lauantai 25. heinäkuuta 2020

8 Eyes


Games Beaten: 230/709
Genre: Platform
Goal: Solve the 8 Eyes Puzzle (First Loop)

Arvosana: 8/10
Vaikeusaste: 6/10

Ydinsota on raunioittanut maapalloa jo satoja vuosia, mutta viimein ihmiskunta onnistuu nostamaan päätään.
Maailmaa johtaa mahtava kuningas, kuka onnistui nappaamaan kahdeksan jalokiven voimat ja niiden avulla korjaamaan maapallon vaurioita.
Nämä kahdeksan jalokiveä joita myös silmiksi kutsutaan, muodostuivat kahdeksasta ydinräjähdyksestä jotka miltei tuhosivat koko maapallon.
Jos nämä silmät joutuvat vääriin käsiin, ne voivat aiheuttaa arvaamatonta tuhoa...
Kävi tietysti niin, että mahtavan kuninkaan herttuat takavarikoivat jalokivet ja heittivät kuninkaan ydintuhojen saastuttamalle maalle.

Jalokivien takaisin saaminen kaatuu yhden miehen harteille. Hänen nimensä on Orin, haukkametsästäjä, urhein ja mahtavin kuninkaan vartioista.
Hänellä on uskollinen haukka Cutrus apunaan herttuoiden linnojen tutkimista varten.
Jalokivet on saatava takaisin jotta maapallon uudelleenrakentaminen voi taas jatkua.

Retku kyseli minulta yhdessä streamissaan, että olenko jo pelannut tämän läpi.
Empä ollut joten siitä se ajatus sitten lähti.

Joskus 15v sitten tullut testattua pikaiseen. Silloin en yhtään kenttää läpäissyt ja tuskin testailu 10min kauempaa kesti.

Kentät pääsee Mega Man -tyyliin itse valitsemaan. Myös tässä on heikkousjärjestys, kentän läpäisyn jälkeen saa aina uuden miekan joka tehoaa sitten vain tiettyyn bossiin.

Seikkaillaan ympäri maailmaa jalokivien perässä. Löytyy, Arabia, Italia, Intia, Egypti, Saksa, Espanja ja Afrikka. Kun nämä herttuat on piesty, pääsee vielä viimeiseen kenttään, The House of Ruthiin.


Peli on kyllä melkoinen Castlevania -kopio. Grafiikatkin on hyvin samantyylisiä. Kaiken kukkuraksi seiniin on piilotettu tavaraa :D

Idea on kuitenkin omaperäisempi. Ei riitä, että kentät vain paukuttelee läpi, ne pitää tutkia tarkkaan. 
Ihan pelin lopussa on viimeinen koe, jossa kerätyt jalokivet täytyy laittaa oikeisiin slotteihin jotta peli menee läpi.
Jokainen kenttä sisältää kääreen, jossa kerrotaan pieni vinkki miten jalokivet pitäisi laittaa. Kääreet on piilotettu hyvin seinien uumeniin.


Castlevaniasta poiketen Orinin apuna on Cutrus-haukka. Haukka onkin mainio kaveri, se pystyy tappamaan vihollisia, etsimään piilotettuja tavaroita seinien sisältä ja kääntämään vipuja.
Joissain kohdissa täytyi pakosti turvautua Cutrusin apuun, sillä vipu jolla oven saa auki on sellaisessa paikassa, että Orin ei sinne pääse. Ovissa on myös aikakytkin ja ei aina kerkeä ovesta kulkemaan ajoissa ilman haukan apua. 
Cutrusta ei voinut vapaasti ohjailla, vaan se lensi aina ruudun reunasta reunaan. Itse kuitenkin pystyi määräämään, milloin se tekee syöksyn. Aaltomaisen liikerantansa ansoista, tämä oli välillä hankala ajoittaa, varsinkin pomoihin.
Haukan pystyi kutsumaan takaisin olkapäälle huilimaan koska vain halusi.


Pelissä on muutamia lisäaseita. Muutamat vihollistyypit pudottavat niitä kenttien edetessä. Ne eivät olleet kovin kummoisia, tekivät hieman vahinkoa herttuoihin. Kaikki eivät edes tehonneet niihin, ehkäpä ne oli sitten tarkoitettu enneminkin vihollisten niputukseen.
Erikoisaseiden käyttö vaati vielä taikamittaria ja taikaa sai lisää vihollisilta. Vihut pudottivat ristejä joita sitten keräämällä sai pienen siivun lisää taikaa.

Tässähän ei energiamittari ole täynnä kentän alkaessa, vaan siihen täytyy etsiä lisää tilaa kentistä. Seiniin on piilotettu ruukkuja, jotka antavat yhden palkin lisää tilaa. Itse energiaa näistä ruukuista ei saa, vaan sitä pudottavat viholliset.
Viholliset kuitenkin pudottavat suhteellisen harvakseen energiaa, joten tällä keinolla ei mitenkään saa energiamittaria täysin täyteen.
Pitää turvautua toiseen keinoon. Kenttiin on piilotettu S-kirjaimella varustettu ruukku joka täyttää sitten energian kokonaan.
En ole ihan varma löytyykö jokaisesta kentästä kyseinen ruukku, en ainakaan ihan kaikista onnistunut löytämään.
Luonnollisesti kentän jälkeen on energiatilanne palautunut alkutekijöihinsä.

Ruukkuja on myös muutama muu erilainen. Löytyy C-ruukku joka antaa pienen siivun lisää energiaa tai Cutrukselle täyden palkin, Z-ruukulla lyöntivoima tuplaantuu hetkeksi ja G-ruukulla Orin on hetken kuolematon.
Mukavasti näitä löytyy myös pomohuoneista, helpottaa herttuoiden tuhoamista :)

Aluksi peli tuntui todella hankalalle. Ohjekirjassa mainitaan, että pomot on pakko tuhota vain tietyssä järjestyksessä. Niitä pystyy vahingoittamaan erikoisaseilla ja Cutrus-haukalla, mutta niiden tuhoamiseen vaaditaan oikea miekka.
Tämä ohjekirjan vinkki oli kyllä täyttä bullshittiä. Pomot pystyy tappamaan missä järjestyksessä haluaa, ne ei vaan ota niin paljon damagea väärällä aseella.
Okei, muutaman pomon kanssa joutui todella kikkailemaan jotta ne sai hengiltä väärällä miekalla. Egyptin herttuaa, Nari Tanatosia en saanut hengiltä lainkaan. Ehkä se olisi todella hyvällä RNG:llä onnistunut.

Rupesin pohtimaan, että onko tämä oikeasti näin vaikea. Pienen selvittelyn jälkeen selvisi, että olin pomot mennyt väärässä järjestyksessä. 
Olin vielä ennen Egyptin mahdotonta bossia siinä uskossa, että olin mennyt pomoja oikeassa järjestyksessä, sillä ohjekirjan mukaan pomoja ei voinut tappaa väärällä miekalla.


No, ei kun peli alusta ja testailemaan paremmin. Kyllähän oikeat miekat tekivät hieman paremmin vahinkoa kun väärä, ehkä tämän olisi voinut vähän paremmin ilmaista :P
Kentät olivat mukavan lyhyitä joten oikeiden miekkojen selvittely ei ollut kovin paha urakka.

Viimeinen kenttä, The House of Ruth oli pienoinen pettymys. Tiesin etukäteen, että tässä kentässä pomot tulevat uudelleen ja ne täytyy piestä putkeen.
Oletin kuitenkin, että tässä olisi ollut hieman kenttääkin eikä pelkästään samoja bosseja :D
Tulee hieman halpamainen olo tälläisestä ratkaisusta. Juuri tuhotut pomot tulee samantien vastaan.
No, ne olivat hieman kestävämpiä kun aikaisemmin mutta jokaisesta taistelusta sai S-ruukun jolla sai energiat täyteen.
Parasta vielä, että taistelun jälkeen sai energiat täyteen, myös Cutrusin ja taikamittarin.
Eipä näihin pahemmin mitään taktiikkaa tarvinnut ruukun takia, kunhan vain mätti menemään ja keräsi sitten Cutrusilla ruukun kun hetki oli oikea.
Italian ja Afrikan pomoissa joutui hieman käyttämään Cutrusia apuna.
Kokonaisuutena kuitenkin melko helppo homma.

Yllätykseksi, Saksan pomo loisti poissaolollaan. Tämä oli kieltämättä ihan hyvä juttu, sillä hieman kuumotti sen uudelleen kohtaaminen. En sitten tiedä, miksi se oli jätetty tästä pois.
Sen sijaan, vastassa oli viimeinen herttua, Ruth Grandier. 
Ihan samanlaista huttua kun muutkin pomot, S-ruukku oli myös tässäkin taistelussa mukana.
Tämä oli itse asiassa melkein helpoin pomo, pystyi täysin manipuloimaan Cutrusilla naikkosen liikkeitä.


Sitten vielä lopuksi jalokivet täytyi laittaa oikeille paikoilleen. Tätä ennen sai vielä salasanan, olin siinä uskossa, että viimeinen kenttä täytyi mennä aina uudelleen jos tämän mokasi. Eipä tarvinnut!
Käytin Paintia apuna pulman selvittämiseen. Otin Screenshotin pulmasta ja Paintin avulla laitoin sitten tietyn värisiä palleroita slotteihin.
Onneksi pulmassa ei ollut mitään aikarajaa joten näin pystyi tehdä.
Tämä helpotti huomattavasti, sillä pulmassa pystyi laittamaan vain yhden jalokiven kerralla paikalleen, ei nähnyt kokonaisuutta.
Laitoin jalokivet vinkkien mukaisille paikoille ja toivoin parasta.
Ilokseni huomasin, että tämähän meni kerrasta oikein!


Todella hyvä peli! Mukavasti haastetta ja Mega Man -tyylinen ratkaisu toimi.
Cutruksen hyödyntäminen oli hauskaa vaihtelua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti