sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Donkey Kong Jr. Math


Games Beaten: 119/709
Genre: Platform
Goal: Beat Every Mode

Arvosana: 2/10
Vaikeusaste: 3/10

Matikkatehtäviä apinoiden kanssa :D
Empä ajatellut että tässä olisi näin hankalia laskutoimituksia.

Kaksi erilaista pelimoodia jotka molemmat on tarkoitus läpäistä.

Ensimmäisessä piti saada laskutoimituksia yhdistelemällä ruudulla näkyvä luku. Yksinpelinä aika mitäänsanomatonta. Senkun vaan haki oikeat luvut ja merkit kun toinen pelaaja ei edes liiku.


Toinen pelimoodi oli sitten perinteistä allekkain laskemista.
Plus ja kertolaskut meni ihan hyvin, ainakin ne helpoimmat. Miinus ja jako sekä kertolaskun hankalammat meni kyllä ihan penkin alle :D

Tämä oli semmoinen harjoittelumesta missä pystyi treenaamaan taitojaan. Eli tavallaan ei tarvinnut osata mitään. Testaili vain 0-9 lukuja eri kohtiin ja jossain vaiheessa oikea luku osui kohdalleen.
Oikeat luvut myös jäi tehtävään ja väärät vilkkuivat joten vastauksen sai ihan pakosti oikein jossain vaiheessa.
Tuntui kyllä todella typerältä testailla numerot järjestyksessä, mutta minkäs teet kun on niin paska matikassa :D


Jokaisessa osiossa oli kymmenen erilaista tehtävää. Jos tehtävän sai ekalla yrityksellä oikein, sai palkinnoksi linnun munan ja paljon pisteitä. Eli tässä hyvin pärjäämisestä sai pisteitä, ei mitään muuta.

Molemmissa pelimoodeissa liikkuminen hoitui Donkey Kong Jr. -pelin tyyliin. Toinen pelimoodi oli aluksi vähän sekava ja kesti hetki tajuta miten se toimii. Olihan se tottumisen jälkeenkin melkoisen kömpelö käyttää.

No, nyt on matikat laskettu, yhtä puupää olen tämän suhteen kun ennen pelaamista. Onneksi ei tarvinnut sentään laskimeen turvautua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti