sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Lemmings


Games Beaten:
341/709
Genre: Puzzle
Goal: Finish Mayhem Difficulty (25 Levels)

Arvosana: 2/10
Vaikeusaste: 9/10

Lemmingsit ovat pieniä sopulin tapaisia otuksia jotka elävät Pohjois-Euroopassa. Joka vuosi erikoinen tapahtuma saa alkunsa - Lemmingsien lukumäärä kasvaa valtaviin mittoihin.
Lemmingsien ainoa tavoite on kulkea eteenpäin seuraten edellä kulkevaa. Mihin he ovat matkalla, saattaa joku kysyä?
Lähes hypnoottisessa tilassa he syöksyvät päättömästi kohti varmaa tuhoa.
Nyt sinulla on mahdollisuus ottaa osaa tähän luonnolliseen ilmiöön ja ratkaista pulma, mikä on mietityttänyt tutkijoita jo vuosia.

Kun kavereille mainitsin seuraavasta läpäistävästä pelistä, Lemmingsistä, porukka oli innoissaan, että "nyt on hyvä klassikkopeli vuorossa!".
Minun kokemukseni ennen tätä oli joskus 25 vuotta sitten kun pienen hetken testailin kyseistä peliä Pleikkarilla. En muista pelanneeni muutamaa minuuttia pidempään, koska tämän tyylinen peli ei vaan napannut yhtään.
Tätä NES -versiota pelaillessani, tunneskaala oli yllättävän monipuolinen. Aluksi hieman ahdisti, sitten tuli miellyttävämpi vaihe joka vaihtui raivoon, epätoivoon ja kyyneliin.
Pelihän oli ihan järkyttävää paskaa. Kavereilta tuli kommenttia, että "DOS/Amiga -versiot on parempia. Tämän kyllä uskon, sillä kursorin liikuttelu D-padilla ei ole sitä miellyttävintä hommaa. Hieman kun vilkaisin, niin paljon samoja puzzleja on ainakin DOS -versiossa, osa on vain karsittu pois tässä NES -versiossa.
Kuitenkin samat pikkutarkat asiat joutuu muillakin alustoilla tekemään, eipä se mihinkään muutu.



Pelin ideana on, saada hieman yksinkertaiset Lemmings -ukkelit paikasta A paikkaan B. Lemmingsit eivät osaa omatoimisesti kuin kävellä eteenpäin. Jos seinä tulee vastaan, kääntyvät he automaattisesti ympäri ja jatkavat kävelyä.
Jos kävelymatkan varrella sattuu olemaan jokin kuilu tai vastaava, Lemmingsit kävelevät surutta näihin kuolemaan. Ideana on käskeä näitä vihreätukkaisia kavereita tekemään erilaisia liikkeitä.
Ruudun alareunasta löytyy mukava lista erilaisia liikkeitä joita voi käyttää, mutta niitä ei ole loputtomasti ja niiden lukumäärä on pulmakohtaista. Pelin alkupuolella liikkeitä on reilusti yli tarpeiden jotta hommasta saa paremmin otetta. Sitten taas pelin viimeisimmissä puzzleissa liikkeitä ei ollut kuin tarvittava määrä, joissain tapauksissa hieman yli tarpeiden.
Riippuu ihan käskettävän liikkeen tyypistä miten pitkään Lemmingsit sitä tekevät. Esimerkiksi maata kaivetaan niin pitkään kunnes ruudun alareuna (rotko) tulee vastaan tai maa loppuu. Siltaa rakennetaan aina kahden "laudan" verran, jonka jälkeen sillanrakentaja lähtee liikkeelle, ellei sitä käske jatkamaan sillan rakentamista. Tämän kanssa sai olla erityisen tarkkana.
Miten sitten kaivavat Lemmingsit pysäytetään? Tämä tapahtuu niinkin typerällä tavalla kuin käskemällä kaivavan tyypin rakentamaan siltaa. Koska alue on liian kapea sillan rakentamiselle, kohauttaa hän vain olkapäitä ja lähtee taas kävelemään. Tämä oli tärkeä taito osata jotta kaivauksia sai tehtyä juuri oikeille korkeuksille. Mielestäni tälle olisi pitänyt olla selkeämpi tapa, tämä pelintekijöiden malli kuulostaa vaan turhan kryptiseltä.
Jos Lemmingsin oli laittanut tekemään jonkun liikkeen kuten kaivamaan maata, se ei tehnyt seuraavaa käskettävää liikettä saman tien vaan pienellä viiveellä. Sitten taas jos hän vain käveli päämäärättömästi jonka jälkeen laittoi hänet tekemään jonkin liikkeen, se tapahtui välittömästi. Tämän totuttelu vei aikaa kun oletti, että liike tapahtuu aina välittömästi.
Etenkin kaivamisessa tämä näkyi todella vahvasti. Jos kaivamistyyppiä täytyi vaihtaa, piti se tehdä oikeassa kohdassa tai muuten kuopasta tuli syvempi mitä oli halunnut. 



Pelissä on huimat sata erilaista puzzlea ja ne on jaettu neljään erilaiseen vaikeusasteluokkaan; Fun, Tricky, Taxing ja Mayhem. Kolmea ensimmäistä ei ole pakko pelata saavuttaakseen läpäisytavoitteen, mutta kun pelityyppi oli itselle lähes tuntematon, pelasin kaikki sata puzzlea läpi.
Tästä oli todella paljon hyötyä, sillä aluksi noin kymmenen puzzlen testailun jälkeen kävin kokeilemassa Mayhem -vaikeustasoa ja eihän siitä tullut yhtään mitään :D
Pelin vaikeusasteessa ei ollut järjen hiventä koska jo ensimmäisen 40 puzzlen joukossa oli selkeästi pelin myöhempään vaiheeseen kuuluvia puzzleja. Ehkä järjestystä olisi voinut hivenen pidempää miettiä.
Ennen puzzleen astumista, alkuruudussa näkyi hieman tietoja puzzleen liittyen. Siitä selvisi, monta Lemmingsiä täytyi pelastaa jotta puzzle oli suoritettu hyväksytysti.
Väillä sai useammankin Lemmingsin uhrata, mutta loppupuolella täytyi lähes jokaisessa puzzlessa pelastaa kaikki ruudulle tulevat Lemmingsit.

Tässä pelissä oli monia asioita jotka pilasi pelinautinnon. En pidä pulmapeleistä, missä ei saa rauhassa miettiä asian ratkaisua. Lemmingsit kävelevät automaattisesti ja oli vaikea saada kiinni, minkä tyyppistä liikettä täytyisi käyttää. Ruudulla oli välillä sellainen show, että ennen kuin mitään tajusi, oli jo kaikki Lemmingisit kävelleet kuolemaansa.
Pelin pystyi kyllä pausettamaan, mutta sen avulla pystyi lähinnä katselemaan missä puzzlen loppu sijaitsi. Lemmingsit liikkuivat vähän miten sattuu ja ei tiennyt mistä korkeammasta kohdasta ne menevät yli ja mikä saa ne kääntymään ympäri. 
Joissain puzzleissa oli käytössä "esto" -liiketyyppi jonka avulla sai muut Lemmingsit pysymään paikallaan jolloin yhden Lemmingsin avulla pystyi tutkimaan mestaa tehden reittiä pulman loppuun. Loppupuolella tämäkin huvi oli pilattu ja täytyi pysäyttää muut Lemmingsit vaihtoehtoisilla tavoilla joka aiheutti jäätävää kaaosta ja monia uudelleen yrityksiä.
Pelin edetessä homma menee ihan levottomaksi ja mukaan tulee lähes framen ja pikselin tarkat napinpainallukset. Näiden lisäksi vielä monien eri liikkeiden kombot. Lisäksi soppaan heitetään epäloogiset ratkaisut, niin herkullinen kuraliemi on valmis.
Kun Mayhem -vaikeusasteessa pääsee 15:sta puzzlen ohi, niin vaikeusaste menee siihen pisteeseen, että täytyy pausen kanssa pysäytellä peliä jotta saa oikean framen missä Lemmings -ukkeli on juuri oikeassa kohdassa.
Pelintekijät tykkäsivät ratkaisuista, joissa Lemmingsit olivat heti puzzlen alussa todella pienessä tilassa. Tämä toi sellaisia ongelmia, että yhden Lemmingsin erottaminen muista oli äärimmäisen hankalaa. Monet yritykset kaatuivat siihen, että Lemmings -mössö kasasta painoi väärään suuntaan kävelevää ukkoa jolloin hän saattoi kävellä surutta kuolemaansa. Ihanaa, pääsi aloittamaan alusta!
Reset -napin puuttuminen tälläisissä tilanteissa oli todella ärsyttävää. Toki, tässä oli mahdollista räjäyttää kaikki ruudulla näkyvät Lemmingsit jolloin puzzle alkaa alusta, mutta tämä ei tapahtunut instana.
Vielä kaiken tämän kukkuraksi pulmissa oli aikaraja! Jo tuo, että Lemmingsit kävelevät automaattisesti eteenpäin olisi riittänyt, nyt aikaraja toi vielä lisää ahdistusta ja kärsimystä pelaajalle. Söi miestä kun kaikki rakennelmat tehtyään huomasi, että aika on lopussa ja kaikki Lemmingsit eivät ehdi pelastautumaan.



Puzzlejen suunnittelu oli tasoa - ensin teet monta minuuttia töitä saadaksesi oikeat reitit kaivettua, äärimmäisen hitaasti valmistuvat sillat rakennettua jonka jälkeen teet yhden komennon framen tai pikselin liian myöhään...koko puzzle pilalla. Tätä oli paljon etenkin pelin loppupuolella.
Muutama puzzle alkaa niinkin vittumaisesti, että aloituspaikka on sijoitettu korkealle ja jos ei kaikille Lemmingseille kerkeä laittamaan sateenvarjoa, he putoavat kuolemaansa. Saanen kysyä, että miksi tälläinen alku on pitänyt laittaa pulmiin? Se ei tuo mitään vaikeutta tai lisäsisältöä, vitutusta vain.
Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä suurinta osaa Mayhem -vaikeusasteen puzzleja omin neuvoin läpi. Niiden ratkaisut olivat jotain niin överiä, pikkutarkkaa näpräämistä...epäloogisuudesta puhumattakaan.
Hyvänä esimerkkinä Mayhem -vaikeusasteen puzzle numero 19, Youtubesta voi käydä vilkaisemassa miten älytön tuo on. Kaikki täytyy pistää prikulleen oikein tai homma kusee. Näitä vastaavia oli Mayhemin loppuosa täynnä. Ei minulla mitään pikkutarkkaa näpräämistä vastaan ole, mutta kun se pitää tehdä nopealla tahdilla ja aloittaa aina alusta pitkänkin valmistelun jälkeen niin pakka leviää.
Otetaan vielä yksi esimerkki tähän epäloogisuuteen liittyen. Jälleen palataan tähän Mayhem -vaikeusasteeseen, nyt vain hieman aikaisempi puzzle numeroltaan 15. Tämän puzzlen puolessa välissä on kohta missä on rappuset joiden jälkeen ihan pieni nousu. Tämä nousu on hieman liian korkea jotta Lemmings pystyisi siitä menemään ilman mitään apuja.
Tavoitteena on rakentaa tähän nousun eteen silta, mutta ongelmaksi muodostuu se, että siltaa ei voi rakentaa rappusten päälle. Pelintekijöiden mielestä loistava ja looginen ratkaisu oli, että silta täytyy rakentaa rappusten ihan ylimpään kohtaan VÄÄRINPÄIN. Jostain kumman syystä rappusten ihan yläpäähän pystyi siltaa rakentamaan kun sen teki lähes framen tarkalla komennolla. Nyt Lemmings jostain syystä muljahti tämän pienen nousun päälle. Mitenhän tälläinenkin olisi pitänyt itse selvittää?
Yllä mainitsemieni pelinautinnon pilaajien lisäksi tässä pelissä oli todella iso virhe - liikkeitä ei voinut vaihtaa toiseen kun peli oli pausella. Ilmeisesti DOS/Amiga -alustoilla pystyi näppäimistöllä valitsemaan haluamansa liikkeen. No, tässä NES -versiossa se täytyi tehdä painamalla B-nappia pohjassa ja sitten rullata haluamansa liikkeen kohdalle.
Ongelmia tuli todella tarkkojen liikesarjojen kanssa, kun muutaman framen aika-ikkunassa täytyi vaihtaa liike toiseen. Useasti kävi niin, että valinta lipsahti haettavan liikkeen yli ja homma oli sitten siinä. Koska liikkeet olivat aina samassa järjestyksessä alavalikossa, eteen tuli tilanteita missä täytyi hypätä useamman liikkeen yli jotta pääsi jo käynnissä olevasta liikkeestä seuraavaan tarvittavaan.
Jos liikettä olisi voinut vaihtaa pausen aikana, turhautuminen olisi ollut hieman pienemmällä tasolla.



Peli-into loppui mitä pidemmälle Mayhemissa etenin. Alkupuolella sentään jaksoin yrittää itse ratkaista puzzleja ja monet niistä selvitinkin ihan omin neuvoin. Loppupäässä kun vaikeusaste nostettiin äärimmilleen ja hommasta tehtiin vittumaista, en jaksanut enää välittää. Suoraan vaan vinkit Youtuben videosta.
Onneksi kaksi viimeistä puzzlea oli suhteellisen helppoja verrattuna muutamaan aikaisempaan. Niissä ei kovin montaa yritystä mennyt. Huokaisin helpotuksesta kun näin viimeisen puzzlen yksinkertaisuuden :D




Joka tapauksessa, aivan järkyttävä peli. Jos puzzlet olisi pysynyt Fun ja Tricky -vaikeusasteiden tasoisina, tämä olisi ollut ihan hauska. Nyt se vajoaa syvälle roskakorin uumeniin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti