keskiviikko 17. marraskuuta 2021

King's Knight


Games Beaten:
303/709
Genre: Shooter
Goal: Defeat the Dragon (Stage 5)

Arvosana: 4/10
Vaikeusaste: 7/10

Izanderin kuningaskunnasta on kaapattu prinsessa Claire ja kaappauksen takana on paha lohikäärme. Prinsessahan on pelastettava ja neljä urheaa sankaria uskaltautuu tähän vaativaan pelastusoperaatioon.
Vaikka heidän täytyy todistaa voimansa ensin yksilöinä, ainoastaan yhdessä he voivat tuhota pahan lohikäärmeen.
Prinsessa ja rauha täytyy saada takaisin Izanderin kuningaskuntaan!

Hieman erikoisempaa peliä Squaresoftilta. Viiden kentän pituinen Shooter jossa täytyy pelastaa prinsessa lohikäärmeen kynsistä. Okei, juonen perusteella aika perinteistä huttua.
Pelastusoperaatioon lähtee mukaan neljä eri hahmoa; ritari Ray Jack, velho Kaliva, hirviö Barusa ja rosvo nimeltä Toby.
Jokaisella hahmolla on oma yksilöllinen kenttänsä ja se täytyy läpäistä onnistuneesti jotta hahmon saa viimeiseen prinsessan pelastus -operaatioon mukaan. 
Peli on jännästi rakennettu, sillä viimeistä kenttää voi yrittää vaikka yhden hahmon voimin, mutta sitä on mahdotonta läpäistä tällä tavalla.
Game Overista ei tarvitse tämän pelin kanssa huolehtia sillä sellaista ei ole olemassa! Jos viimeisessä kentässä kuolee, sitä saa yrittää vaikka kuinka monta kertaa uudestaan.
Sama pätee hahmojen omiin kenttiin, niitäkin voi yrittää loputtomiin, ainoastaan menettää keräämänsä tavarat jos menee kuolemaan.

Jotta prinsessan pelastaminen onnistuisi edes jotenkin, täytyy hahmoja kehittää vahvemmiksi. Tämä onnistuu kentistä löytyvien tavaroiden avulla.
Hahmon maksimitaso on 20 ja kun kentistä keräilee erilaisia tavaroita, pääsee tähän tavoitteeseen. Tämä ei kuitenkaan ollut pakollista ja vähemmälläkin pärjäsi.
Neljää eri osa-aluetta pystyi parantamaan ja ne olivat seuraavanlaisia:

Hyppy - Hahmo hyppää nopeammin kentistä löytyvien korkeampien tasojen päälle.

Nopeus - Hahmon liikkumisnopeus paranee näitä tavaroita keräämällä.

Ase - Aseen tuliteho paranee joten vihollisten sekä esteiden tuhoaminen helpottuu huomattavasti.

Suoja - Hahmo kestää paljon paremmin vihollisten ammuksia ja muita kontakteja.

Kentistä löytyvät tavarat oli piilotettu erilaisiin esteisiin ja rekvisiittoihin. Tämä tarkoitti monissa tilanteissa sitä, että täytyi tykittää kallionseinämää, aitaa, puita tai muita asioita hajalle jotta sieltä tuurilla löytyisi jotain.
Kun kerta peli on autoscroller, välillä jäi joitain alueita tutkimatta, kun ei vaan yksinkertaisesti kerinnyt tuhoamaan kaikkea ruudun liian pitkälle rullaamisen vuoksi. Onneksi näiden tavaroiden paikat pysyivät aina samana ja kentän alusta aloittamalla pystyi sitten keräilemään puutuvia tavaroita.
Inhottavana asiana oli, että kun esteitä tuhosi, monesti ammutun alueen alta paljastui jokin päälle hyökkäävä vihollinen. Ei saanut ns. rauhassa etsiä tavaroita.
Kuolemisesta rankaistiin aika rankalla kädellä, sillä kaikki keräämäsi esineet täytyi etsiä uudelleen. Kun onnistui löytämään tietyn määrän tavaroita kentästä, pystyi päättämään yrittääkö parantaa suoritustaan vai jättääkö homman siihen ja yrittää viimeistä kenttää hieman heikommalla arsenaalilla.
Jos päätyi yrittämään kenttää uudelleen, täytyi jo kaikki aikaisemmatkin tavarat kerätä uudestaan eli periaatteessa kenttä alkaa joka tapauksessa alusta. Olisi ollut paljon parempi systeemi, että olisi vain täytynyt etsiä missaamansa tavarat.



Tavaroita löytyi myös maanalaisiin luoliin piilotettuna. Välillä ampumisen lomassa esteiden alta paljastui portaikko joka vei sitten tähän luolaan. Luolia löytyi jokaisen hahmon kentästä yksi kappale ja ne vaihtelivat paljonkin hahmosta riippuen.
Loppu oli kuitenkin kaikilla sama; tuhoa luolan lopussa oleva mölliäinen jotta luolasta pääsi pois.
Luolat olivat joillain hahmoilla kunnon RNG herkkua, sillä esimerkiksi seiniin kiinnitetyt patsaat ampuivat tulipalloja ihan täysin satunnaiseen tahtiin. Välillä henki lähti turhankin liukkaasti tästä syystä.
Nämä luolat olivat täysin vapaaehtoisia, mutta jos halusi kerätä hahmojen tasoja korkeammiksi näissä kannatti vierailla :)



Kehittävien tavaroiden lisäksi kenttiin oli piilotettuna jokaisen hahmon erikoisiskut. Näitä iskuja ei voinut ihan missä tahansa käyttää, vaan ainut mahdollisuus niiden hyödyntämiseen oli viimeisessä kentässä ja sielläkin hyvin tarkoin määritellyissä kohdissa.
Erikoisiskujen kerääminen ei ollut ihan simppeliä. Nimittäin ei riittänyt, että käy keräämässä jokaisen hahmon omasta kentästä erikoisiskun vaan isku piti löytää jokaisen hahmon kentästä! Elikkä jokaisen hahmon kenttään oltiin piilotettu kaikkien erikoisiskut. Jos erikoisiskua ei onnistunut löytämään kaikista neljästä kentästä, ei sitä pystynyt hyödyntämään viimeisessä :D
Hieman erikoinen ratkaisu, mutta tällä mentiin.
Oikeastaan vain kahden hahmon erikoisiskut olivat hyödyllisiä viimeisessä kentässä - Tobyn ja Barusan. Tobylla pystyi tuhoamaan seinät joista ei muuten olisi päässyt ohi ja Barusalla pystyi muuttumaan lohikäärmeeksi jolloin pystyi lentämään yhden älyttömän kohdan yli.
Ray Jackin ja Kalivan erikoisiskut olivat hyödyttömät ja en edes löytänyt missä kohdissa niitä olisi pystynyt käyttämään. Ray Jack ilmeisesti olisi muuttunut joksikin siivekkääksi hevoseksi ja Kaliva olisi tuhonnut vedessä olevat viholliset.



Aluksi tässä ihan mielellään tutki kenttiä etsien erilaisia tavaroita ja väistellen vihollisia. Vaikeusaste tuotti hieman ongelmia jos ei ollut onnistunut löytämään tarpeeksi suojia joilla vahvistaa hahmon kestävyyttä.
Onnistuin mukavasti saamaan hahmot 15-16 tasolle ja luulin, että se ei vielä riitä viimeiseen kenttään. Todellisuudessa kaikkien suojien ja erikoisiskujen löytyminen olisi riittänyt mainiosti. Tärkeää oli vielä läpäistä kentät hyvillä energioilla, sillä se vaikutti viimeisen kentän kokonaisenergiaan.
Tavaroiden nihkeän sijoittelun vuoksi päädyin katsomaan osan netistä sillä kentän jatkuva autoscrollaus ja vihollisten väistely ei ollut sitä leppoisinta etsimisen kannalta.
Jotkin niistä olikin laitettu niin ärsyttävästi eri puolille kenttää, että vaikka tiesi missä ne sijaitsivat, oli todella kiire keritä hakea molemmat itselleen.

Viimeinen kenttä olikin sitten huomattavasti hankalampi kuin muut. Isoimman vaikeusasteen tähän teki se, että tässä ei pelattukaan yhdellä hahmolla vaan kaikilla neljällä samaan aikaan. Hahmot kulkivat lähellä toisiaan ja kentästä löytyvistä kääntönuolista pystyi vaihtamaan kuka hahmoista johtaa joukkoa.
Tämä neljän hahmon samaan aikaan kävelyttäminen oli ihan älytön ratkaisu pelintekijöiltä. Tällä möhkäleellä oli välillä todella hankala väistellä vihollisten ampumia panoksia. Myöskään pienemmistä väleistä ei mahtunut kulkemaan.
Jos halusi käyttää jonkin hahmon erikoisiskua, täytyi hahmo saada johtamaan joukkoa. Välillä vastaan ei tullut oikeanlaista kääntönuolta jolla olisi voinut saada oikean hahmon keulaan. En myöskään oikein koskaan oppinut millä logiikalla hahmojen paikat vaihtuivat. Välillä ne tuntui toimivan ihan miten lystäsivät, ainakin täyden kierroksen tekevillä vaihtonuolilla.
Aluksi yritin olla ovela ja testailin viimeistä kenttää yhden hahmon, Ray Jackin voimin sillä se vaikutti paremmalta spriten kokonsa vuoksi. Homma sujuikin alkuun tosi hyvin kunnes tuli kirjaimellisesti seinä vastaan, tarvitsi Tobyn apua. Myöhemmin selvisi, että vastassa on kohta johon tarvitsee hirviö Barusaa ja totesin, että "fuck it", parempi käyttää kaikkia hahmoja.
Kenttä kannatti pistää hyvin muistiin jotta pystyi ennakoimaan missä mikäkin vihollinen on jotta ne sai mahdollisimman nopeasti pois ruudulta. Myös kääntönuolien sijainnit kannatti pistää mieleen jotta sai oikean hahmon käyttöön oikeaan paikkaan.
Kentästä löytyi panoksia ampuvia kivipatsaita joita pystyi tuhoamaan tykittämällä ne palasiksi. Välillä ne ottivat hulluna damagea ja välillä ne kuolivat todella nopeasti. Tähän vaikutti toki millä hahmolla tykitystä suoritti, mutta välillä patsaan energiat vaihtelivat vaikka käytti samaa hahmoa. Jotenkin todella ärsyttävää kun ei tiennyt yhtään milloin patsas tuhoutui ja kannattiko tykitystä jatkaa vai siirtyä vain väistelemään panoksia.
Kentän loppupuolella täytyi vielä näitä patsaita tuhota samalla kun väistelee tuurilla ilmestyviä tulipalloja, melko älytön kohta hahmomöhkäleellä :D Tämä söi monet elämät kunne se sitten meni tuurilla. Tällä yrityksellä tulipallot olivat leppoisalla päällä ja patsaatkin tuhoutuivat suhteellisen vähillä ammuksilla.
Tämä viimeinen kenttä erosi muista kentistä, että siitä ei löytynyt mitään hahmoja kehittäviä asioita matkan varrelta. Ainoastaan energiaa täyttäviä/vähentäviä nuolia ja kolme miekkaa mitkä täytyi kerätä jotta pelin pääsi läpi.



Viimein vastassa odotti tämä jättimäinen lohikäärme. Tähän asti olisi periaatteessa pystynyt pääsemään pelkän Tobyn ja Barusan avulla, mutta siihen se sitten olisi jäänytkin. Tähän viimeiseen vastukseen täytyi jokaisella hahmolla tehdä tietty määrä vahinkoa jotta se kuolee. 
Taistelussa oli onneksi reilusti kääntönuolia joten vaikka vähän feilasi hahmojen järjestyksen kanssa, pystyi taistelun hoitamaan jollain tavalla loppuun.
Tämä lohikäärme oli onneksi aika helppo viimeinen vastus. Se ei ampunut pahemmin ja sen ammuksia oli helppo väistää. Myöskään yhdellä hahmolla ei tarvinnut ihan älyttömiä määriä tykittää loharia.



No ei ollut kummoinen peli, viimeinen kenttä sai aikaiseksi ärsytyksen tunnetta typerillä ratkaisuillaan. Yksi positiivinen asia sentään on - jälleen yksi Shooter pois listalta! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti