The Flintstones: The Surprise at Dinosaur Peak!

Games Beaten: 438/709

Genre: Platform

Goal: Defeat Momma Dinosaur (Stage 10)

Arvosana: 7/10

Vaikeusaste: 5/10

Retu ja Tahvo huomaavat, että Siru ja Pam-Pam ovat kadonneet! He tutkivat naapurustoa ja huomaavat, että lapset leikkivät tulivuoren juurella. Juuri kun kaksikko saapuu lasten luokse, laavan virtaus estää heitä pääsemästä pidemmälle.

Ainoastaan ahne lentolisko pystyy kuljettamaan heidät laavavirtauksen ohi. Kyyti ei ole suinkaan ilmainen sillä tämä ahne lentolisko vaatii jalokiviä palkaksi jotta veisi kaksikon lasten luokse.

Retun ja Tahvon täytyy selvittää tiensä 12 esihistoriallisen tason läpi jotta saisivat jalokivet kasaan. He ovat valmiina seikkailuun kun Retu nappaa nuijansa ja Tahvo ritsansa!

Pitkästä aikaa NESin kalliimpaa osastoa. Muistan pelin lapsuudestani kun kaverini yritti peliä läpäistä, mutta yritykseksi jäi. Viimeinen pomo oli liian hankala! Mieleeni paloi kuva tästä isosta punaisesta dinosauruksesta ja se onkin ainut asia mitä pelistä muistan. En itse peliin koskenut vaan katselin pelaamista vierestä. Tähän päivään asti peli oli jäänyt täysin kokematta.

Tämä teos on niinkin myöhään julkaistu kuin 1993 ja kyllähän sen huomaa. Ihan mukavan näköinen ja kaikki toimii hyvin. Ei tämä minusta mikään mestariteos ole, mutta ihan hauska yhdessä illassa läpästy huvittelu.

Pelissä on kymmennen kenttää ja pari minipeliä. Ohjekirjassa sanotaan, että pelissä olisi 12 kenttää, mutta ilmeisesti nuo minipelit lasketaan kentiksi. Loputtomat continuet tekivät tästä aika simppelin ja stressittömän kokemuksen. Viimeisessä kentässä on kuitenkin haastetta kerrakseen, mutta loputtomien yritysten vuoksi sekään ei osoittautunut liian hankalaksi.

Erona ensimmäiseen peliin Rescue Dino and Hoppyyn tässä pääsee pelaamaan myös Tahvolla. Retulla on ensimmäisen pelin tyyliin kyky nappailla tasojen reunoista kiinni jolloin saa itsensä kammettua tasanteen päälle. Tahvo ei voi tätä tehdä, mutta hänen kykynään on roikkua naruista joita on ripoteltu pitkin kenttiä.

Hahmoa pystyy vaihtamaan painamalla select -nappia ja välillä hahmoa täytyi vaihtaa ns. lennosta tai muuten ei päässyt eteenpäin. Tahvolla on aseenaan ritsa jolla pystyi tappamaan viholliset ynnä muut pomot etäämmältä. Ritsan ammus ei ole niin tehokas kuin Retun nuija, mutta eipähän tarvinnut mennä iholle taistelemaan.

Kentät ovat tiukkaa tasoloikkaa ja on mukaan saatu yksi "shooter" -kenttäkin.

Peli alkaa parin lisärin ja kolmen sydämen voimin. Lisäreitä ja sydämiä saa lisää, mutta sydämet menettää jos onnistuu itsensä tapattamaan. Hedelmistä saa energiaa lisää ja lounasrasia täyttää energiat kokonaan. Lounasrasiaa pystyi säästelemään ja käyttämään milloin halusi.

Kentistä löytyy vaihtoehtoisia aseita jotka vaativat ase-energiaa jotta niitä voi käyttää, mutta näiden käyttö jäi todella vähäiseksi. Löytyi esimerkiksi kirves ja keilapallo, mutta viholliset kuolivat näppärästi Retun nuijalla. Tämän vuoksi muiden aseiden käyttö jäi unholaan. Muutaman kerran vahingossa heitin kirveen ja onnistuin tappamaan vihollisen, tässä pähkinänkuoressa lisä-aseiden käyttökokemukseni :D

Retun nuijaa pystyi lataamaan ja täydellä latauksella nuija teki kiitettävästi vahinkoa. Latausvoimaa sai pidennettyä keräilemällä tiettyjä tavaroita, mutta sekin lyheni alkuperäiseen mittaansa kuoleman jälkeen.

Seikkailuun on laitettu mukaan muutama bonus minipeli. Ensimmäisestä osasta tutun koripallon lisäksi tässä pääsee pelaamaan lätkää. Aluksi koripallo tuntui todella hankalalta ja jouduinkin muutamaan otteeseen yrittämään voittamista. Korin tekeminen vaati hyvää ajoitusta, sillä korin virkaa toimittava lintu laittoi suunsa kiinni tasaisin väliajoin.

Lätkäpelin maalin kanssa on sama homma, mutta siinä maaleja syntyi helpommin vaikka dinosaurus suutansa sulkikin. Paras taktiikka oli vaan heti alussa lämätä ja toivoa, että dinosauruksen suu olisi avoinna ja yleensä se olikin.

Molemmissa minipeleissä pelataan ensin Retulla ensimmäinen erä ja toinen erä sitten Tahvolla. Mitään eroa ei tässä ollut kuin spriten muoto. Täysin hämärän peittoon jäi minkä palkinnon minipeleistä saa. Vastustaja sanoi voiton jälkeen, että "palkinnon saa pitää kunnes tulee Game Over". Ohjekirjaa en vilkaissut koko läpäisyn aikana, mutta tuskin mitään maailman tärkeintä palkintona oli kun en edes huomannut sitä :D

Peli soljui mukavasti eteenpäin ja Game Overeita ei hirveästi edes tullut. Kentät eivät mitään kovin vaikeita olleet pomoista puhumattakaan. Pomojen patternit oppi nopeasti ja ne kuolivat aika nopeasti jos sai iskettyä Retun täyteen ladatulla nuijalla.

Muutama pomo tuli hoideltua Tahvon ritsan avulla, sillä se osoittautui turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Iskuja pomot kestivät kiitettävästi jos käytti ritsaa, mutta eipähän ollut niin suurta vaaraa kuolla.

Jokaisen kentän pomosta sai jalokiven joita sitten tarvittiin pelin loppupuolella. Ahne lentolisko ei suostu kuljettamaan parivaljakkoa tulivuoren puoleen väliin ilman näitä jalokiviä. Hommahan on vaan pelkästään visuaalinen lisä, sillä mitään kenttää ei voi skipata joten jalokivet saa pakosti.

Kun lentolisko kuljettaa parivaljakkoa tulivuorelle, peli muuttuu hetkellisesti shooteriksi. Ideana on väistellä tai ampua kaikenlaista lentävää lohkaretta, mutta kun peliä olin aikaisemmin katsellut, tiesin hienon kikan miten kentän pystyi selvittämään tekemättä yhtään mitään.

Heti alussa siirsi lentoliskon ruudun oikeaan yläkulmaan jolloin juuri mikään lohkare ei osunut lentoliskoon. Muutama harva onnistui nirhaisemaan lentoliskon nahkaa, mutta suurin osa meni ohi. Tämän vuoksi kentän pääsi läpi vaikka silmät kiinni :) 

Ilman tätä tietoa lohkareiden väistely ja tuhoaminen olisi ollut hieman kinkkisempi juttu!

Viimeinen kenttä olikin sitten helposti pelin vaikein osuus. Kentässä ollaan tulivuoren sisällä seikkailemassa. Kentän ensimmäinen puolisko on tiukkaa tasoloikkaa ja piikkien väistelyä. Nopeasti nouseva laava ja siinä samassa tehtävät kielekkeisiin tarraamiset aiheuttivat kuumotusta jokaisella yrityksellä, mutta en kuollut tässä kohdassa kertaakaan. Jokaisella yrityksellä näytti, että laava saavutti Retun, mutta niin ei kuitenkaan käynyt.

Jälkimmäinen osuus missä juostaan karkuun laavan kuumuudesta hehkuvaa kivipyörää, on tehty aavistuksen liian hankalaksi. Pelin mekaniikat ovat suhteellisen kankeat ja tälläinen todella tarkka pakeneminen ei onnistunut ihan sulavasti. 

Kivipyörää täytyy juosta karkuun aika pitkä pätkä ja molempien hahmojen kykyjä täytyi hyödyntää. Välillä oli sekunneista kiinni, että kivipyörä olisi saanut hahmot kiinni. Muutamaa kohtaa ei edes voinut ensimmäisellä yrityksellä päässyt läpi, sillä niissä täytyi tietää, että alaspäin pudotuksen jälkeen pitää rikkoa kiviseinä jotta pääsee etenemään. Kiviseinän rikkominen piti aloittaa jo pudotuksen aikana, muuten ei aika riittänyt kivipyörän väistämiseen.

Tämän osuuden loppupuolella vastaan tulee arkku, mitä ei vaan kerkeä rikkomaan ja sisältöä keräämään. Jos tätä olisi mennyt yrittämään, ei olisi ennättänyt turvaan. Jäi mysteeriksi, mitä hyvää arkku olisi sisältänyt. Ehkäpä jollain täydellisellä suorituksella arkun olisi saanut rikki, mutta itse en kyennyt moiseen.

Kun kentän viimein sai suoritettua, on viimeisen taistelun aika. Ensin taistellaan ensimmäisen kerran tulivuoren ulkopuolella vastaan tulevaa pientä punaista dinosaurusta vastaan. Tämän jälkeen onkin sitten pelin oikean viimeisen pomon, äiskä dinosauruksen vuoro.

Hieman täytyy antaa miinusta tämän pomon suunnittelusta. Pomolla on kolme erilaista liikettä; irtoliekkien ampuminen, maantömistys jolloin isot lohkareet putoavat taivaalta ja yhtenäisen pitkän liekin ampuminen. 

Kun väistää irtoliekkejä, paras paikka seistä on ihan dinosauruksen vieressä. Tämä muodostaa kuitenkin sellaisen ongelman, että jos dino tekeekin yhtenäisen pitkän liekin, sen väistäminen on mahdotonta. Äiskä dino laskee päänsä matalammalle tasolle jonka jälkeen aloittaa liekin ampumisen. Liike tapahtuu muutamien framejen aikana ja jos seisoo pomon vieressä, osuu sen päähän pakosti.

Tämän viimeisen pomon kanssa saikin sitten pienen tovin taistella. Game Over vei kentän alkuun ja joutui aina tuon inhottavan kivipyörä -osuuden pelaamaan. Onneksi ennen pomoa löytyi yksi lisäsydän ja eväslaatikko jotka helpottivat taistelua. Neljä sydäntä ja eväslaatikko riittivät mainiosti pomon tuhoamiseen.

Liiallisiin virheisiin ei kuitenkaan ollut varaa pomon inhojen liikesarjojen vuoksi. Käytin eväslaatikon kun minulla oli yksi energia jäljellä ja näin sain täysillä energioilla jatkaa taistelua. Kyllä dinosauruksen kutale viimein sitten taipui. Ymmärrän kyllä, miksi kaveri ei tätä penskana päässyt läpi.

Ihan hauska peli joka tapauksessa. Ei kuitenkaan älyttömän hintansa väärti, mutta onneksi pelaaminen onnistuu myös ilman pienen pankkilainan ottamista.

Star Wars

Games Beaten: 437/709

Genre: Platform

Goal: Destroy the Death Star (Stage 6)

Arvosana: 9/10

Vaikeusaste: 8/10

On sisällissodan ajanjakso. Kapinalliset avaruusalukset hyökkäävät piilotetusta tukikohdasta ja he ovat voittaneet ensimmäisen taistelunsa pahaa Galactic Empireä vastaan.

Taistelun aikana kapinalliset vakoojat onnistuivat varastamaan salaiset piirustukset Empiren ultimaattisesta aseesta, Death Starista. Tällä raskaasti suojatulla avaruusasemalla on tarpeeksi hyökkäysvoimaa, että se voisi tuhota koko planeetan.

Empiren pahojen agenttien jahtaamana prinsessa Leia ryntää kotiin avaruusaluksellaan hallussaan salaiset piirustukset joiden avulla hän voisi pelastaa kansansa ja palauttaa rauhan galaksiin.

Tähtien sota...monelle niin tuttu, itselle ei niinkään. Perusjutut kyllä tiedän ja olenhan sentään kerran nämä vanhemmat 1-6 -leffat katsonut läpi. Pidin kyllä elokuvista, voisihan ne joskus uudestaankin katsoa.

Nämä NESin Star Wars -pelit kuuluvat siihen kategoriaan, että olen hieman vältellyt näiden aloittamista. Tämä peli valittiin minulle, joten oli täydellinen hetki aloittaa työstäminen. Hämärän peitoissa ei tämä Star Wars peli ollut, sillä olen joskus katsellut muiden pelaamista ja nähnyt kuinka he ovat tuskailleet läpäisyn kanssa.

Vaikeusasteeltaan tämä on sitä korkeampaa luokkaa ja kyllähän tässä tekemistä oli, että peli meni läpi.

Peli on jaettu kuuteen eri kenttään jotka sisältävät useita osioita. Ihan ei aina pysynyt kärryillä milloin seuraava kenttä alkaa, mutta eipä sillä mitään merkitystä ollut. Osiot täytyy pelata ns. kerralla läpi, sillä kuolemasta joutuu alkuun. Osioiden välissä on onneksi jatkopaikkoja ja edes continuen käyttäminen ei vie kauemmaksi alkuun. 

Peli on todella antelias continueiden suhteen sillä niitä on huimat kymmenen kappaletta! Continue aloitetaan aina kahden lisärin voimin, mutta seikkailun tiimellyksessä lisäreitä saa lisää. Muutamat niistä on piilotettu todella hyvin ja en olisi löytänyt niitä ilman vinkkioppaan apua.

Muutamissa kohdissa tulikin turvauduttua vinkkioppaaseen pelin brutaalin vaikeusasteen vuoksi, mutta ei sentään mitään naama oppaassa kiinni -meininkiä tullut harrastettua.

Peli alkaa lintuperspektiivistä kuvatusta ajelu-osuudesta jossa tutkitaan Tatooine aavikolla olevia luolia. Luolista löytää mm. legendaarisen valomiekan joka on helposti pelin tehokkain ase. Tämän kapistuksen ojentaa kukas muukaan kuin Obi-Wan Kenobi! Lukella on käytössään myös jokin ase, mutta se on aika heikkotehoinen. 

Aavikolta pystyi poistumaan milloin halusi seuraavaan vaiheeseen peliä, mutta se ei ollut kannattavaa ilman luolien tutkimista. Hieman myöhemmässä vaiheessa peliä on luvassa avaruudessa lentelyä jossa täytyy väistellä kohti tulevia meteoriitteja. Näistä aavikon luolista löytyy alusta suojaavia kilpiä jotka helpottavat tätä lentelyä huomattavasti. 

Vaikka luolien tutkiminen veikin aikaa, kaikki tarpeellinen kannatti kerätä. Aavikolta löytyy myös robottiapuri R2-D2 kenestä on hyötyä aivan pelin loppupuolella. Luolat ovat aivan rehtiä tasoloikkaa joka ainakin itselle on sitä parasta hunajaa. 

Aluksi kontrollit vaativat hieman totuttelua. Jotkin hypyt olivat todella pitkiä ja ne täytyi tehdä juoksemalla jotta pääsi yli. Luken sai juoksemaan kun painoi B-nappia pohjassa. Otti pienen tovin ennen kuin Luke pääsi tarvittavaan nopeuteen ja pienemmiltä tasoilta hypätessä täytyi seisoa aivan tason reunalla jotta juoksu aktivoituisi. Tämä ei aina toiminut ihan niin kuin sen olisi pitänyt ja joskus hyppy ei vaan lähtenyt.

Pelin brutaali vaikeusaste alkoi näkyä jo heti luolastojen aikana. Vaikeita hyppyjä ja viholliset tekevät jäätävästi osumaa jos niiden ruumiisiin erehtyi ottamaan kontaktia. Hieman yliampuvaa, että menettää 3/4 energiapalkista yhdestä kontaktista. Tämä ei ihan pienempiin vihollisiin pätenyt, mutta suurin osa vihollisista teki näin paljon vahinkoa. 

Tässä vaiheessa peliä huomasi myös, että korkealta pudotessaan pelihahmo menettää energiaa. Oikeastaan pudotuksen ei tarvitse olla edes mikään överi, vaan suhteellisen matalaltakin pudotessaan menettää energiaa. Tämän olisi voinut ehdottomasti jättää pois koska peli on jo muutenkin todella vaikea. Nyt piti todella varovasti edetä ja toivoa, että ei putoaisi liian korkealta.

Luken lisäksi pelissä pystyy ohjailemaan myös muita hahmoja. Han Solo löytyy pelin alkupuolelta mistäs muualtakaan kuin Cantina baarista. Han Solo on piilotettu hahmo ja hänet pystyy helposti missaamaan ja tämän tein itsekin aluksi. 

Näissä extrahahmoissa on sellainen huono puoli, että jos ne kerran kuolevat, ovat he lopullisesti poissa käytöstä. Onneksi jokaisella hahmolla on oma energiapalkkinsa joten energiakapseleita löydettäessä voi täyttää näiden kertakäyttöisien hahmojen energioita. 

Myöhemmin pelistä löytyy vielä Prinsessa Leia. Leia ei ole ihan niin piilossa kuin Han ja häneen saattoi törmätä ihan vahingossakin. Näitä lisähahmoja ei tullut pahemmin käytettyä kun en oikein keksinyt mitään järkevää käyttötarkoitusta. Han Solon tehokkaalla aseella oli hyvä tuhota muutamat viholliset jos Luken energiat olivat vähissä. 

Näin saattoi selvitä energiakapselille ilman lisärin menetystä. Prinsessa Leia on taas niinkin turha hahmo, että hänellä hypättiin vain yksi todella pitkä tasojen välinen hyppy mitä ei muilla hahmoilla voinut tehdä. Tässä kohdassa on onneksi myös vaihtoehtoinen reitti jos Leia oli kuollut tai jätetty kokonaan hakematta.

Pelissä on tasoloikkien lisäksi avaruuslentelyitä. Kolme erilaista hahmon silmistä kuvattua "simulaatio" -lentelyä joiden lisäksi vielä on yksi lintuperspektiivistä kuvattu. Jokin outo aivopieru pelintekijöille on tullut näiden kanssa, sillä kontrollit muuttuvat simulaatio lentelyiden välillä. 

Ensimmäisessä, missä täytyy väistellä vastaan tulevia meteoriitteja kontrollit ovat ns. päinvastaiset millaisiin on yleensäkin tottunut lento/FPS -peleissä. Eli kun painaa ylöspäin, alus liikkuu alaspäin. Hieman myöhemmässä vaiheessa peliä tulevassa toisessa simulaatiolentelyssä homma toimiikin päinvastoin. 

Lentelyssä ei väistelläkään meteoriitteja vaan tuhotaan aluksia ja oman aluksen liikuttelun sijaan liikutetaan pelkkää tähtäintä. Heti tämän toisen simulaation jälkeen tulee kolmas ja viimeinen simulaatio-osuus missä sitten ohjataan alusta ja tähtäintä. Tässä kontrollit ovat taas samat kuin ensimmäisessä. 

Alusta ja tähtäintä liikutetaan periaatteessa samaan aikaan sillä erolla, että ensin liikkuu tähtäin ja vasta sen jälkeen alus alkaa liikkua kun tähtäin on ääriasennossa. Kun nämä kaksi simulaatiota ovat heti peräkkäin joka aiheuttaa erittäin pahaa hämmennystä kun ohjaamisen suunta vaihtuu :D Vaikka näissä simulaatioissa eroja onkin, niin olisi silti voinut samansuuntaiset kontrollit olla kaikissa.

Ohjauksen lisäksi yksi todella hämärä pelisuunnittelu ratkaisu näihin simulaatiolentelyihin on laitettu mukaan. Jostain syystä näissä on vain yksi elämä käytössä jonka jälkeen joutuu käyttämään continuen jos sellaisia on vielä jäljellä. Ei ole väliä oliko ennen simulaatiota kaksi vai seitsemän lisäriä, niitä ei lasketa. Tässä on kuitenkin sellainen juju, että jos lentelyn onnistuu pääsemään kuolematta läpi, säästyvät aikaisemmin kerätyt lisärit. 

Tähän en kuitenkaan koskaan pystynyt. Henki lähti aina jonkin simulaatiolentelyn aikana. Kolmas simulaatiolentely on pelin vaikein kenttä - olisi ollut mukava yrittää sitä lisäreiden siivittämänä. En ihan ymmärrä mitä tässä on haettu - ehkäpä eri tyypit on koodannut tasoloikat ja simulaatiot.

Oikeastaan jokainen pelin kenttä ja osio on hankalia ja reilusti opettelua vaativia. Oli sitten kyseessä perinteinen tasoloikka tai simulaatiolentely, Game Overeita riitti. Jokainen kenttä toi uusia elementtejä kuten Death Starin labyrinttimainen suunnittelu jossa täytyi löytää oikea reitti monien ovien joukosta. Death Starin loppupuolella on pelin viimeinen tasoloikka kenttä ja se vei melko pitkään, että pääsin kentän läpi. 

Mesta on täynnä piikkejä ja todella tiukkoja tasoloikkakohtia. Kun kerta kuoleman jälkeen joutuu aloittamaan osion alusta, tätä joutui opettelemaan jotta sai jokaisen hypyn ja vihollisen tuhoamisen/väistämisen menemään nappiin. Turhiin osumiin ei ollut varaa, sillä loppupuolella menetti lähes pakosti hieman energiaa todella tiukan pelisuunnittelun vuoksi. Tämä paikka on myös se ainoa, missä tarvitaan prinsessa Leian pitkää hyppyä. 

Hyppy on Leialla helppo ja kun heti vaihtaa hahmon takaisin Lukeen, ei ole vaaraa, että Leia menettäisi energiaa. Kerran kävi niin, että onnistuin tapattamaan Leian varomattoman ja tietämättömän pelailun vuoksi. Tämän jälkeen tajusin, että hahmoa ei saa enää takaisin. Jouduin Lukella yrittämään vaihtoehtoista reittiä ja sinne mentäessä menetti aina energiaa korkean pudotuksen vuoksi.

Pomoja tässä ei kovin montaa ole ja niiden vaikeusaste on sitä alhaisempaa luokkaa. Jälkimmäinen jätehuoneessa oleva mölliäinen kuolee yhdestä valomiekan sivalluksesta :D

Hieman yllätyin kun pääsin ensimmäisellä yritykselläni Death Stariin asti. Tämän jälkeen noutaja tulikin hyvin nopeasti, sillä Death Starin sokkeloiset osiot olivat hieman liikaa ensikertalaisen opeteltavaksi. Useita yrityksiä se vaati ennen kuin olin saanut oikeat reitit opeteltua. Näitä sokkelo-osiota on vielä kaksi kappaletta ja jälkimmäisestä täytyy etsiä prinsessa Leia. Pelin viimeisessä tasoloikkakentässä jumitin todella pitkään. 

Osion tiukat tasoloikkakohdat piikkeineen olivat vain liikaa ja en koskaan onnistunut pääsemään loppupuolelle täysillä energioilla. Lopussa odotti vielä kaksi tuhoutumatonta vihollista jotka täytyi vaan väistää. Tämä oli hieman liikaa itselle. Kun viimein onnistuin tästä tuskien taipaleesta etenemään, seuraavana odotti kaksi simulaatio-osiota putkeen. Näistä ensimmäinen, mitä yksi Youtubesta löytyvän läpimeno-oppaan tekijä sanoi pelin vaikeimmaksi osioksi, ei kyllä itselleni ollut se vaikein. Tähtäimellä yritetään tuhota vihollisten aluksia ja ammuksia. Todella hankala tämä lentely kyllä on, mutta seuraava, pelin viimeinen simulaatiolentely meinasi pistää jauhot suuhun. 

Tässä missä ohjaillaan alusta sekä tähtäintä meno on omaan makuuni vähän turhankin hektistä välillä. Myös hitboxit ovat jotenkin omituiset, sillä vaikka selkeästi asettaa tähtäimen aluksen tai ammuksen kohdalle, ammukset menevät ohi. Sitten taas ihan täysin väärässä kohdassa oleva tähtäin osui vihollisten ammuksiin. Tässä osiossa suojakilvet ovat suoraan maksimilla ja jos pelin alusta keräsi R2-D2:n mukaansa, tämä veijari korjaa suojakilpiä taistelun tiimellyksessä. 

Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että viholliset ammuksia täytyy väistellä hetken aikaa ilman osumia jotta R2-D2 aloittaa korjaustyöt. Todella hitaasti mokoma robotti kilpiä korjasi ja ei montaa palkkia suojaa saanut yhden taistelun aikana. 

Ensimmäisellä yrityksellä pääsin testaamaan tätä osiota vain muutaman continuen voimin, sillä edellisen opettelu vaati niistä suurimman osan. Seuraavalla yrityksellä onnistuin pääsemään tähän viimeiseen simulaatiolentelyyn yhdeksän continuen voimin. Vaikka kuinka yritin, ei tästä tullut mitään. Vihollisen aluksia täytyy tuhota järisyttävät 70 kappaletta! En varmaan edes puoleen väliin päässyt millään yrityksellä... Yritin sellaista taktiikkaa, että siirryn aluksellani mahdollisimman kauas vihollisten aluksista ja heti kun ensimmäinen näkyy ruudulla, liikutan alukseni pois vihollisten aluksien tähtäimestä samalla ampuen niitä. 

Tällä taktiikalla sai vihollisen ammuksia väisteltyä ihan hyvällä prosentilla. Ongelmana oli vain, että tämä taktiikka on toivottoman hidasta ja ennen pitkään osumia tuli. Seuraava yritys meni samalla tavalla ja en saanut juurikaan mitään aikaiseksi. Alkoi jo hieman hirvittää, että miten ihmeessä minä näin vaikean osion pääsen läpi. 

Seuraavana päivänä kokeilin hieman erilaista lähestymistapaa hommaan ja liikutin tähtäintä ympäri ruutua samalla ampuen. Koska tässä on todella omituiset ja epätarkat hitboxit, tämähän toimi yllättävän hyvin! Ihan pelkällä roiskimisella ei pärjännyt vaan täytyi myös hyödyntää vanhaa ruudun reunaan pakenemistaktiikkaa.

Tarkalle se joka tapauksessa meni, suojakilpiä ei montaa jäänyt jäljelle.

Kun viimein tämän kammotuksen pääsin läpi, käteni tärisivät hieman ja oli pidettävä pieni tauko ennen pelin viimeistä osiota - lintuperspektiivistä kuvattua lentelyä. Lisärit tekivät paluun ja nyt saa muutaman kerran per continue yrittää läpäistä osion. Osiossa täytyy hyvien reaktioiden siivittämänä väistellä ruudulle ilmestyvää rojua suhteellisen kapeilla käytävillä. Myös vihollisalukset kiusaavat tässäkin. Hieman tuli Battletoadsin Turbo Tunnel mieleen väistelytahdista. 

Tämä osio ei tuottanut ongelmia muuta kuin ihan loppupuolella. Tiesin jo etukäteen, että peli päättyy siihen kun ampuu ohjuksilla Death Starin ydintä jolloin se tuhoutuu. Ydin näyttää epämääräiseltä pikseli-sotkulta ja jos en olisi tiennyt, että siihen pitää ampua, olisin ollut todella ihmeissäni. Sain ohjukset osumaan ytimeen todella helposti ytimeen, mutta tämän jälkeen käytävä kapenikin yllättäen ja alukseni osui seinään. Luulin aluksi, että tässä ei tarvitse enää painaa mitään ja peli päättyy automaattisesti tuhoamisen jälkeen. Muutaman kerran tämä sama toistui kun en ollut siirtänyt alusta tarpeeksi keskelle. 

Onneksi lisäreitä ja continueja oli jäljellä mukavasti kun hankalin simulaatiolentely meni toisella yrityksellä läpi. Muutaman kerran meinasi hieman keskittyminen herpaantua ja osion alkupuolellakin tuli kohellettua tyhmiin kohtiin, mutta viimein sain täydellisen suorituksen onnistumaan ja Death Star räjähti komeasti.

En olisi uskonut, että pidin tästä pelistä näin paljon. Peli on upean näköinen, välikuvissa hahmojen naamat vastaavat todellisuutta hienosti. Kontrollit on hyvät mitä nyt juoksun saaminen osoittautui välillä haastavaksi. Musiikit ovat kovaa tasoa. 

Vaikeusaste ehkä hivenen liian raju, mutta ainakin läpäisy tuntui erittäin palkitsevalle.