sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Shadow of the Ninja


Games Beaten: 186/709
Genre: Platform
Goal: Defeat the Emperor Garuda (Stage 5-2)

Arvosana: 9/10
Vaikeusaste: 4/10

On vuosi 2029 ja eräs sekopää hallitsee suurinta kaupunkia Amerikassa.
Keisari Garuda ja hänen seuraajansa ovat rakennuttaneet valloittamattoman linnakkeen muistomerkiksi hänen pahuudelleen.
Tavanomaiset joukot eivät ole onnistuneet pysäyttämään Garudan pahansuopia suunnitelmia, mutta hän on kuitenkin huolissaan...
Raportin mukaan, kaksi hahmoa on onnistunut rikkomaan kaupungin laitamilla olevat suojaukset. Garuda tuntee väristyksiä ja aistii hyökkääjien olevan Ninjoja.
Kayate ja Lady Kaede ovat nämä ninjat ja he kuuluvat Iga-klaaniin. Heidän tehtävänään on soluttautua Garudan linnoitukseen ja tuhota hänen imperiuminsa.
Ninjat ovat varustautuneet hyvin ja yhdessä he voivat onnistua tässä tehtävässä!

Nyt oli todella loistava peli!

Ei tästä hirveästi pahaa sanottavaa ole, ehkä hieman lyhyehkö ja hitboxit olisi voineet olla aavistuksen paremmat.

Löytyy viisi aluetta joissa oli erimäärä kenttiä. Esimerkiksi ensimmäisessä alueessa oli 3 + bossi kun kolmannessa alueessa oli vain yksi pidempi kenttä ja bossi siinä samassa.

Itse pelailin Kayatella, en tiedä olisiko hahmoilla ollut jotain eroa, kunhan vain valitsin sen.


Alussa aseena on pelkkä Katana, mutta kenttiin on ripoteltu monenlaisia aseita laatikoihin. Kestoaseiden lisäksi löytyy muutamia heitettäviä kertakäyttöisiä juttuja kuten Shurikeneita ja pommeja.
Hieman oudosti nämä kertakäyttöiset tulevat pääaseen tilalle ja ne on käytettävä loppuun ennen kuin pystyy taas omaa asetta käyttämään. Ehkäpä aseen valinta vaikka select -napista olisi ollut parempi ratkaisu.

Joistain kentistä löytyi vielä käärö joka paransi lyöntitehoa. En onnistunut kovin monesta kentästä tätä löytämään, ehkäpä niitä oli laitettu vain muutamaan.

Grafiikat ja musiikit olivat kyllä ykkösluokkaa. Tykkäsin kovin.
Kontrollitkin olivat jämäkät. Välillä hitboxit olivat hieman oudot, vaikka selkeästi oli vihollisen vieressä, ei siihen aina saattanut osua. Nopeat viholliset maata pitkin liikkuvat olivat kanssa ongelma. Ne ottivat kaksi osumaa kuollakseen ja monesti ensimmäisen osuman jälkeen ei hahmo lyönyt tarpeeksi nopeasti toista iskua ja osumaa tuli.
Kentissä olevia tasoja pitkin pystyi kiipeämään ylös ja laskeutumaan alas. Ylös meno hoitui ihan vaan ylöspäin painamalla, mutta alaspäin tarvitsikin painaa kaveriksi A-nappia. Tämä monesti pääsi unohtumaan, ja tuli roikuttua hölmön näköisenä tasossa kiinni :D

Kenttiin oli onneksi ripoteltu energiaa, sillä välillä se oli todella tarpeen. Välillä yhden energiapalkin voimin pääsi kuin pääsikin energian luo. Sinisestä energiasta sai täydet ja viholliset pudottivat punaisia energioita jotka täyttivät vain osan.
Pomojen jälkeen ei suinkaan saanut täysiä energioita vaan pienen määrän. Eli jos onnistui perseilemään liikaa pomossa, seuraavan kentän aloitus oli hankalampi.

Pelissä on viisi continuea ja ne nyt olisi voineet hyvin olla elämiä. Sillä kerran kun kuolee, menetti yhden continuen.

Pomot olivat alkuun aika hankalia, mutta jokaiseen löytyi sitten pienen tutkiskelun jälkeen oivat taktiikat.


Ei tämä peli hirmuisen vaikea ollut. Kokoajan tuli pientä progressia. Viimeinen kenttä oli alkuun hankalan oloinen, mutta sekin sitten meni suhteellisen helposti kun löysi taktiikan.
Pelin viimeinen osuus oli autoscroller ja se sisälsi paljon vihollisia.
Viimeisessä kentässä oli vielä todella hassu kohta ihan lopussa. Kaksi reittiä ja toinen piti valita. Kiivettiin tikapuita pitkin viimeiselle tasanteelle. Matkalla löytyi itemilaatikot molemmin puolin.
Toinen sisälsi täydet energiat ja toinen käärön joka paransi tätä lyöntitehoa.
Tämä viimeinen osio oli niin vaikea että pakosti tarvitsi lisä energiaa jotta viimeistä pomoa pystyi treenailemaan ja jopa päihittämään. Mutta, ilman kääröä, se ei ottanut juuri mitään osumaa. Aikamoinen dilemma.
Keksin tähän ihan mahtavan ratkaisun. Kun tarpeeksi nopeasti toimi ja kiipesi nopeasti ylös, pystyi kentän rajojen ulkopuolella kävelemään ja nämä molemmat itemit sai napattua!


No, tämähän oli todella helpottava juttu ja vika pomo menikin sitten ensimmäisellä täyden energian ja käärön nappaus yrityksellä läpi. Pomon patterni oli loppupeleissä todella helppo oppia.
Kun sen energiat olivat puolessa välissä, tuli sille raivo -moodi päälle ja se rupesi tekemään iskuja nopealla tahdilla. Kun alku -osuus oli opeteltu ja energiaa ei ollut mennyt juuri mitään, tästäkin vaiheesta selvisi aika helposti.


Tätä oli ilo pelailla vaikka alusta joutuikin aina aloittamaan. Harmi kun oli niin lyhyt :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti