lauantai 6. toukokuuta 2023

Gun.Smoke


Games Beaten:
371/709
Genre: Shooter
Goal: Defeat Wingate (Stage 6)

Arvosana: 8/10
Vaikeusaste: 6/10

Bille Bob palaa takaisin pieneen kullankaivajien kylään juuri pahimpaan kultakuume-aikaan. Pelottomalla Bille Bobilla on tavoitteena päästä eroon kultaa ryöstelevistä ryökäleistä. 

Erittäin mielenkiintoisella idealla varustettu shooter! Useasti tämän tyylisissä peleissä lennellään avaruudessa räiskien avaruusaluksia ja muukalaisia.
Pelissä ei lennelty avaruudessa vaan käveltiin ja vielä villissä lännessä. Todella hauskasti pyörä on keksitty uudelleen.
Pelissä räiskitään menemään Billie Bob -nimisellä cowboylla jonka tarkoituksena on saada pahikset käpälälautaan. Kenttiä tässä pelissä on kuusi kappaletta, mutta jos haluaa täydellisen lopun suorittaa, täytyy peli pelata kolme kertaa läpi.
Jälleen näitä hieman kyseenalaisia pelin pidentämismetodeja mitä aikoinaan käytettiin. Palkintona tästä kolmen rundin väännöstä on vain "The End" -teksti muuten ihan samanlaisella lopulla kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Totta kai tämä oli suoritettava koska en olisi muuten saanut mielenrauhaa :D

Yleensä shooter peleissä pystyy tykittämään vain yhteen suuntaan, mutta tässä ampumiskulmia on kolme kappaletta. Vasemmalle yläviistoon ampuminen tapahtui B-napista ja oikealle yläviistoon A-napista.
Suoraan ammuttaessa täytyi painaa molemmat A sekä B-nappi pohjaan. Tätä tuli yllättävän vähän käytettyä, sillä jotenkin molempien nappien samanaikainen painaminen tälläisessä pelissä tuntui hieman luonnottomalta. Lähes kaikki viholliset sai hoideltua ampumalla viistoon.
Kun on tämän tyyppisestä pelistä kyse, totta kai power-upeilla on iso merkitys. Bootseja keräämällä lisättiin kävelynopeutta ja kivääreitä keräämällä ammuksen lentomatkan pituutta. Molempia pystyi päivittämään neljä kertaa ja ne todella helpottivat etenemistä.
Kuolemasta menetti osan keräämistään power-upeista ja sen kyllä huomasi. Meno ei ollut läheskään niin sulavaa. Kun luodit eivät kantaneet kovin kauas, joutui menemään pelottavan lähelle vihollisia ja niiden ammuksia.
Power-uppeja löytyi kävelyreitin varrella olevista tynnyreistä jotka aukesivat kun ne pumppasi täyteen lyijyä. Näiden lisäksi tynnyreistä saattoi löytyä punaisia tai sinisiä Yashichi -symboleita. Punainen antoi lisärin ja sininen hetkellisen kuolemattomuuden. 



Pelihän on siinä mielessä reilu, että tässä on loputtomat continuet. Kuitenkin Game Overista rangaistaan sen verran, että kaikki keräämäsi rahat häviää kuin tuhka tuuleen. Raha on tässä pelissä todella tärkeää sillä sen avulla voi ostaa monia erilaisia hyödykkeitä.
Kenttien varsilta löytyy pari erilaista kauppiasta jotka myyvät hyvää tavaraa. Toinen myy aseita ja toinen hieman uniikimpaa tuotetta. Aseita kannatti ostaa vaikka ne suhteellisen hintavia olivatkin sillä pomot kaatuivat helposti niiden avulla.
Ihan perus kentässä lisäaseita ei pahemmin tullut käytettyä, sillä jos asetta käyttäessä meni kuolemaan, menetti aseen ja oli löydettävä uusi kauppias jolta ostaa korvike. Aseissa on myös rajatut ammukset toisin kuin perus tussarissa joten käyttöä kannatti todellakin harkita.
Asekauppias myi aseiden lisäksi Smart Bomb -nimistä pommia joka toimi ikään kuin lisäenergiana. Bille Bob kuoli normaalisti yhdestä iskusta joten tämä oli tarpeellinen lisä. Smart Bomb tappoi myös kaikki ruudulla näkyvät viholliset! Täytyy myöntää, että en ensimmäisellä läpäisyllä edes tajunnut käyttää koko kapistusta :D
Smart Bomb pitää vielä jokaisen kentän jälkeen kytkeä uudelleen päälle jos sen onnistui kuljettamaan seuraavaan kenttään. Tämä pääsi monesti unohtumaan kohtalokkain seurauksin :(
Uniikimpaa tuotetta kauppaava sekatavarakauppias on myös todella hyödyllinen, sillä häneltä pystyy ostamaan hevosen! Hevonen kesti useamman iskun ja tämä yhdistettynä Smart Bombiin toi loistavan suojan. Harmi kun hevosta ei voinut kuljettaa kentästä toiseen ja täytyi aina löytää uusi kauppias jotta sen sai taas käyttöönsä.
Sekatavarakauppias myy myös Wanted -posteria jota ilman ei pääse pomon luokse. Kenttä looppaa loputtomasti ennen kuin on saanut posterin haltuunsa. Posterit ovat jäätävän kalliita ja harvoin niihin kannatti rahojansa tuhlata sillä on olemassa parempikin keino posterin saamiseen. Ensimmäisellä pelikerralla ostin posterin lähes jokaisesta kentästä kun en tiennyt paremmasta keinosta.
Jokaiseen kenttään on piilotettu posteri joka löytyy vain kun Billie Bobin ammukset osuvat siihen. Kun ammukset osuvat oikeaan kohtaan kuuluu pieni merkkiääni. Tätä ääntä oli kyllä välillä todella hankala kuulla kun ruudulla oli jos jonkinlaista möykkääjää. Posterien paikat ovat aina samoja joten aika nopeasti unohtui sekatavarakaupasta ostelu.
Hieman kyseenalainen ratkaisu, koska posterit löydettyään ei missään tapauksessa kannata rahojaan tuhlata kaupassa oleviin. Posterin ostamisesta ei kannata edes haaveilla Game Overin jälkeen, sillä överin hinnan vuoksi kentässä pitäisi pysyä hengissä muutaman loopin verran.
Tämä on lähes mahdoton ajatus koska jotta loopin pääsee läpi, joutuu investoimaan Smart Bombiin ja hevoseen jotka ovat myös aika hintavia. Kun taas on sekatavarakauppiaan luona, ei todennäköisesti ole varaa muuhun kuin hevoseen - kunnon noidankehä.



Ensimmäinen kunnolla hankala kenttä on ninjojen valloittama neljäs kenttä, Death Mountain. Tässä kentässä alkaa vihollisia tulemaan ruudun alareunasta siinä määrin, että kaiken ruudulla näkyvän asian väistely meni melkoiseksi kikkailuksi. En hirveästi fanita ruudun alareunasta tulevia asioita kun yleensä siellä tulee vietettyä aikaa väistellen muualla olevia vihollisia.
Onneksi näitä ruudun alareunasta tulevia ukkeleita pystyi manipuloimaan melko helposti. Paras taktiikka oli odottaa hetki kun ukko nousee ampumiskorkeudelle, kävellä hänen viereensä ja ampua nirrin pois. Aluksi tämä tuntui todella riskaabelilta, mutta taktiikka toimi yllättävän varmasti.
Isompien laumojen kanssa piti hieman taktikoida, sillä kaikki ukot oli saatava ruudun alareunasta ylös, ettei joku pääse vaivihkaa ampumaan. Nämä ruudun alareunasta tulevat ukot yhdistettynä hieman kapeaan vuorimaisemaan teki tästä todella hankalan kentän. Vaikeusaste pomppasi sen verran jyrkästi, että tämä täytyy ristiä pelin hankalimmaksi kentäksi. Kahdessa viimeisessä kentässä on kyllä paljon ukkoja, mutta niissä on enemmän tilaa toimia.
Ilman avustuksia kenttä on kunnon akrobatiaa ja Game Overin sattuessa mielummin painoi resettiä kun yritti väkisin vääntää kenttää läpi. Smart Bomb ja hevonen olivat ehdoton yhdistelmä. Kentän loppupuolella kuoleminen ei enää haitannut, koska siellä oli hieman enemmän tilaa toimia. Kentän lainsuojaton, nimeltään yksinkertaisesti pelkkä Ninja on onneksi helppo vastus.

Pelin pomot ovat mahtavia ja kaikki täysin erilaisia. Näihin lainsuojattomiin tuli säästettyä asekauppiaan erikoisaseet ja pomojen helapalkit sulivat mukavan tehokkaasti niiden avulla. Kuoleman jälkeen saa suoraan yrittää pomosta mikä on mainio juttu!
Pomotaistelussa häärää perusvihollisia joita ilmestyy ruudun reunasta tasaiseen tahtiin. Täytyi olla erityisen tarkkana, ettei osunut johonkin harhaluotiin kun keskittyi väistelemään pomojen ammuksia. Pomoista oma lempparini on toisen kentän Cutter Boomerang. Sen bumerangeja oli todella hauska väistellä!
Lainsuojattoman tappamisesta saa aimo tukun kahisevaa ja sitä pystyy hyödyntämään seuraavassa kentässä. Varovainen täytyi olla, sillä Game Overin jälkeen matka jatkui tyhjätaskuna.




Peli on alkuun yllättävän haastava. Tai no, en tiedä onko se loppupeleissä yllättävää, sillä shooterit eivät ole se vahvin genre itselle. Homma lähti rullaamaan kivasti ja muutamaa kuolemaa lukuun ottamatta olinkin jo neljännessä kentässä. Viimein se Game Over tuli kiitos ninjojen ja ruudun alareunasta tulevien ukkeleiden.
Yritin väkisin vääntää kenttää läpi - tuloksetta. Kauppiaat on sijoiteltu hieman vittumaisesti, sillä vaikka kaikki viholliset tappaisi ja rahat keräisi, ei ensimmäisellä loopilla onnistu keräämään tarpeeksi rahaa hevosen ostoon. Päädyin resettiin ja aloitin pelin alusta.
Uudella yrityksellä pääsin hevosen avustuksella kentän läpi! Tässä vaiheessa minulla ei ollut vielä hajua postereiden sijainneista ja ostinkin ne sekatavarakauppiaalta. Viides kenttä meni mukavasti ensimmäisellä yrityksellä, mutta matka katkesi viimeiseen, kuudenteen kenttään.
Tätä kenttää tulikin sitten tovi hangattua jotta se meni läpi. Sama ongelma tässäkin kentässä, raha ei riitä ostoksiin ensimmäisellä loopilla ja toiselle loopille selviäminen tuntui mahdottomalta. Sattumalta onnistuin löytämään piilotetun posterin ja vihollisten paikkojen opettelulla pääsin kuin pääsinkin viimeiselle pomolle asti.
Viimeinen lainsuojaton, Wingate ei ollut mitenkään erityisen hankala. Sain ukon maihin ensimmäisellä yrityksellä. Hommahan ei ollutkaan aivan vielä siinä ja ruudulle pamahtikin ukon kaksoisveli! No, taistelu oli täysin sama kuin veljeänsäkin vastaan ja sekin meni ensimmäisellä yrityksellä läpi.





Iloitsin jo pelin läpäisystä, mutta myöhemmin saman päivän aikana sain kuulla, että jos haluaa täydellisen lopun täytyy peli pelata kolme kertaa läpi :D Oli jo myöhä joten tämä sai odottaa seuraavaan päivään. Uudella pelikerralla aloin viimein käyttämään Smart Bombeja ja voi veljet miten jotkut hankalat kohdat helpottuivat sen avulla.
Mietin, että miten hankalaksi peli menee kahdella seuraavalla kierroksella kun ensimmäinenkin on jo suhteellisen kimuranttinen. Toisella kierroksella en huomannut minkäänlaista eroa vaikeusasteessa. Kolmannella kierroksella ukot liikkuivat aavistuksen nopeammin ja ampuivat hieman tiheämmin. Onneksi vaikeus ei noussut mitenkään överiksi.
Tämä kolmen kierroksen läpäisy meni niin hyvin, että ensimmäinen Game Over tuli vasta viimeisen kierroksen viimeisessä kentässä ja siinäkin hieman liian uhkarohkeiden ratkaisujen takia. Harmillista sinänsä, sillä peli olisi mennyt paljon nopeammin läpi ilman tätä kohellusta.
Viimeinen kenttä ilman hevosta oli erittäin hankala. Sentään yhden Smart Bombin sai ostettua kentän loppupuolella. Nopeiden ja useammin ampuvien ukkojen kanssa sai tosissaan kikkailla, että täpärästi selvisi hengissä.
Tovi siinä meni, mutta onnistuin raivaamaan tieni Wingaten luo. Olin säästellyt konekivääriä tätä kohtaamista varten ja hieman kuumotti jos menisin kuolemaan johonkin random luotiin...
En onneksi kuollut ja molemmat veljekset sai hyvin nippuun muutaman tuuriväistön saattelemana. Lopputekstien jälkeen tuli tuo herkullinen "The End" -teksti ja enää ei peli reagoinut mihinkään ohjaimen painalluksiin - seikkailu oli ohi.





Todella hyvä peli, nautin tämän pelaamisesta vaikka tässä muutama typerä suunnitteluvirhe onkin. Kolmen kierroksen pelaaminen tuntui turhalta, mutta eipä sitä tarvitse vääntää ellei ole tälläinen täydellisyyden tavoittelija. Lopputekstit kuitenkin rullaa jokaisen pelikierroksen jälkeen - kyllähän se lasketaan läpäisyksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti