torstai 24. lokakuuta 2019

MagMax


Games Beaten: 111/709
Genre: Shooter
Goal: Defeat Babylon Dragon (Desert & City Sections)

Arvosana: 4/10
Vaikeusaste: 3/10

Erittäin sivilisoitunut muukalaisjoukko on vallannut maapallon ja heidän supertietokoneensa, Babylon on alkanut tappamaan ihmisiä.
Jotta muukalaiset saadaan pysäytettyä, ihmiset kehittivät muuntautuvan robotin nimeltä MagMax. Tämän lisäksi he myös valitsivat rohkean miehen ohjastamaan tätä robottia. 
Maapallon kohtalo on hänen käsissään, saako rohkea mies tuhottua muukalaiset ja pelastettua ihmisrodun!

Shooter pitkästä aikaa. Olipas melkoisen helppo sellainen. Ei tähän tainnut tuhrautua kuin noin 20min.

Hieman erilainen Shooter oli kyseessä.
Tässä pystyi olemaan maan pinnalla tai vaihtoehtoisesti maan alla.
Maan pinnalla oli huomattavasti helpompaa olla, vihollisia tuli paljon vähemmän. Aika-ajoin pystyi vaihtamaan puolta menemällä teleporttiin.
Aluksi en edes tajunnut harmaiden lätysköjen olevan teleportteja koska grafiikat eivät olleen parasta luokkaa. Näyttivät ihan osalta kenttää. Ne pari kertaa kun teleportista menin, olivat ihan tuurilla tapahtuneita.


Alukseen sai päivityksiä: ylävartalo, jalat ja lisätykki. Lopulta alus näytti ihan robotilta ja se pystyi ampumaan kolmesta eri kohtaa. Helpotti osumista, mutta niin osuivat vihollisetkin helpommin isoon robottiin.
Päivityksiä tuli randomilla vastaan. Yleensä aina hyvää aikaan kun oli juuri menettänyt jonkin osan.


Goalina oli tappaa kaksi lohikäärmettä, ne oli sijoitettu aavikolle ja kaupunkiin.

Alueet vaihtuivat sulavasti ja pomoa vastaan pystyi taistelemaan joko maan pinnalla tai sen alla. Tää oli ihan hyvä juttu. Alueita oli neljä erilaista: perus ruoho, aavikko, meri ja kaupunki.
Peli looppasi kun oli toinen Babylon lohikäärme tuhottu. Hieman joutui vielä vihollisia ampumaan että pääsi takaisin ruoho-osioon.

Yksi Game Over tuli testipelailun aikana, mutta jo toisella yrittämällä meni läpi.
Ensimmäisellä yrityksellä olin lähes alkua lukuun ottamatta maan alla. Pääsin toiseksi viimeiseen osioon eli mereen. Vihuja tuli kyllä tuolla maan alla sellaista tahtia että ei pysynyt mukana.

Toisella kerralla sitten hieman taktiikkaa muuttaneena peli menikin läpi. Yritin olla enemmän maan pinnalla kuin alla ja tämä taktiikka toimi :)


Musiikki oli kyllä aika järkyttävää ja grafiikatkin melkoisen yksinkertaiset ja rumat, mutta se on aika yleistä näin NESin alkupään peleissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti