lauantai 20. marraskuuta 2021

Championship Bowling


Games Beaten:
304/709
Genre: Sports
Goal: Win Any Trophy

Arvosana: 8/10
Vaikeusaste: 5/10

NESillekin tehty yksi keilauspeli ja kerralla meni nappiin sillä tämä ei ollut ollenkaan hullumpi tapaus.
Kieltämättä tuntuma oli HIEMAN erilainen kuin Wiin keilaus mihin on tässä viime vuosina tottunut :D
Pelissä ainut tavoite on saada mahdollisimman hyvät pisteet. Vastassa ei ole edes mitään tietokonevastustajaa ja tässä saakin yksin keiloja kaadella.
Vaikka pelin aikana ruudun vasemmassa yläkulmassa näkyy 200 pisteen High-Score, tämän rikkominen ei merkitse pelin läpäisyn kannalta mitään. Tavoitteena on rikkoa pisteraja kolmesta eri palkintoluokasta.
Palkintoluokkien pisteet ovat 250, 275 ja 300. Jokainen näistä antaa saman onnittelutekstin erilaisella kuvalla varustettuna joten ei ole väliä mihin näistä onnistuu pääsemään.
Aluksi valitaan neljästä nimettömästä hahmosta millä haluaa pelailla. Valittavana on kolme miestä ja yksi nainen. Ohjeet kertoivat, että hahmoilla on erilaiset statsit - vasenkätinen, oikeakätinen hyvällä kierteellä varustettuna, vahva kaveri ja kevytsarjalainen.
Jännästi ohjeisiin oli kirjoitettu tästä vasenkätisestä, että "be careful, he's left-handed. Ihan kun se olisi joku paha asia :D
Aluksi lähdin testailemaan vahvalla kaverilla koska ajattelin, että sillä saa keilat parhaiten kumoon. Hahmon valintaruudussa pystyi myös vaihtamaan keilapallon kokoa ja kun kyseessä on vahva kaveri, niin isommalla pallolla luulisi saavan keilat paremmin kumoon.
No, ei se ihan niin mennytkään vaan Strikejä oli erittäin hankala tehdä. Vaihdoin sitten oikeakätiseen hyvän kierteen omaavaan kaveriin ja hänen avulla alkoi homma luonnistumaan paremmin. Käytin myös pelin ehdottamaa pallokokoa.
Pelihän on ihan perinteistä keilaamista. Heitetään kymmenen kierrosta ja viimeisellä kierroksella pystyi heittämään jopa kolme kertaa jos onnistui kahdesta edellisestä heitosta saamaan Striket.
Aluksi valittiin heittokohta, sitten kierremittarista täytyi ajoittaa nappia painamalla kierteen voimakkuus ja lopuksi täytyi ajoittamalla hoitaa heiton nopeus. Eli tämä peli vaati lähinnä hyvää reaktiota ja ajoittamiskykyä.



Peli oli alkuun tosi hankala, Strikejä ei tullut ei sitten millään. Sparejenkin saaminen oli työn ja tuskan takana varsinkin jos oli useampi keila jäljellä. Oikean kulman ja nopeuden arvioiminen ei ollut ihan mikään simppeli juttu.
Kuitenkin hahmon vaihdon myötä alkoi Strikejäkin tulemaan ja useampia peräkkäin. Hienoja välivideoitakin tuli jos onnistui saamaan useamman Striken putkeen!
Koska kyseessä on NES-peli, niin tässä pystyi aika tarkasti etsimään täydellisen heittokohdan ja muutkin tarvittavat säädöt. Laitoin hahmon aina pikselilleen samaan kohtaan, kierremittarin samaan asentoon (lähes aina) ja voimakkuuden melkein maksimiin.
Kierremittari ei aina pysähtynyt ihan täysin optimaaliseen kohtaan, mutta pelin RNG:n vuoksi se ei haitannut. Voimakkuuden ajoittaminen oli ehdottomasti hankalin juttu. Mittari rullasi kohtalaisen nopeasti ylös sekä alas joten oikeassa kohdassa pysäyttäminen vaati hyvää keskittymistä.
Tärkeää oli, että mittarin sai pysähtymään vähintään kolmanneksi nopeimpaan asentoon. Tämäkin oli riski, välillä ei Strikeä tullut tällä tyylillä joten tavoitteena olikin saada nopeimpaan tai toisiksi nopeimpaan asentoon.
Vaikka olinkin keksinyt millä asetuksilla Strikejä saa paukutettua hyvään tahtiin, niin silti tässä oli todella vaikea saada rikki edes tuota 250 -pisteen rajaa. Pelin oma RNG oli välillä niin viheliäisellä päällä, että vaikka heitti samanlaisia heittoja, saattoi jäädä useampia keiloja pystyyn.
No, näinhän se on oikeassa keilauksessakin, että kovia pisteitä on vaikea saada koska heitot ovat erilaisia.



Oman tovin se otti, että sain tuon 250 -pisteen rajan rikottua. Vaikka sai useampia Strike -putkia, niin aina välissä oli muutama huonompi heitto. Minimivaatimus tuohon 250 -pisteen rajaan oli heittää kaksi Sparea ja kymmenen Strikeä. Tämä tarkoitti sitä, että myös viimeisessä vuorossa täytyi heittää kaikki kolme heittoa Strikeinä.
Välillä peli arpoi niin inhottavia Spare yrityksiä, että ei vaan onnistunut niitä kaatamaan. Ehdottomasti pahin oli jos jäi keilat neljä ja kuusi pystyyn. Näiden kaatamiseen tarvittiin todella tarkka heitto ja tuuria. Vain muutaman kerran onnistuin kyseisessä Sparessa.
Lähellä kävin monta kertaa ja 247 pisteen kierros kirpaisi kyllä, yksi heitto meni huonosti ja jäi pokaali saamatta.
Läpi menneellä kierroksella heitin kaksi todella hyvää yhden keilan Sparea ja onnistuin saamaan viimeisellä vuorolla kolmen Striken putken.
Kasuaalin pelaajan on aika mahdoton saada tuota 300 -pisteen kierrosta. Tässä on kuitenkin RNG:tä sen verran että jossain vaiheessa Strike -putki vain katkeaa. Katselin jälkeenpäin jonkun Speedrunaajan suoritusta, niin jokaisen heiton aikana täytyy muuttaa hahmon sijaintia ja laittaa tietty kulma ja heittonopeus.
Pieni vara virheellisille asetuksille oli jonka ratkaisi sitten RNG, että kaatuuko kaikki keilat vai ei.
Jos tämän haluaisi itse tutkia tarkkaan, että mitkä asetukset milläkin heitolla täytyy olla, se täytyy tehdä Save Statejen avulla. Ehkä jollain ihan älyttömällä tuurilla pystyisi kylmiltään saamaan tuon 300 -pistettä, mutta se vaatii jo planeettojen oikeassa asennossa olemista.



Peli kuitenkin oli kokonaisuudessaan oikein hyvä! Mukavan räyhäkät musiikit ja RNG teki kivaa jännitystä pelin tiimellykseen. Ei tämä kuitenkaan kulutusta kestä, kerran kun pelannut läpi ja oppinut optimaaliset asetukset, ei tämän pariin enää kaipaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti