sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Magician


Games Beaten: 79/709
Genre: RPG
Goal: Defeat Abadon

Arvosana: 2/10
Vaikeusaste: 8/10

Nyt nimittäin oli melkoinen peli :E
Paha velho Abadon sai päähänpiston että rupeaa loitsimaan vihollisjoukkoja ympäri maita ja mantuja. Hän myös oli kykeneväinen loitsimaan itselleen linnan. 
Seuraavaksi Abadon lähetti loitsimansa joukot rauhalliseen maahan nimeltään Merlwood. Tarkoituksena oli päästä eroon kaikista mahtavimmista velhoista joita Merlwoodissa oleskeli.
Serenna -nimisessä maassa asusti velho-oppipoika nimeltään Paul. Paulilla oli tavoite; matkustaa ympäri maailmaa oppimassa salaisuuksia ja loitsuja muinaisilta mestareilta.
Kävi kuitenkin niin, että Serennaan kantautui Abadonin juonittelut ja näin ollen Paul kuuli asiasta. Maailmassa ei ollut enää mahtavia velhoja taistelemassa Abadonia vastaan vaan Paul, velhojen oppipoika olisi ainut toivo saada hänet nitistettyä!
Paul oitis muutti suunnitelmaansa ja lähti hoitamaan asiaa.

Pitää kyl oikein ihmetellä että mikä näitä pelintekijöitä on vaivannut. Vieläkin vähän otsasuoni sykkii pelin typerien ratkaisujen takia :P

Todella kryptinen ja vaikea peli joka ei kyllä armoa anna. Monkey Island -tyylisiä puzzleja pelissä jossa voi kuolla, salaisia ovia jotka löytyvät vain tuurilla...


Tarinan mukaan pelissä etsitään erilaisia loitsuja ja taikoja joilla pääsee sitten taas eteenpäin.
Keräillään esineitä, kuunnellaan juoruja baareissa, keskustellaan mielenkiintoisien henkilöiden kanssa jotka antavat sitten vinkkejä.
Peli sisältää myös energiamittarin lisäksi vesi ja ruokamittarit jotka kuluvat todella nopeasti ja niitä saa olla jatkuvasti vahtimassa.


Aluksi vaikutti ihan mukavalle, vähän tutkimista, pieniä puzzleja. Sitten tuli kylmä totuus vastaan kun softlockasin itseni kaivoon.
Menin siis tietämättäni kaivoon tutkimaan ja en tajunnut ostaa kylän kaupasta avainta. En saanut kaivossa olevaa arkkua auki joka sisälsi lento loitsun jolla pääsi sitten ulos kaivosta. Huoh.

Pelihän on rakennettu niin, että käytät vähän kuin emulaattorin Save Stateja. Käytössä on neljä slottia joita sitten vaihtelet etenemisesi mukaan. Pelkästään samaan slottiin ei kannata tallentaa juurikin tuon softlock mahdollisuuden takia.
Pelintekijät on vissiin aatellut että pelaa tiettyyn pisteeseen, jää jumiin ja sitten lataa aikaisemman slotin ja etsii alustapäin jos löytyisi joku unohtunut tavara. Ei hyvää päivää.
Aika nopeesti kävi tympäisemään jumiin jääminen.

Itse tallennuksenkin löytäminenkin oli hieman kryptinen, piti alku valikossa painaa selectiä ja siitä sitten valita haluamansa slotti. Mitä vikaa on esimerkiksi Zeldan tyylissä jossa näkyy suoraan slotit ja siitä sitten valitsee minkä haluaa. Tää kyllä mainitaan ohjekirjassa mutta c'moon.

Homman kruunaa vielä se että pelihän on pelattava yhdeltä istumalta läpi. Nuo tallennukset eivät säily kun sammuttaa koneen.
Tämä on kuitenkin suhteellisen pitkä peli ja tuo yhdeltä istumalta pelaaminen kuulostaa melkoisen oudolta ratkaisulta. Tämän toki pääsee tuntiin läpi jos tietää tarkalleen minne mennä.

Tottakai vielä tallennuksia on rajallinen määrä, 15 kappaletta. Koskaan ei tiedä että milloin olisi hyvä tallentaa vaan nyt joutui pelaamaan kokoajan pieni pelko päällä. Jos tässä olisi ollut ihan normaali tallennus systeemi vaikka jokaisen "kentän" alussa niin tää olisi ollut ihan hyväkin peli.

Tässä tosiaan on erilaisia mittareita joita pitää vahtia kuten nälkä, jano, elinvoima ja myrkytys.
Kaupoista saa apua näihin. Kauppoja ei kovin sakeaan ole ja voit kantaa vain muutamaa samaa tuotetta kerrallaan. Loppupäässä ei ole kauppoja laisinkaan vaan ruokaa yms. saattaa löytyä arkusta. Jos sinulla sattuu olemaan vaikka joku ruoka-aines täynnä niin et voi ottaa sitä arkusta.
Sekään ei auta että menet välillä valikkoon käyttämään tuon saman itemin jotta saat sen hyötykäyttöön, ei tietenkään. Arkku häviää ja ei tule enää takaisin, kuinkas muutenkaan.
Opin tämänkin kantapään kautta kun arkkuun jäi pelin etenemisen kannata tärkeä loitsu. Softlockhan se siitäkin sitten tuli.

Yksi asia jäi kyllä kovasti vaivaamaan noissa mittareissa. Myrkytysmittari taisi jotenkin bugata kun vaikka paranti itsensä myrkytystilasta niin aina myrkyts tuli takaisin. Oli kyllä aikamoista temppuilua viimeiset kentät tuon kanssa kun jos myrkytystä ei hoida niin se vie kokoajan enemmän ja enemmän elinvoimaa.

Myrkytystä ja muita haittoja vastaan pystyy ennakkoon suojautumaan loitsujen avulla.
Melkein kokoajan kannatti pitää erilaisia loitsujen avulla luotavia suojia päällä kun ei tiennyt minkä tyyppisiä vihollisia tulee vastaan. Varsinkin myrkytystä vastaan kannatti pitää kokoajan suojaa päällä. Nämä loitsut veivät vielä aimo annoksen taikamittaria.

Pomot olivat suhteellisen helppoja tässä kuhan vain muisti laittaa suojat päälle ja käyttää parhaimpia aseita. Monet pomot ampuivat jonkinlaista myrkkyä jolloin Paul oli jälleen myrkytystilassa.


Hieno homma oli vielä että muutama pelin läpäisyn kannalta tärkeä tavara oli piilotettu salahuoneisiin. Ei niin mitään järkeä.

Aluksi tätä tosiaan tuli pelattua ihan mielenkiinnolla mutta tuo kryptisyys vei voiton. Voin suoraan myöntää että joitain en olisi kyllä millään keksinyt itse.

Jokaiselle hahmolle kannattaa jutella jotta mikään pieni vinkki ei menisi ohi. Hienoahan on että jos vahingossa missaa ukon lätinät niin sille ei voi jutella enää uudelleen. Välillä joutuu monesti yrittämään ukoille juttelemista kun ne vain jättää huomiotta yritykset.


Läpäisypäivänä oli sitten mukavasti aikaa pelata tätä ja kirjaimellisesti nenä kiinni läpimeno-oppaassa homma eteni. Silti meni 4,5h tämän läpäisyyn.
Loppupään kentät ovat jo niin hurjaa settiä että ei olis kyllä järki riittänyt. Jatkuvasti mentiin veitsenterällä energioiden ja muiden mittareiden suhteen. Unohtamatta kryptisiä pulmia.


Tässä ei ollut oikein semmoista hengästystaukoa missään että olisi voinut rauhassa miettiä ratkaisua.

Lukuisia tunteja kului myös itsenäiseen pelailuun. Välillä katsoin pienen vinkin oppaasta ja koitin taas itsenäisesti edetä. Tuo arkun häviäminen oli sitten viimeinen naula arkkuun ja opas täysin mukaan pelailuun :P

Abadon oli muiden pomojen tyyliin suhteellisen helppo. Parhaimmat suojat ja aseet päälle ja hyökkäykseen!
Taistelun aikana täytyy alapuolella olevaa tekstiä silmäillä, sillä siihen ilmestyy taistelun loppupuolella teksti että "käytä kaikkein voimaikkain taika nyt". Tämän käytön jälkeen homma onkin ohi.


Jälleen kerran yksi hyvä peli pilattu järjettömillä ratkaisuilla. Pelihän on oikein kivannäköinen ja musiikit hyvät. Jos joku haluaa tähän kajota niin ainakin on varoitettu. Iso kumarrus ja hatunnosto jos joku tän vetää läpi ilman mitään oppaita :P



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti