Battletoads

Games Beaten: 21/709

Genre: Beat 'em up
Goal: Defeat Dark Queen (Level 12)

Arvosana: 10/10
Vaikeusaste: 8/10

Tästä läpäisystä olen erityisen ylpeä. Harva tätä peliä skidinä pääsi läpi. No minä pääsin ja vielä kaksi kertaa!
Tämän kyseisen pelin takia toinen alkuperäisistä ohjaimista ei toimi kunnolla koska piirilevy halkesi kun paiskasin ohjaimen seinään.
Myös NESin luukku tuli väännettyä irti kun peli koetteli hermoja kunnolla. Kovan hinnan sai maksaa läpäisystä.

Tarina kertoo kolmesta taistelusammakosta; Rashista, Zitzistä ja Pimplestä. Sammakot olivat viemässä Prinsessa Angelicaa kotiplaneetalleen. Pimple halusi käydä kesken matkan pienellä ajelulla autollaan prinsessan kanssa kun paha Dark Queen nappasi heidät alukseensa. 
Heidät kuljetettiin Dark Queenin kotiplaneetalle Ragnarokille. Rash ja Zitz lähtevät heidän avaruusaluksella, Vulturella etsimään kaksikkoa.

Pelihän on tunnettu äärimmäisestä vaikeusasteestaan ja moni pitääkin tätä NESin vaikeimpana pelinä. No, ei tämä kyllä lähellekään ole hankalin, mutta sanotaan että näistä tunnetuista peleistä se on kärkipäässä.

Vaikeusaste perustuu muistiin ja reaktioon. Mitä paremmin kohdat muistaa, sitä vähemmän elämiä kuluu. Peli on melkoisen epäreilu välillä ja joitain kohtia ei voi oikein päästä kuin jatkuvalla uudelleen yrittämisellä.

Peli sisältää kaksitoista kenttää. Osa on ihan perus tasoloikkaa, osa on taas ajelukenttiä. Homma huipentuu nyrkkimatsiin Dark Queenin kanssa.

Graafisesti ja musiikillisesti tämä on upea! Kontrollitkin ovat hyvät, ehkä joissain paikoissa vähän tönköt.

Sammakoille on laitettu hauskoja animaatioita. Lyömisestä tulee iso nyrkki, potkusta hervoton kenkä ja puskemisesta pukin sarvet. Lyöminen tässä pelissä on erittäin tyydyttävää noiden tehosteiden takia. Myös äänitehosteet on onnistuneita kuvaamaan tunnelmaa.
Joistain kentistä aseeksi saa putkenpätkän jolla voi vihollisia mätkiä kanveesiin. Tällä putkella voi tuhota myös joitain kentässä olevia ansoja, tätä en junnuna tiennyt.

Kaksi ensimmäistä kenttää on melko leppoisia vaikka toisen kentän lopussa on jo hieman osviittaa mitä on tulossa. Väistellään puolelta toiselle nopealla tahdilla ilmestyviä sähköjä.

Kolmas kenttä eli Turbo Tunnel on se kohta pelissä minne monen matka päättyi. Kentän alku on ihan perus tasoloikkaa ja vihollisten mätkimistä mutta vaikeusaste nousee dramaattisesti loppukentän ajelukohdassa.
Tässä ajelukohdassa pitää väistellä nopeasti ilmestyviä kiviä ja muita esteitä. Loppupään vauhti on niin hurjaa että edes pienelle virheelle ei ole varaa. Pitää vaan saada rytmi täysin kohdalleen että tästä selviää.

Turbo Tunnel ei ole läheskään pelin hankalin kenttä. Esimerkiksi kenttä seitsemän, Volkmire's Inferno on hankalampi mielestäni. Tässä joutuu väistelemään tulipalloja, raketteja ja tuliesteitä, hyvin samaan tyyliin kun Turbo Tunnelissa.

Loppupään kentät ovat todella brutaaleja. Rat Race kentässä pitää nimensä mukaisesti kilpailla rotan kanssa. Osion lopussa odottaa tikittävä pommi. Jos rotta kerkeää pommille ennen sammakoita, se räjäyttää sen. Battletoadsit sen sijaan potkaisee pommin luultavasti pitkin universumia, potkun voimasta päätellen.

Tässä kentässä on kolme eri tasoista rottakisaa joista viimeinen on ihan älytön. Virheitä ei saa pahemmin tehdä tai muuten rotalle häviää pakosti. Kentän lopussa odottaa vielä bossi, General Slaughter.
No, ei tämä kummoinen vastus ole, mutta ottaen kentän vaikeuden huomioon, yleensä tässä vaiheessa ei ole kovinkaan montaa lisäelämää jäljellä.

Pelissähän ei siis ole loputtomia continueja vaan niitä on kolme kappaletta. Hienona piirteenä vielä että continuen jälkeen kenttä alkaa aina alusta ja voi sitä vitutuksen määrää jos ihan kentän lopussa menee kuolemaan.

Yhdestoista kenttä, Clinger Winger oli minulle henkilökohtaisesti se hankalin kenttä skidinä. Tähän monet hyvätkin yritykset kaatuivat.
Kentässä ajellaan yksipyöräisellä härvelillä ja jokin hypnoosipallo jahtaa koko kentän ajan.
D-padilla pitää painaa aina sinne suuntaan mihin rata menee. Ratahan tottakai kulkee ihan jokaiseen mahdolliseen suuntaan, välillä mennään ylösalaisin.
Kun tullaan käännöskohtaan, pitää suunnanvaihto tehdä juuri oikealla hetkellä tai vauhti hidastuu. Jos liikaa hidastelee, hypnoosipallo saa sammakon kiinni ja henki lähtee yhdestä osumasta.
Nuo käännöskohdat oli se syy, miksi tämä kenttä tuntui niin mahdottomalta. Tänä päivänä ei kentän kanssa ole niin paljoa ongelmia, välillä se menee ihan ensiyrityksellä läpi. On oppinut paremmin ajoittamaan käännökset.

Dark Queen pitää majaansa hänen tornissaan. Ei kyllä peli ainakaan helpotu tämän viimeisen kentän myötä. Torni on melkoisen korkea ja se sisältää vain kolme jatkopaikkaa. Paljon tarkkoja hyppyjä, hankalia vihollisia ja yhdellä iskulla tappavia otuksia. Ihan kentän lopussa on vielä vihollinen jota ei voi edes tappaa. Muutama tiukka tasoloikkakohta täytyy suoritta kyseinen vihollinen perässä roikkuen.

Kentän jälkeen kohdataan Dark Queen. Sen verran on sääliä pelintekijöiltäkin herunut että tämä viimeinen tappelu on periaatteessa oma kenttänsä ja siitä saa jatkaa jos on vielä continueja jäljellä.

Taistelu itsessään on kyllä antiklimaattinen, helppo ja tylsä. Tavallaan hyvä kun muu peli onkin sitten niin brutaali. Taistelun jälkeen Dark Queen vielä trollaa pelaajaa jos erehtyy jäämään seisomaan keskelle huonetta.
Queen tekee vielä yhden pyörähdysliikkeen ja tappaa sammakon tähän. Kerran kävi niin, että unohdin tämän ja tottakai oli viimeinen elämä jäljellä...

Helvetin haastava mutta loistava peli, yksi NESin parhaimmista!