Contra Force

Games Beaten: 418/709

Genre: Run and Gun

Goal: Defeat Elite Commando Thunder Wolf (Stage 5)

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 4/10

Yhdysvaltojen kaikista mieluisin kaupunki, Neo City on joutunut rikollisjärjestö D.N.M.E.:n kynsiin. Tämä roskasakki lietsoo pelkoa ja kaikki saavat osansa tästä kauhusta.

Järjestön uusimpana kujeena on kaupungin komissaarin kidnappaaminen. Hänen ainoa toivonsa on kokenut C-Force -ryhmä.

Kuitenkaan D.N.M.E.:n aisoihin saaminen ei tule olemaan helppoa. Se tulee vaatimaan älyä, luovuutta ja riskien huomioimista. Tämä luulisi onnistuvan - eihän ryhmää syyttä kutsuta C-Forceksi.

NESin Contra -sarja on saatu päätköseen tämän pelin myötä. Tämä kyseinen peli onkin todella kummallinen tapaus, sillä tämän ei alunperin pitänyt olla edes Contra. Konami työsti peliä nimeltä Arc Hound, mutta se päätyi kuitenkin julkaisemattomien pelien kasaan lukuisien viivästymisien vuoksi.

Konami kuitenkin päätti myöhemmin julkaista pelin ja koska tyylillisesti se muistutti Contra -sarjan pelejä, sai peli aluksi uuden nimen "Contra III". Tähän tuli kuitenkin muutos, koska SNESille työstettiin jo uutta Contraa ja se nimettäisiin Contra III:ksi. Tämän vuoksi pelin julkaisu siirtyi edelleen ja viimein vuonna 1992 peli pääsi markkinoille "Contra Force" -nimeä kantaen.

En edes tiennyt, että peli on oikeasti Konamin tekemä. Olin siinä käsityksessä, että jokin pienempi firma oli kyhännyt pelin ja Konami toimi vain julkaisijana. Mutta kaikkea sitä oppii!

Peli on viiden kentän pituinen ja todella helppo jos vertaa perinteisiin Contra -peleihin. Kun ensimmäistä kenttää lähtee koluamaan, niin kyllä tästä Contra -fibat saa. Hypätessään pelihahmo painautuu pieneksi rullaksi ja ampumaan pystyy jokaiseen ilmansuuntaan.

Vihollisia hyökkää kimppuun reilusti ja yksi isku on tappava. Siihen ne samankaltaisuudet oikeastaan jääkin, sillä tässä on todella paljon etenemistä helpottavia asioita joita kaikkia en edes tajunnut läpäisyni aikana.

Ensinnäkin, pelistä löytyy loputtomat continuet. Tämä on mielestäni todella anteliasta siihen nähden, että peli sisältää vain viisi kenttää. 

Pelihahmoa voi vaihtaa ns. lennosta ja jokaisella on erilliset lisärit. Eli loputtomien continuejen lisäksi tässä on 12 lisäriä per kenttä :D Itse en tajunnut, että hahmoa voi vaihtaa lennosta ja jokaisella pelihahmolla on omat lisärit. Pääsääntöisesti tykittelin vain yhden ukkelin turvin.

Game Overin sattuessa kenttä alkaa alusta, mutta kentät ovat pääosin aika lyhyitä, joten tämäkään ei kovin suuri rangaistus ole.

Pelistä löytyy neljä erilaista hahmoa, Burns, Smith, Iron ja Beans. Jokaisella hahmolla on erilaiset aseet ja liikkumistyylit. Esimerkiksi jokin hahmo hyppää paremmin kuin toinen. 

Kentistä löytyy bisnes-salkkuja niitä keräämällä saa hahmolle parempia aseita käytettäväksi. Homma toimii samantyylisesti kuin esimerkiksi Gradiuksessa, että ruudun alareunassa näkyy kaikki valittavat aseet ja salkun keräämällä osoitin siirtyy yhden askeleen eteenpäin. Kun on haluamansa aseen päällä, yksinkertaisesti nappia painamalla valitsee sen käyttöönsä.

Kuolemasta menettää asepäivitykset ja prosessi täytyy aloittaa alusta. Burns toimi jokaisella osa-alueella moitteetta. Burnssin parhaimpana aseena toimi eräänlaiset ammuttavat pommit jotka matkasivat ruudun reunasta toiseen. Perus tussari ei pystynyt tälläiseen matkaan. Nämä pommit riitti mainiosti etenemiseen.

Muilla hahmoilla olisi ollut hakeutuvia ohjuksia, dynamiittia ja kunnon raketteja käytössään.

Kun yritin läpäistä ensimmäistä kenttää, niin useiden yritysten jälkeen löysin todella loistavan ominaisuuden. Peliin saa tietokoneapurin mukaan auttamaan etenemistä. Tämä ominaisuus löytyi ihan vahingossa pelin ollessa pausella ja siinä sitten jotain härväsin hahmojenvalintaruudussa.

Tietokoneapuri auttaa sinua viiden sekunnin ajan, mutta ukkelin voi luoda takaisin niin monta kertaa kuin vain itse haluaa. Kenestä vaan valittavasta hahmosta voi tehdä apurin, mutta tämä vahinko osui Smithin kohdalle. Mikäs sen parempaa, sillä Smithin tietokoneapurimuodolla on käytössään hakeutuvat ohjukset!

Jo valmiiksi helppo peli muuttui entistä helpommaksi kuin vain koko ajan spämmäsi apuria ruutuun. Ihan alussa en käyttänyt apuria kuin ensimmäisessä pomotaistelussa, mutta myöhemmissä kentissä apuri oli ruudulla lähes jatkuvasti.

Apurin liikkumistyylin pystyi valitsemaan mieleisekseen hahmovalikosta, mutta käytin loppuun asti yhtä ja samaa. Tämä johti hieman koomisiin tilanteisiin kenttien varrella, sillä apuri saattoi vain kävellä rotkoon sen suurempia miettimättä.

Kenttien suhteen tämä on hyvin samantyylistä kuin aikaisemmatkin Contrat. Löytyy sivulle rullaavaa kenttää ja myös muutama ylhäältäpäin kuvattu kenttä. Kentät lagaavat välillä aivan jäätävästi ja varsinkin kun on tietokoneapuri ruudulla samaan aikaan. Peli kärsii myös vieritysongelmista ja välillä pelihahmo on ihan liian lähellä ruudun reunaa.

Täytyi ns. "nytkyttää" edestakaisin jotta ruudun sai rullaamaan eteenpäin. Hieman tälläistä kahden markan laatua Konamilta, aijai!

Kentät ovat kaikesta huolimatta hauskoja ja erilaisia toisiinsa nähden. Löysin kolmannesta kentästä mahtavan oikkarin kun yritin löytää mihin suuntaan pitäisi edetä. Tässä kohdassa on eräänlainen keinulauta minkä toisen reunan päälle täytyy pudottaa laatikko joka sitten ponnauttaa pelihahmon korkeuksiin. Tästä tuli hyvin vahvasti mieleen Sonic the Hedgehog 2:sen Hill Top Zonen keinulaudat.

Tämän korkean ponnahduksen jälkeen vasemmalle liikuttaessa ruutu ei jostain syystä rullannutkaan takaisin alaspäin vaikka alapuolella olikin reitti mitä pitkin oli kulkenut. Henkihän siinä lähti. Jos hyvä tuuri kävi, peli spawnasi hahmon vasemmalla olevalle ylemmälle tasolle.

Oikeasti tämän korkean ponnahduksen jälkeen olisi pitänyt mennä oikealla puolella olevalle tasolle, mutta kohta oli sen verran epäselvä, että en tajunnut tätä. Tämä minun hieno oikkarini poisti pienen siivun kentästä ja nopeutti pomolle pääsemistä.

Muita sen kummempia peliä rikkovia asioita ei tullut vastaan. Neljäs kenttä on todella pitkä ja siinä täytyi kävellä lentokoneen siiveltä toiselle ja tämä täytyi ajoittaa todella tarkasti tai muuten tippui alas.

Pomot tässä pelissä on pääosin isoja korstoja, pois lukien kolmannen kentän hävittäjä. Vaikka pääosin käytinkin apuria hyväkseni pomotaisteluissa, niillä on todella helposti opittavat patternit ja helposti olisi mennyt ilmankin.

Jostain syystä toisen kentän pomossa ei voinut käyttää apuria hyödykseen koska peli ei mennyt pauselle taistelun aikana. En tiedä oliko kyseessä jokin glitch, mutta suurin osa taistelusta oli pärjättävä itsekseen. Apurin sai hetkeksi mukaan taisteluun, kun juuri oikealla hetkellä ennen pomon ilmestymistä avasi pause valikon.

No, apurista ei tässä pahemmin mitään sen kummempaa hyötyä edes ollut huoneen layoutin vuoksi. Tietokoneapuri pääsääntöisesti tykitti huoneessa olevia laatikoita pomon sijaan :D

Viimeinen viides kenttä alkoi näyttävällä räjähdyksellä ja Thunder Wolfiksi kutsuttu viimeinen pomo hyppää esiin rikkoutuneesta ikkunasta. Pomoa voi tykittää kun hän yrittää paeta paikalta, mutta en tiedä onko tästä sen kummempaa hyötyä lopputaistelua ajatellen. Itse kenttä on todella lyhyt ja sen pääsi muutamassa minuutissa läpi.

Kenttä on täynnä portaita ja jos ne erehtyi tuhoamaan ampumalla, joutui käyttämään vaihtoehtoista reittiä. Eipä reitti paljoa kenttää pidentänyt ja sieltä pystyi halutessaan keräilemään bisnes-salkkuja asepäivityksiä varten.

Viimeistä pomoa jouduin muutaman kerran yrittämään vaikka käytinkin tietokoneapuria. Taistelu on hauskasti toteutettu eikä siinä ole mitään epärehtiä suunnittelua. Täytyi vain pelata hyvin jotta homma meni maaliin.

Pomohan olisi ollut täysi vitsi jos olisin tiennyt eri hahmojen vaihtamisesta. Vaikka taistelussa on mukana helikopteri, sitä ei tarvinnut tuhota. Riitti, kun antoi pääpahikselle nenään.

Pitkän panosten väistelyn ja tykittely-session jälkeen Thunder Wolf viimein antautui ja helikopteri tuhoutui.

Hauska peli kaikin puolin vaikka tässä todella outoja suunnitteluratkaisuja olikin. Hieman oudoksuttaa näinkin hutiloiden tehty peli Konamilta. Kuitenkin heiltä tuli todella laadukkaita pelejä varsinkin NESin aikajanan loppupäässä.

Jos tämän vielä joskus pelaan uudelleen, testailen muitakin hahmoja ja käytän aina tilanteeseen sopivaa ukkoa pelkän Burnssin sijaan :)

World Class Track Meet

Games Beaten: 417/709

Genre: Power Pad

Goal: Beat Tournament (6 Opponents) & Olympics (4 Events)

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 4/10

Projektini hyppäsi kohti tuntematonta kun vihdoin ja viimein sain hommattua Power Pad -maton! Tilasin rapakon takaa bundlen, mikä sisälsi kauan himoitsemani NTSC-NESin lisäksi Zapperin ja sitten tämän itse Power Pad -maton.

En ollut aikaisemmin koskaan testannut kyseistä mattoa koska sitä ei kenelläkään kaverillani ollut. 

Bundlen mukana tuli yksi multicart joka sisälsi myös yhden pelin Power Padille joten tästä luonnollisesti lähdin liikkeelle. Loput pelit täytyy pikkuhiljaa haalia kasaan jotta nekin saa pelaukseen :)

Ihan helpoimmalla pelillä tämä urheilumatto -urakka ei ainakaan alkanut, sillä tämä World Class Track Meet on todella fyysistä suorittamista. Maton päällä täytyy juosta niin, että painelee kahta nappia vuorotellen. Välillä täytyi myös hypätä tilanteen näin vaatiessa.

Täytyy myöntää, että hieman yllätyksenä tuli miten fyysisesti rankkaa pelin pelaaminen oli. Jo noin puolen tunnin pelaamisen jälkeen läähätin kuin ajokoira :D

Vaikka työssäni tulee liikuttua jonkin verran ja perus kuntoni on ihan ok luokkaa, otti tämä todella koville. Pitäisi selkeästi enemmän harrastaa kovempaa rasitusta vaativaa liikuntaa.

Peli sisältää kaksi erilaista läpäisytavoitetta - turnauksen ja olympialaiset. Turnaus on näistä ehdottomasti se pahempi suorittaa loppuun. Tässä kilpaillaan kuutta eri vastustajaa vastaan 100 metrin juoksussa ja 110 metrin aitajuoksussa. 

Eli yhteensä 12 tiukkaa juoksukisaa täytyy suorittaa onnistuneesti. Kun molemmat lajit on voittanut, siirrytään uuden vastustajan pariin joka on luonnollisesti hieman tiukempi vastus kuin edellinen. 

Vastustajat alkavat hitaasta kilpikonnasta ja viimeisenä vastaan tulee hurjan nopea gepardi. Perus 100 metrin juoksu ei tuottanut suurempia ongelmia mitä nyt välillä ei meinannut pysyä Power Padin nappuloiden päällä juoksemisen huumassa.

Todellinen haaste tuli 110 metrin aitajuoksussa. Oli todella hankala ajoittaa hypyt niin, että selvisi aitojen yli. Hyppäämisen jälkeen jalat täytyi saada takaisin oikeiden nappien päälle mikä välillä epäonnistui ja juoksemisen uudelleen rytmiin saaminen hidastui.

Onneksi juoksujen välillä sai pitää taukoa, sillä muutaman juoksun jälkeen olin jo aivan puhki ja jouduin keräilemään itseäni hetken aikaa :D 

Ensimmäisellä yrityksellä pääsin viidenteen vastustajaan asti, mutta jalkani olivat liian väsyneet enkä saanut enää kunnon rytmitystä juoksuun jotta olisin voittanut 100 metrin rykäisyn.

Muutamaan päivään en kerinnyt peliä pelaamaan ja sain ainakin hyvin aikaa palautua tästä hurjasta suorituksesta. Seuraavan yrityksen koittaessa muutin hieman setuppiani jotta juoksemisen tasaisuus pysyisi parempana.

Siirsin sohvani Power Padin ja television väliin jotta pystyin pitämään sen selkänojasta kiinni juoksun aikana. Näin pysyin paremmin paikallani ja virheellisiä nappien painalluksia ei tullut enää läheskään niin paljoa.

Tämä auttoi ja pääsin pelin viimeiseen vastustajaan vaikkakin aivan uupuneena. Ensimmäinen 100 metrin juoksu meni todella hyvin, sain pidettyä tasaista nopeaa vauhtia yllä koko juoksun ajan.

Aitajuoksu ei mennyt ihan niin nätisti ja kaadoinkin muutaman aidan jo heti alkumetreillä. Onneksi sain kiihdytettyä juoksunopeuteni todella kovaksi ennen seuraavaa aitaa jonka avulla sain pidettyä johtoasemaani vastustajaan. Onneksi sain onnistuneitakin aitojen ylityksiä, sillä ihan hirveästi ei eroa ollut meidän juoksujemme välillä.

Meinasin vielä hermostuksissani feilata koko jutun liian aikaisten liikkeellelähtöjen vuoksi... Onneksi kolmannella kerralla maltoin odottaa ja lähdin vasta pinkomaan täysillä kun lähetysase oli lauennut.

En juoksun huumassa kerinnyt katsoa monta aitaa gepardi kaatoi, mutta ilmeisesti samaa tahtia kuin minä koska tuli vain hieman päälle sekunnin myöhemmin maaliin. Olin niin uupunut tästä suorituksesta, että oli pakko käydä tuolille istumaan tai muuten olisi saattanut lähteä taju :D

On tämä Nintendon pelaaminen hurjaa hommaa.

Kun olin palautunut tästä rääkistä, suoritin vielä olympialaiset saman päivän aikana. Tämä oli huomattavasti kevyempi homma ja tämän pystyi pelaamaan ihan rennon ottein vaikkakin yritin tosissani tehdä hyviä tuloksia. Olympialaisissa on 100 metrin juoksun ja 110 metrin aitajuoksun lisäksi pituushyppy ja kolmiloikka.

Lajit toimivat ihan niin kuin voisi kuvitellakin - ensin juostaan verenmaku suussa ja sitten hypätään oikealla kohdalla jotta saa tuloksen aikaiseksi. Ensimmäinen yritys meni hieman plörinäksi ja painoin resettiä koska halusin parempia tuloksia.

Toisella kerralla sainkin ihan kelpo tulokset aikaiseksi. Näissä olympialaisissa ei hirveästi pointtia ole näin yksipelinä, sillä lopputuloksissa näkyy vain pisteet ja suoritetut ajat/pituudet.

Huh, rankka aloitus, mutta nyt on tämäkin homma saatu käyntiin! Tästä on hyvä jatkaa muihin koitoksiin kunhan saa pelikasetteja hommattua :)

Täytyy vielä sanoa, että matto toimii todella hyvin ja painallukset ovat tarkkoja. Kuitenkin yli 30v vanhasta tuotteesta kysymys.

Dragon Warrior III

Games Beaten: 416/709

Genre: RPG

Goal: Defeat the Master Archfiend Zoma

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 6/10

Kauan kauan sitten maailmaa kurissa ja nuhteessa piti paha pirulainen nimeltään Baramos. Tämän julmurin aikeissa on tuhota koko maailma. Legendaarisen Ortegan jälkeläinen lupautuu ottamaan tehtävän vastaan ja tuhota Baramosin. Hän värvää avukseen kolme muuta urheaa seikkailijaa.

Myöhemmin retkueelle selviää, että Baramos on vain mestaripaholaisen, Zoman oppipoika ja tämä pääpiru pitää tukikohtaansa Pimeässä Maailmassa joka sijaitsee maan uumenissa.

Saavatko sankarit pahan Zoman tuhottua ja valaistua synkän Pimeän Maailman?

"Toivottavasti kolmosen kanssa ollaan oltu sitten vähän fiksumpia." Näihin sanoihin päättyi lähes neljä vuotta sitten pelaamani Dragon Warrior II:sen blogiteksti. Toiveeni ei ihan toteutunut, sillä pelissä on todella ärsyttäviä juttuja jotka nakersivat pelinautintoa jonkin verran.

Vihdoin ja viimein palasin tämän pelisarjan pariin. Ennakolta osasin odottaa, että järkälemäinen seikkailu on edessäni. Kyllähän tähän pelitunteja sai roppakaupalla kulumaan.

Perusmeiningeiltä hyvin samanlaista settiä kuin kaksi ensimmäistä osaa. Huomattavana erona hahmojen luonti, sillä tässä sai täysin vapaasti itse luoda retkueen kolme muuta jäsentä.

Vaihtoehtoja löytyy reilusti ja hetkellisen pohdinnan jälkeen päädyin fighteriin, wizardiin ja merchanttiin. Ajattelin niin, että fighter on hyvä melee -hyökkäyksissä ja wizzard sitten taas taikoo vastustajat tainnoksiin.

Merchant oli täysin villikortti ja valitsin sen ihan silkasta uteliaisuudesta. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä hahmon sai varustettua hyvillä suojilla ja aseilla. Lisäksi merchant onnistui kaivamaan vihollisten taskuista viimeisetkin kultakolikot taistelun päätyttyä. Lisätienestit eivät olleet koskaan pahasta.

Pelin päähahmo on ainut uniikkia "hero" -hahmoluokkaa kantava jäsen. Hero on siitä loistava, että se lyö kovaa ja osaa myös taikoa. Heron taiat keskittyivät enemmän hahmojen parantamisen puolelle.

Jos jostain syystä luodut hahmot eivät olleetkaan omaan mieleen, pystyi tässä luomaan uusia ja vaihtelemaan niitä miten halusi. Todella edistyksellinen askel verrattuna aikaisempiin sarjan peleihin. Myöhemmin pelissä pystyi muuttamaan retkueen hahmoluokkia niin, että hahmolle sai lisäksi jonkin toisen hahmoluokan. Vähän sama idea kuin Pokemoneissa, että joillain Pokemoneilla on kaksi erilaista tyyppiluokkaa.

Ainut huono puoli tässä oli se, että muutettavan hahmon levelit putosivat nollaan jos halusi käydä muutosprosessin läpi. Tämän vuoksi en tähän sen enempää paneutunut, mutta hieno lisä jos haluaa kikkailla jotain uskomattomia hahmoluokka -komboja!

Hyvin perinteisesti aloitin tämän pelin pelaamisen kunnon grindaus -sessiolla. Useamman tunnin levutin hahmoja ja keräsin kultaa. Tämä on tuttu kaava itselle joka helpottaa pelin etenemistä. Kun viimein tuli aika edetä, ei tarvinnut sormi suussa miettiä mihin ihmeeseen sitä tarvitsisi mennä, sillä pelin ohjekirja on kuin jäätävän kokoinen peliopas :D

Lähestulkoon kaikki tarvittava löytyi ohjeista. Sieltä selvisi tarkasti mihin pitää mennä ja mitä tehdä. Piilotetut tavaratkin on mainittu ohjeissa. Tavallaan hieman hassua, että näinkin yksityiskohtaisesti löytyi kaikki tieto, mutta en valita!

Pakettiin kuului vielä maailmankarttakin, mutta tätä kun ei itseltä löytynyt niin jouduin turvautumaan intternetin apuun. Tässä pelissä on hieman samaa ongelmaa kuin toisessa osassa, että taisteluita tulee todella tiheään tahtiin joten jonkin hieman syrjemmässä olevan paikan etsiminen ei ollut se kiinnostavin juttu varsinkaan, kun reitit eivät aina olleet suoraviivaisia.

Tämä kolmas osa on jaettu periaatteessa kolmeen erilaiseen chapteriin jotka ovat kuuden mystisen "orbin" etsiminen, oppipoika Baramosin tuhoaminen ja mestaripaholaisen, Zoman tuhoaminen.

Ensimmäisen chapterin aikana meno on aika rajoittunutta ja käytännössä eteneminen on hyvin putkijuoksumaista. Kun tämä todella pitkä orbien metsästys on ohi, alkaakin huomattavasti vapaampi osio. Enää ei tarvinnut turvautua patikointiin tai laivalla seilaamiseen vaan pystyi lentämään legendaarisella linnulla, Ramialla joka kuoriutui orbien vaikutuksesta.

Ai että peli muuttui mukavan rennoksi kun pystyi vain lentelemään mihin halusi ilman jäätäviä määriä taisteluita.

Taisteluista puheen ollen, ne ovat ehdottomasti pelin heikointa antia. Pelintekijät heittivät hieman liikaa vettä myllyyn tämän pelin kohdalla ja tekivät ihan perus vihollisistakin todella ärsyttäviä. Heti pelin alkupuolella vastaan tulee vihollisia jotka on varustettu jos jonkinlaisilla taioilla.

Viholliset tykkäävät spämmiä taikoja koko taistelun ajan. Taiat ovat vielä sellaisia, että niiden vaikutus yleensä kohdistuu koko retkueeseen. Ehdottomasti ärsyttävintä antia olivat nukutus, kuolema, hämmennys ja limbo -taiat.

Kaksi ensimmäisenä mainittua on vielä sellaisia, että ne kohdistuivat joko jengiin. Aivan mahtavaa, kun koko joukko nukkuu ja viholliset spämmii lisää samaa taikaa hakaten porukkaa kuoliaaksi. Kunnon noidankehä.

Kuolema -taika on idealtaan jo niin naurettava, mutta älyttömäksi se muuttuu, kun se välillä käy koko retkueen läpi. Onneksi sen onnistumisprosentti on suhteellisen pieni, mutta kyllä se pisti nakertamaan, kun olit todella lähellä jonkin luolaston loppua tai pomovastusta ja jokin vihollinen päättää tappaa hahmosi kuolema -taialla. Tässä pelissä hahmojen herättämiseen tarvittavat tavarat ovat todella harvinaisia.

Limbo -taika on tästä listasta oma inhokkini, sillä osuessaan se heittää hahmon pois taistelusta. Taistelun jälkeen voi ilokseen huomata, että eihän hahmoa ole enää koko retkueessakaan. Piti oikein netistä tarkistaa, että hävisikö hahmoni lopullisesti, mutta ei onneksi. Hahmon voi noutaa takaisin pelin ensimmäisestä kylästä, samasta paikasta missä luodaan hahmoja.

Tämä on vielä vittumaisempi kuin kuolema -taika, sillä nyt on aivan pakko poistua takaisin pelin alkuun hakemaan hahmoa takaisin. Kuolleen hahmon voi sentään vielä pelastaa "Leaf of the World Tree" -tavaran avulla jos sellainen sattui olemaan varastossa.

Näiden inhottavien taikojen lisäksi viholliset käyttää kaikenmaailman muitakin taikoja jotka osuvat kaikkiin retkueen jäseniin. Viholliset saavat vielä sellaistakin etua, että ne voivat iskeä useamman kerran putkeen. Esimerkiksi ensin käyttävät jonkin taian ja sitten iskevät vielä nenään. 

Viholliset ovat myös todella kestäviä ja jostain syystä energiamäärät vaihtelevat paljon samojen vihollisten suhteen. Kaksi samanlaista vihollista ja toisella saattaa olla paljon enemmän energiaa kuin toisella. 

Jotenkin todella hassua, että tämän pelin normaaleilla vihollisilla on sellaiset arsenaalit ja energiavarastot kuin muiden RPG -pelien pomovastuksilla :D 

Monesti kiehahti, kun viholliset vain mättivät hahmoni hengiltä epäreiluilla komboilla mille ei mahtanut yhtikäs mitään. Jokainen taistelu pystyi helposti olemaan se viimeinen mihin matka tyssäsi. Välillä en päässyt montakaan askelta kylästä poispäin kun henki lähti.

Kuoleminen tässä on vielä todella ärsyttävää, sillä keräämäsi kullan määrä puolittuu ja hahmot täytyy käydä yksitellen herättämässä henkiin. Herättämisen hinta määräytyy levelin mukaan ja se ei ollut loppupuolella mitään halpaa lystiä. 

Pelin taistelusysteemi on rakennettu niin, että jos vihollinen kuolee ja jokin hahmon lyöntivuoro on vielä tulossa, lyö hän automaattisesti ohi vaikka ruudulla olisi vihollisia jäljellä. Tämä on tuttua huttua myös toisessa osassa.

Tämä johtuu siitä, että viholliset on jaettu erilaisiin vihollisryhmiin. Jostain syystä edes tähän kolmanteen osaan ei ole korjattu sitä, että jos jonkin vihollisryhmän möröt kuolevat, löisi hahmot automaattisesti jäljellä olevia vihollisia.

Tämä ei varsinaisesti ole mikään ärsytyksen aihe, mutta pelissä vastaan tulee taisteluita jossa saman tyyppiset viholliset on jaettu eri vihollisryhmiin :D Välillä ihmettelin, että miksi kaikki hahmot lyövät samaa vihollista kunnes tajuan, että yksi vihollinen ei olekaan samassa vihollisryhmässä. Kun taisteluita tulee paljon ja homma alkaa puuduttamaan, tulee sitä naputeltua nopeasti tekstit pois ja ei aina huomannut tätä vihollisryhmähommaa.

Hassun tästä tekee se, että yleensä kaikki saman tyypin viholliset ovat samassa ryhmässä, mutta joskus ei. Aivan uskomattoman typerä ratkaisu, mitähän tälläkin on haettu?

Kirsikkana kakun päällä sellainen kiva asia, että kun itse käyttää taikaa joka osuu kaikkiin vihollisiin, menee se suurimmasta osasta ohi. Onko se nyt reilua, että vihollisten taiat osuvat aina ja omani harvoin. Taikojen käyttäminen vei vielä melkoisien siivun taikamittarista joten olisi vähintään suotavaa, että lähes jokainen taika osuisi.

Vaikka tämä hankala peli onkin lähinnä epäreiluista taisteluista johtuen, yllättävän sulavasti peli eteni. Muutamia isompia luolastoja tai linnoja joutui useamman kerran yrittää jotta ne pääsi läpi. Kuolemasta ei menetä mitään muuta kuin puolet kullasta joten kun jaksoi vain yrittää, niin jatkuvasti nousevien leveleiden ansiosta paikat meni läpi. Ensimmäinen hieman pidempi jumitus oli Baramos -oppipojan kanssa. Jouduin jonkin aikaa levuttamaan ja keräämään kultaa parempia varusteita varten.

Tämän jälkeen peli etenikin mukavan sulavasti kohti loppuhuipennusta. Ihanan nostalginen olo tuli, kun pelin viimeisessä alueessa, World of Darknessissa soi ensimmäisen pelin musiikki ja pyörittiin samoissa maisemissa! Myös samoja vanhoja tuttuja vihollisia ilmestyi reitilleni, hauska lisä :)

Mestaripaholaisen, Zoman linnaa joutui sahamaan aika pitkään ja etenemisestä ei meinannut aluksi tulla mitään vaikka hahmoni olikin hyvillä leveleillä. Ongelmana oli, että monet taistelut olivat imeneet taikavarastoni tyhjiin ja en voinut enää parantaa hahmojani. Ongelmaan löytyi onneksi ratkaisu - Sage's Stone joka löytyi Zoman linnan uumenista.

Aluksi pelkäsin käyttää tätä tavaraa koska luulin sen häviävän muutamasta käyttökerrasta, mutta onneksi sitä pystyi käyttämään loputtomasti! Tätä kiveä ei voinut käyttää kuin taisteluissa, mutta eipä sillä niin väliä. Energiat pysyivät hyvällä tasolla kun kolme hahmoa löi vihollisia ja yksi käytti kiveä. Kivi vaikutti yhdellä kertaa kaikkiin hahmoihin joka on aivan mainio juttu!

Vaikka tämä ihana Sage's Stone löytyikin, välillä viholliset pääsivät niskan päälle ja pilasivat etenemiseni Zoman luo. Uskomattomia hyökkäys komboja jotka vain nurjersi hahmoni nopeasti. Totta kai tänne viimeiseen linnaan oli pakko työntää Troll King -nimisiä vihollisia Limbo-taikoineen. Ihan vaan jokusen kerran täytyi käydä jokin retkueen jäsen noutamassa ensimmäisestä kylästä takaisin joukkoon...

Sinnikkäällä etenemisellä pääsin kuin pääsin viimeinkin linnan viimeiseen huoneeseen. Ennen Zomaa vastassa on kolme aika kovatasoista pomovastusta. Onneksi hahmoni ovat sillä tasolla, että ne löivät todella kovaa ja näistä otuksista pääsi kivuttomasti eroon. Fighterini Matti tykkäsi lyödä paljon "critical hittejä" jotka tekivät todella paljon vahinkoa.

Kun pienemmät pomovastukset oli hoidettu, itse Zoma astuu kuvioihin. Zoma löi kovaa, todella kovaa. Tämä ei varsinaisesti tullut yllätyksenä kun kyseessä on Dragon Warrior -peli ja viimeinen pomo. Aikamoista vääntämistä se oli Dragon Warrior II:sen viimeisen pomon, Malrothin kanssa.

Zoma tykkäsi taikoa ja luonnollisesti jokainen taika osui oman retkueeni kaikkiin jäseniin. Vaikka kuinka yritin käyttää Sage's Stonea, Zoman taiat olivat liian voimakkaita ja henki lähti aika liukkaasti. Iski pienoinen pelko, että tässähän on tuntikausien lelveligrindaus edessä.

Kävin hieman vinkkiä katsomassa ja selvisikin, että yhdellä tavaralla, Sphere of Lightilla pystyy puolittamaan tämän paholaisen energiat! En tiedä vaikuttiko se myös ukkelin hyökkäyskäyttäytymiseen, sillä ihan niin älyttömiä taika-komboja ei tällä toisella yrityksellä enää tullut.

Varustauduin myös tähän toiseen yritykseen niin, että annoin Sage's Stonen wizardiltani Tepolta merchant Litkun hellään huomaan. Litkun iskut olivat heikkotehoisia Zomaa vastaan joten parempi antaa hänen parannella porukkaa.

Sain pidettyä hahmoni hyvissä energioissa todella pitkään, mutta viimein Litkun energiat hupenivat liikaa ja hän kuolla kupsahti. Hero Samin taikamittari huuti tyhjyyttään ja ei ollut enää mitään saumaa parantaa kenenkään energioita.

Onneksi hahmoilla oli mukavasti energiaa jäljellä. Vaikka Zomaan pystyikin käyttämään taikoja, jostain syystä Tepon taikomiset menivät kaikki harakoille, ainoastaan yksi noin kymmenestä yrityksestä osui. Todella loistavaa.

Vaikka vain kahdella hahmolla sai osumia perille, niin Matin critical hitit ja Samin todella voimakkaat lyönnit riittivät ja Zoma tuhoutui! Täytyy myöntää, että hieman yllättäen tämä menikin jo tällä toisella yrityksellä läpi. Erittäin loisto juttu!

Tuhoutuvasta linnasta poistumisen jälkeen kunkku antaa Samille palkinnoksi arvonimen Erdrick tästä sankariteosta. Muut saivat ilmeisesti vain lämmintä kättä.

Harmi kun pelin taistelupuoli oli niin ärsyttävää settiä. Varmasti moni tykkää tuostakin systeemistä ja saatan olla vähemmistöä mielipiteeni kanssa, mutta ei vain maistunut. 

Muuten pelin juoni ja itse seikkaileminen olivat erittäin nautinnollista hommaa :)