa matsissa kun tässä harjoittelussa.

Tulihan se viimein sieltä! Sain liikesarjat sujumaan suhteellisen hyvin ja pataan ei älyttömästi tullut. Perinteiseen tapaan hän kaatoi minut ottelun aikana, mutta vain kerran! Onnistuin itsekin jollain ilveellä saamaan Tommyn helat niin alas, että ukko haisteli itsekin kanveesia :D Olin reilussa johdossa lyönneissä, että luultavasti olisin voittanut ilman tätä yhtä kaatoa.

Hieman alkoi kuumottamaan, että mitähän ihmettä sitä vielä edessä... neljä vastustajaa olisi vielä vastassa ja jos tämä Tommy on jo näin älytön niin millä ilveellä muut oikein voittaa.

Pelko oli onneksi turha, sillä viimeisen piirisarjan ukot olivat ihan lasten Mikki Hiiri -tasoa verrattuna Mortoniin. Kahden ensimmäisen vastuksen liikesarjojen opettelu meni ensimmäisen kohtaamisen lomassa ja kolmas vastustaja oli koko pelin helpoin :D

Se seisoi vain paikallaan ja hänen iskuja oli todella helppo väistellä. Ystävällisesti hän vielä murahti jos oli tekemässä superlyöntiään :)

Pelin viimeinen vastustaja, Larry "The Surgeon" Scott vaikutti aluksi pahalle nopeiden iskusarjojensa vuoksi, mutta opin yllättävän nopeasti koko homman. Ei edes Game Overia päässyt tulemaan tässä viimeisen piirisarjan loppupuolella ja Larrykin kaatui viidennellä yrityksellä.

Onneksi ei ollut enää mitään Mortonin tapaista kamaluutta odottamassa.

Oli kyllä melkoinen peli. Todella tyytyväinen, että koitos on ohi. Tämäkin menee siihen ihanaan kastiin "ei enää ikinä".

Omituinen vaikeusaste ja muutenkin mitään sanomaton pelikokemus. 

Punch-Out!!

Games Beaten: 326/709

Genre: Sports

Goal: Beat Mr. Dream Without Secret Password

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 7/10

Little Mac, 17-vuotias poika Bronxista, New Yorkista. Hän ei rakasta mitään muuta niin paljon kuin kunnon haastetta.

Doc Louis on entinen raskaan sarjan nyrkkeilijä, joka on tunnettu erittäin kovista lyönneistään.

Kaikki alkoi siitä kun Little Mac ja Doc Louis sattumalta törmäsivät. Doc rupesi Macin valmentajaksi ja opetti hänelle kaiken nyrkkeilystä. 

Heidän tavoitteenaan on saavuttaa mestaruus ja treenaus jatkuu niin pitkään kunnes unelma on toteutunut!

Jo ennen Mike Tyson's Punch-Out!!:n aloittamista, olin jo päättänyt että pelaan tämän toisen version suoraan putkeen. En nähnyt mitenkään järkevänä pelata tätä pitkän ajan päästä jolloin olisi täytynyt kaikki opetella taas uudelleen.

Päätös oli täydellinen ja tämä meni vain muutamassa tunnissa läpi.

Syy tähän, miksi NESillä on toinenkin Punch-Out!! on se, että Mike Tyson meni häviämään YHDEN matsin kamppaillessaan Buster Douglasia vastaan ja tämä riitti Nintendolle purkamaan sopimuksen. Kieltämättä aika tylyä menoa!

Ainut ero alkuperäiseen Punch-Out!!:n on vain viimeisen vastustajan ulkokuori ja nimi. Mr. Dream käyttäytyy kuin Tyson inhottavia uppercutteja myöten.

Aluksi meinasin, että pelaan tämän pelin rinta rinnan Mike Tyson's Punch-Out!!:n kanssa, mutta päädyinkin pelaamaan sen peräjälkeen. Eipä tämä ratkaisu vaikuttanut mihinkään.

Kivuttomasti meni sillä Minor ja Major Circuitit läpäisin häviämättä yhtään kertaa. Ainut pieni "ongelma" näissä oli, että kun olin tottunut loppupään nopeiden vastustajien tahtiin, tuntui nämä alkupään vastustajat todella hitailta. Tuli ennakoitua melkoisen paljon, mutta eipä sillä kovinkaan paljon väliä ollut :)

World Circuitissa oli muutamia ihmeellisiä ongelmia, sillä Bald Bull antoi pari kertaa nenään. Johtui siitä, kun en ollut ihan hetkeen hänen kanssaan päässyt ottelemaan. Erittäin nolona juttuna pidin sitä, että Don Flamingo yllätti ja pisti Little Macin kanveesiin :D Vieläkin ihmettelen miten hävisin sille näillä pelitunneilla.

Super Macho Man meni kerralla läpi, mikä oli todella hyvä juttu, eipä tarvinnut enää World Circuittia hangata.

Sitten yrittämään Mr. Dreamia joka toimi täysin samalla tavalla kuin Tyson. Tämän vuoksi matsin kulku soljui samalla tavalla. Jotenkin kun oli tottunut Tysonin ruskea -sävyiseen spriteen, niin tämä Mr. Dreamin vaalea sprite oli hankalampi hahmottaa :D Jotenkin epäselvempää mitä lyöntiä tuli seuraavaksi.

Ei tämä onneksi kovin montaa yritystä vaatinut. Läpi menneellä yrityksellä homma meni ihan tuomarin päätökseen asti mikä oli vain hyvä juttu, nyt sai erilaisen lopetuksen kuin vain täystyrmäyksen. En tiedä miten tarkalle homma meni, mutta onnistuin aika mukavasti murjomaan Mr. Dreamia ja mielessä pyöri voitto ennen kuin Mario edes nosti käden voitonmerkiksi!

Eipä tästä enempää sanottavaa ole kun periaatteessa täysin sama peli kyseessä. Nimenmuutoksen ja yhden spriten erilaisuuden vuoksi tämäkin oli pelattava läpi. Tarkkaa hommaa!

Kun tässä oli jo kokemusta takana ja läpäisy ei kestänyt läheskään niin pitkään kuin ensimmäinen Punch-Out, tämän vuoksi vaikeusastekin on hieman alhaisempi.

Mike Tyson's Punch-Out!!

Games Beaten: 325/709

Genre: Sports

Goal: Beat Mike Tyson Without Secret Password

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 9/10

Little Mac, 17-vuotias poika Bronxista, New Yorkista. Hän ei rakasta mitään muuta niin paljon kuin kunnon haastetta.

Doc Louis on entinen raskaan sarjan nyrkkeilijä, joka on tunnettu erittäin kovista lyönneistään.

Kaikki alkoi siitä kun Little Mac ja Doc Louis sattumalta törmäsivät. Doc rupesi Macin valmentajaksi ja opetti hänelle kaiken nyrkkeilystä. 

Heidän tavoitteenaan on saavuttaa mestaruus ja treenaus jatkuu niin pitkään kunnes unelma on toteutunut!

Rehellisesti täytyy sanoa, että tämän pelin aloittaminen hirvitti todella paljon.  Tämä oli täysin ensimmäinen kerta, kun kosken koko peliin. 

Super Nintendolla olevaa Super Punch-Out!!:ia olen sen verran testannut, että yhden illanistujaisten yhteydessä kokeilin ensimmäistä vastustajaa, Gabby Jayta. Turpaanhan siltä tuli koska en tajunnut yhtään miten peliä pelataan :D Erittäin noloa.

Rauhallisin ottein lähdin peliä tutkimaan ja aika nopeasti hommaan pääsi kiinni. Pelin tarkoituksena on voittaa mestaruus joka hoituu pieksämällä neljätoista vastustajaa.

Homma on jaettu erilaisiin piireihin joita on kolme kappaletta. Ensimmäisessä piirissä vastustajia on kolme, toisessa neljä ja kolmannessa kuusi kappaletta. Piirimestaruuden saa haltuunsa voittamalla kaikki piirissä mukana olevat vastustajat. Kun kaikki kolme piirimestaruutta on hallussa, pääsee kokeilemaan taitojaan Mike Tysonia vastaan!

Jokaisen piirin voiton jälkeen saa itselleen salasanan minkä avulla pääsee näppärästi jatkamaan koitosta. Isona plussana salasanaa ei tarvitse näpytellä häviön jälkeen uudestaan. Edes resetin painaminen ei nollaa salasanaa, erittäin hyvä juttu! Pääsee nopeasti yrittämään uudelleen sitä piiriä mihin jäi.

Jos vastustajalta sai nenään, se ei tarkoittanut automaattisesti alkuruutuun joutumista vaan vastustajaa saa yrittää uudelleen. Jos tämän vielä meni häviämään, joutuu pykälän taaksepäin - edellisen vastuksen käsittelyyn. Tämän ottelun hävitessään tulee sitten Game Over. Asia on hieman toinen piirin tittelien hallussa pitävien vastusten kanssa, sillä yksi häviö niitä vastaan pudottaa suoraan pari vastusta taaksepäin.

Nyrkkeilyottelu tapahtuu kolmen erän puitteissa ja voittoon pääsee kolmella eri tavalla; tyrmäyksellä, täystyrmäyksellä tai tuomarin päätöksellä. Tyrmäys on näistä hankalin toteuttaa muutamaa vastusta lukuun ottamatta. Tyrmäys tapahtui, jos vastustaja ei noussut ylös kymmenessä sekunnissa. Mielestäni tätä ei voinut edes saada kahdessa ensimmäisessä erässä aikaiseksi. Kolmannessa erässä se onnistui, joskin siihen tarvittiin hieman tuuria.

Täystyrmäys oli näistä helpoin tehdä ja se toteutui jos vastustajan sai kaadettua yhden erän aikana kanveesiin kolme kertaa. Jos vaikka ensimmäisessä erässä sai kaksi kaatoa aikaiseksi ja kello soi erän päättymiseksi, joutui seuraavassa erässä aloittamaan homman alusta. Toki, vastustajan staminataso oli matalampi ja homma onnistui helpommin.

Tuomarin päätös oli hieman hämärä. Kun kaikki kolme erää oli lopussa ja molemmat ottelijat pystyssä, täytyi tuomarin päättää voittaja. Tähän ilmeisesti vaikutti kuinka monta kertaa toinen oli onnistunut kaatamaan toisen, jäljellä oleva stamina -mittari ja pisteet. Välillä oli täysin siinä uskossa, että voitto tuli, mutta kuitenkin Mario heilautti kättä vastustajan suuntaan :(

Periaatteessa kyseessä ei ole urheilupeli vaikka sellaiseksi tämä luokitellaan. Tässä tarvitsee hyvää reaktiokykyä ja ongelmanratkontaa. Jokainen vastustaja on ikään kuin puzzle joka täytyy ratkaista. Pelissä ei voi liikkua mihinkään, pystyy vain väistellä ja lyödä.

Pelkkää suoraa murjomista ei voi harrastaa, vaan täytyy seurailla mitä vastustaja tekee. Vastustajia täytyy ostata lukea oikein jotta ne pystyy voittamaan. Esimerkiksi jokin vastustaja heiluttaa kulmakarvojaan ennen iskua. Jos menee kulmakarvojen heilutuksen aikana lyömään, vastustaja automaattisesti torjuu hyökkäyksen ja pahimmassa tapauksessa iskee vastaiskun.

Välillä nämä vastustajien liikkeiden lukemiset olivat niin kryptisiä, että ei millään meinannut keksiä miten niihin saisi kunnolla osumia. Peli on suhteellisen nopeatempoinen ja väistelyn lomassa täytyi yrittää saada iskuja perille, ei mikään ihan helppo juttu.

Aluksi vastustajia pystyi murjomaan suhteellisen helposti sen enempiä välittämättä, mutta aika nopeasti joutui alkaa miettimään miten vastustajan liikkeisiin vastasi oikein.

Muutamaa vastustajaa vastaan pystyi tekemään ns. oikein ajoitetun erikoislyönnin joka kaatoi ne laakista. Nämä olivat todella tarkkoja, vain muutaman framen aika-ikkunan sisällä tehtäviä lyöntejä.

Pelistä löytyi staminamittarin lisäksi sydämet ja tähdet. Staminan loppuminen tarkoitti luonnollisesti Little Macin kaatumista kanveesiin. Macin sai takaisin ylös rämpyttämällä A:ta ja B:tä. Tämä meni kuitenkin aina vain vaikeammaksi mitä useammin oli kaatunut. Neljännellä kerralla ei Macia enää ylös saanut vaikka kuinka rämpytti. Oli erittäin tärkeää, että ei ensimmäisessä erässä kaatunut kahta kertaa, sillä loput erät menivät todella hankaliksi.

Sydämet edustivat myöskin staminaa, mutta näiden loppuessa ei suinkaan kaatunut, vaan Mac ei pystynyt enää lyömään. Sydämiä kului jos löi vastustajan hanskoihin tai otti vastustajalta nenään. Kun Macin kunto oli täysin lopussa, sydämiä sai takaisin väistelemällä vastustajan lyöntejä. Myös kanveesissa käynnin jälkeen niitä sai jokusen takaisin. Pelissä on pieni "easter egg", että jos hahmon nostaa ylös viimeisellä mahdollisella sekunnilla, niin saa enemmän staminaa ja sydämiä takaisin. Loppupään matseissa jopa koko stamina palkki täyttyy!

Tähtiä saa kun onnistuu lyömään vastusaajaa nerokkaalla tavalla. Välillä se tarkoitti todella myöhäistä lyöntiä, välillä niitä sai jonkin tiukan lyöntisarjan jälkeen. Tähtiä pystyi olemaan kerralla kolme kappaletta ja ne edustivat tehokasta "uppercut" -lyöntiä. Tämä lyönti täytyi ajoittaa oikeassa kohdassa, mielellään kun oli murjonut vastustajaa ensin muutamalla normaalilla lyönnillä. Lyönti aktivoitiin Start -näppäintä painamalla ja se teki todella paljon vahinkoa osuessaan. Jotkin vastustajat kaatuivat kerrasta sen voimasta!

Tähtien kanssa täytyi olla tarkkana, sillä jos vastustaja osui Little Maciin, menetti siitä yhden hallussa olevan tähden. Eräs loppupään vastustaja, Bald Bull täytyi hoidella uppercutin avulla, se ei muuten suostunut kaatumaan. Onneksi häntä vastaan taistellessa sai todella helposti tähtiä, välillä hän jopa tarjoili niitä :D

Tämän pelin opettelu vaati todella paljon aikaa ja hieman rupesi pelottamaan, että tästä tulisi kuukausien projekti. Vaikka oikeassa elämässä reaktiokykyni on hyvää luokkaa, peleissä ei niinkään. Tai sanotaanko, että jos tiedän entuudestaan pelissä olevan nopeaa reagointia, alan ennakoimaan, pää ei vaan kestä. Tämä ennakointi meinasi koitua kohtaloksi joidenkin vastustajien kanssa, varsinkin Tysonin.

Pelin alkupuoli sujui ihan mukavasti, Minor ja Major Circuitit sujuivat ihan mukavasti, mitä nyt aluksi oli pieniä ongelmia Bald Bullin ensimmäisen kohtaamisen kanssa. Word Circuitissa homma meni todella hankalaksi. Tässä täytyi voittaa kuusi tiukkaa vastustajaa. Toinen kohtaaminen Piston Hondan kanssa tuotti suuria vaikeuksia - hänen liikkeisiin reagointi liian nopealta. Aina aika-ajoin onnistuin voittamaan Hondan, mutta sen jälkeen tuleva Soda Popinski löi viimeisen naulan arkkuun. En osannut yhtään lukea hänen liikkeitään ja muutamien sekuntien pituinen yritys johti taas taisteluun Piston Hondan kanssa.

Päätin, että nyt on pakko katsoa vinkkejä netistä. Tämä kannatti, sillä rehellisesti en olisi kyllä onnistunut näitä loppupään vastustajia voittamaan ilman apuja. Ihan liian teknistä opettelua siihen nähden, kuinka monta kertaa vastustajaa pääsee kokeilemaan häviön jälkeen.

Tarpeeksi kun hankasi, niin vastustajat alkoivat tippumaan lähes joka kerta! World Circuitin loppupuolella tuleva Mr. Sandman tuntui aluksi ihan mahdottomalta, jopa vinkkien avulla. Sen tekemä erikoisliike - Dreamland Express täytyi ajoittaa silmänräpäyksessä tai muuten Little Macista tuli hakkelusta.

Onneksi jotkin vastustajat tekivät aina täysin samat liikkeet samaan aikaan matsia. Tämä koitui lopulta myös Mr. Sandmanin kohtaloksi. Tovi siinä meni, mutta onnistuin muistamaan mitä liikkeitä Mr. Sandman milloinkin tekee ja sitten vain opetteli väistelemään ne. Mr. Sandman muuttui todella helpoksi ja lopulta en hävinnyt sille enää laisinkaan :)

Seuraava ongelmakohta oli Word Circuitin tittelin haltija - Super Macho Man. Tällä kaverilla oli erittäin inhottava Super Spin Punch -liike jonka hän teki aina kaadon jälkeen. Liikkeen väistäminen täytyi rytmittää hyvin, sillä jos yhteenkin lyöntiin osui, kaatui kerrasta vaikka staminamittari olisi ollut täynnä. Parastahan tässä oli se, että tämän liikkeen lyöntimäärä oli satunnainen. Ilmeisesti maksimimäärä oli yhdeksän lyöntiä, mutta itsellä pakka alkoi hajoilla jo kuudennen kohdalla vaikka kyseessä oli vain samassa rytmissä pysyminen.

Super Macho Manin kanssa sai taistella aikamoisen tovin jotta sen pääsi läpi ja World Circuitin mestaruus oli taskussa. Tilannetta ei helpottanut, että häviöstä joutui aina pari matsia taaksepäin, ärsyttävän Don Flamingon käsiteltäväksi.

Viimein homma hoitui ja Macho Man oli nujerrettu! Nyt on edessä pelin viimeinen koitos - Mike Tyson! Voi pojat että tämä matsi oli hankala. Mitkään aikaisemmat, edes Super Macho Man vetäneet vertoja tälle runnomiselle.

Tämän viimeisen matsin kanssa homma meni niin, että tähän ei suoraa salasanaa saanut, vaan aina ennen kuin pääsi Tysonia vastaan ottelemaan, täytyi voittaa Super Macho Man. Tavallaan vähän typerä ratkaisu. Macho ei aina edes mennyt läpi ja sen kerran kun se meni, Tyson murjoi luulot pihalle muutamassa sekunnissa :D Ei siinä oikein päässyt jyvälle.

Onneksi tähän hommaan oli pelastus! On olemassa piilotettu salasana joka vei suoraan Tysonin matsiin. Tätähän ei läpäisymielessä saa käyttää koska sitä ei mainita ohjeissa eikä peli sitä anna käyttöön, mutta näin harjoittelumielessä todella oivallinen.

Ilman tätä en olisi varmaan päässyt Tysonia koskaan läpi. Nyt sentään oli jotain mahdollisuuksia kun pääsi suoraan yrittämään ilman Machon kanssa kikkailua. Ärsyttävänä puolena oli se, kun salasana ei ole virallinen, piti se aina joka kerta syöttää uudelleen kun oli hävinnyt Tysonille.

Oli kyllä melkoinen vaikeusaste lyöty tähän viimeiseen otteluun. Ensimmäiset 90 sekuntia Tyson lyö uppercutteja jotka osuessaan tyrmää Little Macin kertalaakista. Nämä uppercutit eivät suinkaan tule samalla nopeudella vaan Tyson heittää niitä randomilla. Tämä oli ehdottomasti itselle se pahin juttu. Tässä ennakoin todella paljon, varsinkin jos lyönti tuli reilulla viiveellä.

Monia ja taas monia yrityksiä ja olin onnistunut vain kaksi kertaa saamaan Tysonin nurin, eri matseissa tietty. Vaikka minkälaisia Youtube vinkkejä olin katsellut, ei hommasta meinannut tulla mitään, kiitos ennakointini.

Viimein löytyi täydellinen apu! Jotkut hullut harrastaa tämän pelin läpäisyä silmät sidottuna ja olen miettinyt miten se oikein onnistuu. Nämä tyypit käyttävät tekniikkaa nimeltä "bufferointi" joka tarkoittaa, että uuden liikkeen napit painetaan pohjaan kun vanha liike on vielä menossa. Tämä tarkoittaa sitä, että liikkeet onnistuvat aina niin nopeasti kuin mahdollista.

Ideana Tysonia vastaan on, että lyödään sen nyrkkeihin tietyn ajan, väistetään ja lyödään taas. Little Macilta loppuu kunto, mutta jos on homman tehnyt täydellisesti, menee kaikki Tysonin lyönnit ohi ja selvittää tämän tiukan matsin alun.

Tämä oli täydellinen apu Tysonin jäätävää 90s tylytystä vastaan. Tein täysin samat liikkeet kuin pelaaja silmät sidottuna ja onnistuin selviämään 90s ilman vahinkoa. Loppumatsissa ei mitään liian erikoista ole, onhan se toki vaikea ja Tyson tekee liikkeitä melko satunnaisesti varsinkin loppupuolella, mutta enää ei yhdestä tiputtavia iskuja tule.

Aikaahan Tysonin kanssa edelleen meni, mutta viimein sain TKO:n aikaiseksi kolmannen erän loppupuolella ja homma oli siinä!

Ehdottomasti yksi vaikeimmista peleistä mitä olen hetkeen pelannut. Tykkäsin kyllä tämän pelin ideasta hyvin paljon. Ainut vaan, että ainakaan itsellä ei älli ja hermo riittänyt oppimaan vastustajien heikkouksia kun niitä sai sen verran satunnaisesti yrittää.