Star Wars

Games Beaten: 437/709

Genre: Platform

Goal: Destroy the Death Star (Stage 6)

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 8/10

On sisällissodan ajanjakso. Kapinalliset avaruusalukset hyökkäävät piilotetusta tukikohdasta ja he ovat voittaneet ensimmäisen taistelunsa pahaa Galactic Empireä vastaan.

Taistelun aikana kapinalliset vakoojat onnistuivat varastamaan salaiset piirustukset Empiren ultimaattisesta aseesta, Death Starista. Tällä raskaasti suojatulla avaruusasemalla on tarpeeksi hyökkäysvoimaa, että se voisi tuhota koko planeetan.

Empiren pahojen agenttien jahtaamana prinsessa Leia ryntää kotiin avaruusaluksellaan hallussaan salaiset piirustukset joiden avulla hän voisi pelastaa kansansa ja palauttaa rauhan galaksiin.

Tähtien sota...monelle niin tuttu, itselle ei niinkään. Perusjutut kyllä tiedän ja olenhan sentään kerran nämä vanhemmat 1-6 -leffat katsonut läpi. Pidin kyllä elokuvista, voisihan ne joskus uudestaankin katsoa.

Nämä NESin Star Wars -pelit kuuluvat siihen kategoriaan, että olen hieman vältellyt näiden aloittamista. Tämä peli valittiin minulle, joten oli täydellinen hetki aloittaa työstäminen. Hämärän peitoissa ei tämä Star Wars peli ollut, sillä olen joskus katsellut muiden pelaamista ja nähnyt kuinka he ovat tuskailleet läpäisyn kanssa.

Vaikeusasteeltaan tämä on sitä korkeampaa luokkaa ja kyllähän tässä tekemistä oli, että peli meni läpi.

Peli on jaettu kuuteen eri kenttään jotka sisältävät useita osioita. Ihan ei aina pysynyt kärryillä milloin seuraava kenttä alkaa, mutta eipä sillä mitään merkitystä ollut. Osiot täytyy pelata ns. kerralla läpi, sillä kuolemasta joutuu alkuun. Osioiden välissä on onneksi jatkopaikkoja ja edes continuen käyttäminen ei vie kauemmaksi alkuun. 

Peli on todella antelias continueiden suhteen sillä niitä on huimat kymmenen kappaletta! Continue aloitetaan aina kahden lisärin voimin, mutta seikkailun tiimellyksessä lisäreitä saa lisää. Muutamat niistä on piilotettu todella hyvin ja en olisi löytänyt niitä ilman vinkkioppaan apua.

Muutamissa kohdissa tulikin turvauduttua vinkkioppaaseen pelin brutaalin vaikeusasteen vuoksi, mutta ei sentään mitään naama oppaassa kiinni -meininkiä tullut harrastettua.

Peli alkaa lintuperspektiivistä kuvatusta ajelu-osuudesta jossa tutkitaan Tatooine aavikolla olevia luolia. Luolista löytää mm. legendaarisen valomiekan joka on helposti pelin tehokkain ase. Tämän kapistuksen ojentaa kukas muukaan kuin Obi-Wan Kenobi! Lukella on käytössään myös jokin ase, mutta se on aika heikkotehoinen. 

Aavikolta pystyi poistumaan milloin halusi seuraavaan vaiheeseen peliä, mutta se ei ollut kannattavaa ilman luolien tutkimista. Hieman myöhemmässä vaiheessa peliä on luvassa avaruudessa lentelyä jossa täytyy väistellä kohti tulevia meteoriitteja. Näistä aavikon luolista löytyy alusta suojaavia kilpiä jotka helpottavat tätä lentelyä huomattavasti. 

Vaikka luolien tutkiminen veikin aikaa, kaikki tarpeellinen kannatti kerätä. Aavikolta löytyy myös robottiapuri R2-D2 kenestä on hyötyä aivan pelin loppupuolella. Luolat ovat aivan rehtiä tasoloikkaa joka ainakin itselle on sitä parasta hunajaa. 

Aluksi kontrollit vaativat hieman totuttelua. Jotkin hypyt olivat todella pitkiä ja ne täytyi tehdä juoksemalla jotta pääsi yli. Luken sai juoksemaan kun painoi B-nappia pohjassa. Otti pienen tovin ennen kuin Luke pääsi tarvittavaan nopeuteen ja pienemmiltä tasoilta hypätessä täytyi seisoa aivan tason reunalla jotta juoksu aktivoituisi. Tämä ei aina toiminut ihan niin kuin sen olisi pitänyt ja joskus hyppy ei vaan lähtenyt.

Pelin brutaali vaikeusaste alkoi näkyä jo heti luolastojen aikana. Vaikeita hyppyjä ja viholliset tekevät jäätävästi osumaa jos niiden ruumiisiin erehtyi ottamaan kontaktia. Hieman yliampuvaa, että menettää 3/4 energiapalkista yhdestä kontaktista. Tämä ei ihan pienempiin vihollisiin pätenyt, mutta suurin osa vihollisista teki näin paljon vahinkoa. 

Tässä vaiheessa peliä huomasi myös, että korkealta pudotessaan pelihahmo menettää energiaa. Oikeastaan pudotuksen ei tarvitse olla edes mikään överi, vaan suhteellisen matalaltakin pudotessaan menettää energiaa. Tämän olisi voinut ehdottomasti jättää pois koska peli on jo muutenkin todella vaikea. Nyt piti todella varovasti edetä ja toivoa, että ei putoaisi liian korkealta.

Luken lisäksi pelissä pystyy ohjailemaan myös muita hahmoja. Han Solo löytyy pelin alkupuolelta mistäs muualtakaan kuin Cantina baarista. Han Solo on piilotettu hahmo ja hänet pystyy helposti missaamaan ja tämän tein itsekin aluksi. 

Näissä extrahahmoissa on sellainen huono puoli, että jos ne kerran kuolevat, ovat he lopullisesti poissa käytöstä. Onneksi jokaisella hahmolla on oma energiapalkkinsa joten energiakapseleita löydettäessä voi täyttää näiden kertakäyttöisien hahmojen energioita. 

Myöhemmin pelistä löytyy vielä Prinsessa Leia. Leia ei ole ihan niin piilossa kuin Han ja häneen saattoi törmätä ihan vahingossakin. Näitä lisähahmoja ei tullut pahemmin käytettyä kun en oikein keksinyt mitään järkevää käyttötarkoitusta. Han Solon tehokkaalla aseella oli hyvä tuhota muutamat viholliset jos Luken energiat olivat vähissä. 

Näin saattoi selvitä energiakapselille ilman lisärin menetystä. Prinsessa Leia on taas niinkin turha hahmo, että hänellä hypättiin vain yksi todella pitkä tasojen välinen hyppy mitä ei muilla hahmoilla voinut tehdä. Tässä kohdassa on onneksi myös vaihtoehtoinen reitti jos Leia oli kuollut tai jätetty kokonaan hakematta.

Pelissä on tasoloikkien lisäksi avaruuslentelyitä. Kolme erilaista hahmon silmistä kuvattua "simulaatio" -lentelyä joiden lisäksi vielä on yksi lintuperspektiivistä kuvattu. Jokin outo aivopieru pelintekijöille on tullut näiden kanssa, sillä kontrollit muuttuvat simulaatio lentelyiden välillä. 

Ensimmäisessä, missä täytyy väistellä vastaan tulevia meteoriitteja kontrollit ovat ns. päinvastaiset millaisiin on yleensäkin tottunut lento/FPS -peleissä. Eli kun painaa ylöspäin, alus liikkuu alaspäin. Hieman myöhemmässä vaiheessa peliä tulevassa toisessa simulaatiolentelyssä homma toimiikin päinvastoin. 

Lentelyssä ei väistelläkään meteoriitteja vaan tuhotaan aluksia ja oman aluksen liikuttelun sijaan liikutetaan pelkkää tähtäintä. Heti tämän toisen simulaation jälkeen tulee kolmas ja viimeinen simulaatio-osuus missä sitten ohjataan alusta ja tähtäintä. Tässä kontrollit ovat taas samat kuin ensimmäisessä. 

Alusta ja tähtäintä liikutetaan periaatteessa samaan aikaan sillä erolla, että ensin liikkuu tähtäin ja vasta sen jälkeen alus alkaa liikkua kun tähtäin on ääriasennossa. Kun nämä kaksi simulaatiota ovat heti peräkkäin joka aiheuttaa erittäin pahaa hämmennystä kun ohjaamisen suunta vaihtuu :D Vaikka näissä simulaatioissa eroja onkin, niin olisi silti voinut samansuuntaiset kontrollit olla kaikissa.

Ohjauksen lisäksi yksi todella hämärä pelisuunnittelu ratkaisu näihin simulaatiolentelyihin on laitettu mukaan. Jostain syystä näissä on vain yksi elämä käytössä jonka jälkeen joutuu käyttämään continuen jos sellaisia on vielä jäljellä. Ei ole väliä oliko ennen simulaatiota kaksi vai seitsemän lisäriä, niitä ei lasketa. Tässä on kuitenkin sellainen juju, että jos lentelyn onnistuu pääsemään kuolematta läpi, säästyvät aikaisemmin kerätyt lisärit. 

Tähän en kuitenkaan koskaan pystynyt. Henki lähti aina jonkin simulaatiolentelyn aikana. Kolmas simulaatiolentely on pelin vaikein kenttä - olisi ollut mukava yrittää sitä lisäreiden siivittämänä. En ihan ymmärrä mitä tässä on haettu - ehkäpä eri tyypit on koodannut tasoloikat ja simulaatiot.

Oikeastaan jokainen pelin kenttä ja osio on hankalia ja reilusti opettelua vaativia. Oli sitten kyseessä perinteinen tasoloikka tai simulaatiolentely, Game Overeita riitti. Jokainen kenttä toi uusia elementtejä kuten Death Starin labyrinttimainen suunnittelu jossa täytyi löytää oikea reitti monien ovien joukosta. Death Starin loppupuolella on pelin viimeinen tasoloikka kenttä ja se vei melko pitkään, että pääsin kentän läpi. 

Mesta on täynnä piikkejä ja todella tiukkoja tasoloikkakohtia. Kun kerta kuoleman jälkeen joutuu aloittamaan osion alusta, tätä joutui opettelemaan jotta sai jokaisen hypyn ja vihollisen tuhoamisen/väistämisen menemään nappiin. Turhiin osumiin ei ollut varaa, sillä loppupuolella menetti lähes pakosti hieman energiaa todella tiukan pelisuunnittelun vuoksi. Tämä paikka on myös se ainoa, missä tarvitaan prinsessa Leian pitkää hyppyä. 

Hyppy on Leialla helppo ja kun heti vaihtaa hahmon takaisin Lukeen, ei ole vaaraa, että Leia menettäisi energiaa. Kerran kävi niin, että onnistuin tapattamaan Leian varomattoman ja tietämättömän pelailun vuoksi. Tämän jälkeen tajusin, että hahmoa ei saa enää takaisin. Jouduin Lukella yrittämään vaihtoehtoista reittiä ja sinne mentäessä menetti aina energiaa korkean pudotuksen vuoksi.

Pomoja tässä ei kovin montaa ole ja niiden vaikeusaste on sitä alhaisempaa luokkaa. Jälkimmäinen jätehuoneessa oleva mölliäinen kuolee yhdestä valomiekan sivalluksesta :D

Hieman yllätyin kun pääsin ensimmäisellä yritykselläni Death Stariin asti. Tämän jälkeen noutaja tulikin hyvin nopeasti, sillä Death Starin sokkeloiset osiot olivat hieman liikaa ensikertalaisen opeteltavaksi. Useita yrityksiä se vaati ennen kuin olin saanut oikeat reitit opeteltua. Näitä sokkelo-osiota on vielä kaksi kappaletta ja jälkimmäisestä täytyy etsiä prinsessa Leia. Pelin viimeisessä tasoloikkakentässä jumitin todella pitkään. 

Osion tiukat tasoloikkakohdat piikkeineen olivat vain liikaa ja en koskaan onnistunut pääsemään loppupuolelle täysillä energioilla. Lopussa odotti vielä kaksi tuhoutumatonta vihollista jotka täytyi vaan väistää. Tämä oli hieman liikaa itselle. Kun viimein onnistuin tästä tuskien taipaleesta etenemään, seuraavana odotti kaksi simulaatio-osiota putkeen. Näistä ensimmäinen, mitä yksi Youtubesta löytyvän läpimeno-oppaan tekijä sanoi pelin vaikeimmaksi osioksi, ei kyllä itselleni ollut se vaikein. Tähtäimellä yritetään tuhota vihollisten aluksia ja ammuksia. Todella hankala tämä lentely kyllä on, mutta seuraava, pelin viimeinen simulaatiolentely meinasi pistää jauhot suuhun. 

Tässä missä ohjaillaan alusta sekä tähtäintä meno on omaan makuuni vähän turhankin hektistä välillä. Myös hitboxit ovat jotenkin omituiset, sillä vaikka selkeästi asettaa tähtäimen aluksen tai ammuksen kohdalle, ammukset menevät ohi. Sitten taas ihan täysin väärässä kohdassa oleva tähtäin osui vihollisten ammuksiin. Tässä osiossa suojakilvet ovat suoraan maksimilla ja jos pelin alusta keräsi R2-D2:n mukaansa, tämä veijari korjaa suojakilpiä taistelun tiimellyksessä. 

Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että viholliset ammuksia täytyy väistellä hetken aikaa ilman osumia jotta R2-D2 aloittaa korjaustyöt. Todella hitaasti mokoma robotti kilpiä korjasi ja ei montaa palkkia suojaa saanut yhden taistelun aikana. 

Ensimmäisellä yrityksellä pääsin testaamaan tätä osiota vain muutaman continuen voimin, sillä edellisen opettelu vaati niistä suurimman osan. Seuraavalla yrityksellä onnistuin pääsemään tähän viimeiseen simulaatiolentelyyn yhdeksän continuen voimin. Vaikka kuinka yritin, ei tästä tullut mitään. Vihollisen aluksia täytyy tuhota järisyttävät 70 kappaletta! En varmaan edes puoleen väliin päässyt millään yrityksellä... Yritin sellaista taktiikkaa, että siirryn aluksellani mahdollisimman kauas vihollisten aluksista ja heti kun ensimmäinen näkyy ruudulla, liikutan alukseni pois vihollisten aluksien tähtäimestä samalla ampuen niitä. 

Tällä taktiikalla sai vihollisen ammuksia väisteltyä ihan hyvällä prosentilla. Ongelmana oli vain, että tämä taktiikka on toivottoman hidasta ja ennen pitkään osumia tuli. Seuraava yritys meni samalla tavalla ja en saanut juurikaan mitään aikaiseksi. Alkoi jo hieman hirvittää, että miten ihmeessä minä näin vaikean osion pääsen läpi. 

Seuraavana päivänä kokeilin hieman erilaista lähestymistapaa hommaan ja liikutin tähtäintä ympäri ruutua samalla ampuen. Koska tässä on todella omituiset ja epätarkat hitboxit, tämähän toimi yllättävän hyvin! Ihan pelkällä roiskimisella ei pärjännyt vaan täytyi myös hyödyntää vanhaa ruudun reunaan pakenemistaktiikkaa.

Tarkalle se joka tapauksessa meni, suojakilpiä ei montaa jäänyt jäljelle.

Kun viimein tämän kammotuksen pääsin läpi, käteni tärisivät hieman ja oli pidettävä pieni tauko ennen pelin viimeistä osiota - lintuperspektiivistä kuvattua lentelyä. Lisärit tekivät paluun ja nyt saa muutaman kerran per continue yrittää läpäistä osion. Osiossa täytyy hyvien reaktioiden siivittämänä väistellä ruudulle ilmestyvää rojua suhteellisen kapeilla käytävillä. Myös vihollisalukset kiusaavat tässäkin. Hieman tuli Battletoadsin Turbo Tunnel mieleen väistelytahdista. 

Tämä osio ei tuottanut ongelmia muuta kuin ihan loppupuolella. Tiesin jo etukäteen, että peli päättyy siihen kun ampuu ohjuksilla Death Starin ydintä jolloin se tuhoutuu. Ydin näyttää epämääräiseltä pikseli-sotkulta ja jos en olisi tiennyt, että siihen pitää ampua, olisin ollut todella ihmeissäni. Sain ohjukset osumaan ytimeen todella helposti ytimeen, mutta tämän jälkeen käytävä kapenikin yllättäen ja alukseni osui seinään. Luulin aluksi, että tässä ei tarvitse enää painaa mitään ja peli päättyy automaattisesti tuhoamisen jälkeen. Muutaman kerran tämä sama toistui kun en ollut siirtänyt alusta tarpeeksi keskelle. 

Onneksi lisäreitä ja continueja oli jäljellä mukavasti kun hankalin simulaatiolentely meni toisella yrityksellä läpi. Muutaman kerran meinasi hieman keskittyminen herpaantua ja osion alkupuolellakin tuli kohellettua tyhmiin kohtiin, mutta viimein sain täydellisen suorituksen onnistumaan ja Death Star räjähti komeasti.

En olisi uskonut, että pidin tästä pelistä näin paljon. Peli on upean näköinen, välikuvissa hahmojen naamat vastaavat todellisuutta hienosti. Kontrollit on hyvät mitä nyt juoksun saaminen osoittautui välillä haastavaksi. Musiikit ovat kovaa tasoa. 

Vaikeusaste ehkä hivenen liian raju, mutta ainakin läpäisy tuntui erittäin palkitsevalle.