perjantai 18. lokakuuta 2019

The Legend of Zelda


Games Beaten: 53/709
Genre: Action/Adventure/RPG
Goal: Defeat Ganon (First Quest)

Arvosana: 6/10
Vaikeusaste: 6/10

Korkea aika olikin tämä pelata läpi. Joskus junnuna tuli hieman pelattua ja tässä vanhemmalla iällä melkein läpi asti, mutta jäi kesken silloin viimeiseen luolastoon.

Tarina sijoittuu Hyrulen maailmaan jossa paha Ganon on aiheuttamassa kaaosta. Ganon on saanut haltuunsa yhden Triforcen osan joka antaa hänelle hirmuiset voimat. Hän havittelee myös viisauden osaa mutta prinsessa Zelda onnistuu pitämään sen itsellään.
Zelda murskaa viisauden osan kahdeksaan pienempään osaan ja piilottaa palaset syvälle luolastoihin.
Ennen kuin Ganon saa kidnapatuksi Zeldan, onnistuu hän käskemään lastenhoitajaansa Impaa etsimään rohkean sankarin joka voisi estää Ganonin vallan ja pelastamaan kuningaskunnan. 
Löytyykin nuorimies Link joka lähtee suorittamaan tehtävää.

Peli on suhteellisen kunnianhimoinen näin vanhaksi NES peliksi ja onnistuu siinä kyllä ihan hyvin. Melkoisen vapaa maailma missä voi edetä oman mielensä mukaan, toki ihan joka paikkaan ei pääse heti. Kaikkia luolastojakaan ei tarvitse ihan järjestyksessä mennä, joihinkin sitten vaaditaan jotain esineitä että niihin pääsee.
Luolastoista saa aina esineen ja pienemmän osan viisauden Triforcea ja kun kaikki palaset on hallussa, pääsee haastamaan Ganonin.

Eli yhteensä yhdeksän luolastoa ja iso ulkomaailma tutkittavana, hommaa riittää!


Tästä löytyi aimo nippu erilaisia esineitä ja asepäivityksiä jotka helpottivat etenemistä. Rahaa tässä tarvitsi melko paljon, sillä yksi paremmin iskuja kestävä asuste oli todella kallis. Myös jousipyssy kulutti rahaa kun nuolen ampui, aika jännä ratkaisu.

Ihan ok peli. En jotenkaan ole koskaan näistä NESin Zeldoista perustanut, jotenkin liian alkeellinen meno. Varmaan johtuu osittain siitäkin, että ensimmäinen Zelda mitä pelasin, oli Link to the Past, joten hirmuista nostalgiapiikia ei näihin kerinnyt syntymään.

Luolastot olivat hankalia paikkoja, varsinkin mitä pidemmälle peliä mennään. Täytyy kerätä avaimia, kartta ja kompassi jotta täällä pääsi etenemään.
Välillä täytyi pommittaa seiniä auki jotta oikea reitti löytyisi.


Itsellä ainakin liiallinen kryptisyys syö pelinautintoa suunnattomasti. Jos tämän haluaisi pelata läpi ilman oppaita, niin joutuisi joka puskan ja kiven käymään läpi mikä ainakaan minun mielestäni ei ole kovinkaan hauskaa hommaa. Olisi ehkä voinut jotain pientä merkkiä laittaa mistä pitää pommittaa eikä vain tasaista seinää.
Netin avulla tuli etsittyä ulkomaailmassa olevat sydämenpalat. Myös parin viimeisen luolaston kartat tuli kaivettua esiin. Olisi ollut kyllä melkoinen projekti, varsinkin viimeinen luolasto.

Pomojen vaikeusaste oli vähän outo. Jotkut pomot oli vähän hankalampia ja jotkut sitten taas kuoli tyyliin yhdestä iskusta. Eikä nämä olleet edes missään loogisessa järjestyksessä.



Viimeinen luolasto on jättimäinen ja se sisältää pelin pahimpia vihollisia. Melko monet Game Overit tuli täällä. Lisäksi oikea reitti ei ole millään tavalla looginen vaan monesti pitää pommittaa seiniä jotta pääsee uuteen huoneeseen.
Tässä hommassa ei olisi ollut mitään vikaa jos pommeja olisi voinut kantaa enemmän kuin 8 kappaletta. Tiedän että joka kymmenes vihollinen pudottaa pommeja kuollessaan mutta silti, ei ne riittäneet.
Olisi ollut melkoista ramppaamista ulos luolastosta, hakea kahdeksan pommia ja mennä takaisin räjäyttämään pari seinää ja todeta että siinä ei olekaan mitään reittiä :D

Ganon oli aika helppo loppupeleissä. Vaikka se muuttuikin näkymättömäksi välillä, random paikkoihin hakkaamalla yleensä osui siihen. Lopuksi vielä hopeanuolta kannikkaan ja tämä porsaan kuvatus muuttuu punaiseksi tomuksi.


Ihan ok peli, ei vaan hirveästi säväytä minua.
Plussaa tulee pelin avonaisesta maailmasta että voi melkeimpä mennä minne vaan haluaa.

Ehkäpä joskus hamassa tulevaisuudessa palaan vielä tämän pariin, ehkä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti