perjantai 14. elokuuta 2020

Flying Dragon: The Secret Scroll



Games Beaten: 235/709
Genre: Action/Adventure
Goal: Defeat Dargon (Beat Game Twice)

Arvosana: 7/10
Vaikeusaste: 6/10

Olipa kerran poika nimeltä Ryuhi joka asui mysteerisellä ja tuntemattomalla seudulla Kiinassa.
Ryuhi komennettiin vuoren huipulle jossa hänen viisas opettajansa, Juan odotti häntä.
Juan kertoi, että yhtenä päivänä hänet ryöstettiin ja hänen salaiset käärönsä vietiin.
Onneksi Juan onnistui säilyttämään yhden käärön itsellään joka sisälsi Hiryu-no Ken -liikkeen masteroinnin.
Juan ojensi tämän salaisen käärön Ryihille.
Ryuhi matkaa Juanin kanssa Shorinjiin jossa hän treenaa ahkerasti.
Kuuden vuoden päästä Juan sai haastekirjeen Tusk sotilailta että Ryuhin täytyisi osallistua maailmanturnaukseen.
Tuskit ovat Shorinjin vihollisia ja he haluavat tuhota kaiken siihen liittyvän.
Ryuhi päättäväisesti ottaa haasteen vastaan ja lähtee estämään, että Tusk sotilaista ei tulisi maailmanmestareita.
Selviää, että Tusk sotilaat olivat Juanin ryöstön takana ja nyt hän voi samalla hoitaa kääröt takaisin oikealle omistajalleen.

Kaveri ehdotti ihan randomilla tälläistä peliä. Empä ollut koskaan kuullutkaan tästä.

Vaikka peli onkin kategorisoitu Action/Adventure -luokkaan, kyllä tämä enemmän ihan mätkintäpeli on.

Toki tähänkin on pitänyt laittaa "läpäise peli kahdesti" -läppä :D
Peli ei sinällään ollut kovin pitkä joten ei tämä pahemmin haitannut.

Peli on jaettu kahteen eri tyyliin - mätkintä- ja taisteluosioihin.
Näitä tulee vuorotellen pelin edetessä.

Ensimmäisellä kierroksella on yksi mätkintäosuus enemmän ja se sisältää myös treenauksen taisteluosuuksia varten.
Ihan hyvä että tälläinen koulutus on laitettu peliin sillä taisteluosuuksiin olisi hankala päästä sisään muuten.

Mätkintäosuudet olivat todella helppoja ja lyhyitä.
Ideana näissä oli kerätä neljä taistelusymboolia jotka näkyvät ruudun ylälaidassa ja avain jotta kentän pääsee läpi.
Kerättyjä taistelusymbooleita pystyi hyödyntämään kentän aikana, ne paransivat hyökkäyksiä.
Itse tuli lähinnä vain potkittua vihollisia kumoon ja ainut käyttämäni päivitys oli hyppy.
Kun hyppysymbolin keräsi, hyppäsi hahmo korkeammalle ja pääsi paremmille mestoille keräämään roinaa.


Kentissä oli jonkinlaisia patsaita ja näitä mätkimällä sai tavaroita ilmestymään niistä.
Lähes kaikki olivat hyödyllisiä. Löytyi lisäriä, energiaa ja muita hyödykkeitä.

Taistelusymbolit ja avaimen sai haltuunsa tappamalla pieniä välibosseja.
Nämä bossit ilmestyivät kun oli normi vihollisia hakannut tietyn määrän.
Kenttä looppasi loputtomasti joten kaikki taistelusymbolit sai, kunhan vain pysyi hengissä.
Onneksi patsaisiin ilmestyi osa tavaroista takaisin, kuten energia joten looppaamalla sai pidettyä itsensä pidempään hengissä.


Itse käytin taktiikkaa missä liikuin mahdollisimman vähän ja sain pienellä matkalla välibossit ilmestymään ruudulle.
Jos energiat meinasi käydä vähiin, kiersin kentän uudelleen ja hain täytettä.

Sitten onkin vuorossa taisteluosiot. Tämä on oikeastaan pelin pääpaino ja nämä onkin paljon pidempikestoisia kun perus kentät.
Turnaustyylisesti taistellaan vastustajaa vastaan ja voitosta etenee seuraavaan.
Aluksi taistellaan kolmessa karsintasarjassa ja viimeisenä lähdetään sitten ottamaan mittaa toisistaan maailman turnaukseen.


Taistelu ei ole kuitenkaan ihan perinteistä Street Fighter/Mortal Kombat -settiä vaan enemmänkin reaktiota vaativaa hommaa.
Vastustajan tai oman hahmon päälle ilmestyy punainen pallero jonka mukaan sitten täytyy tehdä ratkaisu.
Jos pallero on oman hahmon päällä, täytyy puolustautua ja vaihtoehtoisesti jos pallura on vastustajan päällä, hyökätä.
Pallero voi olla kolmessa eri kohdassa ja tiettyjä nappeja täytyy painaa, riippuen siitä missä pallero on.

Aluksi tässä meni napit ja sormet sekaisin kun tuli painettua hyökkäysnappeja vaikka pallero olikin oman hahmon päällä :D


Pari vähän erikoisempaakin hyökkäystä on ja jos ne onnistuu tekemään, saa viholliseen hyvin osumaa.
Jos vastustan päälle ilmestyy sininen pallero ja jos siihen onnistuu lyömään, menettää vastustaja enemmän energiaa.
Jos taas vastustajan päälle ilmestyy tähti, saa sen yhdellä iskulla kanveesiin ja matsi päättyy :)
Tähtiä ei ihan noin vain saakaan ilmestymään, vaan pitää hieman kikkailla ja taktikoida.
Välillä täytyi olla lyömättä ja odottaa tähden ilmestymistä.

Taistelussa on vielä yksi lisäkohta jotta se ei olisi liian simppeliä!
Ruudun yläreunassa on KO -mittari. Tämä mittari nousee ja laskee sen mukaan, miten onnistuu tekemään osumia tai ottaa niitä vastaan.
Jotta mittarin saa täyteen, täytyy onnistua tekemään monta onnistunutta osumaa putkeen ilman että omaan hahmoon osuu kertaakaan.
Onneksi mittarista lähtee vain muutama palkki pois vaikka ottaisikin osumaa, joten sen uudelleen täyttäminen on suhteellisen helppoa.
Kun palkin onnistuu täyttämään, tulee äänimerkki ja pystyy tekemään jonkin erikoisliikkeistä.
Erikoisliikkeitä on kahdeksan kappaletta, mutta ei tullut käytettyä kuin yhtä ja parasta liikettä, Hiryu-no Keniä.
Ukko hyppää korkealle ja potkaisee vastustajaa kunnon voimakkaalla kierrepotkulla ja tästä lähti mukava siivu energiaa pois.
Liikkeen osuminen oli välillä vähän oma taiteenlajinsa, riippui ihan vastustajan käyttäytymisestä.

Kontrollit tässä taisteluosiossa olivat välillä jotenkin todella kankeat. Vaikka kuinka painoi oikeita nappeja, hahmo ei tehnyt haluttua liikettä.
Jostain syystä eniten tätä tapahtui kun pallero oli vastustajan alakropassa.
Hyppiminenkin kangersi aika-ajoin, joskus ei vaan millään lähtenyt hyppy ja nappeja joutui rämpyttämään :D

Taistelun aikana lenteli taikavettä purkeissa jota keräämällä sai lisää energiaa. Hahmo ei käyttänyt näitä automaattisesti vaan ne jäivät jemmaan vähän kuin Mega Manin E-tankit.
Kymmenen kappaletta pystyi maksimissaan olemaan ja ne täyttivät pienen siivun energiaa. Erittäin hyödyllisiä hankalimmissa matseissa.
Mutta ainut mikä vitutti tämän homman kanssa, oli että näiden hitboxit oli kustu totaalisesti. Joinain kertoina vaikka kuinka hyppäsi purkkia kohti, ei hahmo kerännyt sitä. Todella ärsyttävää.

Seuraavaksi päästäänkin pelin läpäisyn kannalta tärkeään osioon, salaisien kääröjen keräämiseen ja Tusk sotilaiden tuhoamiseen.
Pelissä Juan, Ryuhin opettaja antaa vinkkejä, että viisi salaista kääröä täytyisi löytää ja Tusk sotilaat pitävät niitä hallussaan.
Tusk sotilaat ovat naamioituneet taisteluosioissa nähtävien taistelijoiden joukkoon. Niiden todelliset muodot täytyy saada esille ja tuhota Tusk sotilaat, jotta salaisen käärön saisi itselleen.
Kääröt sisältävät Riuhin liikkeitä ja kestävyyttä parantavia voimia.


Aluksihan tämä homma meni ihan reisille, sillä keräilin vain kääröjä mitä sattui vastaan tulemaan. Pääsin turnauksen pääpahista, Dargonia vastaan ottelemaan, mutta se osoittautui ihan mahdottomaksi.
Hiffasin sitten, että täytyy kerätä kaikki salaiset kääröt jotta pystyisi antamaan Dargonille nenään. Heikolla valmistautumisella sitä vastaan ei voinut tehdä edes KO -erikoisliikettä.

Kolme kääröä viidestä oli helppo saada. Juan neuvoo ketkä vastustajat ovat Tusk sotilaita ja hän kertoo vielä kuinka Tusk sotilas muutetaan omaan muotoonsa.
Hommahan menee niin, että aluksi piestään perus Perttiä ja sitä vastaan sitten täytyi tehdä tiettyjä liikkeitä jotta se muuttuisi Tusk sotilaaksi.
Ensimmäinen Tusk sotilas oli helppo muuttaa, riitti vain kun pieksi ihmismuodon jonka jälkeen toinen taistelu alkoi. Tusk sotilaat on aika pahoja, ne osaa ampua ja tekevät paljon Hiryu-no Ken -liikettä josta otti paljon damagea.
Toinen ei ollutkaan enää ihan niin yksinkertainen. Juan neuvoi, että vastustajaa ei saanut hakata, vaan odottaa jotta sen päähän ilmestyy tähti ja sen jälkeen yhdellä iskulla muuttaa Tusk sotilas.
Sitten hypätäänkin neljänteen, tämänkin Juan neuvoo ja muutos tehdään niin, että taistelu pitää lopettaa Hiryu-No Ken -liikkeeseen. Ei mitään rakettitiedettä.

Mutta, sitten alkaakin pelin kryptisin osuus. Jostain syystä Juan ei kerro, miten kolmas ja viides Tusk sotilas muutetaan vaan ne pitää keksiä itse.
Ei tässä mitään ongelmaa olisi ollut, mutta ratkaisut olivat niin kryptisiä että en olisi millään keksinyt itse.
Kolmannen kohdalla pitää ottaa iskuja vastaan ja odottaa kunnes se tekee todella harvinaisen liikkeen missä vastustaja ottaa hahmosta kiinni. Tästä pitää rimpuilla irti ja vastustaja muuttuu Tusk sotilaaksi.
Rasittavaa kun piti vain paikallaan pojottaa ja toivoa, että oikea isku tulee.
Viides ei ole ihan näin krypitinen, mutta en tätäkään olisi keksinyt. Vastustaja piti heittää pari kertaa ja sen jälkeen tehdä alaspäin potku. Jos liikkeet teki jossain muussa järjestyksessä, homma ei toiminut.

Pakko antaa tästä systeemistä miinusta. Ehkä nämä olisi saanut jollain ihmeen tuurilla tehtyä, mutta ei varmaan toista kertaa olisi onnistunut kopioimaan.
No kuitenkin kun kaikki kääröt ovat hallussa, Dargonin hakkaaminen oli paljon helpompaa ja onnistuinkin voittamaan sen. Mutta tietysti Dargon olikin vain huijausta ja sinun täytyy pelata koko peli uudelleen jotta pääset oikean kimppuun, ihanaa!

Ennen kuin siirrytään pelin toiselle kierrokselle, täytyy mainita pelin uskomattoman typerästä salasanasysteemistä.
Salasanan voi ottaa missä vaiheessa peliä hyvänsä, mutta sen voi tehdä vain kerran :D
Aluksi otin salasanan turnaukseen ja tietysti ilman salaisia kääröjä. Ei kun alusta vaan.
Salasana ruutukin oli hankala tulkita. Siinä oli kaksi vaihtoehtoa - "use now" ja "use later".
Ainakin tälleen kun itse ajattelen, niin luulisi että "use now" olisi se kohta, mikä antaa salasanan. Mutta ei, salasana tulee "use later" -kohdasta ja toisesta peli vain jatkuu :D

Toisella kierroksella en sitten heti päättänyt tehdä Game Overia ja ottaa salasanaa. Tämä oli iso virhe.
Juan kertoo, että neljä kristallipalloa on saatava vielä kääröjen lisäksi haltuun, jotta oikean Dargonin voi kohdata.
No, menin sitten ensimmäisen mätkintäosion perusrutiinilla ja tämän jälkeen sitten etenin ihan normaalisti kunnes tuli toinen mätkintäosio.
Huomasin, että kristallipallot on piilotettu näihin kenttiin. Mahtavaa, takaisin päin ei enää pääse hakemaan kristallia vaan on peli aloitettava täysin alusta :D
Kenttien jälkeen tulee vielä jokin taulukko, missä näkee kaikki läpäistyt kentät, kerätyt kääröt ja sitten nämä kristallipallot. Viimeistään tässä vaiheessa mieli meni harmaaksi kun kristallipallo menikin toiseen slottiin.
Olisimpa ottanut sen salasanan...


Toinen kierros ei mielestäni eronnut oikein mitenkään ensimmäisestä paitsi noiden kristallien osalta.
Salaiset kääröt sai samoilta tyypeiltä samoilla kikoilla.
Ehkä Dargon oli aavistuksen hankalampi ja se teki enemmän damagea, mutta that's it.


Tämä oli joka tapauksessa ihan hauska peli. Tykkäsin tuosta erilaisesta taistelusysteemistä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti