keskiviikko 16. elokuuta 2023

The Goonies II


Games Beaten:
378/709
Genre: Platform
Goal: Rescue 6 Goonies and Annie the Mermaid

Arvosana: 5/10
Vaikeusaste: 5/10

He ovat tulleet takaisin! Vanha konna Ma Fratelli ja hänen limanuljaska poikansa ovat palanneet aiheuttamaan hävitystä sinun naapurustoosi. Tällä kertaa he eivät kidnapanneet ainoastaan kamujasi, vaan myös hyvän ystäväsi merenneito Annien!
Pohjasakkaa on tämä Fratelli porukka. Ainoastaan sinä, Mikey olet ainoa toivo saada kaikki takaisin turvaan. Homma ei tule olemaan helppo ja sinulla täytyy olla hyvät hoksottimet jotta onnistut tässä tehtävässä.

Peli on tuttu lapsuudesta vaikka ensimmäistä osaa tulikin huomattavasti enemmän naputeltua piraattikasetin muodossa. Ensimmäinen Goonies ilmestyi vain Famicomille, mutta tämä kakkonen julkaistiin sitten muidenkin pelattavaksi.
Goonies ykkönen mukailee elokuvan tapahtumia, mutta tässä jatko-osassa ei ole ränsistyneen ravintolan ja luolien lisäksi juurikaan yhteistä leffan kanssa. Täytyy myöntää, että en muista olenko edes koko leffaa katsonut kokonaan, todennäköisesti pätkiä sieltä täältä.
Sen kuitenkin muistan, että heti kättelyssä kyllästyin tämän jatko-osan epämääräisyyteen eikä sitä kovin pitkään tullutkaan pelailtua :D Joskus aikoja sitten testasin peliä uudelleen ja samat tuntemukset olivat kuin muksunakin - kiinnostus lopahti jälleen heti alkumetreillä. 
Nyt tämän projektin myötä oli pelille annettava mahdollisuus ja oikeasti paneuduttava teoksen sielunelämään.

Ensimmäinen Goonies on kenttäpohjainen tasoloikka, tämä jatko-osa on sekavaa ympäriinsä haahuilua. Ideana pelissä on löytää kuusi vangittua Goonies kaveria jonka jälkeen Annie -niminen merenneito.
Tähän tehtävään tarvitaan jos jonkinlaista apuvälinettä, sillä reitit eivät ole suoraviivaisia. 
Pelimaailma oli sekava alusta loppuun saakka. Starttia painamalla saa esiin valikkoruudun josta näkee myös pelimaailman kartan. Kartassa on kaksi osaa; Front ja Back. B-nappia painamalla pystyi kartan puolta vaihtamaan.
Kun pelimaailmassa kulkee ovista, päätyy ennen pitkään kartan toiselle puolelle. Pelimaailma on periaatteessa A4-paperi jota vain käännellään tilanteen mukaan.
Pelimaailma on jaettu erilaisiin alueisiin ja alueesta toiseen ei voi niin vaan suoraviivaisesti kävellä vaan välillä tarvitaan teleportteja. Teleportit löytyvät sitten mistä sattuu ja saattavat viedä ihan toiselle puolelle maailmaa.
Kartasta ei selviä mitkä alueet kuuluvat mihinkin joten se piti vain pistää muistiin. Tämän kanssa sai olla todella tarkkana ja olin välillä ihan sekaisin, mistä pääsee minnekin :D



Kun pelimaailmassa sijaitsevista ovista kulkee, päätyy aluksi kolmiulotteiseen näkymään joka sisältää monia huoneita. Huoneesta toiseen liikutaan D-padin avulla painamalla jonnekin suuntaan. Monesti myös alaspäin painamalla pääsee uuteen paikkaan vaikka sitä ei varsinaisesti näekään.
Näistä huoneista löytää tavaroita ja pääsee kulkemaan pelimaailman eri alueiden välillä. Heti pelin alussa olevasta huoneessa on tarjolla vasara joka onkin todella hyödyllinen työkalu. Vasaraa käyttämällä näissä kolmiulotteisissa huoneissa saattaa löytää piilotettuja reittejä. Vasaran käyttäminen oli hieman kankeaa kun ensin täytyi valita vasemmalla sijaitsevasta valikosta "TOOLS" jonka jälkeen vielä "HIT". Välillä unohtui valita tuo jälkimmäinen "HIT" ja tuli sitten paineltua mitä sattuu.
Jos tämän "HIT" -komennon valitsee suoraan, ilmestyy ruudulle nyrkki. Nyrkki toimi vasaran tavoin ja eri kohtia huoneessa koputtelemalla saattoi saada piilotettuja tavaroita esiin. Todella raastavaa oli kopautella ensin vasaralla ja sitten nyrkillä huoneen kaikki osat läpi. Kun missään ei mitään sen tarkempaa merkkiä ollut, että huone saattaa sisältää jotain piilotettua, oli kaikki käytävä läpi.
Peli ei myöskään ilmoita jos huoneesta on jo löytynyt jokin tavara. Jos sitä ei itse pistänyt muistiin, sai samat seinät koputella läpi uudelleen. Tästä tuli mieleen Dr. Chaos minkä pelasin tuossa jokin aika sitten läpi. Siinä täytyi myös kopautella jokaista asiaa jotta tavaroita sai esiin.
Myöhemmin pelissä saa silmälasit, joiden avulla myöskin saa piilotettuja ovia esiin näissä kolmiulotteisissa näkymissä. Maksimissaan täytyi käyttää kolmea eri tavaraa yhdessä huoneessa jotta varmisti, että mitään piilotettua ei jäänyt huomaamatta. Todella puuduttavaa touhua.



Aluksi olin pelissä jonkin aikaa jumissa kun ei mitään oikein löytynyt mistään. Viimein ympäri aluetta haahuiltuani löysin piilotetut silmälasit ja peli alkoi etenemään. Tämän jälkeen etenemistä tapahtui tasaisin väliajoin kun silmälasien avulla löytyi monia piilotettuja ovia.
Kuuden piilotetun Goonies -kaveruksen etsiminen voi kuulostaa todella työläältä kun pelin maailma on niin sekava, mutta onneksi tähän hommaan löytyi helpotusta! Kun kolmiulotteisia huoneita jaksaa koluta, saattaa löytää Magic Locator Devicejä. Nämä aparaatit merkkaavat karttaan mihin Gooniesit on vangittu.
Jokaiselle Goonies kaverukselle on oma Magic Locator Device ja onnistuinkin löytämään ne kaikki :) Muutama Goonies löytyi ilman tätä laitetta kun tuurilla sattui eksymään heidän vankilahuoneeseensa. Yhdestä vapautetusta Gooniesista saa yhden palkin lisää kokonaisenergiaan joten mitä aikaisemmin onnistui vangit löytämään, sen parempi. Pelin viholliset tekevät yllättävän paljon vahinkoa, joten lisäenergiat ovat todella tärkeitä.
Goonies kavereiden vankilat ovat luonnollisesti lukossa, mutta onneksi pelimaailmassa vaeltavat viholliset pudottivat avaimia mukavalla todennäköisyydellä. Paras tapa oli vain hakata yhtä ja samaa vihollista kunnes se pudotti avaimen. Avaimet hävisivät Game Overin myötä, mutta tällä ei ollut oikeastaan mitään väliä kun niitä sai kerättyä helposti takaisin.
Avaimilla pystyy myös avaamaan kolmiulotteisissa huoneissa olevia vinkkikaappeja. Näistä sai välillä todella hyviä vinkkejä pelin etenemistä ajatellen, mutta välillä taas todella turhaa huttua kuten "Goonies II is a good videogame".



Mikeyllä on peruskäytössään yoyo, mutta käyttöön saa myös muitakin erilaisia aseita. Löytyy pommia, ritsaa, bumerangia ja jopa Molotovin cocktail :D Aika vähän näitä muita aseita tuli loppupeleissä käytettyä. Moni ase oli rajallinen ja viholliset pudottivat hitaasti näihin lisää ammuksia. 
Pommien avulla olisi voinut löytää piilotettuja huoneita mistä olisi löytänyt hyviä peliä helpottavia tavaroita, mutta mielenkiintoni oli ihan jossain muualla, kuin pommittamassa jokaista kohtaa pelimaailmassa. Kolmiulotteisten huoneiden koputtelu oli ihan tarpeeksi raastavaa.
Osa kolmiulotteisista huoneista on täysin pimeitä ja ne olisi saanut valaistua kynttilän avulla. Jotenkin onnistuin missaamaan kyseisen kapistuksen ja jouduin pimeässä klikkailemaan huoneet läpi. Onneksi näin pystyi tekemään ja ei kynttilän puuttuminen niin paha juttu ollut.
Tämä on siitä erikoinen peli, että tässä ei ole pomotaisteluita laisinkaan - ei edes viimeistä pomoa. Näihin olisi voinut hyödyntää näitä muita kerättäviä aseita, mutta nyt ne jäivät turhiksi.




Yllätyin, miten hyvin sain pelin etenemään alun vaikeuksista huolimatta. Hieman tuurillakin löytyi reittejä uusiin paikkoihin. Onnistuin löytämään reitin Annie -merenneidon luokse hieman liian aikaisin, sillä yksi Goonies kaveri oli vielä pelastamatta.
Pyörin ympäri pelimaailmaa ja en vain onnistunut löytämään reittiä viimeisen Gooniesin luokse. Magic Locator Devicen ansiosta kartalla oli merkintä, missä päin kyseinen kaveri sijaitsee, en vaan mitenkään onnistunut löytämään juuri siihen ruutuun.
Oli pakko turvautua netin apuun tämän yhden kerran. Reitti oli todella sekava vaikka sitä selvitti netistä saadun kartan avulla. Ihan vankilan viereen kyllä pääsee, mutta jos halusi juuri samaan ruutuun, piti kiertää todella pitkä reitti. Olisihan viimeisen Gooniesin luokse saattanut tuurilla eksyä, mutta mielenkiinto haahuilua kohtaan oli miinuksen puolella.
Reittiin Gooniesin luo tarvittiin useampi teleportti jotta pääsi matkustamaan monen alueen halki veden alla sijaitsevaan vankilahuoneeseen. Tämän jälkeen peli olikin käytännössä läpi kun tiesin valmiiksi missä Annie sijaitsee.
Enää oli suuri teräsovi Mikeyn ja Annien välillä minkä avaamisen pähkäilyyn kuluikin tovi. Kokeilin kaikkia hallussa olevia tavaroita, mutta ovi ei vain aukea. Mieleeni juolahti, että aukeasiko ovi ihan perus avaimella?
Avainta ei ollut hallussa, mutta pari huonetta taaksepäin kulkiessa alkoi perus vihollisia ilmestymään ruudulle. Ei mennyt kauaa kun avain oli hallussani. Ratkaisu oli todellakin näin yksinkertainen - avain toimi lukkoon!




Peli on parhaimmillaan ihan ok tasoa, mutta en fanita tälläistä liiallista sekavaa ympäriinsä juoksentelua. Kolmiulotteiset huoneetkin olivat aivan liian puuduttavaa hommaa kun samat jutut piti tehdä jatkuvasti.
Pahinta oli, että olin löytänyt jonkin paikan missä tarvitsi jotain tiettyä tavaraa, mutta sitä ei ollut vielä hallussani. Kun viimein löysin tavaran, piti yrittää pähkäillä, missä ihmeessä huone oli, missä tavaraa tarvitsi.
Plussaa tämä peli saa kuitenkin loputtomista continueista ja salasanasta. Ei tarvinnut putkeen sentään pelata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti