Boulder Dash

Games Beaten: 422/709

Genre: Puzzle

Goal: Beat Volcano World (Level 24-4) (4 Loops)

Arvosana: 3/10

Vaikeusaste: 9/10

Stoneford, tuo vanha seikkailija on sairastunut ja makaa vuoteessaan. Hän kutsuu poikansa Rockfordin luokseen.

Hän ojentaa Rockfordille vanhan kartan ja sanoo: "poikani, sinun täytyy lähteä seikkailulle jota minä en koskaan saanut päätökseen. Etsi salaiset jalokivet kuudesta eri maailmasta ja sinusta tulee satumaisen rikas!"

Nämä olivat Stonefordin viimeiset sanat.

Huh, 3,5 viikon piina on viimein ohi. Pelin kaunis ulkokuori mukavine musiikkeineen antaa sellaisen kuvan, että tämähän voisi olla hauskakin peli. Ulkokuoren alla kuitenkin kytee todella epäonnistunut ja hermoja raastava teos.

Pelin ideana on tutkia luolastoja ja kerätä sieltä ruudun yläreunassa ilmoitettu timanttien määrä. Tämän jälkeen täytyy löytää Exit -ruutu ja poistua uuteen koitokseen. Pelin perspektiivi on hieman hassu siinä mielessä, että maata kaivettaessa kaikki asiat tippuvat alaspäin, mutta pelihahmo pystyy kulkemaan missä haluaa.

Ehkä ukko pitää kiinni takaseinästä, muuten tämä on täysin epärealistista! Viholliset kulkevat aina kaivettuja alueita pitkin ja kiertävät samaa rinkiä ellei niiden kiertoreittiä häiritä. Vihollisia pystyy "lukitsemaan" niin, että kaivaa maata tehden yhden pienen loopin jolloin perässä seurannut vihollinen jää loputtomasti kiertämään tätä pientä kehää.

Luolastojen tutkiminen on tarkkaa hommaa, sillä Rockford liiskaantui todella helposti lohkareiden ja timanttien alle. Lohkareiden ja timanttien seassa pystyi liikkumaan - kunhan vain piti huolen, että yläpuolella oleva asia on suoraan kiinni ukkelissa, täten ei liiskaannu.

Vihollisia pystyi hyödyntämään aukkojen tekemisessä. Oikein ajoitetun lohkareen/timantin pudottaminen vihollisen päälle saa aikaan räjähdyksen ja jos räjähdys tapahtuu tarpeeksi lähellä seinämää, ilmestyy siihen reikä. Räjäyttelyn kanssa sai olla tarkkana, sillä lähellä olevat timantit tuhoutuivat myös prosessin aikana. Henkikin saattoi mennä jos liian lähelle jäi asiaa tutkailemaan.

Kahden erityypin vihollisia on olemassa - perus vihollisia ja vihollisia, mitkä muuttuvat timanteiksi tuhoamisen jälkeen. Nämä täytyi vain testailla ja muistaa sillä mitenkään ei voinut tietää, mitkä viholliset pudottavat timantteja.

Vihollisten lisäksi muutamassa puzzlessa on kiusaamassa jotain ihmeellistä alkulimaa. Lima leviää hitaasti ympäri luolastoa ja sen kulkemisen voi estää ainoastaan lohkareiden avulla. Jos liman onnistuu lukitsemaan suljettuun tilaan lohkareiden ja pelihahmon avulla, se muuttuu ajastaan timanteiksi!

Vaikka tämän pelin idea kuulostaakin ihan kivalle, on pelissä viisi todella pahaa suunnitteluvikaa. Nämä pilaavat pelin  omalla kohdallani. Ilman näitä virheitä tämä olisi ollut 8/10 peli.

Avataampa hieman näitä viittä perisyntiä jotka pilasivat tämän pelin:

Pelissä eteneminen: peli on suunniteltu niin, että kartta on jaettu kuuteen eri maailmaan jotka sitten sisältävät neljä puzzlea. Tämä tarkoittaa 24 erilaista puzzlea.

Kun neljä puzzlea on selvittänyt, etenee seuraavaan maailmaan ja saa salasanan. Tämä on ihan perus juttua, mutta asia mikä tämän pilaa on se, että nämä neljä puzzlea täytyy pelata samoilla lisäreillä läpi. Jos tulee Game Over, joutuu aloittamaan alusta.

Tälläinen ratkaisu puzzlepelissä on aivan uskomattoman typerää. Hieman kävi puuduttamaan yrittää läpäistä samoja puzzleja uudestaan ja uudestaan... Jos tästä nyt jotain hyvää pitää yrittää löytää, niin puzzlet sentään sai pelata haluamassaan järjestyksessä.

Jos jokin puzzle vaikutti paljon hankalammalta kuin muut, se kannatti pelata ensin ja jättää helpoimmat viimeiseksi jotta olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet päästä etenemään. Useaan otteeseen homma meni pilalle kun takaraivossa jyskytti tieto siitä, että jos nyt teen liikaa virheitä, joudun taas alkuun.

Ei pää kestänyt kasassa ja todella typeriin virheisiin tuli sorruttua.

Looppaus: tässä pelissä ei suinkaan riitä kuuden maailman selvittäminen vaan tämä hienous täytyy tehdä neljä kertaa! Eli tämä tarkoittaa 96 puzzlea. Jokainen looppi sisältää täysin samat puzzlet, ainoastaan niiden vaikeusaste nousee.

Todella väsynyt ratkaisu. Se, että olisi tehnyt useampia puzzleja, vaikeutettiin vaan samoja jo läpäistyjä puzzleja. Enkä nyt tarkoita, että tähän olisi tarvinnut mitään 96:tta puzzlea vääntää, joku 50 olisi riittänyt mainiosti.

Kun tämän Game Over -systeemin vuoksi samoja puzzleja joutui hankamaan monia kertoja uudelleen, niin kiva vielä pelata lisää samoja puzzleja!

Aikaraja: puzzlepeleissä aikaraja ei ole hyvä asia. Se vain aiheuttaa turhaa paniikkia ja hätäilyä. Tässä pelissä aikaraja on vielä laitettu suhteellisen tiukaksi joten puzzlet täytyy läpäistä todella tarkasti läpi. Muutamassa puzzlessa aikaa ei jäänyt kovin montaa sekuntia hukattavaksi.

Taustalla tykyttävä aikaraja ja sen loppupuolella tuleva kiihtyvä musiikki herpaannutti keskittymistä radikaalisti. Pelissä kun lähtee henki todella helposti ja pienistäkin virheistä rankaistaan isolla kädellä, ei hyvä. 

Välillä puzzle oli jo pilalla ennen kuin se kerkeisi edes kunnolla alkaakaan kun meni tekemään yhden liikaa aikaa vievän virheen jonka olisi voinut hyvin pelastaa ilman aikarajan olemassaoloa.

Kontrollit: eritoten tämäntyylisessä pelissä kontrollien jämäkkyys on tärkeä asia, sillä tässä täytyy tehdä välillä millintarkkoja liikkumiskuvioita. Totta kai tämäkin asia on kustu.

Rockfordin liikuttelu on tahmeaa ja välillä komennot ei mene vain perille. Joskus ukko liikkuu liian pitkälle vaikka painamisen lopettikin hyvissä ajoin ja välillä nappia sai hakata, että ukko lähti liikkeelle. Kaikki useamman liikkeen pujottelut esimerkiksi ahtailla käytävillä olivat todella haastavia toteuttaa, sillä useasti ukko ei meinannut mennä sinne minne halusin.

Koska tässä ei virheitä voi juurikaan tehdä, homma päättyi yleensä kuolemaan tai puzzlen alusta aloittamiseen.

Bugisuus: tätä ei ihan älyttömästi onneksi ilmaantunut, mutta ihan tarpeeksi vitutuksen aikaansaamiseksi. Jos vihollinen kulki pelihahmon ohi lähimmästä mahdollisesta kohdasta niin, että pelihahmo on paikallaan ja spritet eivät missään vaiheessa osu toisiinsa, lähtee henki. Jos sama tapahtuu niin, että kävelee vihollisen ohi, silloin henki ei jostain syystä lähde.

En oikein ymmärrä millä logiikalla vihollinen tappaa hahmon. Joskus kun keräili timantteja niin, että on lohkare/timanttikasan "sisällä" saattoi vain randomisti kuolla. Pelissä ei kuole, jos objekti on suoraan hahmon yläpuolella, mutta joskus homma vain glitchasi.

Vihollisten liikkumisen voi myös laittaa tähän bugi-osioon vaikka se taitaakin olla ihan tietoinen ratkaisu. Viholliset liikkuvat niin, että ne skippailevat frameja. Sinällään omituista, sillä pelihahmon liikkuminen on täysin sulavaa. Helvetin ärsyttävää, kun täytyy tehdä todella tarkkaan ajoitettuja lohkareiden pudotuksia vihollisten päälle ja ajoitus on hankala arvioida oikein vihollisten nykimisen vuoksi.

Viholliset saattoivat jäädä myös "jumiin" paikkoihin, missä ei ollut mitään estettä. Tätä tapahtui niin, että toinen vihollinen liikkui samaan aikaan samasta kohdasta ja jotenkin sai toisen vihollisen jäämään jumiin. Myös timanttien lohkareiden/timanttien pudottaminen lähellä vihollista sai aikaan saman efektin. Tämä oli TODELLA mahtava juttu, koska monissa puzzleissa täytyi hyödyntää lähes kaikki viholliset esimerkiksi aukkojen tekemiseen ja jos kyseinen kaveri oli jumissa, ei auttanut kuin aloittaa puzzle alusta.

Yhdessä puzzlessa odotti iloinen yllätys kun kävi montun pohjalta keräämässä timantteja ja palasi takaisin ylös. Vihollinen oli glitchannut juuri aukon suulle ja sen ohittaminen oli täysin mahdotonta :D

Ei hauskuus vielä tähän lopu. Vihollisten looppiin lukitsemisessakin löytyi eräs inha ongelma. Looppiin lukitsemisen jälkeen kun lähti kävelemään eri suuntaan sen verran, että ruutu rullasi jättäen kaverit sen ulkopuolelle. Tämä saattoi joskus vapauttaa viholliset tästä loopista ja tämähän se varsin iloinen yllätys oli kun pitkään selvittämäsi puzzle olikin yllättäen pilalla.

Kun peli on edennyt tarpeeksi pitkälle, vastaan tulee vihollisia jotka on lukittu yhden ruudun kokoiselle alueelle missä ne eivät päässeet liikkumaan lainkaan. Ainut keino, miten ne saa sieltä pois on kaivaa maata edestä ja liikkua salamannopeasti muualle. Tämäkin homma on ihanasti pilattu, sillä välillä vihollinen vain tappaa saman tien eikä asialle voi tehdä mitään.

Ilmeisesti riippuu siitä, mihin päin vihollinen on kuvitteellisesti liikkumassa yhden ruudun tilassa. Tätähän ei voi mistään tietää ja pitää vain arvalla kokeilla onneaan, ai että!

Ensimmäinen looppi oli melkoista hapuilua jotta sai pelin mekaniikoista ynnä muista jonkinlaisen otteen. Hankaluuksia tuotti kohdat, missä lohkareita ja timantteja on kasattu isoihin läjiin. Ei vaan ollut tarpeeksi rohkeutta ja tietämystä, että olisi uskaltanut mennä timantteja keräilemään.

Tarpeeksi kun oli samoja kohtia hangannut, sai otetta millä tavalla lohkareet vyöryy alaspäin jos kasasta lähtee timantteja keräilemään. Tärkeää oli muistaa, että suoraan päässä kiinni olevia lohkareita/timantteja ei tarvinnut varoa, ne eivät vyöry niskaan.

Myös lohkareiden pudottaminen vihollisen päälle vaati reilusti treeniä. Ajoitus ei ollut ihan helppo kun viholliset kulkevat nykimällä eteenpäin.

Toinen looppi menikin sitten huomattavasti sujuvammin läpi kun ei enää mekaniikkojen kanssa ollut ongelmia. Vaikeusasteen nouseminenkin verrattuna ensimmäisen loopin puzzleihin oli hyvin maltillista.

Kun kolmas looppi alkoi, aloin olemaan jo aika puutunut ja kyllästynyt koko peliin. Kolmannessa loopissa vaikeusaste otti selvän nousun ja puzzeja sai oikein tosissaan yrittää jotta ne pääsi läpi. Tässä vaiheessa jouduin muutaman puzzlen katsomaan netistä, sillä mielenkiinnon ollessa pohjamudissa en vain jaksanut alkaa selvittämään niitä itse.

Yllättävän vähällä netistä yytsimisellä kuitenkin pääsin, olin varautunut katsomaan huomattavasti useamman kentän ratkaisun valmiiksi. Kolmannen loopin Volcano World, eli viimeiset neljä puzzlea vaati useamman tunnin rutistuksen jotta ne pääsi putkeen läpi.

Pelkästään ensimmäisen puzzlen opetteluun meni yli kaksi tuntia. Todella pitkä puzzle jossa joutuu pujottelemaan lohkareiden ja timanttien välissä ja yksikin pieni virhe johtaa homman kusemiseen. Tietysti tästä puzzlesta löytyy vielä useita todella tarkkoja lohkareiden pudottamisia vihollisten päälle. Ärsyttävää, kun tiesi tarkalleen miten puzzle ratkaistaan, mutta ei vaan saanut kaikkia palasia loksahtamaan kohdilleen.

Aikarajakin oli vedetty tiukan puoleiseksi, sillä ei montaa sekuntia jäänyt tuhlattavaksi kun astui Exitiin. Kun tämän ensimmäisen puzzlen sai jollain tasolla treenattua, täytyi vielä tehdä se täydellinen suoritus missä kaikki neljä puzzlea mennään putkeen läpi. Monia ja monia yrityksiä se vaati, mutta viimein sain täydellisen suorituksen tehtyä. Onneksi tämän viimeisen maailman neljäs puzzle on sellainen, että siitä sai ihan mukavaan tahtiin lisäreitä.

Kun kerää kasaan 2000 pistettä, sai lisärin. Perus timanttien keräämisestä ei hirveästi pisteitä jaeltu, mutta kun onnistui pudottamaan lohkareen vihollisen päälle, siitä palkittiin 450 pisteellä! Tässä neljännessä puzzlessa täytyi avata reittejä vihollisten avulla joten pisteet oli taattu :)

Olin henkisesti murskattu tuon kolmannen loopin viimeisen maailman toimesta ja vielä pitäisi jaksaa pelata tätä kurjaa peliä yhden loopin verran... Olin varautunut siihen, että neljäs ja viimeinen looppi on överillä vaikeusasteella ja kyllähän se osittain sitä olikin. Suurimpaan osaan puzzleista oli laitettu enemmän vihollisia ja monessa täytyi kerätä kaikki puzzlessa olevat timantit.

Puzzlet eivät menneet vaikeuden lisääntyessä millään tavalla kiinnostaviksi, lähinnä ne vain nostattivat ärsytystä kun pikkutarkasta näpertämisestä tehtiin vielä enemmän pikkutarkkaa. Tykkään kyllä pikkutarkasta näpertämisestä noin yleisesti, mutta tässä pelissä asian kiinnostavuus oli vaakalaudalla.

Tässä neljännessä loopissa oli se hyvä puoli, että kun yhden maailman pääsi läpi, pystyi tuulettamaan sen puolesta, että ei enää ikinä tarvinnut kyseisiä puzzleja pelata uudestaan!

Tällä kertaa Volcano World ei tuonut mitään sen suurempia yllätyksiä mukanaan sillä kolmannen loopin vaikeusaste oli jo niin kovalla tasolla, että sitä ei ihan hirveästi oltu pystytty vaikeuttamaan tähän viimeiseen looppiin. Muiden maailmojen puzzlet olivat nostaneet vaikeusastettaan huomattavasti jyrkemmin.

Ainut hankala asia tässä viimeisen loopin Volcano Worldissa oli se, että nyt ensimmäisestä puzzlesta täytyi kerätä ihan jokainen timantti. Kuten aikaisemmin mainitsin, timantteja täytyi keräillä pujottelemalla lohkareiden välissä ja aina muutama jäi sellaiseen paikkaan mistä niitä ei voinut enää saada kerättyä.

Rauhallisella suunnittelulla onnistuin keksimään sellaiset reitit, että jokaisen timantin sai kerättyä. Aikaraja tuli tässäkin vastaan ja täytyi vain yrittää pitää pää kasassa jotta muisti tehdä kaiken tarvittavan juuri oikeassa järjestyksessä.

Homma eteni näppärästi ja olinkin sellaisessa tilanteessa, että oli enää yksi puzzle läpäisemättä ja lisäreitäkin jäljellä neljä kappaletta. Pelattavana oli enää viimeisen maailman helpoin puzzle jossa täytyi lukita alkulima lohkareiden avulla jotta se muuttuu timanteiksi. Olin keksinyt todella simppelin ja tehokkaan tavan lukita lima suurelle alueelle.

Tässä puzzlessa oli sama ongelma jokaisella kierroksella - puzzle on täysin tuuripohjainen. Joskus lima ei vain etene tarpeeksi nopeaa tahtia ja aika ei riitä enää Exitiin pääsemiseen. Joskus lima ei edes muuttunut timanteiksi edes aikarajan puitteissa. Todella loistavaa puzzlepelin laatua kun joutuu luottamaan RNG:hen.

Olin jo täysin varma, että nyt peli menee läpi kun lisäreitäkin löytyy mukavasti taskusta. Tämän puzzlen loppu on hieman hankalampi kuin kolmannella loopilla sisältäen enemmän hämähäkki vihollisia. Hämähäkit on lukittu yhden ruudun kokoisiin alueisiin ja pelkona oli, että henki lähtee saman tien kun hämähäkin vapauttaa, kiitos paskan pelisuunnittelun.

Yritin pujotella sellaista reittiä pitkin missä ei hämähäkkejä tule vastaan, mutta pelin paskoilla kontrolleilla tälläinen useamman mutkan pujottelu ei vain luonnistunut. Liiskaannuin aina pääkalloja muistuttavien lohkareiden alle.

Elämät hupenivat silmissä ja mietin, että mitähän tässä nyt tekisi koska minulla oli enää yksi jäljellä. Keksinkin sitten nerokkaan idean ja unohdan puzzlen ratkaisun hetkeksi ja käyn tuhoamassa hämähäkkejä jotta saisin kerättyä muutaman lisärin. Pakko oli vain riskillä kokeilla, saisiko hämähäkkejä vapautettua ilman kuolemista. Onnistuihan se ja sainkin kerättyä lisäreitä pari kappaletta ja homma jatkui taas. 

Päätin hylätä ensimmäisen pujotteluidean ja yritin päästä Exitille vapauttamalla yhden hämähäkin. Onnistuin tässä ja Exit siinsi nenäni edessä. Niinhän siinä sitten kävi, että pelihahmo liikkui yhden pykälän liian pitkälle ja suoraan hämähäkin syliin. Ruudulla komeili teksti Game Over. Olin unohtanut, että kuolin yhden kerran lisärien keräämisen jälkeen enkä siinä hässäkässä muistanut monta elämää oli enää jäljellä. Läpäisy oli kirjaimellisesti millin päässä.

Harvinaisen tyhjä olo valtasi kehoni ja tuijotin ruutua lamaantuneena. Oli jo myöhä enkä kerinnyt enää yrittämään uudelleen.

Seuraavana aamuna tästä järkytyksestä toipuneena yritin uudelleen ja homma meni ensimmäisellä yrittämisellä läpi! Tällä kertaa vapautin kaikki hämähäkit jotka olivat tielläni jotta reitti olisi täysin varma Exitille asti.

Ehdottomasti NESin huonoimpien puzzlepelien laariin menee tämä pökäle. Aivan liikaa ongelmia jotta tästä olisi nauttinut. Kuvitelkaapa sellaista, että esimerkiksi Lolossa olisi nuo viisi yllä mainitsemaani ongelmaa. Ei olisi kovinkaan nautinnollista pelata.

Olihan tämä ihan hyvä graafisesti, musiikillisesti ja ensimmäinen looppi oli ihan hauska pelata, mutta siihenpä se sitten jääkin.

Never again!

The Addams Family: Pugsley's Scavenger Hunt

Games Beaten: 421/709

Genre: Platform

Goal: Defeat the Judge

Arvosana: 5/10

Vaikeusaste: 4/10

Ikään kuin asiat eivät olisi jo tarpeeksi hämäriä, Pugsley parka menettää perheensä kidnappaajien käsiin. Perheenjäsenet on piilotettu ympäri heidän omaa kartanoaan!

Etsinnän tiimellyksessä vastaan tulee hämmentäviä otuksia ja monimutkaisia esteitä.

Jos ihana pieni Pugsley on tarpeeksi kyvykäs, hän onnistuu pelastamaan Gomezin, Grannyn, Wednesdayn ja Ucle Festerin.

Jokainen perheenjäsen kantaa mukanaan pientä osaa luonnottoman hyvää musiikkia ja kun palaset on saatu yhteen, soittaa Lurch niistä koostuvan sävelmän joka avaa salaisen reitin Mortician luo!

Pugsleyn ainoa apuri on Thing, joka auttaa häntä pienin viestein.

Joten valmistaudu kauhistuttavaan seikkailuun...on Pygsleyn raadon metsästyksen aika!

Nyt vuorostaan The Addams Family -pelisarja tulee päätökseen tämän pelin myötä. Ainoastaan nimi on tuttu entuudestaan, siihen se tietämys sitten jäikin. 

Ilmeisesti aika hintavasta pelistä on kyse, tai ainakin jossain vaiheessa peli ei ihan sieltä halvimmasta päästä ollut.

Tämä sarjan viimeinen peli on ihan puhdasta tasoloikkaa ilman mitään kummempia krumeluureja. Nimensä mukaan tässä pelataan Pugsleyllä ja tarkoituksena on pelastaa muut perheenjäsenet.

Salasanoja peli antaa mukavaan tahtiin joten seikkailua ei tarvitse aloittaa aina alusta. Peli on suhteellisen lyhyt ja se meni itsellä yhdeltä istumalta läpi. Ei tarvinnut tällä kertaa turvautua salasanojen apuun.

Seikkailu alkaa kartanon ulkopuolelta ja lähdin tutkimaan ympäristöä ennen kartanoon astumista. Ulkopuolella ei jostain syystä ollut musiikkia lainkaan ja ajattelin sen liittyvän jotenkin tunnelman luomiseen.

Hetken tutkimisen jälkeen kun astuin sisään kartanoon, musiikki edelleen loisti poissaolollaan. Etenin kartanon huoneissa ja huomasin, että vaikka platformit ovat pääosin ihan mainiota pikseliarttia, huoneiden taustat ovat pelkkää tasaista väriä.

Värit ovat vielä valittu mahdollisimman näköhermoja ärsyttäviksi - ehkäpä tämä on ollut tietoinen valinta pelin teemaa ajatellen. Platformien sijoittelu on myöskin pääosin hieman kummallisesti toteutettu. Homman juoni alkoi pikkuhiljaa valjeta - pelihän on jäänyt selkeästi keskeneräiseksi! 

Jännä sinänsä, sillä jotkin täysin valmiit teokset ovat syystä tai toisesta jäänyt julkaisematta, mutta sitten on tälläinen selkeästi keskeneräinen päätetty pistää myyntiin todennäköisesti dollarinkuvat silmissä.

Tästä ankeasta, ilman musiikkia olevasta tunnelmasta tuli mieleen jotkin vanhat DOS-pelit. Hyvin samanlaisia ääniä kuului esimerkiksi esineiden keräämisestä. Kenttäsuunnittelukin huokui vanhoja DOS -seikkailuja.

Vihollisia löytyi laidasta laitaan ja jotkut niistä olivat todella kummallisia. Varmaan viime hetkellä kyhätty kasaan. Vihollisia nujerretaan päälle hyppäämällä ja tämän homman hitbox on hieman outo. Vihollisten päälle pystyi hyppimään onnistuneesti vaikka ei ihan tarkasti osuisikaan itse otukseen.

Jos kaksi vihollista on hyvin lähellä toisiaan ja molemmat kuolevat saman hypyn aikana, toisesta vihollisesta ottaa jostain syystä osumaa :D

Energiaa pelissä on muutama yksikkö, mutta tiettyjä välipomoja tuhoamalla kokonaismäärää sai nostettua. Kaikki mahdollinen kannatti etsiä, sillä tämä peli ei ihan helppo ollut. Vastassa on pitkiä huoneita täynnä vihollisia ja ansoja. Jos huoneessa meni kuolemaan, joutui alkuun.

Peli on todella antelias lisäreiden suhteen, mutta ne pystyy keräämään vaan yhden kerran. Jo heti alussa saa reilun läjän lisäreitä, kunhan vain tutkii hieman paikkoja. Huoneisiin on piilotettu salapaikkoja ja muutamia löysinkin. Yleensä löytämisestä palkitaan lisäreillä :)

Jos nyt pelaisin pelin uudelleen läpi, niin menisin huoneet hieman eri järjestyksessä jotta hankalimpiin huoneisiin olisi reilusti lisäreitä käytössä. Nyt sai oikeasti hikoilla jotta hullut tasoloikkakohdat sai hoidettua kunnialla loppuun.

Kuten aikaisemmin mainitsin, tämä on todella yksinkertainen tasoloikka. Huoneista löytyy leivoksia ja karamelleja jotka täyttävät energiamittaria kun niitä kerää tarpeeksi monta kappaletta. Muutamassa paikassa vastaan tuli hetkellinen kuolemattomuuspullo ja nopeuskengät.

Kengät kannatti jättää keräämättä, sillä hahmo on ihan tarpeeksi nopea ilman niitä ja kohdista tuli huomattavasti hankalampia höntyilevällä hahmolla.

Jokainen pelastettava perheenjäsen on jonkin mörön vankina. Taistelut ovat aika mitäänsanomattomia ja samanlaisia. Väistele muutama ammus ja hyppää päälle. Toista tämä tarpeeksi monta kertaa ja pomo kuolee.

Hirveästi ei mietintämyssyä oltu käytetty tämän asian suhteen. Ehkäpä jotain muuta myssyä kun pelikin jäi pahasti vaiheeseen. Parin energiayksikön voimin vaikeimpien huoneiden pomot olisivat olleet tuskallisia, sillä yleensä perille pomohuoneeseen ei päässyt kovin monen lisärin turvin.

Lisäenergioiden avulla pystyi hieman rennommin tuhoamaan ruudulle ilmestyneet rumilukset. 

Kun perheenjäsenet on pelastettu, aukeaa kartanon aulassa oleva mysteerinen lukittu ovi! Jostain syystä pelastettavien listalta ei löytynyt Cousin Ittiä vaikka muut perheenjäsenet ovat mukana tavalla tai toisella. Kuitenkin tämän karvakasan kuvia löytyy kartanon seiniltä.

Joka tapauksessa lukittu ovi vie pelin viimeiselle alueelle joka on hyvin samanlaista huttua kuin muukin peli. Hieman ketjuissa kiipeilyä ja kiperää tasoloikkaa, siinä se.

Kun tästä ketjusokkelosta on selvinnyt, siirrytään kummalliseen kultaisella taustalla olevaan huoneeseen josta saa yllin kyllin kaikenlaisia hyödykkeitä kuten energiaa ja lisäreitä. Selkeästi tässä valmistaudutaan viimeistä koitosta varten.

Kyllä, juuri näin on asian laita. Viimeinen pomo odottaa huoneen perällä olevassa erillisessä huoneessa kaikessa karmeudessaan. On kyllä harvinaisen ruma sprite...jestas sentään. Tuomari hoideltiin samaan tyyliin päälle hyppäämällä kuin muutkin pomot.

Huoneen keskellä on useita pieniä tasoja joita oli hyvä käyttää apuna ukon päälle hyppäämiseen. Taivaalta satoi välillä rivi tuomarin vasaroita jotka oli helppo väistää. Oikeanlaisella ajoituksella kun ukon kuolemattomuusaika oli häviämässä, hyppäsi uudelleen päälle, näin sai mahdollisimman nopeasti uuden iskun tehtyä.

Pari yritystä se vaati, mutta ei sentään Game Overia tullut. Loppukuvat eivät tarjoilleet mitään kovin erikoista, mutta empä odottanutkaan mitään päräyttävää pelin laadun huomioon ottaen.

Harmi sinänsä, tämä olisi voinut olla ihan mainiokin peli jos vain olisi tehty loppuun asti. Pugsleyn sprite ja taustat olivat ihan mainiota, mutta kaikki muu olikin sitten hiomatonta kakkosnelosta.

Kyllähän tämän kerran pelasi läpi, mutta toiste ei tarvitse pelin kajota.

Konami Hyper Soccer

Games Beaten: 420/709

Genre: Sports

Goal: Win Tournament Mode

Arvosana: 8/10

Vaikeusaste: 4/10

Vielä löytyi täysin tuntematon jalispeli NESille. Tämä Konamin 1992 väsäämä peli on julkaistu vain Euroopassa ja Australiassa. Luulisin, että tämä on ihan taktinen veto, sillä jenkeillä on oma kiinnostuksensa siinä toisessa jalkapallossa jota pääosin pelataan käsin.

Joka tapauksessa tämä yllätti laadukkuudellaan! Peli on enemmän vakavampaan suuntaan viety toisin kuin esimerkiksi Nintendo World Cup. Hyvää vaihtelua ja oikein tehtynä vakavampikin meininki toimii.

Konami Hyper Soccer sisältää useampia pelimuotoja, mutta pääpaino on turnauksessa. Ensin pelaillaan kahdeksan kappaletta karsintaotteluita jonka jälkeen siirrytään sitten finaaleihin taistelemaan mestaruudesta.

Pelistä löytyy todella monta joukkuetta mistä valita. Hetkellisen pohdinnan jälkeen valitsin Ruotsin! Ohjekirjaa olisi kannattanut hieman tutkiskella, sillä joukkueet on jaettu erilaisiin taso-lohkoihin.

Valitsemani Ruotsi on keskitason lohkossa ja joukkueella pelaaminen osoittautui todella hankalaksi. Jouduin loppupeleissä tekemään vaikean valinnan ja vaihdoin Ruotsin Brasiliaan. Semifinaaliottelu Hollantia vastaan osoittautui Ruotsin pojilla lähestulkoon mahdottomaksi kun vastassa oli nopeammat ja taitavammat pelaajat.

Ruotsi ei kuitenkaan ollut edes alimmassa tasolohkossa vaikka sille se alkoi tuntua. Ohjeissakin mainitaan, että näillä alimman tasolohkon joukkueilla mestaruuden voittaminen on todella olematonta. Jännästi Meksiko ja USA on laitettu tuonne alimpaan kastiin.

Ennen jokaista ottelua ruutuun lävähtää näkymä missä saa parantaa joukkueen eri osa-alueita ja hyökkäyskuvioita. Jokaisella joukkueella on aluksi tietty määrä pisteitä joita sitten pääsee lisäilemään.

Parannettavia osa-alueita ovat nopeus, puolustus, hyökkäys, potku, tekniikka ja tuuri. Maksimipistemäärä osa-alueella on 15. 

Aluksi pisteitä voi lisäillä viisi kappaletta haluamiinsa kohtiin, mutta otteluiden edetessä määrä jämähtää kolmeen pisteeseen.

Hyvänä vertailuna nämä testaamani Ruotsi ja Brasilia - Brasilian joukkueella on heti pelin alussa puolet enemmän osa-aluepisteitä kuin Ruotsilla :D Ei ihme, että ei oikein meinannut sujua.

Suhteellisen tasaisesti nostin kaikkia osa-alueita, mutta pääpaino pysyi kuitenkin nopeudessa, potkussa ja tekniikassa. Hyökkäyskuvioihin en kajonnut lainkaan kun näistä en juuri mitään ymmärrä. Hyvin pärjäsi vakiolla mitä peli ehdotti.

Itse matsin aikana ruudulta ei löytynyt mitään ylimääräistä.  Ei edes kelloa mistä olisi nähnyt, paljonko matsia on jäljellä. Eivät ottelut kovin pitkiä olleet ja arvioisin, että noin 10min pelattiin. Matsin loppumisen huomasi tikittävästä äänimerkistä.

Grafiikat on muuten aika jees, mutta hieman oudolta näytti kun pelaajilla ei ollut kasvoja. Tämä on tyypillistä Konamille, että kasvojen tekemiseen ei hirveästi panostettu, mutta jotenkin antoi hassun fiiliksen tälläisessä jalkapallopelissä :D

Nintendo World Cupista poiketen, tässä ohjailtiin jokaista kentällä olevaa pelaajaa. Tietokone ohjasi kauempana olevia ja kun pallo tuli lähelle, sai itse ohjakset kyseiseen pelaajaan. Homma toimi saumattomasti.

Joskus vastustajajoukkueen pelaajat tekivät todella omituisia ratkaisuja pallon syötön tai kuljetuksen suhteen, mutta ei tässä muuten mitään sen erikoisempaa vikaa ollut. Vastustajan maalivahti jostain syystä sortui useamman kerran matsin aikana potkaisemaan aloituspotkun suoraan sivurajan yli :D

Maalien tekemisestä palkittiin hienolla animaatiolla riippuen siitä, millä tyylillä maalin teki. Hyvä lisä matsien tiimellykseen :)

Kun Ruotsin kanssa hieman hapuillen edennyt matka tyssäsi Hollantiin, ei Brasilian kanssa etenemisessä ollut minkäänlaista ongelmaa. Tykittelin karsintamatseja semmoisella sykkeellä, että useampi matsi päättyi 10-0 tilanteeseen :D

Hollanti tuli vastaan samassa semifinaalimatsissa ja se kaatui vähän liiankin helposti. 

Finaalissa vastassa oli jopa hieman yllättäen Tšekkoslovakia joka on rankattu samaan tasolohkoon kuin Ruotsi. Onneksi Argentiina oli pudonnut pois jo alkumetreillä, sen kanssa olisi voinut mennä kunnon mähinäksi.

Matsi alkoi hieman yllättäen kun Tšekkoslovakia teki saman tien maalin. Hetken pelailun jälkeen homma muuttui ja onnistuin tekemään tasoitusmaalin.

Matsin edetessä huomasi, että tämä matsi oli huomattavasti tasaväkisempää kuin Ruotsi-Hollanti -semifinaalimatsi :D Pyöritin peliä, mutta maaleja en älyttömästi saanut aikaiseksi. Ensimmäinen puoliaika päättyi tasatilanteeseen.

Toinen puoliaika alkoi loistavasti ja onnistuin tekemään maalin! Ei mennyt älyttömän kauaa, kun sain vielä kolmannen maalin aikaiseksi. Pieni hymy nousi huulilleni kun tiedostin, että voitto on todella lähellä.

Pyörittelin palloa vastustajan päädyssä ja viimein alkoi tuttu tikitys kuulumaan matsin loppumisen merkiksi. Brasilia on mestari maalein 3-1!

Tämähän oli yllättävän hyvä ja viihdyttävä jalkapallopeli! Meni NESin jalkapallopelien kärkikastiin. Nintendo World Cupin ykköspaikkaa ei mikään tule vavisuttamaan, mutta tämä antoi hyvän vastuksen tälläisenä vähän vakavampana pelinä.

Rock 'n Ball

Games Beaten: 419/709

Genre: Simulation

Goal: Finish Four Game Modes:

           Pinball - Get Top #1

           Pachinko - Get Any Secret Code

           Battle Mode - Beat Bomber, Thunder and Attack

           Sports Mode - Beat Soccer and Ice Hockey

Arvosana: 2/10

Vaikeusaste: 2/10

Oli jälleen aika sukeltaa simulaatioiden ihmeelliseen maailmaan ja tällä kertaa valinta osui täysin tuntemattoman flipperipelin kohdalle. 

Ihan pelkästä perinteisen flipperin lätkyttelemisestä ei ole kyse vaan tässä on neljä erilaista pelimuotoa mistä valita. Läpäisyyn vaaditaan kaikkien neljän pelimuodon suorittaminen. Ajattelin jättää itse pääpelin hieman sivummalle ja aloitin pelaamisen muista pelimuodoista.

Tämä osoittautui hyväksi taktiikaksi, sillä muut pelimuodot menivät suhteellisen nopeasti läpi. Itse flipperin kanssa saikin sitten taistella useamman päivän ajan.

Avataampa hieman tarkemmin eri pelimuotoja sekä niiden läpäisytavoitteita:

Pachinko

Ajattelin, että tästä olisi hyvä aloittaa pelin läpäiseminen. Ennen pelimuotoon siirtymistä valitaan itselleen mieluinen pelihahmo. Ohjekirjan muukaan hahmoilla on eroja, mutta minä en ainakaan mitään tälläistä huomannut. Kaikki tuntuivat ihan samalta. 

Valitsin Billyn joka muistutti Elviksen ja Ozzy Osbournen 1969 Woodstockin keikkakledujen risteytystä. Billyllä pelasin sitten jokaisen pelimuodon läpi.

Ideana tässä pelimuodossa on ampua kuulia lähtöalustalta ja toivoa, että ne jäisivät joihinkin pelilaudalla olevista aukoista. Kuulien ohjautumista aukkoihin estää erilaiset metalliset tikut joita on ripoteltu ympäri pelialuetta.

Jos kuula sattui tippumaan koko pelikentän ohi, pystyi sen vielä pelastamaan alareunassa olevien mailojen avulla. Tästä tuli lapsuuden mummolareissut mieleen, sillä sieltä löytyi hieman samanlainen peli kuin tämä - tosin puisena versiona. Mitä hieman netistä tsekkasin, niin erilaisia variaatiota on tästä kyseisestä pelistä tehty ja osa rantautui Suomeenkin asti.

Tässä lapsuuteni pelissä kuula lyötiin puisella kapulalla liikkeelle eikä siinä ollut mitään mailoja pelin alaosassa.

Kuusi erilaista pelityyppiä on valittavissa; 10-Balls, Special 1P, 5-Balls, Max Flipper, Pair A ja Pair B. Tässä riitti kun suoritti onnistuneesti yhden kuudesta vaihtoehdosta ja valitsin tähän hommaan 10-Ballssin sen kummemmin muita kokeilematta. Jokaisessa pelityypissä on krediittirajat joiden väliin täytyi päästä.

Valitsemassani 10-Ballssissa raja on 9000-10 000 krediittiä. Homma on aika tarkkaa, sillä jos krediittimäärä meni yli, suoritus hylättiin. Kerran onnistuin saamaan ihan älyttömän tuurin saattelemana 24 000 krediittiä ja tuuletin jo voiton merkiksi. Ällistyin todella kun suoritukseni lopulta hylättiin. 

Krediittien kerääminen tapahtui niin, että onnistui täyttämään jonkin rivin kaikki kolot. Yhden rivin täyttämisellä sai ns. omat pois ja vasta kun toisen rivin oli täyttänyt, sai krediittejä kertymään.

Ennen kierrosta sai itse määrittää panoksen, paljon haluaa laittaa tiskiin ja aloitussumma on 1000 krediittiä. Tässä kannatti ehdottomasti laittaa kaikki peliin ja toivoa parasta sillä nappulaliigan krediittimäärillä olisi mennyt ikä ja terveys saavuttaa krediittirajat.

Pelikentältä löytyi myös ykkösellä tai kakkosella varustettuja koloja. En tästä sen paremmin mitään ohjeita lukenut, mutta näin mutulla veikkaisin niiden olevan jonkinlaisia kertoimia. 

Yllättävän hankalaa oli pysyä sallittujen krediittien välissä. Kun sain krediitit kasaan, pudotin vain loput kuulat yli laidan jotta ei lisää pisteitä vahingossakaan tulisi. Tavallaan aika typerä tuo yläraja, olisi ollut huomattavasti mukavampaa pelata niin, että saa yrittää kerätä niin paljon krediittejä kun vaan haluaa.

Harmillisesti jokaisessa pelimuodossa on nämä rajat joten ei vapaasta pelaamisesta voi vaan haaveilla. Kun krediittirajan suoritti onnistuneesti, palkinnoksi sai onnittelutekstin ja jonkin kummallisen salasanan joka täytyi syöttää pelin alkuruudussa. Vaikka kuinka koodia syötin kakkosohjaimella, ei se vaan toiminut. Homma jäi täydelliseksi mysteeriksi.

Battle Mode

Seuraavaksi vuorossa on kaksintaisteluita tietokonetta vastaan. Taisteluita käydään kolmessa erilaisessa flipperipöydässä - Bomber, Thunder ja Attack. Koska kyse on flipperistä, voittoja saa kun onnistuu kikkailemaan kuulan vastustajan mailojen ohi.

Valittavana on kolme erilaista voittotavoitetta; kolmesta, viidestä tai seitsemästä matsista poikki. Erävoiton sai kun onnistui tekemään kolme pistettä. Valitsin lyhimmän vaihtoehdon koska siinäkin oli ihan tarpeeksi tekemistä.

Voi hyvää päivää mitä paskaa tämä pelimuoto oli. Pelkkää tuuripohjaista läiskimistä, ei ollut mitään taitoon liittyvää. Tietokoneen mulkvisti puolusti välillä aivan liian hyvin omaa päätyään ja pisteitä ei syntynyt. Voitin ensimmäisen kolmesta flipperipöydästä suhteellisen nopeasti, mutta kahta jälkimmäistä saikin sitten yrittää pidempään.

Koska tämä on lähinnä vain tuuria, tuuri ei ollut puolellani kuin pieninä hetkinä kerrallaan. Toinen flipperipöytä on liian yksinkertainen ja siinä täytyi vain laukoa kovaa toivoen, että kuula menee vastustajan lapojen ohi. Tässä on vielä hienosti kolme estettä lapojen takana jotka täytyy ensin tuhota jotta edes pisteen tekeminen onnistuu.

Kolmannessa flipperissä ongelmana oli erilaiset lisälaitteet joita sai aktivoitua nappeja painamalla. Totta kai tämäkin oli täysin tuurista kiinni osuiko pallo mihinkään näistä napeista.

Muutama kirosanakin näiden kahden flipperipöydän kohdalla suustani pääsi, mutta meni ne viimein läpi. Monta kertaa kävin niin ikävästi, että olin voittanut ensimmäisen pisteen ja toinenkin jo hyvällä mallilla, mutta sitten tietokone alkoi sekoilemaan ja pelasi älyttömän hyvin voittaen koko roskan lopulta.

Sports Mode

Nämä urheiluflipperit ovat hieman parempia kuin taisteluversiot, mutta vain marginaalisesti. Hieman nämäkin verenpainetta nostattivat tietokoneen dominoinnin vuoksi. Jalkapalloa ja jääkiekkoa tarjoiltiin lajivaihtoehtoina ja samat säännöt päti kuin aikaisemmassakin pelimuodossa.

Näissä molemmissa lajeissa on vain yksi maila käytössä jota sitten pyöritellään eri suuntaan, riippui painoiko A:ta vai B:tä. Välillä oli hankala hahmottaa, kumpaan suuntaan mailaa olisi kannattanut pyöräyttää, että olisi saanut kunnon moukarin aikaiseksi vastustajan maalille. Hyvin useasti pyöräytin mailaa väärään suuntaan ja lopputuloksena hyvä maalintekopaikka meni ihan hukkaan.

Maalin edustalla nököttää maalivahti jota sitten itse ohjaillaan. Nämä urheilut ja taisteluflipperit ovat varmaan kaverin kanssa hauskaa hupia, mutta näin tietokonetta vastaan melkoista tervanjuontia.

Pinball

Sitten viimein itse pääpelin pariin. Tavoitteena on päästä pistetaulukon ykköseksi ja se tarkoitti 800 000-990 000 -pistettä. Tämä raja jostain syystä vaihteli aika paljon. Yleensä ykköspaikkaa pitävällä pisteitä oli 950 000 tienoilla, mutta läpimenneellä yrityksellä vain 815 000. Tätähän ei mistään ennakkoon nähnyt jonka vuoksi jokaisella yrityksellä täytyi tavoitella miljoonaa pistettä jotta raja varmasti rikkoontuisi.

Hommahan oli todella haastavaa, sillä flipperi oli rakennettu ärsyttävästi. Pallo tippui helposti pois pelialueelta. Isoin ongelma tässä on se, että ensimmäinen pisteidenkeräys-aparaatti on hieman liian lähellä alempia mailoja. Kolme slottia joiden välistä kuula tippuu keräten pisteitä. Keskimmäinen reikä on juuri sijoitettu lapojen väliin. Muutenkin jos slottien reunoihin osui niin, että kuulaa ei saanut menemään niiden välistä, lenteli se mihin sattuu.

Tämä saattaa kuulostaa hirveältä nillitykseltä, mutta minkäs teet - ei maistunut tämä. Flipperiä pystyi täristämään ja se mikä tässä on hyvää, ei masiina mene tilttiin missään vaiheessa. Sai täristää niin paljon kuin sielu sieti. Tärinä ei kuitenkaan mitään mahtipontista ollut ja pahimmista tilanteista sen avulla ei kuulaa voinut pelastaa.

Flipperin alareunassa pelaaminen osoittautui nopeaksi tuhoksi eli ainoaksi vaihtoehdoksi jää ylälaidassa pelaaminen. Ylälaidassa on myös omat mailat, mutta siellä on vielä ruuhkaisempaa kuin alhaalla. Ei voinut minkäänlaista taktiikkaa käyttää kun aina kuula lensi alas jonkin osuman jälkeen. Tämän flipperin suunnittelijalla ei ole ollut minkäänlaista näkemystä miten tehdään viihdyttävä flipperi. Otetaan esimerkkinä klassinen Black Boxin Pinball ja Raren tekemä Pin*Bot.

Molemmat ovat haastavia pelejä, mutta niitä oli hauska yrittää läpäistä! Ei tarvinnut persereikä pinkeänä jännittää tuleeko kuula silmänräpäyksessä takaisin alas kun se osuu johonkin.

Flipperin ylälaidan oikealla puolella on jonkinlainen kuvaruutu ja kolme tuhottavaa pisteseinää. Kuvaruudulla rullaa erilaiset esineet ja kun viimeinen pisteseinä on tuhottu, rullaaminen pysähtyy. Tämän jälkeen kun osuu kuvaruutuun, tapahtuu jotain jännittävää!

Se jännittävä tarkoitti suurimmaksi osaksi pisteiden keräämistä, mutta muutama erikoisempikin asia on laitettu joukkoon. Ensimmäisenä mainittakoon punainen villapaita josta saa lisärin! Todella mahtava asia tälläisessä flipperipelissä. Sellainen pieni tvisti tässä vielä on, että ruutuun osumisen jälkeen esineet täytyy vielä käydä itse keräämässä, ne eivät automaattisesti tule itselle.

Kaikki nämä kerättävät jutut ilmestyvät vasemmalla puolella olevaan mutkaan. Ai että tähän oli vaikea osua ja suurin osa yrityksistä päättyi kuulan tippumiseen flippperin alaosaan. Koska alaosa on niin brutaali paikka, 8/10 yrityksestä päästä takaisin ylös päättyi lisärin menetykseen. Todella rasauttavaa yrittää kerätä lisäriä saamatta sitä ja tippua alas prosessin aikana menettäen yhden lisärin :D

Villapaidan lisäksi kuvaruudulta löytyi kaksi peliä hankaloittavaa asiaa - näkymättömyyspullo joka muutti hetkellisesti mailat näkymättömiksi ja aurinkolasit jotka muuttivat lapojen ohjauksen päinvastaiseksi. Pullon vaikutus loppui ajastaan, mutta lasien ei. Piti aktivoida jokin uusi esine kuvaruudulta jotta vaikutus loppui. Voitte vaan kuvitella, mitä kävi jos erehtyi putoamaan alas kun näppäimet ovat päinvastoin :D Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä esineenä löytyy avain, jonka avulla pääsee bonuskenttään. Bonuskenttään johtavat tikkaat on sijoitettu samaan mutkaan kuin muutkin esineet.

Bonuskentässä pystyi viettämään aikaa niin pitkään kuin vain sai pidettyä kuulaa pelialustalla. Ruudulle ilmestyy mörköjä ja jos onnistui tuhoamaan kaikki ennen kuin ne hävisivät ruudulta, aukesi ruudun yläreunaan samantyylisiä koloja kuin Pachinkossa. Näistä koloista sai paljon pisteitä. Myös vihollisten tuhoamisesta palkittiin pisteillä joten näissä bonuksissa kannatti vierailla!

Kun tämä flipperi on jo valmiiksi todella arvaamaton niin miten ihmeessä kuvaruudulla rullaavia tavaroita pystyy keräilemään tasaiseen tahtiin?

Vastauksena tähän on kolme kirjainta; TMR. Yllättäen tämä mestaripelaaja keksi tavan pitää kuulaa oikean mailan päällä ja kevyellä napinpainalluksella sai sen lähtemään niin köykäisesti, että osui seiniin ja palasi takaisin mailan päälle. Itselle tämä ei tullut mieleenkään vaikka periaatteessa aika helposta kikasta onkin kysymys.

Vaikka ei pahemmin tarvinnut pelätä kuulan lentelemistä ympäri flipperiä, ei tämä silti mitään helppoa ollut. Halutun esineen saaminen oli työn ja tuskan takana. Välillä kuula ei jostain syystä irronnut lavasta vaikka miten painoi nappia. En tiedä oliko kyseessä bugi tai joku, mutta tämä toi uskomattoman haasteen ajoitukseen. Välillä kuula tuhosi loput seinät kerralla jolloin ajoitus meni taas ihan harakoille.

Aluksi yritin samaa läpäisytaktiikka kuin TMR eli keräilin mahdollisimman paljon lisäreitä ja sen jälkeen siirrytään avain-bonukseen keräämään reilusti pisteitä. Tämän kuitenkin hylkäsin hyvin nopeasti, sillä bonuksesta poistuttaessa kuula saattaa sinkoilla mihin sattuu ja minun tuurillani lähes jokaisella kerralla flipperin alapuolelle ja mailojen ohi. Muutin taktiikkaani niin, että jätin bonuksen unholaan ja keskityin vain keräilemään lisäreitä ja rikkomaan ruudun alapuolella sijaitsevia seiniä jotta saisi hieman pisteitä kasaan. Tämä taktiikka on tappavan hidasta, mutta kun kuula pysyi hallussa, homma eteni hitaasti mutta varmasti. 

Alkuun tämä toimi ihan hyvin toki jäätävän tuurin säestämänä. Onnistuin nousemaan Game Overin reunalta viiden lisärin asemaan. Tämä ei harmillisesti ollut varma taktiikka, sillä joskus kuula saattoi lähteä mailasta hieman oudosti eikä palannutkaan takaisin mailan päälle. Myös kun tälläistä samaa kaavaa toistaa pitkään keskittyminen herpaantuu helposti.

Noin 2,5 tuntia tahkosin tällä taktiikalla ja sain kasaan 650 000 pistettä kunnes viimeinenkin kuula luiskahti alempien mailojen välistä syvyyksiin. Täytyy sanoa, että oloni oli todella tyhjä. Yritin uudelleen ja uudelleen, mutta en tälläisiin lukemiin enää päässyt. Tuuri ei vain ollut puoellani eikä jaksanut oikein keskittyäkään. Lisäreitäkään en onnistunut nappailemaan samaan tahtiin joten täytyi kehittää uusi taktiikka.

Seuraavaksi palasin tuohon TMR:n taktiikkaan koska bonuksesta saattoi saada kymmeniä jopa satoja tuhansia jos sai vain pallon pysymään alueella tarpeeksi pitkään. Eipä onnistunut tämä itsellä ja yritykset päättyivät parhaimmillaan 100-300 000 pisteen välimaastoon. Jälleen Pelle Pelottoman mietintämyssy päähän.

Lähdin tutkiskelemaan bonuskenttää uudella näkökulmalla. Ruudulle ilmestyvät viholliset tulevat reittinsä loppupuolella todella lähelle mailoja ja ajattelin kokeilla sellaista taktiikkaa, että tuhoan pienellä näpäytysliikkellä yhden vihollisen ja saan pidettyä kuulan mailan päällä. Valitettavasti kuula kuitenkin sinkoili pois mailasta vaikka miten varovasti yritti osua viholliseen.

Mutta sitten se löytyi, aivan timanttinen taktiikka. Kun odottelin vihollisia pitäen palloa mailan päällä, muutamat viholliset tulevat niin lähelle mailaa, että tekevät ns. itsarin. Tämä onnistui vain kun kuula on vasemman lavan päällä ja muutaman tietyn vihollisen kanssa.

Parista vihollisesta saa 8000 pistettä ja viholliset tulevat aina samassa järjestyksessä ruudulle saman patternin saattelemana. Joskus kun kuula sattui heilumaan juuri oikealla tavalla, saattoi näiden parin vihollisen lisäksi tuhoutua yksi ylimääräinen veijari. Jumalauta, keksin itse juustoilutaktiikan peliin mitä TMR ei löytänyt!

Laskeskelin hieman, että aikaa prosessiin menee noin 3 tuntia kun pisteitä sai vain tietyistä vihollisista. Tämä olisi ollut mahdollista tehdä niin, että pitää itse D-padia vasemmalle painettuna, mutta minulla oli parempaakin tekemistä. Teinkin niin hienon ratkaisun, että laitoin NES-kapulan sinitarralla pöytään kiinni ja kirjan painamaan nappia puolestani.

Aikoinaan humalapäissäni Helsingin Kampin kauppakeskuksesta "saa ottaa" -hyllystä nappaamani Ramppi Palaa -kirja tuli nyt oikeasti hyötykäyttöön. Ehkä tämän kunniaksi voisi kyseisen kirjankin joskus lukea.

Ihan helppo tämä asetelmaa ei ollut toteuttaa, sillä peliä ei saanut pois pauselta jos jokin nappi on pohjassa. Eli en voinut vain antaa kuulan laskeutua vasemman lavan päälle pausettaen pelin ja sitten vaihtaen sormeni kirjaan. Minun täytyi arvioida Nikke Knattertonin tavoin kuulan liikerata, että se laskeutuu turvallisesti mailan päälle. Kun sain mielestäni hyvän lyönnin aikaiseksi, pausetin pelin niin, että kuula oli mahdollisimman ylhäällä antaen minulle enemmän aikaa laittaa kirja D-padin päälle.

Salamannopeasti pausen poistamisen jälkeen asetin kirjan D-padille ja hommahan perhana toimi! Maila oli ylhäällä ja kuula heilui tasaisesti sen päällä. Jos tämä jonkun korvaan kuulostaa jonkinlaiselta puijaukselta, niin ihan hyvin tämän olisi voinut toteuttaa niin, että itse fyysisesti painaa nappia pohjassa.

Peli on sen verran verenpainetta nostattava tekele, että en tunne tämän vuoksi minkäänlaisia omantunnontuskia. 

Olipahan kunnon vuoristorata tämä pelin läpäisy :D Todella keskinkertainen peli. Pariin otteeseen pelaamisen aikana kävi niin, että sain kuulan jumiin vasemmalla ylhäällä olevaan mutkaan. Siinä se olisi kimpoillut vaikka kuinka pitkään ennen kuin tärinällä irrotin kuulan. Kertoo pelin laadusta. Harmi kun tästä hommasta ei tullut pisteitä :)

Ilman tätä keksimääni taktiikkaa peli olisi saanut vaikeusasteeksi 9/10, mutta taktiikan jälkeen homma "hieman" helpottui. 

Contra Force

Games Beaten: 418/709

Genre: Run and Gun

Goal: Defeat Elite Commando Thunder Wolf (Stage 5)

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 4/10

Yhdysvaltojen kaikista mieluisin kaupunki, Neo City on joutunut rikollisjärjestö D.N.M.E.:n kynsiin. Tämä roskasakki lietsoo pelkoa ja kaikki saavat osansa tästä kauhusta.

Järjestön uusimpana kujeena on kaupungin komissaarin kidnappaaminen. Hänen ainoa toivonsa on kokenut C-Force -ryhmä.

Kuitenkaan D.N.M.E.:n aisoihin saaminen ei tule olemaan helppoa. Se tulee vaatimaan älyä, luovuutta ja riskien huomioimista. Tämä luulisi onnistuvan - eihän ryhmää syyttä kutsuta C-Forceksi.

NESin Contra -sarja on saatu päätköseen tämän pelin myötä. Tämä kyseinen peli onkin todella kummallinen tapaus, sillä tämän ei alunperin pitänyt olla edes Contra. Konami työsti peliä nimeltä Arc Hound, mutta se päätyi kuitenkin julkaisemattomien pelien kasaan lukuisien viivästymisien vuoksi.

Konami kuitenkin päätti myöhemmin julkaista pelin ja koska tyylillisesti se muistutti Contra -sarjan pelejä, sai peli aluksi uuden nimen "Contra III". Tähän tuli kuitenkin muutos, koska SNESille työstettiin jo uutta Contraa ja se nimettäisiin Contra III:ksi. Tämän vuoksi pelin julkaisu siirtyi edelleen ja viimein vuonna 1992 peli pääsi markkinoille "Contra Force" -nimeä kantaen.

En edes tiennyt, että peli on oikeasti Konamin tekemä. Olin siinä käsityksessä, että jokin pienempi firma oli kyhännyt pelin ja Konami toimi vain julkaisijana. Mutta kaikkea sitä oppii!

Peli on viiden kentän pituinen ja todella helppo jos vertaa perinteisiin Contra -peleihin. Kun ensimmäistä kenttää lähtee koluamaan, niin kyllä tästä Contra -fibat saa. Hypätessään pelihahmo painautuu pieneksi rullaksi ja ampumaan pystyy jokaiseen ilmansuuntaan.

Vihollisia hyökkää kimppuun reilusti ja yksi isku on tappava. Siihen ne samankaltaisuudet oikeastaan jääkin, sillä tässä on todella paljon etenemistä helpottavia asioita joita kaikkia en edes tajunnut läpäisyni aikana.

Ensinnäkin, pelistä löytyy loputtomat continuet. Tämä on mielestäni todella anteliasta siihen nähden, että peli sisältää vain viisi kenttää. 

Pelihahmoa voi vaihtaa ns. lennosta ja jokaisella on erilliset lisärit. Eli loputtomien continuejen lisäksi tässä on 12 lisäriä per kenttä :D Itse en tajunnut, että hahmoa voi vaihtaa lennosta ja jokaisella pelihahmolla on omat lisärit. Pääsääntöisesti tykittelin vain yhden ukkelin turvin.

Game Overin sattuessa kenttä alkaa alusta, mutta kentät ovat pääosin aika lyhyitä, joten tämäkään ei kovin suuri rangaistus ole.

Pelistä löytyy neljä erilaista hahmoa, Burns, Smith, Iron ja Beans. Jokaisella hahmolla on erilaiset aseet ja liikkumistyylit. Esimerkiksi jokin hahmo hyppää paremmin kuin toinen. 

Kentistä löytyy bisnes-salkkuja niitä keräämällä saa hahmolle parempia aseita käytettäväksi. Homma toimii samantyylisesti kuin esimerkiksi Gradiuksessa, että ruudun alareunassa näkyy kaikki valittavat aseet ja salkun keräämällä osoitin siirtyy yhden askeleen eteenpäin. Kun on haluamansa aseen päällä, yksinkertaisesti nappia painamalla valitsee sen käyttöönsä.

Kuolemasta menettää asepäivitykset ja prosessi täytyy aloittaa alusta. Burns toimi jokaisella osa-alueella moitteetta. Burnssin parhaimpana aseena toimi eräänlaiset ammuttavat pommit jotka matkasivat ruudun reunasta toiseen. Perus tussari ei pystynyt tälläiseen matkaan. Nämä pommit riitti mainiosti etenemiseen.

Muilla hahmoilla olisi ollut hakeutuvia ohjuksia, dynamiittia ja kunnon raketteja käytössään.

Kun yritin läpäistä ensimmäistä kenttää, niin useiden yritysten jälkeen löysin todella loistavan ominaisuuden. Peliin saa tietokoneapurin mukaan auttamaan etenemistä. Tämä ominaisuus löytyi ihan vahingossa pelin ollessa pausella ja siinä sitten jotain härväsin hahmojenvalintaruudussa.

Tietokoneapuri auttaa sinua viiden sekunnin ajan, mutta ukkelin voi luoda takaisin niin monta kertaa kuin vain itse haluaa. Kenestä vaan valittavasta hahmosta voi tehdä apurin, mutta tämä vahinko osui Smithin kohdalle. Mikäs sen parempaa, sillä Smithin tietokoneapurimuodolla on käytössään hakeutuvat ohjukset!

Jo valmiiksi helppo peli muuttui entistä helpommaksi kuin vain koko ajan spämmäsi apuria ruutuun. Ihan alussa en käyttänyt apuria kuin ensimmäisessä pomotaistelussa, mutta myöhemmissä kentissä apuri oli ruudulla lähes jatkuvasti.

Apurin liikkumistyylin pystyi valitsemaan mieleisekseen hahmovalikosta, mutta käytin loppuun asti yhtä ja samaa. Tämä johti hieman koomisiin tilanteisiin kenttien varrella, sillä apuri saattoi vain kävellä rotkoon sen suurempia miettimättä.

Kenttien suhteen tämä on hyvin samantyylistä kuin aikaisemmatkin Contrat. Löytyy sivulle rullaavaa kenttää ja myös muutama ylhäältäpäin kuvattu kenttä. Kentät lagaavat välillä aivan jäätävästi ja varsinkin kun on tietokoneapuri ruudulla samaan aikaan. Peli kärsii myös vieritysongelmista ja välillä pelihahmo on ihan liian lähellä ruudun reunaa.

Täytyi ns. "nytkyttää" edestakaisin jotta ruudun sai rullaamaan eteenpäin. Hieman tälläistä kahden markan laatua Konamilta, aijai!

Kentät ovat kaikesta huolimatta hauskoja ja erilaisia toisiinsa nähden. Löysin kolmannesta kentästä mahtavan oikkarin kun yritin löytää mihin suuntaan pitäisi edetä. Tässä kohdassa on eräänlainen keinulauta minkä toisen reunan päälle täytyy pudottaa laatikko joka sitten ponnauttaa pelihahmon korkeuksiin. Tästä tuli hyvin vahvasti mieleen Sonic the Hedgehog 2:sen Hill Top Zonen keinulaudat.

Tämän korkean ponnahduksen jälkeen vasemmalle liikuttaessa ruutu ei jostain syystä rullannutkaan takaisin alaspäin vaikka alapuolella olikin reitti mitä pitkin oli kulkenut. Henkihän siinä lähti. Jos hyvä tuuri kävi, peli spawnasi hahmon vasemmalla olevalle ylemmälle tasolle.

Oikeasti tämän korkean ponnahduksen jälkeen olisi pitänyt mennä oikealla puolella olevalle tasolle, mutta kohta oli sen verran epäselvä, että en tajunnut tätä. Tämä minun hieno oikkarini poisti pienen siivun kentästä ja nopeutti pomolle pääsemistä.

Muita sen kummempia peliä rikkovia asioita ei tullut vastaan. Neljäs kenttä on todella pitkä ja siinä täytyi kävellä lentokoneen siiveltä toiselle ja tämä täytyi ajoittaa todella tarkasti tai muuten tippui alas.

Pomot tässä pelissä on pääosin isoja korstoja, pois lukien kolmannen kentän hävittäjä. Vaikka pääosin käytinkin apuria hyväkseni pomotaisteluissa, niillä on todella helposti opittavat patternit ja helposti olisi mennyt ilmankin.

Jostain syystä toisen kentän pomossa ei voinut käyttää apuria hyödykseen koska peli ei mennyt pauselle taistelun aikana. En tiedä oliko kyseessä jokin glitch, mutta suurin osa taistelusta oli pärjättävä itsekseen. Apurin sai hetkeksi mukaan taisteluun, kun juuri oikealla hetkellä ennen pomon ilmestymistä avasi pause valikon.

No, apurista ei tässä pahemmin mitään sen kummempaa hyötyä edes ollut huoneen layoutin vuoksi. Tietokoneapuri pääsääntöisesti tykitti huoneessa olevia laatikoita pomon sijaan :D

Viimeinen viides kenttä alkoi näyttävällä räjähdyksellä ja Thunder Wolfiksi kutsuttu viimeinen pomo hyppää esiin rikkoutuneesta ikkunasta. Pomoa voi tykittää kun hän yrittää paeta paikalta, mutta en tiedä onko tästä sen kummempaa hyötyä lopputaistelua ajatellen. Itse kenttä on todella lyhyt ja sen pääsi muutamassa minuutissa läpi.

Kenttä on täynnä portaita ja jos ne erehtyi tuhoamaan ampumalla, joutui käyttämään vaihtoehtoista reittiä. Eipä reitti paljoa kenttää pidentänyt ja sieltä pystyi halutessaan keräilemään bisnes-salkkuja asepäivityksiä varten.

Viimeistä pomoa jouduin muutaman kerran yrittämään vaikka käytinkin tietokoneapuria. Taistelu on hauskasti toteutettu eikä siinä ole mitään epärehtiä suunnittelua. Täytyi vain pelata hyvin jotta homma meni maaliin.

Pomohan olisi ollut täysi vitsi jos olisin tiennyt eri hahmojen vaihtamisesta. Vaikka taistelussa on mukana helikopteri, sitä ei tarvinnut tuhota. Riitti, kun antoi pääpahikselle nenään.

Pitkän panosten väistelyn ja tykittely-session jälkeen Thunder Wolf viimein antautui ja helikopteri tuhoutui.

Hauska peli kaikin puolin vaikka tässä todella outoja suunnitteluratkaisuja olikin. Hieman oudoksuttaa näinkin hutiloiden tehty peli Konamilta. Kuitenkin heiltä tuli todella laadukkaita pelejä varsinkin NESin aikajanan loppupäässä.

Jos tämän vielä joskus pelaan uudelleen, testailen muitakin hahmoja ja käytän aina tilanteeseen sopivaa ukkoa pelkän Burnssin sijaan :)